Näkökulma: Nouseeko Tottenham sillasta? – UCL-menestyksellä voi olla merkittävä vaikutus seuran suunnalle

C-More LogoKuka nostaa Euroopan himotuimman pokaalin tällä kaudella? Seuraa Mestarien liigaa suorana C Morella!

Viime kaudella europeleissä säväyttänyt Tottenham on ollut yksi tämän Mestarien liiga -kauden isoimmista pettymyksistä. PSV:n tiistai-iltana Wembleyllä kohtaava ryhmä on saalistanut kolmesta pelaamastaan ottelusta vain yhden pisteen ja on jo viisi pistettä B-lohkon kakkospaikkaa hallussaan pitävää Interiä perässä.

Tottenhamin alkukausi on ollut eriskummallinen. Aiemmilla kausilla kone on käynnistynyt hitaasti, mutta nyt tulosta on tullut alusta asti. Neljäntenä Valioliigassa majaileva Spurs on kerännyt 24 pistettä 11 ottelusta, mikä on seuran paras startti kesällä 2014 manageriksi tulleen Mauricio Pochettinon aikana.

Pohjoislontoolaisten pelejä nähneet kuitenkin tietävät, että pistemäärä ei kerro koko totuutta. Tottenham ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vakuuttanut. Myös Pochettino on antanut kriittisiä lausuntoja joukkueen tekemisestä. Pelillisten ongelmien voi väittää kärjistyneen Mestarien liigassa, jossa keskinkertaiset esitykset eivät ole kantaneet voittoihin.

Syitä Spursin ongelmiin on kaksi kappaletta: loukkaantumiset ja rasitus.

Etenkin murtautumispelaamisen kulmakiven Christian Eriksenin puuttuminen on näkynyt karusti. Spurs-fanien tuskaa maalipaikkojen rakentelussa ei ole helpottanut älykkäästi ilman palloa liikkuvan ja sitä näppärästi muutamalla kosketuksella liikuttavan Dele Allin loukkaantuminen.

Lucas Mouran ja Erik Lamelan kuljetukset ovat rikkoneet vastustajien linjoja, mutta yleisesti ottaen joukkueen murtautuminen on ollut kehnoa. Eriksenin puuttuminen on alleviivannut Pochettinon heikkoutta hyökkäyspelin organisoijana. Tilanteensa Spurs on luonut lähinnä vastaiskuista tai laitapakkien keskityksistä.

Nuhaista murtautumista ei ole helpottanut peliä rytmittävän Mousa Dembelen loukkaantumishuolet. Oma kasvatti Harry Winks on ottanut kutospaikan pelintekijän roolia, mutta kokeneen belgin korvaajaksi Winksistä ei vielä ole.

Kun yhtälöön lisätään puolustuksen johtohahmo Jan Vertonghenin loukkaantuminen, on Spursin avauksesta uupunut käytännössä neljä elintärkeää palasta. Ei siis ole ihme, että joukkue ei ole säväyttänyt.

Alkukausi tiedettiin Spursille haastavaksi myös siitä syystä, että usea sen avainpelaaja nähtiin MM-kisojen loppuvaiheissa. Jo valmiiksi kapealla materiaalilla operoivan ryhmän rasitus on näkynyt – etenkin talismaani Harry Kanen otteissa, joka näyttää edelleen uupuneelta.

Christian Eriksenin puuttuminen on näkynyt karusta Spursin pelinrakentelussa. Juutti alkaa kuitenkin olla täydessä kunnossa. (Catherine Ivill/Getty Images)

Tottenhamin suhteen täytyy jälleen kysyä se olennainen kysymys: mitä joukkueelta voi odottaa?

Kirjoitin jo viime keväänä Spursiin liittyvien odotusten olevan brittifutiksen suurin paradoksi. Tämä johtuu siitä, että Pochettinon miehistö pelaa kuin pokaaleja jahtaava huippujoukkue, mutta on taloudellisesti kaukana isoista pojista. Mikään ei ole olennaisesti muuttunut viime keväästä, vaikka Kane ja Alli ovatkin sorvanneet pitkät jatkosopimukset.

Viimeisimpänä visaista pähkinää lähestyivät entiset huippupuolustajat Gary Neville ja Jamie Carragher, joiden kiihkeä ja viihdyttävä debatti käytiin Sky Sportsilla.

Nevillen mielestä Spurs on Valioliigan parhaiten johdettu seura, josta Pochettino on tehnyt johdonmukaisen ja vaikeasti voitettavan kokonaisuuden. ManU-legendan mielestä Spurs oli aiemmin pehmeä ja selkärangaton. Juuri tästä juontaa juurensa Sir Alex Fergusonin legendaarinen pukukoppipuhe: ”Lads, it’s Tottenham!”.

Carragherin mielestä Spurs ei tee tarpeeksi voittaakseen pokaaleja. Entinen maajoukkuetoppari nosti esiin oman seuransa Liverpoolin, joka ei hänen mukaan välttämättä voita mitään, mutta ainakin yrittää voittaa. Carragherin mukaan Tottenhamin olematon siirtoikkuna ei anna syytä unelmoida pokaaleista.

Kumpikin oli yhtä mieltä siitä, että Spurs ei taistele mestaruudesta, vaan kärkinelikkoon sijoittuminen on Pochettinon ryhmän päätavoite.

Man City ja Liverpool saattavat kiitää horisontissa, mutta Mestarien liigan pudotuspeleistä karsiutuminen olisi seuralle jättimäinen pettymys. Lohko on toki kova, eikä kovavireisen Interin taakse jääminen ole jättiyllätys, mutta seura vaikuttaisi silti olevan taantumuksellisuuden ja paikallaan polkemisen välitilassa – etenkin, kun uusi stadion on vielä korkkaamatta.

Tottenhamia ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Eriksen alkaa olla pelikunnossa ja sulavasti palloa käsittelevä juutti nostaa jo itsessään Spursin uudelle tasolle. Haaste on silti kova. PSV:n ja Interin pitäisi kaatua Wembleyllä. Suurella todennäköisyydellä kolme pistettä pitäisi ottaa myös lohkon päätöspelistä Camp Noulta.

Jos Spurs kampeaa itsensä tästä sillasta jatkoon ja avaa pudotuspelit uudella stadionillaan – saavat seuran kannattajat aimo annoksen toivoa paremmasta huomisesta. Todennäköiseltä näyttävä siirtyminen Eurooppa-liigaan taas olisi askel taaksepäin.

Kansikuva: Shaun Botterill/Getty Images