Kisaennakko: Afrikan mestaruusturnaus pyörähtää käyntiin tulevana lauantaina

Jalkapallon Afrikan mestaruuskisat juhlivat 60-vuotista historiaansa piskuisessa vain reilun miljoonan asukkaan Gabonissa, jossa järjestettävä historian 31. lopputurunaus pyörähtää käyntiin tulevan viikon lauantaina. Unibet TV näyttää kisojen jokaisen ottelun aina finaaliin saakka.

Karsintojen perusteella kisoihin pääsi maanosan 16 parasta joukkuetta, jotka on lopputurnauksessa jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon. Lohkojen kaksi parasta pääsevät puolivälieriin, josta otteluparien voittajat etenevät jatkoon. Finaali pelataan helmikuun alussa upealla 40.000 ihmistä vetävällä Stade d´Angondjella.

Afrikan mestaruuskisat ovat olleet perinteisesti hyökkäävän hulabaloo-jalkapallon juhlaa ja kisoissa nähdään jatkuvasti isoja yllätyksiä. Yksi iso yllätys nähtiin jo kisojen karsintavaiheessa, kun kolminkertainen mestari ja maanosan perinteinen menestysmaa Nigeria jäi omassa karsintalohkossaan Egyptin jälkeen toiseksi ja shokeeravasti kisojen lopputurnauksen ulkopuolelle.

Faneille.com esittelee kaikki neljä alkulohkoa ja arvioi, mitkä maat tulevat etenemään kahdeksan parhaan joukkoon neljeännesvälieriin.

Lohko A

Isäntämaa Gabon arvottiin A-lohkoon yhdessä Kamerunin, Burkina Fason ja Guinea-Bissaun kanssa. Gabon jäi kaksi vuotta sitten alkulohkovaiheeseen, mutta tällä kertaa isäntämaassa on kovat odotukset omaa joukkuetta kohtaan.

Gabonin suurin tähti on kisojen paras pelaaja Pierre-Emerick Aubameyang, joka on ollut Dortmundin paidassa suorastaan pysäyttämättömässä tikissä tämän kauden aikana. Gabonin pelaajamateriaali on äärimmäisen kova, varsinkin kun ottaa huomioon maan reilun miljoonan ihmisen väkiluvun. Aubameyangin lisäksi joukkueen suurimmat tähdet ovat keskikenttämiehet Didier Ndong (Sunderland) ja Mario Lemina (Juventus) ja puolustusta johtaa isännän ottein Cardiffissa pelaava kovaotteinen Bruno Manga. Gabonia valmentaa erityisesti vuoden 2002 MM-kisoista deodorantin pettämisestä muistettava kokenut espanjalainen Jose Antonio Camacho, joka nimitettiin vastikään pestiinsä.

Gabonin kovin haastaja A-lohkossa on nelinkertainen Afrikan mestari Kamerun, jonka edellisesti mestaruudesta on aikaa jo 15 vuotta. Kamerun ei lähde tälläkään kertaa kisoihin suurimpien ennakkosuosikkien joukossa, sillä lukuisat avainpelaajat päättivät jättää tämän vuoden kisat väliin.

Nimekkäimpiä poissaolijoita ovat Liverpoolin toppari Joel Matip, West Bromin laitapakki Alex Nyom ja Schalken hyökkääjä Eric Choupo-Moting. Lopulta yhteensä kahdeksan kisajoukkueeseen kaavailtua pelaajaa kieltäytyi päävalmentaja Hugo Broosin kutsusta, suurimpana syynä protestointi Broosin peluutusta ja valmennusmetodeja kohtaan.

Poissaolojen vuoksi Kamerunilla on tiukka paikka heti alkulohkovaiheessa, sillä vuoden 2013 hopeamaa Burkina Faso halajaa varmasti tänäkin vuonna kahdeksan parhaan maan joukkoon. Burkina Fasossa nähdään myös kovasti meille suomalaisille tuttu nimi, sillä HJK:ssa pahasti flopannut kolossaalinen hyökkkääjä Aristide Bance mahtui päävalmentaja Paulo Duarten lopulliseen kisajoukkueeseen. Burkina Fason suurimmat tähdet lienevät kuitenkin Malagan puolustaja Bakary Kone, Krasnodarin keskikenttäpelaaja Charles Kabore sekä Ajaxin monipuolinen hyökkäyspään ässä Bertrand Traore.

