Ranking: Tässä Veikkausliigan parhaat maalivahtikaksikot

Veikkausliigan alkuun on enää alle kuukausi. Faneille.com listasi sarjan tämän hetken parhaat maalivahtikaksikot jokaisesta joukkueesta.

12. FF Jaro: Jesse Öst, Emil Öhberg.

Jesse Öst on viime aikoina ollut Jaron selkeä ykkösvahti, ja hän murtautuikin jo toissa kaudella Veikkausliigan maalivahtieliittiin. 24-vuotias Jaron oma kasvatti piti viime kaudella joukkuetta useaan otteeseen pystyssä, mutta mukaan mahtui myös muutamia haparointeja. Talvikaudella Öst on kuitenkin esiintynyt surkeasti ja joidenkin huhujen mukaan Jaro etsisi itselleen uutta ykkösmaalivahtia ulkomailta. Nuori Emil Öhberg tuurasi kelvollisesti Östiä tarvittaessa, mutta pelaamattomuus näkyi ajoittain.

Asetelma: Öst on ykkösvahti, Öhberg tuuraa tarpeen tullen.

11. KuPS: Tomi Maanoja, Joonas Pöntinen.

1

Psyko saa tällä kaudella kirittäjän sairastuvalta. (AOP)

Viime kaudella kuopiolaisten maalivahtitilanne oli poikkeuksellisen selkeä. Tomi Maanoja pelasi kauden jokaisen sarjapelin ja esiintyi maalillaan varmasti. ”Psyko” tunnetaan hyvästä – ja äänekkäästä – puolustuslinjan organisoinnista ja hyvistä ulostuloistaan. KuPSin pitkäaikainen maalivahti Joonas Pöntinen on viettänyt viimeiset puolitoista vuotta sairastuvalla, mutta nyt hän on jälleen pelikunnossa ja valmiina haastamaan Maanojan ykkösvahdin paikasta. Pöntinen on pienikokoinen (n. 180 cm) maalivahti, mutta kompensoi pituutta hyvällä ponnistusvoimallaan.

Asetelma: Maanoja lähtee kauteen ykkösenä, mutta Pöntinen saanee Marko Rajamäeltä mahdollisuuden näyttää osaamistaan.

10. FC KTP: Jere Pyhäranta, Dwayne Miller.

Kotkalaisten maalivahtikuvio on vielä kysymysmerkki. Joukkue hankki alkavaksi kaudeksi Jere Pyhärannan MYPA:sta, mutta Hongan kasvatti on vielä vailla kilpailijaa. Joukkue testaa parhaillaan jamaikalaisvahti Dwayne Milleriä, joka saapui reilu viikko sitten seuran harjoituksiin. Miller on pelannut Ruotsin Allsvenskanissa 66 ottelua vuosina 2011-13, mikä osoittaisi kassarin olevan oiva hankinta Veikkausliigaan.

Asetelma: Jos Miller saa sopimuksen Kotkaan, lienee hän lähtökohtaisesti ykkösvaihtoehto maalille. Jos jamaikalainen jää ilman sopimusta, Pyhäranta ottaa paikan ja selkeänä varamiehenä toimii Sauli Kilpeläinen.

9. RoPS: Tomer Chencinski, Harri Nykänen.

RoPS hankki alkavaksi kaudeksi maalilleen kanadalaisen Tomer Chencinskin. 30-vuotiaalle torjujalle Suomi on tuttu paikka pelata, sillä hän edusti VPS:aa kaudella 2011 pelaten seurassa 28 ottelussa. Chencinski on varmaotteinen torjuja, joka taitaa loistavasti myös jalalla pelaamisen ja ohjaa puolustusta rutiininomaisesti. RoPSin päävalmentaja Juha Malinen on todennut, ettei seura tarvitse vahvistusta maalipuiden väliin ensi kaudeksi, sen verran vakuuttava Chencinski on talven aikana ollut. Toisena maalivahtina toimii 21-vuotias ”oman kylän poika” Harri Nykänen, joka on hyvässä opissa seuran maalivahtivalmentajan Ossi Koskelan ja Chencinskin kanssa.

Asetelma: Chencinski pelaa kaikki pelit, jos pysyy kunnossa. Nykänen varalla. Jos kanadalainen loukkaantuu pitkäaikaisesti, RoPS hankkii uuden ykkösveskarin.

8. Ilves: Mika Hilander, Gustav Långbacka

Mika Hilander debytoi Veikkausliigassa vasta 26-vuotiaana, mutta on siitä asti nostanut tasoaan tasaisesti. Hän esiintyi viime kaudella vähintäänkin kelvollisesti ja on lukeutunut kissapaitojen onnistujiin myös talven aikana. 193-senttinen maalivahti on hyvä jalalla, jonka lisäksi vahvuuksiin kuuluvat keskityspallot ja vastaantulot. Gustav Långbacka on myös selkeä liigatason maalivahti, mutta parin viime kauden ajan jatkunut pelaamattomuus lienee heikentänyt tuntumaa selkeästi.

