Maanantai-illan helmi: Arsenal – Liverpool

Kansikuva: Saako Arsenal-puolustus kuuman Coutinhon kuriin? Kuva: Getty

Valioliigan kolmannen kierroksen päättää titaanien taisto Emiratesilla, Arsenalin isännöidessä kahdella voitolla aloittanutta Liverpoolia. Tykkimiehet ovat olleet kotikentällään vahvempia keskinäisissä kamppailuissa, kun Poolin viimeisin voitto Pohjois-Lontoosta on vuodelta 2011. Tätä ennen Pool on hakenut vierasvoiton Arsenalilta vuonna 2000, jolloin pelattiin vielä legendaarisella Highburyllä. Pystyykö hyvin kauden aloittanut Liverpool ottamaan maanantaina vuosituhannen kolmannen vierasvoiton Arsenalista?

Ottelu suorana MTV SPORT 1 -kanavalta klo 21.45

Tuttua Arsenalia

Harjoituskauden voitosta toiseen edennyt lontoolaisryhmä avasi Valioliigakauden yskähdellen, kun se kärsi avausottelussa tappion kotikentällään West Hamille lukemin 0-2. Toisella kierroksella Tykkimiehet hakivat 1-2 vierasvoiton Crystal Palacesta Oliver Giroudin todella tyylikkäällä maalilla sekä voittomaaliksi jääneellä Palacen omalla maalilla.

Giroud ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Kuva: Getty

Giroud ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Kuva: Getty

Joukkue on ollut lähiviikot kovassa myllerryksessä siirtomarkkinoiden osalta. Karim Benzemaa on pidetty jo ”varmana tulijana”, mutta vielä varmistusta asiaan ei ole ainakaan vielä saatu. Arsenal-kärki Giroud vastasi Palace-pelissä kriitikoille viimeistelemällä todella tyylikkään volleymaalin. Tuo maali symboloikin Arsenalin tämän hetken pelillisiä puutteita.  Arsenalin tämän hetkiset laiturit, Alexis Sachez ja Aaron Ramsey, leikkaavat koko ajan keskelle kenttää, eikä boxissa parhaimmillaan oleva Giroud saa tarpeeksi keskityspalloja. Tämä ei ole uusi asia Arsenalin pelissä, vaan näin on pelattu jo useampi vuosi. Onko siis Giroudin syy ettei hän ole tehokas vai johtuuko se Wengerin pelitavasta?

Kauden alla tuoreen jatkosopimuksen allekirjoittanut laituri/hyökkääjä Theo Walcott ei ole päässyt vielä avaukseen. Olisiko Poolia vastaan jo Walcottin aika aloittaa joko laidalla tai 9-paikalla? Englantilaisen nopeus ja kyky ajoittaa juoksut linjan taakse toisivat Tykkimiesten peliin uuden ulottuvuuden. Walcottin liike tekisi myös Poolin topparien pelaamisen huomattavasti vaikeammaksi, verrattuna lähinnä linjan edessä tai toppareiden välissä pelaavaan Giroudiin. Nähtäväksi jääkin onko Southampton-kasvatti maanantaina avauksessa?

Liverpoolin maali pysynyt koskemattomana

Vierailija Liverpool on aloittanut kauden kahdella voitolla, kun se on kaatanut Stoken ja Bournemouthin. Nyt joukkueen taso mitataan todella, koska ensimmäiset vastustajat eivät ole olleet kovimmasta päästä, vaikka joukkue olikin ajoittain pulassa Bournemouthia vastaan varsinkin toisella jaksolla. Silti viime kaudella kuraa saanut joukkueen puolustuspeli on parantunut, eikä Redsin verkko ole heilunut vielä kertaakaan.

Joe Gomez. Nimi muistiin. Kuva: Getty

Joe Gomez. Nimi muistiin. Kuva: Getty

Manageri Brendan Rodgers on jälleen muokannut joukkueen formaatiota ja se on ollut kauden avauspeleissä muovautuva 4-2-3-1, jossa kärjen takana pelaavat kolme hyökkäyspään pelaajaa ovat pelanneet vapaassa roolissa. Poolin pelissä on samat ongelmat kuin Arsenalilla, kun joukkueelta ei löydy selkeitä laitapelaajia. Näin ollen piikissä häärivä isokokoinen Christian Benteke jää hieman yksin, koska hän on Giroudin tapaan vahvimmillaan keskityspalloissa boxin sisällä.

Mielenkiintoisin nimi Poolin kokoonpanossa on ollut vasempana pakkina molemmat pelit aloittanut, vasta 18 -vuotias Joe Gomez, joka on napannut tililleen jo yhden maaliinjohtaneen syötön. Charltonista täksi kaudeksi Liverpooliin siirtynyt englantilainen pelaa rohkeaa peliä hyökkäyspäässä ja on ehdottomasti yksi englannin kovimpia puolustajalupauksia.

Ottelun kulku

Koska kummatkin joukkueet tykkäävät hallita palloa, tullaan ottelu todennäkoisesti ratkaisemaan keskikentällä. Juuri keskikentän keskustassa tullaan näkemään mielenkiintoisia kamppailuita, kun Arsenalin Francis Coquelin yrittää pysäyttää Philippe Coutinhon ja Poolin James Milner vastaavasti Arsenalin Mesut Özilin. Liverpoolin kapteenin Jordan Hendersonin pelaaminen on vielä hieman epävarmaa Bournemouth-ottelussa sattuneen pienen kolhun takia, ja hänen poissaolonsa rokottaisi ikävästi liverpoolilaisten pelinrakentelua. Rodgersin valinnat keskikentälle ovat myös mielenkiinnon kohteena, sillä pohjois-irlantilainen ei ole kummassakaan aiemmassa pelissä käyttänyt selkeää puolustavaa keskikenttäpelaajaa. Niinpä esimerkiksi Emre Can saatetaan nähdä maanmiehensä Özilin päällystakkinan illan kamppailussa.

Molempien joukkueiden hyökkäyspelien kannalta on olennaista se, kuinka he pystyvät murtautumaan viimeisellä kolmanneksella maalintekotilanteisiin. Kummaltakin pitäisi löytyä hyviä viimeistelijöitä kärjestä. Se kumpi pystyy hallitsemaan keskikenttää ja sitä kautta palloa, pakottaa toisen joukkueen vähemmän ominaiseen peliin, näin ollen illan kamppailussa pallo on normaalia vahvemmin vallan väline. Se kumpi hallitsee palloa ja saa sitä kautta luotua maalipaikkoja on todella vahvoilla.

Luultavammin ottelussa ei maaleilla mässäillä, vaan peli päättyy lopulta 1-1 pistejakoon.