YLEn TV-ottelussa Liverpoolin pakko voittaa Basel

YLEn tämän illan Mestarien liigan viimeisen kierroksen TV-ottelussa kohtaavat B-lohkon kolmonen Liverpool ja lohko-kakkonen FC Basel.

Vierasjoukkue Baselilla on kahden pisteen kaula Pooliin, joten sille riittäisi jatkopaikkaan vierastasuri, kun taas kotijoukkue on pakkovoiton edessä. Basel voitti kaksikon ensimmäisen kohtaamisen kotonaan lukemin 1-0, joten nyt liverpoolilaisilla on revanssin paikka. Lohkon viimeisellä Ludogoretsilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkoon, jos se voittaa Realin vieraissa suurinumeroisesti ja Basel ja Pool pelaavat tasan.

Liverpool

Joukkueen putoamista jatkokierroksilta pidettäisiin fanaattisten fanien keskuudessa todella huonona suorituksena, joten Brendan Rodgersin tulee keittää illaksi kunnon kärmeskeitot, jotta oma pää pysyisi poissa pölkyltä. Joukkueen oletettiin etenevän B-lohkosta jatkoon helpohkosti yhdessä Real Madridin kanssa, mutta Pool on kerännyt viidestä pelaamastaan ottelustaan vasta yhden voiton ja yhden tasapelin – kaikki nämä pisteet Ludogoretsilta. Silti manageri Rodgers lähtee otteluun luottavaisena.

”We go into the game in good condition physically and mentally. We know what the job is. It’s going to be a tough game. But Basel come here on the back of losing their away games in the group. So I’m sure they understand it’s going to be a tough game for them.” Rodgers liverpoolfc.com

Edellisellä Valioliiga-kierroksella joukkue joutui tyytymään 0-0 kotitasapeliin Sunderlandin kanssa. Steven Gerrardia säästeltiin Basel-otteluun ja hän tuli kapellimestaroimaan joukkueen keskikenttää vasta toisella puoliajalla vaihtopenkin puolelta. Joukkueen otteet ovat ailahdelleet tällä kaudella todella paljon. Puolustus on ollut suurissa vaikeuksissa lähes jokaista vastustajaansa vastaan ja maalivahti Simon Mignolet on tunaroinut maalinsuulla yllättävän paljon. 26 -vuotias Mignolet on aloittanut kaikki pelit siitä lähtien, kun hän viime kaudella saapui Liverpooliin. Lisäksi joukkueen hyökkäyspelissä on ollut ongelmia maalinteon kanssa, kun Luis Suarezia ei pystytty paikkaamaan ja Daniel Sturridge on ollut loukkaantuneen jo useamman kuukauden. Joukkueen ainoita valopilkkuja on ollut nuori englantilainen Raheem Sterling, mutta hänen kova pelirasituksensa alkaa pikku hiljaa näkyä miehen otteissa negatiiviseen sävyyn. Vasta 20 -vuotias superlupaus Sterling ei ole löytänyt samanlaista rytmiä kärkipelaajien Rickie Lambertin ja Mario Balotellin kanssa, kuin mikä hänellä on Sturridgen kanssa.

Liverpoolin Shefki Kuqilta odotetaan tänään pörssejä. Kuva: Getty

Liverpoolin Shefki Kuqilta odotetaan tänään pörssejä. Kuva: Getty

Rodgers peluuttaa joukkuettaan tällä hetkellä pitkälti 4-2-3-1 taktiikalla. Rodgers taipui vihdoin ja tajusi laittaa Lucas Leivan alemmalle keskikentälle suojelemaan haavoittuvaa puolustuslinjaa. Leivan mukaan tulon myötä Gerrard saa enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan ja tämä on näkynyt positiivisesti joukkueen hyökkäyspelissä. Rodgers saa otteluun loukkaantumisesta palaavan vasemman pakin Jose Enriquen, joka todennäköisesti nousee joukkueen avaukseen, koska juuri vasen laita on ollut joukkueen yksi suurimmista ongelmakohdista. Kärjessä aloittaa jälleen Lambert, joka tekee kovasti töitä hyökkäyskolmanneksella. Lambert on hieman kulmikas piikki, mutta pystyy kyllä tarpeen tullen viimeistelemään maaleja ja hyvänä päivänä tarjoilemaan tontteja kanssapelureille.

FC Basel

Pohjois-Sveitsissä Rein-joen varrella majaansa pitävä FC Basel on Sveitsin toiseksi menestynein jalkapalloseura. Vain noin kilometrin päässä Saksan rajasta sijaitseva Basel elää ja hengittää jalkapallojoukkueensa kautta. 121 vuotias seura eli kulta-aikaansa 1960-1970 -luvuilla, kun vuosien -67-80 välillä seura voitti seitsemän maan mestaruutta. Tämän jälkeen alkoi hieman harmaampi kausi, kun seura tippui sarjaporrasta alemmaksi kaudella 1988 ja nousi takaisin liigaan vasta vuonna 1994. 2000 -luvulla se on ottanut jälleen maan jalkapallovaltikan itselleen suvereeniin tyyliin – kahdeksan mestaruutta ja vuodesta 2010 lähtien se on voittanut Super liigan mestaruuden jokaisena kautena. Seuran menestyksen taustalla on todella vahva juniorimylly, josta se on tuottanut maailmalle mm. sellaisia nimiä kuin Xherdan Shaqiri, Gökhan InlerGranit Xhaka ja Alexander Frei.