Arvio

Gabon ja Burkina Faso kamppailevat kovasti lohkovoitosta ja Kamerunin kohtaloksi jää tällä kertaa lohkon kolmossija. Ensimmäistä kertaa Afrikan mestaruuskisoissa esiintyvälle Guinea-Bissaulle toivoisi menestystä, mutta yksikin voitto alkulohkosta olisi valtava yllätys varsin nimettömällä materiaalilla kisoihin lähetvälle debytantille.

Lohko B

B-lohkoa voidaan hyvällä omatunnolla kutsua kisojen viralliseksi kuolemanlohkoksi, sillä alkulohkossa kohtaavat kolme kisojen potentiaalista menestysmaata. Kaksi vuotta sitten neljännesvälierissä Norsunluurannikolle pudonnut Algeria lähtee kisoihin revanssimielellä ja varsin kovalla pelaajamateriaalilla, vaikka esimerkiksi West Hamin Sofiane Feghouli jättääkin kisat väliin.

Kokeneen belgialaisen Georges Leekensin valmentama Algeria selvitti karsinnat tyylikkäästi viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Algerian viimeisestä Afrikan mestaruuskisojen mitalista on aikaa jo rutkasti, sillä vuoden 1990 mestaruuden jälkeen paras saavutus on vuoden 2010 kisojen nelossija. Tänä vuonna kasassa on kuitenkin mahdollisesti koko kisojen nimekkäin materiaali. Riyad Mahrezin, Islam Slimanin ja Yacine Brahimin muodostama hyökkäys näyttää ainakin paperilla pelottavan kovalta ja keskikentälläkin on Nabil Bentalebin ja Saphir Taiderin tapaisia rutinoituneita kovissa liigoissa pelaavia pelaajia. Algerin suurin kysymysmerkki on puolustus, erityisesti toppariosasto, jonne maalla ei ole laittaa oikein Euroopan isoissa liigoissa vastuuta saavia pelimiehiä.

Riyad Mahrez lukeutuu kisojen suurimpiin tähtiin. (Getty Images)

Algerian ykköshaastaja B-lohkossa lienee maan entisen maajoukkuepelaajan Aliou Cissen valmentama Senegal. Senegalin maajoukkueen menestysvuodet ajoittuivat 2000-luvun alkupuolelle, jolloin El Hadji-Diouf, Papa Boupa Diopin ja kumppanien johdolla maa sijoittui Afrikan mestaruuskisoissa toiseksi ja shokeerasi koko maailmaa voittamalla puolustavan maailmanmestari Ranskan vuoden 2002 MM-kisojen avausottelussa.

Viime vuosina menestys on jäänyt vaisuksi ja maa eteni edellisen kerran lohkovaiheesta jatkoon vuoden 2006 kisoissa. Tällä kertaa tilanne näyttää kuitenkin paremmalta, sillä maa selvitti karsinnat puhtaalla pelillä ja sai kisoihin jalkeille käytännössä parhaan mahdollisen kokoonpanon. Ykköstähti on Napolin Kalidou Koulibaly, joka on viime vuosina noussut yhdeksi maailman parhaista toppareista.

Senegalin hyökkäyspää näyttää varsin lupaavalta, sillä Sadio Manen (Liverpool), Keita Balden (Lazio) ja Mame Dioufin (Stoke) tapaiset pelimiehet ovat monelle Euroopan jalkapalloa seuraaville tuttuja.