Asetelma: Hilander on ykkönen, Långbacka hoitaa roolinsa kelvollisesti tarvittaessa.

7. FC Lahti: Henrik Moisander, Joonas Meronen.

Moisander on tyrkyllä myös Huuhkajiin (AOP)

Moisander on tyrkyllä myös Huuhkajiin (AOP)

Viime kaudella Henrik Moisander valittiin Veikkausliigan parhaaksi maalivahdiksi – eikä suotta. Maajoukkuerinkiinkin murtautunut torjuja pelasi erinomaisen kauden ja oli avaintekijä Lahden loistavassa puolustuspelaamisessa. Jos Moisander olisi pidempi, ei hän pelaisi enää Suomen kentillä. Lahden kakkosveskarin paikka on vielä jaossa ensi kaudelle, siitä kilpailevat Joonas Meronen ja lupaava Miikka Mujunen. Mujunen on esiintynyt vahvasti saadessaan näyttöpaikan, mutta Meronen on astetta kokeneempi. Kummastakaan ei ole vielä veikkausliigajoukkueen ykköstorjujaksi, mutta ainakin toinen pääsee mitä todennäköisimmin pelaamaan ensi kaudella liigapeleissä

Asetelma: Toni Korkeakunnas luottaa kokeneeseen Moisanderiin. Paikkuutarpeiden tullessa Meronen ja Mujunen kärkkyvät molemmat mahdollisuutta näyttää osaamistaan.

6. VPS: Henri Sillanpää, Markus Uusitalo.

Henri Sillanpää aloittaa kolmannen peräkkäisen kautensa vaasalaisten ykkösvahtina. ”Henkka” tunnetaan luotettavana maalivahtina, johon pelit eivät koskaan kaadu. Ei isoja heikkouksia, ellei ajoittaista loukkaantumisherkkyyttä lasketa. Vepsu hankki täksi kaudeksi myös 18-vuotiaan Markus Uusitalon FC Hongasta. Uusitalo on huomattavasti kokemattomampi kuin seuran kolmas maalivahti Karl-Filip Eriksson, mutta
häntä pidetään Suomen suurimpiin lukeutuvana maalivahtilupauksena. Uusitalo on pelannut pääasiassa Kakkosen Pallohongassa, mutta jos hän jatkaa kehittymistä samalla tavalla, liigadebyytti ei ole kaukana.

Asetelma: Sillanpää on tuttuun tapaan Olli Huttusen luottovalinta maalille, mutta VPS-luotsi saattaa haluta Uusitalon saavan tuntumaa liigakentiltä jo tällä kaudella.

5. HIFK: Carl-Johan Eriksson, Mika Johansson.

HIFK haali riveihinsä ”Saku” Erikssonin viime kauden päätyttyä paikalliskilpailija HJK:sta. Nuori maalivahti osoitti olevansa liigakelpoinen viime kauden kuudessa pelatussa Veikkausliigan ottelussa sekä Euroopan liigan lohkovaiheen ottelussa Torinoa vastaan Italiassa. Siirto HIFK:hon olikin nuorukaiselta järkevä päätös peliajan kalastelemisen suhteen, sillä HJK:ssa vastuuta ei olisi tullut toivotusti. HIFK:n maalivahtien kamppailu on erittäin tasaista. Nuoren ja lupaavan Erikssonin ohella paikasta taistelee myös kokenut Mika Johansson, jolla on jo kokemusta Veikkausliigasta HJK:n ja MYPA:n joukkueissa. ”Veikko” oli HIFK:n viime kauden nousun takuumies hyvien torjuntojensa ansiosta. Eriksson on Johanssonia sähäkämpi ja teknisesti parempi, mutta Johanssonin kokemus on iso valtti.

Asetelma: Eriksson lähtee kauteen ykkösenä, mutta Jani Honkavaara ei epäröi vaihtaa maalivahtia pienenkin kömmähdyksen jälkeen. Molemmat maalivahdit saavat peliaikaa, mutta ennen kauden puoliväliä jompi kumpi on vallannut ykkösvahdin roolin.

