UCL-raati: ”AS Roman pitäisi kliseisesti onnistua modernin jalkapallon vaikeimmassa tehtävässä”

Viaplay LogoKetkä jatkavat Mestarien liigan välieriin? Jännitä kevään kaikki UCL-ottelut Viaplay-palvelussa.

Jalkapalloihmisiä hemmotellaan tällä viikolla todenteolla, kun kotimaisen Veikkausliigan ohella myös Mestarien liiga palaa ruutuihin puolivälierien muodossa. UCL-raadeista tuttu duo Kalle Tamminen ja Jaakko Tiira perkasivat näkymiä tulevissa ottelupareissa.

Viime raadissa kyselimme toivepareista UCL:n puolivälieriin. Nyt joukkueet ja vastustajat ovat selvillä, mitä mieltä olit tämän kertaisesta arvontatuloksesta?

KT: Kyllä ja ei. Mukana on muutama herkullinen pari, mutta vastaavasti myös muutama etukäteen täysin selvä ottelupari. Juventuksen ja Real Madridin kohtaaminen on lähtökohdiltaan hieno. Kaksi kokenutta, kaiken nähnyttä ja voittanutta seuraa eivät vielä tällä kaudella ole pelillisesti vakuuttaneet, mutta Juventus ja Real ovat perinteisesti parhaimmillaan kovissa paikoissa ja tiedossa on varmasti hieno otatus kahden perinneseuran välillä. Myös Liverpoolin ja Manchester Cityn välinen kohtaaminen vaikuttaa etukäteen varsin mielenkiintoiselta, sillä Liverpool on ainoa Valioliigajoukkue, joka on onnistunut voittamaan Cityn sarjaotteluissa.

JT: Ihan kiva arpa, mutta kieltämättä aika tavalla kiimaisimpiinkin pareihin olisi ollut aineksia. Juve ja Real on eittämättä mielenkiintoinen, sillä kumpikin joukkue osoitti neljännesvälierissä, mitä se myyttinen voittamisen kulttuuri tarkoittaa. Brittifutiksen ystävänä suurin huomioni kiinnittyy kuitenkin edellä mainittuun Man Cityn ja Liverpoolin kohtaamiseen. Arvioin jo elokuussa Poolin olevan potentiaalinen musta hevonen, sillä he ovat myrkyllinen vastustaja etenkin pallosta tykkääville joukkueille, kuten juuri Citylle. Kahdesta muusta parista en odota spektaakkeleita, sillä tasoerot ovat lähtökohtaisesti liian suuret yllätyksille.

Sevilla pisti viime kierroksella monen yllätykseksi itse Manchester Unitedin laulukerhoon. Nyt vastus ei ainakaan heikkene, kun vastaan asettuu Bayern München. Onko parissa mitään mahdollisuuksia yllätykselle?

KT: Rehellisesti sanoen, tuskin. Bayern München on kaikin puolin astetta Manchester Unitedia laadukkaampi joukkue, joka harvoin häviää pienemmilleen. Bayernin alkukausi oli vaikeahko, mutta tutun ja turvallisen Jupp Heynckesin alaisuudessa jälki on ollut tappavan tehokasta. Bayernin ylpeys on jo käytännössä varmistanut Saksan mestaruuden ja Heynckes on voinut viime viikkoina pyörittää rauhassa isoa rotaatiota ilman sen suurempia paineita. Bayern on omissa papereissani ennakkosuosikki numero yksi voittamaan koko roskan ja en oikein näe mitään skenaariota, missä Sevilla menisi tästä parista jatkoon. Andalusialaiset pelasivat kaksi hyvää ottelua Unitedia vastaan, mutta kyse taisi sittenkin olla enemmän englantilaisten huonoudesta kun espanjalaisten hyvyydestä.

JT: Samoilla linjoilla Kallen kanssa. Osoitus Bayernin tämän hetkisestä vahvuudesta nähtiin Bundesliigan Der Klassikerissa, jossa Heynckesin miehistö tyrmäsi Dortmundin peräti 6–0. Bayern on hurjan laadukas joukkue, josta on vaikea löytää minkäänlaisia heikkouksia ja nousee myös allekirjoittaneen papereissa turnauksen ykkössuosikiksi. Jalkapallo on joukkuepeli, mutta tässä otteluparissa materiaaliero on liian suuri, sillä yksikään Sevilla-pelaaja ei mahtuisi Bayernin avaukseen. Wissam Ben Yedder ja Steven N’Zonzi menisivät ehkä penkille. Bayern ei myöskään tule antamaan Sevillalle samanlaista hengitystilaa, minkä Jose Mourinhon erikoiset taktiset valinnat takasivat. Andalusialaiset pelaavat loistavaa futista tilaa saadessaan, mutta tässä parissa tila ja pelivälineen hallinta taitavat jäädä liian vähälle, eikä tiivis puolustuspeli kuulu Sevillan vahvuuksiin. Ratkaisun vieminen toiseen osaan olisi Sevillalta kova saavutus, mutta välieriin se ei tule mitenkään venymään.

