Atlético Madridin selkä narahdellut – Simeonella edessään uusi käärmesoppa

Uskalikot ovat toivoneet sitä jo pitkään, asiantuntijat ennustaneet ja Kauniiden ja Rohkeiden rakastajat rukoilleet. Joko Club Atlético de Madridin kamelinkaula katkeaa, joko äärimmäisen kuluttava johtotapa on orjuuttanut sen kuuliaiset toteuttajat? Ei ainakaan vielä, tai ainakin Diego Pablo Simeone on yhä Madridissa, eikä Tico-leiristä hiisku eripuraa pelaajiston ja Simeonen välillä.

46-vuotias Simeone muistuttaa ajoittain jopa kulttijohtajaa. Ei siis mitään sairasta murhamiestä tai kannibaalia, vaan sanallaan ja olemuksellaan ihmisille viestivää karsimattista opettajaa. Argentiinalainen saa muokattua pelaajat haluamikseen tai ainakin pelaajan pyrkimään kohti Simeonen ihannetta.

Veljeys

El Cholon vaikutus pelaajistoonsa on hänen valmennusfilosofiansa yksi kivijaloista. Viimeaikaisin esimerkki on Atléticossa vaihtelevalla menestyksellä pelannut argentiinalainen laituri Nico Gaitan, joka ei ole omien sanojensa mukaan ”esiintynyt Simeonen vaatimalla tavalla”. Gaitan on loistava tapaus Cholon vaikutuksesta siinäkin mielessä, että argentiinalaisluotsi oli se, joka henkilökohtaisesti halusi Gaitanin Atléticoon.

Useissa tapauksissa heikko sopeutuminen tai uuden pelaajan pelaamattomuus verhoillaan raflaaviin selityspattereihin ja henkilökohtaisiin skismoihin. Simeonen Atleticossa näin on harvoin. Gaitan siirtää katseensa ennemmin häneen itseensä kuin etsisi virheitä ulkoisista tekijöistä saati Simeonesta. Tämä voi johtua Gaitanin luonteesta, mutta vaikutus lausuntoihin tulee päävalmentajatasolta.

Oma lukunsa on Simeonen luottomiehet Gabin, Koken ja Saúlin johdolla. Sellaista päivää ei tulla näkemään, että edellä mainitut pelaajat alkaisivat ”ättäröimään” suurta ja mahtavaa johtajaansa vastaan. He ovat verbaalisen puolustuslinjan etunenässä, jos joku sattuu kritisoimaan Atlético-luotsia. Eikä tämä ole missään nimessä huono asia. Tiukka henkinen yhteenkuuluvuus kertoo loistavasta johtamiskyvystä, henkisen aspektin ymmärryksestä.

Hämärä kausi

Tällä kaudella Los Rojiblancos on esiintynyt vähintäänkin erikoisesti. Syysosuus kaudesta oli joukkueelta melkoista vuoristorataa niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin Atléticon tasolla. Pelillinen selkeys uupui välillä kokonaan, ja Simeonen johtama poppoo oli harvinaislaatuisesti se joukkue, joka joutui pinnistelemään pysyäkseen ottelussa mukana. Outo näky, kun verrataan aikaisempiin kausiin. Eikä kyse ollut satunnaisesta haparoinnista, vaan systemaattisesta virheiden tekemisestä.

La Ligan kausi 2016–17 on ollut Simeonelle Atlético-uran vaikein, ainakin toistaiseksi. Mikä on aika hauskaa, koska joukkue on sarjassa sijalla neljä, joka oikeuttaa kauden päätteeksi osallistumaan seuraavan kauden Mestarien liigaan. Päästettyjäkin maaleja vain 16, joten miksi kaikki tämä mediamyllytys?

Koska tulosten takaa on nähtävissä ailahteleva ja neuvoton Tico. Tärkeää on myös muistaa, että huippujoukkueista puhuttaessa pienikin tason putoaminen saa aikaan paljon suuremman huomion kuin vaikkapa Malagan vastaava kierre. Simeonen taikaote ei ole missään nimessä vielä kirpoamassa madridilaisjoukkueesta, mutta tervettä huolta on aiheuttanut taktinen veivaus.

Yleensä taktinen veivaus nähdään hyvänä asiana ja sitä se on tässäkin tapauksessa ollut. Mutta epävarmuustekijät ovat tehneet Simeonen taktisista päätöksistä onttoja. Argentiinalainen on pyrkinyt ajamaan joukkueeseen pallokontrolliin perustuvaa pelitapaa, mutta menestys on ollut vaihtelevaa. Pienen alueen syöttökombinaatioita on yritetty muokata ison alueen pallonhallinnaksi. Tähän pyrkiessä Simeone on suosinut 4–3–3-ryhmitystä yli perusvarman 4–4–2.

Ryhmitykset eivät sinänsä ole olleet koko ongelman ydin, vaan roolitukset ja pelitavan määrittävien tekijöiden puuttuminen. Tilannetta on entisestään hankaloittanut suunnittelemattomalta vaikuttanut eri pelitapojen vaihtelu kesken pelin. Korostus sanalle suunnittelemattomalta.

Viime sunnuntain Athletic Bilbao -ottelussa nähtiin ehkä se sopivin pelisapluuna, joka oli muodostelmaltaan kahden aikaisemmin mainitun ryhmityksen hybridi ja pelitavallisesti Atlético pyrki hallitsemaan sekä etenemään tyhjiin tiloihin nopean tempon pallonliikuttelulla. Toisella puoliajalla Los Rojiblancosin pelillinen rakenne katkesi ja pisteet tasattiin 2–2-lukemin. Mutta eteenpäin on menty.

Diego Simeone on ja pysyy Atlético Madridissa, ainakin toistaiseksi. Mieleen juolahtaa väkisinkin epäilys, että josko sittenkin, kaikkien esteiden ylittämisen ja suossa rämpimisen jälkeen viime vuotisen Mestarien liigan finaalin tappio oli jo liikaa.

Unibetin asiakkaana katsot kaikki kauden La Liga -matsit ilmaiseksi Unibet TV:sta!

Kuva: Getty.