Liigacupin välierät: Kyykyttääkö nousijajoukkue HIFK Klubin junioreita Talissa?

Liigacupin välierät pelataan lauantaina. Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat paikalliskilpailijat HIFK ja HJK, puoli tuntia myöhemmin alkavassa kamppailussa Ilves saa RoPSin vieraakseen Tampereelle.

Lauantaina katseet kiinnittyvät ennen kaikkea HIFK:n ja HJK:n kohtaamiseen. Ensimmäistä ”Stadin derbya” on odotettu jo tovi, ja kannattajien iloksi ensimmäinen paikalliskamppailu tulikin odotettua aikaisemmin. Ensimmäinen taisto piti pelata vasta Veikkausliigan kolmannella kierroksella 23. huhtikuuta.

Lauantain paikalliskamppailun lopputuloksen perusteella ei kuitenkaan kannata vetää hätäisiä johtopäätöksiä koskien alkavaa sarjakautta. HJK leireilee tällä hetkellä Espanjan Marbellassa ja sen 22 edustusjoukkueen pelaajaa ovat luonnollisesti sivussa lauantain Liigacupin pelistä. Hallitseva Suomen mestari on avoimesti myöntänyt, että lauantain ottelussa pelaavat reservijoukkue Klubi 04:n pelaajat, joista suurin osa on pelannut ylimmillään vasta miesten Kakkosessa.

HIFK:lla on siis suurimuotoinen sauma viedä nimiinsä ensimmäinen ”Stadin herruus”. Tähtirinnat selvittivät tiensä lohkonsa ykkösenä Liigacupin puolivälieriin, jossa Vaasan Palloseura kaatui maalein 2-1. Sarjanousija on jo siis todistanut potentiaalinsa liigaseuroja vastaan.

FC Interin keskikenttäpelaaja Mika Ojala kohtasi HIFK:n kahdesti Liigacupin alkulohkon otteluissa. Ensimmäisen kamppailun turkulaiset voittivat 3-2, mutta revanssissa HIFK nöyryytti raitapaitoja Talissa tylysti 6-0.

– Tietty tuo vaikuttaa HJK:n peliin, jos siellä on jätkät leirillä. HIFK:sta voin sen verran sanoa, että tosi energinen ryhmä. On näyttänyt alkukauden matseissa, että siellä ei periksi anneta. Jäi semmoinen kuva, että he tulevat kiusaamaan monia joukkueita. On mahdollista, että he vievät Liigacupinkin, Ojala sanoo.

Lauantain toisessa välieräottelussa kohtaavat Veikkausliigaan alkavaksi kaudeksi noussut Ilves ja Rovaniemen Palloseura.

Joukkueista on vaikea nostaa kumpaakaan selkeäksi suosikiksi. Ilves on nousijajoukkueen profiilista huolimatta pärjännyt Liigacupissa mainiosti. Viidestä ottelusta se on voittanut neljä ja pelannut kerran tasan. Edellisessä ottelussa kaatui juuri Ojalan edustama FC Inter, kun kissapaidat veivät pelin nimiinsä vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

RoPS ylsi puolestaan omassa puolivälierässään voittoon viime kauden hopeajoukkueesta SJK:sta. Varsinainen peliaika päättyi tasan 2-2, mutta rovaniemeläiset veivät voiton Ilveksen tavoin rangaistuspotkukisan jälkeen 4-3.

Viime vuonna Liigacupin voitti ensimmäistä pääsarjakauttaan pelannut SJK. Nyt HIFK:lla ja Ilveksellä on mahdollisuus kaapata titteli itselleen, ja nostaa profiiliaan astetta korkeammalle tulevan kauden sarjataulukon sijoitusveikkauksessa.

Liigacupin välierät:
La 14.3. klo 14:00 HIFK-HJK, Talin jalkapallohalli, Helsinki
La 14.3. klo 14:30 Ilves-RoPS, Pirkkahalli, Tampere