Bayernin kokenut tähtiduo on nostanut tasoaan Heynckesin alaisuudessa ja saattaa nousta arvoon arvaamattomaan kevään edetessä. (Sebastian Widmann/Bongarts/Getty Images)

Juventus ja Real Madrid, monen mielestä ne kaksi Euroopan suurinta ja kauneinta jalkapallojoukkuetta. Minkälaista otteluparia odotat?

KT: Ai että miten herkullinen ottelupari tästä tulee! Juventus ja Real Madrid todellakin ovat Euroopan kaksi suurinta ja kauneinta. Kaksi seuraa joihin liittyy niin monia romanttisia ja mystisiä tarinoita. Tässä otteluparissa on valtavat paineet, sillä pelissä on kummankin joukkueen kauden onnistuminen. Juventus toki kamppailee yhä Serie A:n mestaruudesta, mutta seuran tähtäin on jo pitkään ollut Mestarien liigan voittamisessa ja puolivälierävaiheessa putoaminen olisi eittämättä iso pettymys. Real taas on kontannut liigapeleissä läpi kauden, mutta keväällä panosten koventuessa Cristiano Ronaldo on ollut oma dominoiva itsensä. Tiedossa on kaksi taktisesti herkullista ottelua. Juventus puolustanee jälleen kerran syvältä, kun taas Real Madrid jauhanee omaa lyhytsyöttöpeliään jopa vierasottelussa Juventus Stadiumilla. Ensimmäinen ottelu antaa varmasti jo suuntaa tälle otteluparille. Viime kierroksella Juventus antoi Tottenhamille kaksi vierasmaalia ja samaan ei ole varaa astetta parempaa joukkuetta vastaan. Jos Juventus onnistuu pitämään maalinsa puhtaana, pidän sitä jopa pienoisena ennakkosuosikkina menemään neljän parhaan joukkoon.

JT: Viime kierroksen ja viime kevään finaalin perusteella Real Madrid on mielestäni selkeä suosikki jatkamaan välieriin. Los Blancos istutti PSG:n siltaan, kun taas Juventus oli helisemässä nuorta Tottenhamia vastaan ja paineli jatkoon muutaman tehohetken turvin. Vanha Rouva tosin on osoittanut suuruutensa, juuri Wembleyllä ja Serie A:n tiukoissa kärkipeleissä, jotka se on onnistunut viemään nimiinsä vaikeuksista huolimatta. Näin ollen Juvea ei kannata koskaan laskea pois laskuista, mutta selvästi peliään keväällä parantanut Real tarjoaa eri tason vastuksen. Taktisesta luvassa on mielenkiintoinen pari, sillä kumpikin luotsi osaa pelin organisoinnin jalon taidon, mutta ei välttämättä haikaile pelin hallintaa pallon kanssa. Kummankin materiaali taipuu erilaisiin ryhmityksiin ja pelisuunnitelmiin, joten luvassa voi olla hyvinkin pragmaattista jalkapalloa. Oman lisämausteensa ottelupariin tuo Zinedine Zidanen paluu Torinoon ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun ranskalaismaestro myytiin silloisella ME-siirrolla Madridiin kesällä 2001.

Keskiviikkona AS Roma matkaa Kataloniaan Barcelonan vieraaksi. Miten Roman pitäisi pelata, jotta Barcelona olisi lyötävissä?

KT: Aivan helvatin hyvin, se on selvää. Romalle pääsy kahdeksan joukkoon on itsessään jo voitto ja tuskin kukaan odottaa Ikuisen kaupungin ylpeyden pistävän Barcelonaa lauluun. Roma on kuitenkin parhaimmillaan hyvä joukkue ja minusta tuntuu, että ottelun lähtöasetelmat sopivat sille varsin hyvin. Giallorossi on puolustanut tällä kaudella erinomaisesti ja maalivahti Alisson on lopullisesti nousemassa pelipaikkansa parhaiden pelaajien joukkoon. Otteluissa Barcelonaa vastaan lähtökohdan pitää olla puolustuspelissä, sillä avoimessa ilotulituksessa kukaan ei pärjää katalaaneja vastaan. Roman ongelmat ovat kuitenkin maalinteossa, sillä joukkue tarvitsee aivan liian monta maalipaikkaa yhden osuman tekemiseen. Barcelonaa vastaan ei ole varaa tuhlailuun. Edin Dzekon ja kumppanien on pistettävä pallo takuuvarmasti maaliin tilaisuuden siunaantuessa.

