Tässä ovat UCL-karsintojen kolmannen kierroksen mielenkiintoisimmat otteluparit

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Tämän vuoden Mestareiden liigan karsinnat ovat edenneet kolmannelle kierrokselle. Tässä vaiheessa mukaan tulee jo useampi iso seura ja tarjolla on muutama todellinen herkkupala. Faneille.com listasi kierroksen viisi mielenkiintoisinta otteluparia.

5) FC Kööpenhamina – FK Vardar

FK Vardar teki toisella karsintakierroksella varsinaisen pommin pudottamalla dramaattisten vaiheiden jälkeen jatkosta Ruotsin suurseura Malmön. Samalla kaatuivat haaveet äärimmäisen kiinnostavasta Pohjoismaiden derbystä, sillä kyseisen otteluparin vastustaja saa vastaansa useaan otteeseen viime vuosina Mestareiden liigan lohkovaiheessa esiintyneen FC Kööpenhaminan.

Kööpenhamina on vakiinnuttanut itsensä vakiokävijäksi europelien lohkovaiheessa. Seuran talous on Pohjoismaisittain loistavilla kantimilla, sillä seura tekee jatkuvasti loistavia pelaajakauppoja. Tänäkin vuonna se on onnistunut myymään pelaajia eteenpäin liki 15 miljoonalla eurolla, mutta samaan aikaan se on onnistunut hankkimaan pois siirtyneille pelaajille mainioita paikkaajia. Seuran virallinen tavoite on edetä Mestareiden liigan lohkovaiheeseen, mutta FK Vardaria ei tule aliarvioida ja ottelupari on kaikkea muuta kuin taputeltu. Makedonian ykkösseura on täynnä maan maajoukkuepelaajia ja erityisesti kotikentällään se on erittäin vaarallinen joukkue. Köpis on toki iso ennakkosuosikki etenemään seuraavalle kierrokselle, mutta otteluparista on helppo povata tasaista.

4) Kiovan Dynamo – Young Boys

Bernissä ja Kiovassa ei taatusti oltu tyytyväisiä arvonnan jälkeen, sillä vastakkain on kaksi erinomaista europeleistä tuttua joukkuetta. Yksitoistakertainen Sveitsin mestari saa siis vastaansa legendaarisen 15 kertaa Ukrainan mestaruuden voittaneen kiovalaisen suurseuran. Dynamo sijoittui viime vuonna Ukrainan liigassa toiseksi sen suurimman kilpakumppanin Shakhtar Dontekstin jälkeen. Seuralle jäi varmasti paljon hampaankoloon täysin pieleen menneestä europelitaipaleesta, sillä se jäi vuosi sitten omassa UCL-alkulohkossaan viimeiseksi ja europelit loppuivat lyhyeen. Seuran suurinta tähteä Andriy Yarmolenkoa on huhuiltu AS Romaan ja moneen muuhun eurooppalaiseen suurseuraan, mutta ainakin vielä toistaiseksi mies on Dynamon pelaaja.

Seuralegenda Andriy Yarmolenko jatkanee uraansa Kiovan Dynamon paidassa. (Dennis Grombkowski/Getty Images)

Vaikka Young Boys on tuttu kävijä europeleissä, sen edellisestä Sveitsin mestaruudesta on jo yli 30 vuotta aikaa. Joukkue on jäänyt pahasti Baselin ja FC Zurichin varjoon, mutta sen kannalta hienoa on se, että Suomessa hieman aliarvostetusta Sveitsin liigasta myös sarjan toiseksi sijoittunut joukkue pääsee Mestareiden liigan karsintoihin. Young Boysin materiaali on kohtalaisen nuori ja sen riveissä pelaa tälläkin hetkellä useampi tulevaisuuden Sveitsin maajoukkuepelaaja. Kiovan Dynamo on otteluparissa selkeä ennakkosuosikki, mutta Young Boys on yllätysvalmis joukkue, joka ei tule luovuttamaan helpolla.

3) AEK Ateena – CSKA Moskova

AEK Ateenan viime vuodet ovat olleet dramaattisia. Yksi Kreikan suurimmista seuroista joutui pahoihin talousvaikeuksiin ja se putosi kauden 2013 päätteeksi seurahistorian ensimmäistä kertaa Kreikan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Putoamisen jälkeen AEK ilmoitti, ettei se pysty osallistumaan myöskään Kreikan divariin ja se pudotettautui vapaaehtoisesti Kreikan kakkosdivariin, jossa se pelasi ensimmäisellä kaudellaan pääasiallisesti amatööripelaajilla. AEK kuitenkin onnistui nousemaan nopeasti takaisin pääsarjaan ja viime vuoden onnistuneiden otteiden myötä se palaa nyt muutaman vuoden tauon jälkeen eurokentille. Taloudellisen tilanteen huomioiden joukkueen materiaali on varsin kelvollinen ja esimerkiksi ykköspyssy Hugo Almeida on varmasti tuttu nimi monelle eurofutista seuranneelle.

