Veikkausliiga-viikon topit ja flopit: Aurinkoakin kuumemmat Morelos ja Morrissey

Ruutu LogoSeuraa parasta kotimaista futis Ruutu+ -palvelusta, joka tarjoaa jokaisen Veikkausliiga-matsin suorana.

Veikkausliigassa nähtiin perjantaina täysi kuuden ottelun kierros, josta poimittiin erinäisiä onnistujia ja epäonnistujia tämän viikon toppien ja floppien listoille. Mukaan mahtui heikkoja kokoonpanovalintoja, historian uusiksi kirjoittamista sekä tietysti maaleja.

Flopit

3. JJK

Sarjanousija JJK on ottanut odotetusti paikkansa pakan pohjimmaisena. Muutamat lupaavat otteet ovat vaihtuneet kolmen ottelun tappioputkeen, eikä harjulaisten pistepussiin ole kertynyt kuin kaksi pinnaa. Viimeisimpänä pisteautomaattia kylvetti VPS, joka haki Keski-Suomesta 4–1-voiton. Erityispyyhkeet saa JJK:n surkea puolustuspelaaminen, jota vaikeutti Felix Gustavssonin idioottimainen rike, joka johti toiseen keltaiseen ja ulosajoon 20 minuuttia ennen loppua. Jyväskyläläisten maaliero on tällä hetkellä 12 osumaa pakkasella, joka on lohduton saldo vain seitsemään ottelun jälkeen.

2. Markus Jürgenson ja kauden oma maali

VPS:n virolaispuolustaja Markus Jürgenson teki vähintääkin erikoisen oman maalin, jonka olisi periaatteessa voinut laittaa myös toppien puolelle. Laitapakki pyrki pudottamaan pallon VPS-vahti Marko Meeritsille, mutta päätyi helpon maasyötön sijaan nostamaan pallon ilmassa yli maanmiehensä. Suorituksena Jürgensonin viimeistely oli kliinisen upea vaikka maali olikin väärä.

1. Wissin pelaajavalinnat

Vahvasti kauden avannut Ilves pääsi vihdoin Tammelan perinteikkääseen pyhättöön, jossa se kohtasi Interin. Keltapaitoja valmentavan Jarkko Wissin pelaajavalinnat menivät kuitenkin pahasti pieleen ja tuloksena oli 2–0-tappio. Etenkin Wissin päätös heittää Antto Hilska ja Jaakko Juuti avauksen laitureiksi, oli erikoinen, eikä isännillä ollut käytännössä minkäänlaista hyökkäyspeliä, ennen kuin Iiro Järvinen ja Youness Rahimi tulivat sisään. Keskikentän pohjalla pelannut kaksikko Marco MatroneLauri Ala-Myllyäki ei sekään toiminut, sillä kumpikaan ei pystynyt rytmittämään Ilveksen pelaamista. Kaiken kaikkiaan perjantain esitys oli tupsukorvilta todella heikko ja Inter haki ansaitut pisteet, vaikkei esittänyt mitään sen ihmeellisempää.

Jarkko Wissin avauskokoonpanovalinnat menivät pahasti vihkoon, kun Ilves taipui Interille. (AOP)

Topit

3. Morelos ja maaliputken jatkuminen

Veikkausliigan kuumimmasta hyökkääjästä ei liene epäselvyyksiä. Hirmuvireinen Alfredo Morelos iski Klubin ainokaisen, kun sarjakärki haki 1–0-vierasvoiton Kemistä. Viimeistely oli kolumbialaisen kauden helpoin, sillä Atomu Tanaka tarjoili sellaisen tontin, ettei edes Mike Havenaar olisi siitä erehtynyt. Helposta viimeistelystä huolimatta täytyy Morelokselle nostaa silinteriä, sillä kauden kahdeksannen iskenyt kärki jatkoi maaliputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi.

2. Ennätysmies Saku Savolainen

Elokuussa 21 vuotta täyttävä Saku Savolainen teki historiaa KuPS:n hakiessa vieraspisteet Lahdesta. Kuopiolaisten oma kasvatti sai nimittäin 100 Veikkausliiga-ottelua täyteen ensimmäisenä alle 21-vuotiaana pelaajana. Vaikka hyökkäyspäässä viihtyvän Savolaisen lopullinen läpimurto antaa yhä odottaa itseään, on saavutus todella kunnioitettava.

1. Steven Morrissey ja hattutemppu

Kierroksen ykköstähden valintaan kului aikaa noin sekunnin murto-osa. Loukkaantumiset selättänyt Steven Morrissey alkaa palaamaan vanhalle tasolleen, josta osoituksena oli hattutemppu Harjun perunapellolla. Etenkin jamaikalaishyökkääjän toinen täysosuma oli upea, sillä Morrissey peippasi itsensä kolmen JJK-puolustajan ohi läpiajoon ja sijoitti pallon varmasti takakulmaan. Tuulennopean VPS-hyökkääjän kauden saldo on nyt neljä maalia ja viisi maalin johtanutta syöttöä.

Kansikuva: Marko Tuominiemi / All Over Press