Veikkausliigan ratkaisumatsit Ruudussa. Tilaa ja koe kotimaisen liigan jännitys kotisohvaltasi!Kohut ja ristiriidat, niistä on Shefki Kuqin valmentajaura tehty. Siitä ei ole kuin pari viikkoa, kun Eemeli Kosonen kirjoitti, että Shefkiltä alkaa niin tekosyyt kuin aikakin loppua, mikäli menestystä ei ala Interin nipulla tulemaan. No, eipä alkanut. Sen sijaan ohjelmassa oli omavaltainen apuvalmentajien erotusyritys, joka kapsahti pahasti omaan nilkkaan. Luottamus, tuo ehtyvä luonnonvara, loppui ja oli Kuqin aika lähteä etsimään uutta suuntaa uralleen. Enpä usko, että ottajia on ainakaan jonoksi asti.
Kuvaavinta kuitenkin on, että kun luin uutisia tapahtuneesta, niin minulle tuli tuttuuden tunne. Kuin olisin lukenut täsmälleen samat syytökset luottamuspulasta ja salaliitosta joukkueen sisällä joskus aiemminkin. Toden totta, Shefki käytti miltei sanasta sanaan samoja perusteita ja selityksiä kuin aiemmassa PK-35 -kohussa. Jälleen oli seuran sisälle tullut erillinen valtaklikki, joka halusi vaikeuttaa päävalmentajan töitä ja kinusi valtaa itselleen. Jälleen Kuqin yli käveltiin ja hän olisi halunnut keskittää vallan itselleen ja antaa muille kenkää. Jälleen Kuqin intohimoinen puoli otti vallan ja ulkopuolisena näyttääkin siltä, että teot eivät olleet loppuun saakka mietittyjä ja rationaalisia. Pikemminkin narsistisia ja omaan suuruuteen luottavia.
Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan toinen toistuva kaava Kuqin riitautumisessa valmentamiensa joukkueiden kanssa on ollut nepotismi. Shefki on tuonut joukkueisiin mukanaan veljiään, jotka ovat olleet, ainakin huhujen mukaan, erityisasemassa joukkueissa. Uutisoinnin mukaan PK-35:n tilanne alkoi kärjistymään Njazi Kuqin saaman pelikieltorangaistuksen takia, jota ei käsitelty kunnolla joukkueen sisällä. Tällöin espanjalaiset apuvalmentajat ja pelaajat tulkitsivat ”Nassen” olleen erityisasemassa. Njazi Kuqin asema oli riidan kohteena myös Interissä. Osa valmennusjohdosta olisi halunnut penkittää hänet, mutta Shefki asettui veljensä puolelle. Jälleen usko omaan itseen otti vallan ja tunne voitti rationaalisuuden.
Tietty itsekeskeisyys ja jopa narsistisuus on hyvälle valmentajalle miltei pakollinen ominaisuus. Valmentajan on uskottava omaan tekemiseensä täysillä, jotta muutkin uskoisivat. Joukkuetta on johdettava niin esimerkin kuin auktoriteetinkin voimalla. Toinen puoli valmentamisessa on kuitenkin sosiaalinen. Valmentajan tulee kuunnella vastaväitteitä ja ehkä jopa oppia niistä. Menestys toki painaa vaakakupeissa paljon. Joukkue on voittojen tullessa taipuvaisempi kärsimään kovaakin rääkkiä ja huutoa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Raimo Summanen, jonka valmennustaitoja ja menestystä ei kukaan kykene kiistämään.
Summasen tapa käsitellä pelaajia on kuitenkin monien lähteiden mukaan äärimmäisen raju. Se lähentelee jopa henkistä väkivaltaa. Mielenkiintoisen aspektin Summasesta toi esiin Jaromir Jagr, joka pelasi Summasen alla Avangard Omskissa. IS:n haastattelussa Jagr kertoi, että Summasen käytös oli pelaajia kohtaan alusta alkaen kamalaa, mutta sitä siedettiin, koska voittoja tuli. Jagr jopa kertoi IS:lle, että itse olisi ohjeistanut nuorempia kestämään tilannetta voittojen takia. Kun voitot loppuivat, niin Summasen käytös paheni ja tilanne muuttui toivottomaksi. Voittavan joukkueen valmentajan tyrannimaista käytöstä siis siedetään paremmin kuin häviävän. Turussa ei menestytty, joten tilanne kärjistyi Kuqin osalta nopeasti.
Kuqilla ja Summasella on paljon samoja piirteitä. Molemmat ovat äärimmäisen intohimoisia ja piiskaavat joukkueitaan eteenpäin tunnepuoli edellä. Se mikä Kuqilta puuttuu on Summasen aikaansaama menestys. Jos Summasella on vaikeuksia työllistyä, vaikka hänellä on laittaa menestysvaakakuppiin huippusuorituksia niin maajoukkuevalmentajana kuin KHL:n ja kotoisen Liigan puolelta, niin herää väkisinkin kysymys kuka kumma palkkaisi enää Kuqin valmentajaksi? Itse kiertäisin joukkueen omistajana Shefki Kuqin kaltaisen ruutitynnyrin kaukaa. Varsinkaan, koska riskille räjähdyksestä ei löydy katetta menestyksen muodossa menneiltä kausilta.
On tietenkin totta, että Shefkille ei ole annettu riittäviä palasia todelliseen menestykseen. Hongassa pelaajien ja rahan vähyys iski suoraan, eikä Kuqin valmennustaidoilla saatu kelkkaa ylöspäin. PK-35:n viimekausi menee mielestäni osittain kuitenkin Kuqin piikkiin. Joukkue pelasi alle tasonsa, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät Vantaallakaan olleet kunnossa. On kuitenkin mahdollista sanoa. että Kuqin valmennus ei tehnyt kummastakaan joukkueesta parempaa kuin niiden materiaalit olisivat antaneet mahdollisuuden. Tämä on loppujen lopuksi ainoa valmentajan taitoa mittaava tekijä jolla on merkitystä.
Näin ollen Kuqin ainoaksi menneeksi meriitiksi jää samaisen PK-35:n nostaminen Veikkausliigaan. Olikin suorastaan surkuhupaisaa lukea uutisista, miten Shefkille ladattiin paineita Interin nostamiseksi mestaruusjunaan saakka. Ainakin urheilukolumnistin nenä haistoi todellisen floppivaaran, joka sitten realisoitui pahimman kautta. Kukaan ei ole kiistämässä Shefki Kuqin intohimoa jalkapalloa kohtaan, mutta valmennustaidoista on ikävän vähän näyttää tuloksia. Pelkällä intohimolla ja esimerkkijohtamisella huonojen tulosten käsittely saattaa muuttua syyttelyksi ja huutamiseksi. Kuqin kohdalla tämä on muodostunut suorastaan toimintakaavaksi.