Lohkon kolmas potentiaalinen menestyjä on Tunisia, joka ei pärjää Afrikan parhaille maille materiaalissa, mutta on silti vuodesta toiseen piikkinä muiden lihassa. Kaksi vuotta sitten maa oli lähellä välieräpaikkaa, mutta putosi lopulta neljännesvälierissä Päiväntasaajan Guinealle jatkoajan jälkeen. Lohkon neljäs joukkue on Zimbabwe, jonka pelaajamateriaali koostuu pääasiassa Afrikassa pelaavista pelaajista ja maan menestysmahdollisuuksia voidaan pitää minimaalisen pieninä.

Arvio

Algeria on kuolemanlohkon suurin ennakkosuosikki, mutta sen pitää olla tarkkana Senegalia ja Tunisiaa vastaan. Senegal ja Tunisia tulevat ratkaisemaan lohkon kakkossijan ja Zimbabwelle on tarjolla lähinnä kiusaajan roolia.

Lohko C

C-lohkosta löytyy kisojen puolustava mestari, kun Norsunluurannikko saa seurakseen Kongon demokraattisen tasavallan, Marokon ja Togon. Ranskalaisen, jo pitkään Afrikassa valmentaneen, Michel Dussyerin luotsaama Norsunluurannikko lähtee kisoihin mahdollisesti jopa suurimpana yksittäisenä ennakkosuosikkina yhdessä Algerian kanssa.

Norsunluurannikon karsinnat kisoihin sujuivat kaikkea muuta kuin vakuuttavasti, sillä Sierra Leone pisti maan todella tiukille ja lopulta kotivoitto Sudanista oli ”Norsujen” karsintojen ainoa voitto.

Norsunluurannikon materiaali on kuitenkin Afrikan tasolle erittäin vakuuttava. Puolustusta johtaa kesällä kovalla siirtosummalla Manchester Unitediin siirtynyt Eric Bailly, jolla on potentiaalia nousta tulevina vuosina Valioliigan johtavien puolustajien joukkoon. Keskikentän herra ja hidalgo on Atalantan vasta 20-vuotias tuleva suurpelaaja Franck Kessie, joka tulee muutaman vuoden sisällä siirtymään yhteen Euroopan suurseuroista. Hyökkäyspäässä yksi mielenkiintoinen nimi on entinen Englannin junnumaajoukkuepelaaja Wilfried Zaha, joka päätti aikuisten tasolla esiintyä Norsunluurannikon paidassa. Zazan lisäksi katseet kohdistuvat Wilfried Bonyyn ja erinomaisesti viikosta toiseen Hertha Berliinissä esiintyvään Salomon Kalouhun.

Lohkon toisesta jatkopaikasta kamppailevat Marokko ja viime kisojen yllättäjä, pronssimitalleita juhlinut Kongo. Kertaalleen Afrikan mestaruutta juhlineen Marokon viime aikainen menestys Afrikan mestaruuskisoissa on jättänyt toivomisen varaa, sillä vuoden 2004 hopeamitalin jälkeen maa on jäänyt neljä kertaa peräkkäin lohkovaiheeseen. Tällä kertaa kokeneen Herve Renardin valmentamalla maalla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet edetä kahdeksan parhaan joukkoon, sillä kasassa on varsin kelvollinen ja nimivahva joukkue. Mehdi Benatian (Juventus) johtama puolustus on yksi kisojen parhaista ja keskikentällä on Mbark Boussoufan (Al-Jazira), Sofiane Boufalin (Southampton) ja kumppanien johdolla riittävä määrä juonikkuutta, vaikka ykköstähti Younes Belhanda jättääkin kisat välistä.

Marokon suurin kysymysmerkki on hyökkäyspää, sillä maasta ei vielä löydy mitat täyttävää ykköstykkiä. Puolustava pronssimitalisti Kongo varmasti haaveilee jälleen kerran menestyksestä, mutta helpolla se ei tänä vuonna tule. Dieumerci Mbokanin (Hull City) ja Cedric Bakambun (Villarreal) tähdittämä hyökkäys vakuuttaa, mutta pystyykö maa ylisuorittamaan materiaalinsa nähden toista kertaa peräjälkeen?

