Mestarien liigan ennakko: Atlético Madrid vs. AC Milan

Courtois ja Koke tyytyväisiä ensimmäisen ottelun loputtua (Getty)

Courtois ja Koke tyytyväisiä ensimmäisen ottelun loputtua (Getty)

Milan hallitsi San Sirolla, Abate lahjoitti Atléticolle voiton

Ensimmäisessä osaottelussa Atlético ratkaisi ottelun Diego Costan 83. minuutilla viimeistelemällä puskumaalilla. Milan oli ottelussa etenkin ensimmäisellä puoliskolla hallitsevampi osapuoli, muttei päässyt tolppaa lähemmäs Atléticon maalia. Courtois esitti muutaman maailmanluokan pelastuksen ja piti Atléticon tasalukemissa toiselle puoliajalle lähdettäessä. Ottelun edetessä Atléti pääsi otteluun paremmin mukaan ja onnistui luomaan muutaman  puolittaisen maalintekopaikan. Kovin vaarallisia tilanteita Simeonen miehistö ei onnistunut koko ottelussa luomaan oikeastaan yhtään. Itse asiassa Costan tekemä maalikin tuli kulman jälkitilanteesta Milan-puolustaja Abaten surkean purkupallon seurauksena. Ei oteta mitään Costalta pois, teknisesti suoritus oli vaativa ja ihmettelen edelleen, miten hän sai luotua tarpeeksi voimaa sellaisen roikkupallon maaliin puskemiseksi, mutta Abate on varmasti ottelun jälkeen katsonut pitkään peiliin.

Lähtökohdat toiseen otteluun

Diego Simeonen miehistö sai arvokkaan vierasmaalin tehtyä, mutta mitenkään varmana madridilaisten jatkoonmenoa ei voida pitää. Kuten Litmanen ennakossaan toteaa, Milan tarvitsee yhden onnistumisen ja tilanne on jälleen tasan. Lisäksi Milan lähtee otteluun hakemaan vain ja ainoastaan voittoa ja jatkopaikkaa hinnalla millä hyvänsä, sillä joukkue on menettänyt Serie A:ssa mahdollisuutensa ensi kaudella Euroopan kentille oikeuttavaan paikkaan ja Coppa Italiassakin joukkue karsiutui varhaisessa vaiheessa.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun poissaolojen rasittamana. Vierasjoukkueelta puuttuvat edelleen loukkaantumisten takia sivussa olevat El Shaarawy, Silvestre ja Christante sekä pelikiellossa oleva Montolivo. Ensimmäisessä ottelussa olkapäätään loukannut Balotelli on tietojemme mukaan pelikunnossa. Atléticolla on aavistuksen verran parempi tilanne, ensimmäisestä ottelusta puuttunut Filipe on kehissä vain Tiagon ja Manquillon puuttuessa loukkaantumisten takia.

Balotelli on valmiina pahantekoon myös toisessa osaottelussa (Getty)

Balotelli on valmiina pahantekoon myös toisessa osaottelussa (Getty)

Edellisen kohtaamisen jälkeen molemmat joukkueet ovat pelanneet kolme ottelua. Atlético kävi häviämässä ensin Pamplonassa Osasunalle, jäi vahvan esityksen jälkeen tasapeliin Real Madridia vastaan ja kävi hakemassa 0-2 pakkovoiton vahvasti pelanneesta Celta de Vigosta David Villan maaleilla. Milan puolestaan voitti ensin Sampdorian vieraissa 0-2, hävisi mestaruuden jo käytännössä varmistaneelle Juventukselle kotonaan 0-2 ja jatkoi orastavaa tappioputkeaan Udinesen vieraana 1-0.

Valmentajavaihdoksesta huolimatta joukkue ei ole onnistunut saamaan otteisiinsa tasaisuutta. Seeforfin alaisuudessa joukkue on kärsinyt heikosta viimeistelystä; joukkue on tehnyt Seedorfin tulon jälkeen yhdeksässä ottelussa vain kahdeksan maalia. El Shaarawyn puuttuessa kokoonpanosta joukkueen maalinteko on jäänyt liialti Mario Balotellin harteille. Vastustajille tilanne on helppo. Milanin hyökkäys nollataan tällä hetkellä pitämällä Balotelli pois pallosta ja pois maalintekosektorilta. Kaikella kunnioituksella muita Milanin pelaajia kohtaan, mutta Kaka, Taarabt ja kumppanit eivät ole luontaisia maalintekijöitä vaan pikemminkin pelinrakentajia. Hyvä esimerkki Milanin ongelmista saatiin Atléticoa vastaan San Sirolla. Joukkue loi paremmat maalintekopaikat, mutta Atlétin Thibaut Courtois veti joka kerta pidemmän korren. 

