Neljän vuoden välein järjestettävät jalkapallon MM-kisat ovat lajin suurin näyttämö. Näin ollen peliväline on poikkeuksellisen suuressa valokeilassa ja MM-kisoihin valitut pallot ovatkin aina edustaneet kyseisen hetken parasta osaamista. Monet kisapallot ovat antaneet suuntaviivoja jopa koko lajille ja siitä onkin muodostunut valtava bisnes. Kisapalloihin kulminoituu myös koko jalkapallon kehitys.
Jalkapallon maailmanmestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1930 lähtien. Uruguayn järjestämiin kisoihin osallistui 16 joukkuetta, mutta virallista pelipalloa ei vielä tuolloin ollut. Pallon merkitys lopputuloksiin oli kuitenkin kenties suurempi kuin koskaan myöhemmin. Uruguay kohtasi loppuottelussa Argentiinan, mutta osapuolet eivät päässeet sopuun siitä, kumpi saisi toimittaa pelivälineen finaaliin. Niinpä pelipalloa vaihdettiin puoliajalla.
Avauspuoliaika pelattiin Argentiinan toimittamalla pallolla ja joukkue olikin kiinni maailmanmestaruudessa numeroin 2-1 ennen taukoa. Toiselle puoliajalle otettiin käyttöön Uruguayn pallo, mikä oli isompi ja painavampi kuin avauspuolikkaan peliväline. Isännät takoivatkin omalla pallollaan kolme maalia toisella puoliajalla ja voittivat maaimanmestaruuden lukemin 4-2.
Neljä vuotta myöhemmin kisat järjestettiin Italiassa. Myös pallot kehittyivät tässä ajassa hieman: isoin innovaatio oli pallon nahasta valmistettujen nauhojen korvaaminen puuvillaisella materiaalilla, mikä teki pallosta pehmeämmän ja sitä oli mukavampi pelata päällä. Pelivälineet valmistettiin edelleen käsin, joten pallojen välillä oli isoja laatueroja. Ennen jokaista peliä joukkueiden kapteenit päättivätkin yhdessä, mitä pelivälinettä kulloinkin käytetään.
Ennen toista maailmansotaa pelattiin vielä yhdet maailmanmestaruuskisat, kun paremmuudesta miteltiin Ranskassa 1938. Pallojen suhteen ei kuitenkaan tapahtunut isoja muutoksia. Yritys nimeltä Allen sai ensimmäisenä toimijana nimensä MM-kisoissa käytettyihin palloihin. Pallojen paneelien reunat olivat myös pyöreämpiä kuin aikaisemmissa versioissa.
Pallojen ilmanpaineet olivat olleet iso ongelma jalkapallossa, sillä nauhoilla suljetut pallot eivät pitäneet ilmaa kovinkaan hyvin. Tähän löytyi ratkaisu vuoden 1950 kisoihin. Argentiinassa oli pelattu jo useita vuosia pallolla, joka oli täysin suljettu pientä venttiiliä lukuun ottamatta. Pumpulla ja pienellä neulalla täytetyt pallot saatiin mukaan siis vasta Brasilian järjestämiin kisoihin. Kisojen peliväline kulki nimellä Superball.
Neljä vuotta myöhemmin kisat palasivat Eurooppaan. Pelivälineiden valmistuksesta vastasi sveitsiläisfirma Kost Sport, joka otti käyttöön 18-paneelisen pallon uudenlaisella ompeleella. Pallot olivat väritykseltään keltaisia, mutta valmistajan logoa ei saanut näkyä pelivälineessä.
Ruotsin vuonna 1958 järjestämät kisat olivat merkittävä askel valmistajille, kun FIFA avasi kilpailun pelipallojen valmistuksen suhteen. FIFA pyysi valmistajia lähettämään tunnuksettomia palloja, jotka numeroitaisiin ja kuuden hengen raati testaisi sekä valitsisi parhaan. FIFA sai lopulta 102 palloa, joista valikoitui jo muutaman tunnin testauksen jälkeen voittaja. Kisat pelattiin Ruotsissa valmistetulla Top Star -pallolla, jossa oli ensimmäistä kertaa 24 paneelia. Kisoihin osallistuvat joukkueet saivat ennen turnauksen alkua käyttöönsä 30 palloa.
Vuoden 1962 kisojen palloksi valikoitui chileläinen Crack, mutta se sai valtavasti kritiikkiä muun muassa vaihtelevien muotojen takia. Niinpä kisoissa käytettiin osittain edellisistä kisoista tuttua pelivälinettä.
Englanti sai kisat järjestettäväkseen vuonna 1966. Tällöin pallon valintaan kiinnitettiin poikkeuksellisen paljon huomiota ja testaukset olivat toistaiseksi kehittyneimmät. Sokkotestin jälkeen 111 vaihtoehdosta voittajaksi selviytyi ensimmäistä kertaa ison brändin tuote, kun Slazengerin Challenge 4-Star valikoitui pelipalloksi.