4. SJK: Mihkel Aksalu, Jere Koponen.

Viron maajoukkuevahti Mihkel Aksalu on ollut parin viime kauden ajan fantastinen seinäjokelaisten maalilla. Hän torjuu loistavasti ja avaa peliä rauhallisesti. Virolainen jätti jopa Suomen mittapuulla huipputasoisen brasialaisveskarin Luis Fernandon vaihtomiehen rooliin kaudella 2013. Interistä SJK:hon siirtynyt nuori Jere Koponen on potentiaalinen ja kelpo maalivahti liigaan, mutta vastuuta olisi saattanut irrota paremmin jossain muussa joukkueessa.

Asetelma: Simo Valakari luottaa Aksaluun, Koponen kerännee minuutteja kolmosvahti Paavo Valakarin tavoin Kakkosessa reservijoukkue Kerho 07:ssa.

3. IFK Mariehamn: Otso Virtanen, Walter Viitala.

Otso Virtanen nousi jo vuonna 2013 esiin Ahvenanmaalla, pelaten debyyttikaudellaan 22 ottelua ”Grönvittin” paidassa. Viime kaudella pelejä kertyi 17 ja 20-vuotiaan maalivahdin otteet paranivat loppua kohden. Tulevaksi kaudeksi Pikkuhuuhkajien vakiotorjuja on saanut itseluottamusta, joka näkyy keskityspallojen liimaamisessa ja puolustuksen organisoinnissa. Myös Hongasta IFK Mariehamniin siirtynyt Walter Viitala on ikäisekseen melko kokenut liigaveskari, mutta viime kauden perusteella hänen on vaikea lähteä syrjäyttämään Virtasta. Viitala on parhaimmillaan liigan kärkeä, mutta muutaman hyvän esityksen väliin mahtuu usein myös yksi heikko peli.

Asetelma: Virtanen pitää halussaan ykkösveskarin paikkaa, mutta Viitala toimii oivana kirittäjänä.

2. HJK: Daniel Örlund, Saku-Pekka Sahlgren.

HJK haki pitkään ykkösvahtia, vaikka Saku-Pekka Sahlgren palasikin RoPSista Helsinkiin täksi kaudeksi. Mika Lehkosuo halusi Sahlgrenia kokeneemman ja paremman maalivahdin joukkueen ykkösvaihtoehdoksi, sillä Klubin
tavoitteena on tuttuun tapaan pärjätä myös eurokentillä. Seura hankkikin Daniel Örlundin, joka on pelannut paljon pelejä viimeisten viiden kauden aikana Rosenborgissa Norjan pääsarjassa, eikä Veikkausliigan taso tuottane vaikeuksia kokeneelle ruotsalaiselle. Sahlgren pystyy pelaamaan Veikkausliigassa, mutta kansainvälisissä peleissä miehen otteet askarruttavat.

Asetelma: HJK:lla on kaksi hyvää maalivahtia Veikkausliigaan, mutta Örlund ottanee kokemuksensa turvin ykkösvahdin paikan. Sahlgren saa jonkin verran minuutteja sarjassa, mutta europelit jäävät Örlundin harteille. Suomen kovimpiin maalivahtilupauksiin lukeutuva Matias Sauramaa, 18, pelaa pelit Klubi 04:n joukkueessa Kakkosessa.

1. FC Inter: Jukka Lehtovaara, Magnus Bahne.

Group B Euro U21 Championship soccer match between Finland and Spain

Lehtovaara kuuluu Suomen ehdottomaan maalivahtieliittiin (AOP)

Interillä on käytössään sarjan ylivoimaisesti paras maalivahtiduo. Kokenut Magnus Bahne on jo tovin kuulunut turkulaisten luottopelaajiin ja on hoitanut tonttinsa kiitettävästi viime kausina. Interin päävalmentajan Job Dragtsman ei ollut tarkoitus hankkia Bahnelle Jukka Lehtovaaran tasoista kilpailijaa, mutta mahdollisuuden tullen tämä ei halunnut kieltäytyä torjujan värväämisestä. Lehtovaara oli vuodesta toiseen ällistyttävän hyvä pelatessaan TPS:ssa, ja hänen taitonsa riittäisivät myös ulkomaan kentillä, esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Miehen ainoana ongelmana ovat olleet viime vuosien runsaat loukkaantumiset, jotka ovat vesittäneet monet suunnitelmat.

Asetelma: Job Dragtsmalla on edessään suuri päätös siitä, kumman maalivahdin hän lähettää kauteen ykkösenä. Magnus Bahne on pelannut varmasti aikaisempina kausina, mutta toisaalta Suomen maalivahtieliittiin lukeutuvan Lehtovaaran penkittäminen ei ole helppo ratkaisu.

Veikkausliiga alkaa 12. huhtikuuta. Täyden kierroksen kaikki ottelut alkavat kello 17:

RoPS-HJK
FC Lahti-FC KTP
FF Jaro-IFK Mariehamn
Ilves-KuPS
HIFK-VPS
FC Inter-SJK