Atlético ei ole hävinnyt Mestarien liigassa tällä kaudella kertaakaan ja kotonaan joukkue on voittanut kaikki ottelut vähintään kahden maalin marginaalilla. Vicente Calderonilta tuntuu olevan tällä hetkellä miltei mahdotonta hakea vierasvoittoa, siihen on kyennyt tällä kaudella vain Real Madrid Copa del Reyn välierävaiheessa. Hyvät otteet toissa viikonloppuna Real Madridia vastaan sekä joukkueen venyminen pahasti varamiehisenä Celtan vieraissa on varmasti palauttanut itseluottamuksen rojiblancosin miehistöön shokeeraavien Osasuna- ja Almeria-tappioiden jälkeen. Viikonloppuna joukkueen molemmat maalit viimeistellyt David Villa osoitti että joukkueen maalinteko ei ole pelkästään Diego Costan varassa. Vaikka joukkueelle on tehty aavistuksen verran enemmän maaleja kuin alkukaudesta, Simeonen luoma tiukkaan puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin perustuva pelitapa, Mirandan ja Godinin johtama puolustus yhdessä viimeisenä lukkona toimivan Courtoisin kanssa luo edelleen joukkueelle mahdollisuuden voittaa otteluita tekemällä yhdestä kahteen maalia per ottelu.

Ottelun kulku ja mahdolliset avauskokoonpanot

Milanin on pakko tehdä vähintään yksi maali, mikä tulee näkymään kentällä ehkäpä aavistuksen verran uhkarohkeanakin hyökkäyspelaamisena. Tässä piilee selkeä riski, sillä mikäli Atléti onnistuu murtamaan Milanin puolustuksen edes kertaalleen, alkaa Milanin mahdollisuus edetä jatkoon todella heikolta.  Uskon Atlétin prässäävään ottelun alusta asti selkeästi ensimmäistä osaottelua korkeammalta ja aktiivisemmin, sillä joukkue haluaa ottaa jatkopaikan varmistamisen omiin käsiinsä ja mikäpä parempi tapa asettaa Milan ahtaalle kuin tekemällä ottelussa nopeasti ensimmäinen maali.

Milan lähtenee otteluu 4-2-3-1-muodostelmalla, hyvin pitkälti samalla miehityksellä kuin ensimmäisessäkin ottelussa. Balotelli pelaa yksin kärjessä Kakan, Taarabtin ja Polin pelatessa pykälän verran alempana. Keskikentän lukkoina Seedorf peluuttaa De Jongia ja Essieniä. Puolustuslinja lienee muodossa Rami-Mexes-Zapata-Sciglio. 

Simeone muutti joukkueen peluutusta aavistuksen verran shokkitappioiden seurauksena ja en yllättyisi yhtään, mikäli rojiblancos lähtisi kahdessa edellisessä ottelussa toimineella, Milanin kanssa identtisellä 4-2-3-1-muodostelmalla Milanin kaatoon. Tällöin viikonloppuna onnistunut David Villa aloittaisi penkiltä Diego Costan pelatessa piikkinä. Keskikentän ylemmän trion muodostanee Koke, Garcia ja Turan. Puolustavina pelaajina keskikentällä aloittanee Gabi ja Suarez, puolustuslinjassa Juanfran, Miranda, Godin ja Filipe.

D.Costa ei ollut iskussa Realia vastaan (Getty)

D.Costa ei ollut iskussa Realia vastaan (Getty)

Lähtökohdat huomioiden odotan ottelusta runsasmaalisempaa verrattuna kahden viikon takaiseen otteluun. Milanin on yksinkertaisesti pakko tehdä maali hinnalla millä hyvänsä, mikä avaa Atlétille vahvana vastahyökkäysjoukkueena useammankin maalintekopaikan. Molemmat haluavat ottaa ottelussa hyvän startin ja päästä kuskin paikalle. Siksi uskon myös Milanin saavan maalipaikkoja, mikäli joukkue vain tulee samanlaisella hyökkäysvimmalla peliin kuin kaksi viikkoa sitten.

Rojiblancos esitti Real Madridia vastaan ajoittain todella kaunista pelinrakentelua ja vain Diego Costan huono päivä pelasti Realin useammalta takaiskulta. Näistä asetelmista näen molempien joukkueiden tekevän ottelussa maalin, jolle Betsson tarjoaa kerrointa 1.99, joka myös päätyy pelikupongilleni. Uskon Atléticon voittavan ottelun, joten tämä tarkoittaisi vähintään 2-1-voittoa. Ottelussa on jopa aineksia muodostua varsinaiseksi maalijuhlaksi, vaikka moni asiantuntija kanssani eri mieltä onkin. Omissa papereissani Atlétin 3-1 tai 3-2-kotivoitto ei ole ollenkaan mahdoton. Yli 2.5 maalia palauttaa rahat kertoimella 1.83 ja yli 3.5 maalia jo 3.1-kertaisena takaisin, joten uskotaan viihdyttävään hurlumhei-jalkapalloon ja isketään lapulle ohuesti vielä yli 3.5 maalia.

Parhaat palat ensimmäisestä osaottelusta