Euroopassa Baselin parhaimpana saavutuksena voidaan pitää kauden 2001-2002 Intertoto Cupin finaalipaikkaa. Finaalissa se taipui kuitenkin Aston Villalle. Joukkue on pelannut kuudesti Mestarien liigan lohkovaiheessa ja nyt se on kiinni historiansa toisessa jatkopaikassaan lohkovaiheesta.

Tällä kaudella joukkue on dominoinut Super liigaa totuttuun tyyliin. Joukkue johtaa sarjaa 18 kierroksen jälkeen kahdeksan pisteen erolla – viimeisin tappio kotimaassa on tullut yli kaksi kuukautta sitten. Laajan ja laadukkaan pelaajaringin ansiosta joukkue pystyy harjaamaan kotimaan liigan pelejään ilman, että joka ottelussa avauksessa häärisivät parhaimmat pelaajat. Näin portugalilaisen legendan Paulo Sousan manageroima joukkue pystyy keskittymään hyvin myös Mestarien liigaan. Sousa tuli täksi kaudeksi joukkueen peräsimeen ja Portugalin maajoukkuetta 52:ssa ottelussa pelaajana edustanut herra on tehnyt vakuuttavaa jälkeä joukkueen peräsimessä. Jos valmentajauransa alkutaipaleella kulkeva portugalilainen pystyy viemään joukkonsa jatkoon kovasta Mestarien liigan alkulohkosta, olisi se iso sulka herran hattuun ja hänellä olisi entistä valoisampi tulevaisuus valmentajamarkkinoilla.

”We want to do things how we usually do things, with happiness in our game, putting them under pressure and then hopefully we can have another magical night and another historic step for this fantastic club.” Sousa uefa.com

Sousa peluuttaa joukkuettaan nykyaikaisesti joko 4-2-3-1 tai 4-3-3 muodostelmalla. Joukkueen kulmakivet ovat Sveitsin maajoukkuepelaaja oikea laitapakki 32 maaottelua pelannut Philipp Degen ja hyökkäyksessä hääräävä Albanian maajoukkuemies Shkëlzen Gashi. Gashi johtaa Super liigan maalipörssiä, muttei ole vielä osunut Mestarien liigassa. Mestarien liigassa joukkueen paras maalintekijä on ollut vasta 20 -vuotias paragualainen lupaus Derlis González. Ylivoimaisesti joukkueen mielenkiintoisin kaveri on kaikkien tuntema argentiinalainen toppari Walter Samuel, jonka Sousa sai houkuteltua täksi kaudeksi Baseliin. Mm. Real Madridissa, Interissä ja Romassa loistanut 36 -vuotias toppari ei ole koskaan ollut vikkelin puolustaja, mutta hän tuo joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Tosin mies ei ole tällä kaudella mahtunut kuin kahdesti joukkueen kokoonpanoon ja tuskin hän Anfieldilläkään on joukkueen avauksessa. Joukkueen kapteenina toimii seuraikoni – yli 200 peliä Baselissa pelannut – Marco Streller.

Walter Samuel (oik.) jaksaa vielä, vaikka jalka alkaa painamaan. Kuva: Getty

Walter Samuel (oik.) jaksaa vielä, vaikka jalka alkaa painamaan. Kuva: Getty

Ottelun kulku

Peli on selvä. Liverpool tulee hallitsemaan palloa ja Basel kyttää vastahyökkäyksiä. Basel on hallinnut tämän kauden Mestarien liigassa palloa vieraissa ainoastaan 43 %:sesti, joten se kertoo paljon tulevan ottelun luonteesta. Toisaalta tilasto hieman hämää, koska otanta on vain kahdesta vierasottelusta, joista toinen oli Real Madridia vastaan pelattu kamppailu. Pool tulee kuitenkin hallitsemaan keskikenttää ja Basel haluaa iskeä vastaan nopeiden laitapelaajiensa kautta. Baselin vikkelät laitapelaajat tulevat tuottamaan ongelmia verkkaiselle Pool-puolustukselle. Basel tykkää hyökätä varsinkin oikean laidan kautta, jossa laitapuolustaja Degen nousee tukemaan hyökkäyksiä ja oikea laitalinkki González pyrkii kipittämään karkuun Pool-puolustukselta.

Pool tarvitsee siis voiton ottelusta ja sen tulee keksiä keinot, millä se pystyy murtautumaan hyökkäyskolmanneksella tarpeeksi usein laadukkaille maalintekopaikoille. Sinne päästyään jonkun on myös oltava se kliininen viimeistelijä joka pistää pallot paikoista pussiin. Mitä pidemmälle ottelu tulee venymään tasaisena, sitä suuremmaksi Poolin tuska tottakai kasvaa vaativan kotiyleisön edessä. Todella haastava ottelu Poolin kannalta tulossa, koska maaleja omiin ei saisi ottaa ja toiseen päähän niitä olisi taas tehtävä. Balanssi hyökkäyksen ja puolustuksen suhteen, kun ei ole ollut tämän kauden Poolin vahvuus.

Vedonlyönnin kannalta ottelussa kannattaa luottaa vähämaaliseen otteluun. Alle 2,5 maalia tarjoaa kivan 2,04 kertoimen. Lisäksi lapulle lyödään Basel +1 2,05. Lopputulokseksi veikkaan 0-0 tai 1-1 tasapeliä ja näin ollen sveitsiläiset jatkoon ja Baselin torilla tutut yli 10 000 hengen voitonjuhlat ottelun jälkeen.

Kertoimet tarjoilee Bettson.

Ottelu TV kakkoselta suorana klo 21.35 alkaen.

Oletetut kokoonpanot:

bslliv