JT: Barca-luotsi Ernesto Valverde väitti, ettei AS Roma ollut helpoin arpa, ja että Blaugrana on varuillaan italialaisten kanssa. Asetelmaa on kuitenkin vaikea nähdä minään muuna kuin Daavidin ja Goljatin kohtaamisena. Roma sysäsi alkulohkossa Atletico Madridin komeasti lauluun, joten vapaalippua välieriin Barcelonalle ei ole jaossa. Kollegaa on helppo kompata maalinteon suhteen. Esimerkiksi Chelsea sortui tuhlailuun neljännesvälierien avausosassa, eikä Barca jättänyt kotonaan länsilontoolaisille mahdollisuuksia. Viimeistelyn ohella Roman pitäisi kliseisesti onnistua modernin jalkapallon vaikeimmassa tehtävässä: Lionel Messin pysäyttämisessä. Kirppu on nauttinut uudesta roolistaan Valverden 4–4–2-ryhmityksen toisena kärkenä. Chelseaa vastaan kolmesti osunut argentiinalainen on iskenyt tällä kaudella tehot 35+16, eikä mikään viittaa jo yli vuosikymmenen jatkuneen dominoinnin päättymiseen, joten Romalle ei liikoja kannata lupailla.

Pikkulauantaina mitellään myös Englannin herruudesta, kun Liverpool isännöi Manchester Cityä. Jurgen Klopp on ennenkin riisunut Pep Guardiolan aseista, mutta onko Poolilla tässä parissa mitään saumoja?

KT: Tämä ottelupari kieltämättä kiteytyy hienosti kahden suurvalmentajan väliseksi kaksintaisteluksi. Jürgen Kloppista on kovaa vauhtia muodostumassa Pep Guardiolan nemesis numero yksi, sillä kenelläkään muulla valmentajalla ei ole yhtä hyvää rekordia Guardiolan valmentavia joukkueita vastaan, kuin ex-Dortmund käskijällä. Guardiolan ja Kloppin joukkueet ovat kohdanneet 12 kertaa virallisissa otteluissa ja näistä kuusi on päättynyt saksalaisen voittoihin. Vastaavasti Guardiola on onnistunut voittamaan Kloppon joukkueen vain kahdesti. Nämä tilastot eivät ole sattumaa, sillä Kloppon kovatempoinen ja kuluttava pelitapa tuntuu toimivan hyvin Guardiolan valmentamia joukkueita vastaan. Vaikka City on selkeä ennakkosuosikki, on Liverpoolilla mahdollisuus mennä tästä parista jatkoon. Se vaatii kahta nappionnistumista, erityisesti puolustuspäässä. Mohamed ”Valioliigan paras” Salah ja kumppanit hoitavat kyllä oman hommansa hyökkäyksessä, mutta toimiiko joukkueen hieman epävarma puolustus riittävän hyvin? Erityisesti kotiottelussa Poolin tulee olla tarkkana, sillä City jos joku hyödyntää vastustajan hölmöilyt.

JT: Arpa oli kummallekin joukkueelle epämieluisa. Kalle perkasikin valmentajien kaksintaistelun hyvin. Kloppon mukaan City on ainoa joukkue, joka ei ole muuttanut pelaamistaan Poolia vastaan. Nyt muuttaa, sillä viikonlopun Everton ottelussa Guardiola istutti vasemmaksi pakiksi Aymeric Laporten, joka pelasi tilanteesta riippuen kolmantena topparina. Tätä vetoa on vaikea nähdä minään muuna, kuin valmistautumisena Salahin kohtaamiseen, joka on vaarallisimmillaan juuri laitapakkien ja topparien väliin jäävissä taskuissa. Guardiola ei hylkää perusajatuksiaan, mutta hieman pragmatismia luotsin täytyy harrastaa, sillä Liverpool on parhaimmillaan, kun se pääsee iskemään aggressiivisen vastaprässin lyhytsyöttöpeliä pelaavaa joukkuetta vastaan. Riiston jälkeen Pool on kenties planeetan vaarallisin joukkue, joten Cityn täytyy olla todella huolellinen pallon kanssa. Olennaista on se, miten City pääsee Poolin ensimmäisen prässitason ohi. Jos ei pääse, ovat punaiset vahvoilla, mutta jos pääsee, nähdään taivaansinisille tuttua upeaa hyökkäyspeliä viimeisellä kolmanneksella. City on ehdottomasti suosikki, mutta en olisi missään määrin yllättynyt Poolin välieräpaikasta. Ja mitä tulee Valioliigan parhaaseen pelaajaan, niin onhan hän Kevin De Bruyne. Tehot puhuvat Salahin puolesta, mutta belgin kokonaisvaltainen dominointi pelin eri vaiheissa on jotain täysin korvaamatonta Guardiolan armadalle.

Kansikuva: David Ramos/Getty Images