Arvio

Norsunluurannikko voittaa oman alkulohkonsa, mutta lohkon kakkossijasta tullaan käymään kova kamppailu Marokon ja Kongon välillä. Marokon materiaali on astetta parempi ja Herve Renard on laatuvalmentaja, joten uskomme Marokon menevän kahdeksan parhaan joukkoon. Lohkon neljäs maa Togo ei ole mikään heittopussi ja se tulee kiusaamaan isompiaan, mutta jatkopaikka olisi valtavan iso yllätys, vaikka toistaiseksi ilman seuraa oleva maan ykköstähti Emmanuel Adebayor onkin mukana kisoissa.

Lohko D

Asamoah Gyan on Ghanan kaikkien aikojen paras hyökkääjä. (Kuva: Jamie McDonald/Getty Images)

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäismpänä myös kisojen D-lohko tarjoaa monta mielenkiintoista ottelua. Lohkon suurimpana suosikkina voidaan pitää Valioliigasta ehkä parhaiten muistettavan Avram Grantin valmentamaa Ghanaa, joka lähtee hakemaan revanssia kahden vuoden takaisesta katkerasta, vasta rangaistuspotkuilla ratkenneesta finaalitappiosta Norsunluurannikkoa vastaan. Ghanan materiaali ei ehkä ole aivan yhtä timanttinen kun vielä muutama vuosi sitten, mutta se kuuluu silti jälleen kerran kisojen suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon. Karsinnat eivät tuottaneet Ghanalle suurempia ongelmia ja se etenikin vakuuttavasti lopputurnaukseen neljän voiton ja kahden tasapelin myötä.

Ghanan suurin heikkous varsinkin paperilla on puolustuspää, josta ei löydy muiden pelipaikkojen tapaan Euroopan isoissa sarjoissa pelaavia nimimiehiä. Keskikentällä sen sijaan löytyy Daniel Amarteyn (Leicester), Thomas Parteyn (Atlético Madrid), Afiriye Acquahin (Torino) ja Andre Ayewin (West Ham) tapaisia erinomaisia pelimiehiä. Hyökkäyspäässä katseet kohdistuvat jälleen kerran kokeneeseen Asamoah Gyaniin, joka on paukutellut Lähi-idän sarjoissa hämmästyttäviä maalimääriä.

Ghanan kovin haastaja lienee muutaman vuoden tauon jälkeen lopputurnaukseen paluun tekevä Egypti, joka hämmentävästi karsiutui kahdesta edellisestä lopputurnauksesta, vaikka maa juhli sitä ennen kolmea peräkkäistä Afrikan mestaruutta. Egyptin sarja on Afrikan kovatasoisin ja maan pelaajamateriaali koostuukin pääosin maan suurseurojen Zamalekin ja Al Ahlyn pelaajista.

Egypti on kuitenkin kliseisesti sanottuna enemmän kuin osiensa summa ja maa onkin tullut tunnetuksi erittäin hyvästä joukkuepelaamisesta. Joukkueen suurin tähti on Roman erinomainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja/laituri Mohamed Salah, joka on yksi koko kisojen parhaimmista pelaajista. Puolustuspäässä meille Eurooppalaisille tutuin nimi lienee jo pitkään Englannissa viihtynyt Ahmed Al-Muhammandi (Hull City). Keskikentällä isoa roolia lienee tarjolla ainakin Arsenalin Mohamed Elnenylle (Arsenal). Egyptin päävalmentaja on koko kisojen meritoitunein nimi, legendaarinen Hector Cuper, jonka CV:stä löytyy Valencian ja Interin tapaisia suurseuroja.

Arvio

Ghana on lohkon suurin ennakkosuosikki, mutta Egypti voi hyvinkin vaikka voittaa koko alkulohkon. Lohkon kaksi muuta maata, Mali ja Uganda tuskin pystyvät uhkaamaan kahta ennakkosuosikkia, vaikka Malilla onkin kasassa yllätysvalmis kokoonpano.

Unibetin asiakkaana näet Afrikan-mestaruuskilpailujen ottelut suorana Unibet TV:sta

Päivitetty klo 11.37: A-lohkon yhteydessä puhuttiin aiemmin Gambiasta, korjattu Gaboniksi.