Vuoden 1970 kisat muuttivat jalkapalloa pysyvästi. FIFA valitsi kisapallojen valmistajaksi Adidaksen, joka oli tehnyt hyvää työtä pelivälineiden suhteen edellisinä vuosina. MM-kisat televisioitiin ensimmäistä kertaa, joten Adidas teki pallosta musta-valkoisten, jotta se erottuisi tv-kuvissa paremmin. Näin ollen syntyi jalkapallon ikoninen kuviointi.
Legendaarisen Telstarin nimi juonsi juurensa ”Star of Televisionista”. Kuva: Laurence Griffiths/Getty Images)
Adidas löysi toimivan kaavan pallojen suhteen, joten järisyttäviä muutoksia ei seuraaviin kisoihin tullut. Isoimmat muutokset tapahtuivat materiaalin suhteen: nahka ajautui koko ajan pienempään rooliin, jotta palloista saatiin kestävämpiä sekä parempia veden suhteen. Vuoden 1986 Azteca oli ensimmäinen täysin synteettinen pallo, mitä käytettiin MM-kisoissa. Tästä pallosta lähtien Adidas on keskittynyt kisapallojen kuvioinnissa aina järjestäjämaahan.
Seuraavina vuosina Adidas teki pieniä viilauksia palloon, esimerkiksi tekemällä pelivälineestä pehmeämmän muuntelemalla sen kerroksia. Seuraava iso mullistus tapahtui vuoden 2002 kisoissa. Adidaksen kisapallot olivat noudattaneet jo 20 vuotta samanlaista kuviointia, mutta Fevernova oli aikaisempiin verattuna täysin poikkeuksellinen.
Fevernovan vallankumouksellinen väritys pohjautui aasialaiseen kulttuuriin. Kuva: Clive Brunskill/Getty Images
Vuoden 2006 Teamgeistin valmistukseen käytettiin 14-paneelin menetelmää, minkä piti tehdä pallosta pyöreämpi kuin koskaan. Sen testaukseen käytettiin enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Adidas valmisti myös ensimmäistä kertaa oman pallon pelkästään loppuottelua varten.
Etelä-Afrikan kisoissa käytetty Jabulani on eittämättä ollut yksi puhutuimmista palloista koskaan. Adidas halusi tehdä entistä pyöreämmän pallon, joten Jabulanissa käytettiin vain kahdeksaa paneelia. Pallo sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä pelaajilta, koska se käyttäytyi ennalta-arvaamattomasti. Tähän tuli varmistus NASA:n tutkimuksissa: sileämmän pinnan ja vähäisten saumojen myötä pallo alkoi liikkua ilmassa erityisellä tavalla kovissa nopeuksissa.
Finaalissa käytettyä kultaista versiota kutsuttiin nimellä Jo’bulani. Kuva: Laurence Griffiths/Getty Images
Jabulani oli paha PR-takaisku Adidakselle, joten Brasilian kisojen pallon testaukseen käytettiin ennätyksellisen paljon aikaa ja resursseja. Brazucassa oli vain kuusi paneelia ja varsinkin sen vedenpitävyys oli viety täysin uudelle tasolle. FIFA:n hyväksymissä testeissä robotti laukoo pallon seinään 2000 kertaa, jonka jälkeen katsotaan kuinka paljon pyöreyttä ja painetta pallo on menettänyt. Brazucan kanssa Adidas meni pidemmälle, sillä kaikki testit tehtiin lähes tuplamäärillä vaadittuun nähden. Lisäksi Adidas käytti paljon resursseja käytännön testaamiseen. 2,5 vuoden aikana 600 pelaajaa kymmenestä eri maasta testasi palloa ja antoi palautetta. Lopputuloksena olikin loistava pallo, joka ei saanut juurikaan kritiikkiä vaan päinvastoin: monet liigat ja joukkueet ottivat pallon käyttöönsä turnauksen jälkeen.
Venäjän kisojen pallo kulkee nimellä Telstar 18. Se on kunnianosoitus vuoden 1970 pallolle ja sen mustavalkoiselle kuvioinnille. Telstar 18:n kehitykseen on käytetty jälleen paljon resursseja ja siihen ovat osallistuneet monet Adidaksen sopimuspelaajat ja -joukkueet. Kisapallossa on keskitytty myös paljon kestävään kehitykseen: sekä pallossa että pakkauksessa on käytetty kierrätettyjä materiaaleja. Pallossa on edeltäjänsä tapaan kuusi paneelia, mutta uutuutena on ensimmäistä kertaa virallisessa ottelupallossa käytetty NFC-siru, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen kuluttajan kanssa. Telstar 18 on kohdannut jo hieman kritiikkiä: muun muassa Manchester Unitedin David de Gea on on sanonut palloa oudoksi.
MM-kisat ovat luonnollisesti järjettömän iso bisnes ja kisapallot ovat Adidakselle valtava kilpailuetu sekä valttikortti markkinoilla: yritys myi edellisten kisojen aikaan peräti 14 miljoonaa jalkapalloa Brazucan kuvioinnilla. Ei olekaan yllätys, että niiden kehitykseen käytetään valtavasti resursseja.
Lähteet:
Kansikuva: Matthias Hangst/Bongarts/Getty Images)