CSKA Moskova on vakiinnuttanut oman tasonsa Mestareiden liigan lohkovaiheeseen. Seura tuntuu olevan jonkinlainen nukkuva jättiläinen, sillä sillä olisi potentiaalia paljon nähtyä parempaankin. Jostain syystä se ei kuitenkaan tunnu pääsevän parhaimmilleen europeleissä muutamia komeita väläytyksiä lukuunottamatta. Viime vuonna CSKA sijoittui Venäjän liigassa toiseksi, minkä myötä suora paikka lohkovaiheessa jäi haaveeksi. Paljonkin rahaa aikoinaan siirtoihin käyttänyt seura on toistaiseksi ollut varsin rauhallinen siirtomarkkinoilla, sillä se ei vielä ole hankkinut yhtään pelaajaa ykkösjoukkueeseen. Käytettävissä oleva materiaali on kuitenkin niin kova, että AEK Ateenan kyllä pitäisi kaatua ilman suurempia ongelmia.

2) Partizan Belgrad – Olympiakos

Partizanin ja Olympiakosin kohtaaminen on eittämättä mielenkiintoinen ottelu, mutta tämän parin suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin kentän ulkopuolisiin tapahtumiin. Partizanin ja Olympiakosin kannattajat ovat erittäin kuuluisia, niin hyvässä kuin pahassa. Joukkueiden ottelut ovat tunnelmaltaan loistavia, mutta vastapainona kannattajat ovat kunnostautuneet usein myös rettelöinnissä ja kokonaisvaltaisen kaaoksen aikaansaamisessa. Partizanin Grobari ja Olympaikosin Gate 7 ovat maailman pahamaineisempia ja vaarallisimpia huligaaneja, joten ottelun ympärillä tulee varmasti tapahtumaan paljon kaikenlaista. Kaiken tämän lisäksi Olympiakosin kannattajilla on pitkä ja lämmin ystävyyssuhde Partizanin pahimman vihollisen Punaisen Tähden kannattajien kanssa. Tämä tarkoittanee sitä, että erityisesti Belgradissa pelattava ottelu lienee yksi koko vuoden suurimmista urheiluun liittyvistä poliisioperaatioista.

Todennäköiset katsomohulinat tulevat viemään suurimmat otsikot, mutta ottelu on myös mielenkiintoinen kentän puolella. Viisi peräkkäistä Kreikan mestaruutta voittanut Olympiakos lähtee otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina, mutta Partizania ei tule aliarvioida. Olympiakos elää tietynlaista renessanssia, sillä se on muutaman vuoden tauon jälkeen alkanut pärjäämään kelvollisesti myös europeleissä. Joukkueen kannattajilla on kovat odotukset alkavaa kautta kohtaan ja Mestareiden liigan lohkovaiheeseen pääsyä pidetään minimitavoitteena.

1) Ajax – OGC Nice

Kaikki edellä mainitut parit ovat pelkkää lämmittelyä, sillä arvonnan todellinen pommi nähtiin, kun sensaatiomaisesti Eurooppa liigan finaaliin viime kaudella selvinnyt Amsterdamin ylpeys Ajax arvottiin Ranskan liigan kolmanneksi sijoittuneen Nicen pariksi. Arvontatuloss tarkoittaa samalla sitä, että yksi takuuvarmasti ennakkospekulaatioissa lohkovaiheeseen povatuista joukkueista jää auttamatta Eurooppa liigan puolelle.

Ajaxin viime kautta voidaan pitää nappionnistumisena, vaikka seura ei lopulta voittanut pokaaliakaan. Hollannin liigassa se jäi toiseksi, mutta eurokentillä Ajax loisti edeten aina Tukholmassa pelattuun finaaliin asti. Erityisen huomionarvoista on tapa, jolla Ajax yllätti kaikki asiantuntijat. Se pelasi seurakulttuurilleen uskollisesti äärimmäisen hyökkäävää ja nautinnollista jalkapalloa. Ajaxin kokoonpano oli äärimmäisen nuori, sillä joukkueen keski-ikä oli vain hieman yli 22 vuotta. Joukkue on menettänyt pari avainpelaajaa, mutta vastaavasti se sai nimekkään vahvistuksen, kun pitkäaikainen Hollannin maajoukkuehyökkääjä Klaas-Jan Huntelaar palasi pitkän Euroopan kiertueensa jälkeen vanhaan seuraansa.

Nuori oli myös Ajaxin vastustajan Nicen joukkue viime kaudella. Saksassa hyvää työtä tehneen Luciano Favren johdolla Nizzan ylpeys oli pitkään mukana mestaruuskamppailussa, mutta lopulta seuran pelaajamateriaali ja rutiini eivät aivan riittäneet PSG:n ja Monacon haastamiseen. Kausi oli kuitenkin nappionnistuminen ja nyt seura haaveilee pääsevänsä historiansa ensimmäistä kertaa Mestareiden liigan lohkovaiheeseen. Helpolla lohkovaihepaikka ei tule, sillä jo ottelupari Ajaxia vastaan tuntuu etukäteen täysin avoimelta. Nicen joukkue on pysynyt ehkä hieman Ajaxin vastaavaa paremmin kasassa, mutta ainakaan oma ammattitaitoni ei riitä veikkaamaan tästä parista seuraavalle kierrokselle etenevää joukkuetta.

Kansikuva: Milos Bicanski/Getty Images