Maanantain Rooman derbyssä valtavat panokset

Ikuinen kaupunki pysähtyy maanantaina kahdeksi tunniksi, kun kaupungin kaksi suurinta jalkapalloseuraa Roma ja Lazio mittelevät paremmuudestaan Stadio Olimpicolla. Ottelussa on kaupungin herruuden lisäksi myös ekstrapanosta, sillä voitolla kumpikin joukkue käytännössä varmistaisi paikan ensi vuoden Mestareiden Liigaan.

Mistä ottelussa on kyse?

Tammikuun 9. päivänä vuonna 1900 perustettu Lazio on yksi Italian vanhimmista yhä aktiivisena toimivista jalkapalloseuroista. Lazio on samalla myäs Ikuisen Kaupungin vanhin jalkapalloseura. Nimensä se sai maakunnan mukaan, jonka pääkaupunki Rooma on. Lazio oli samalla ainoa roomalainen jalkapalloseura, joka vastusti silloisen fasistijohtajan Italo Foschin haluja yhdistää kaikki Rooman alueen jalkapalloseurat yhdeksi isoksi emoseuraksi, jonka tarkoituksena olisi lopettaa Pohjois-Italian suurseurojen jalkapallohegemonia. Kolmen muun seuran fuusioista syntyi AS Roma ja tästä sai alkunsa tähän päivään kestävä vastakkainasettelu kahden pääkaupungin suurimman jalkapalloseuran välillä.

Roma ja Lazio kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa virallisessa ottelussa 8.12 vuonna 1929. Roma voitti Lazion silloisella kotistadionilla pelatun ottelun 15000 silmäparin edessä lukemin 1-0. Kolmen vuoden päästä koko Serie A:n maalikuninkuuden voittanut Rodolfo Volk jää ikuisesti italialaisen jalkapallon historiaan kaikkien aikojen ensimmäisen Rooman derbyn maalintekijänä. Jotain Rooman kahden seuran kannattajien väleistä kertoo se, että ensimmäiset raportit katsomohulinoista kirjoitettiin historian kaikkien aikojen kolmannessa derbyssä, jossa kannattajat valtasivat pelikentän ja ottelun jälkeen nähtiin useita verisiä tappeluita eri puolella Roomaa.

Roomassa kannattajien erottelu on ollut perinteisesti helppoa. Nimensä mukaisesti Lazio on nimeomaan koko Rooman maakunnan seura, kun taas Roma on kerännyt kannattajiaan erityisesti kaupungin ydinalueilta. AS Roman kotisijoiksi voidaan paikantaa Testaccion alue Rooman ydinkeskustasta, kun taas Lazion kotina pidetään yleisesti viitisen kilometriä kaupungin keskusta-alueen ulkopuolella sijaitsevaa Flaminon aluetta. Itseasiassa Lazio perustettiin aikoinaan aivan Rooman sydämessä nykyisen Piazza Della Libertán alueella, mutta Lazion kannattajakunnan nähdään yleisesti nykyään tulevan lähinnä ydinkeskusta-alueen ulkopuolelta.

Roman kannattajien keskuudessa Lazion kannattajia kutsutaankin yleisesti maalaisiksi, jolla viitataan juuri kannattajien stereotyyppisiin synnyinseutuihin. Rajat ovat selvät ja pysyvät – tiettyjä kaupunginosia pidetään yleisesti AS Roman alueena ja tiettyjä Lazion alueina. Yhtenä käytännön esimerkkinä voidaan pitää Lazion kahden viime kauden parhaan pelaajan Antonio Candrevan tarinaa. Candreva on syntyperäinen roomalainen, joka vietti lapsuutensa alueella, jota on perinteisesti pidetty vahvana AS Roman hallintoalueena. Candreva siirtyi kuitenkin Lazion riveihin kaudeksi 2012 ja ensimmäisen puolen vuoden ajan hänelle buuattiin kollektiivisesti jokaisessa Lazion kotipelissä. Candreva voitti kuitenkin lopulta periksiantamattomuudellaan kaikkien Lazion kannattajien sydämet puolelleen, mutta hänen alkuaikansa kertoo paljon siitä, miten isoista asioista tässä ottelussa on kyse.

Lazion ja Roman kamppailu eroaa Italian muista paikalliskamppailuista siinä, että seuran kannattajat ovat pääasiallisesti vain Roomasta tai sen lähikunnista, toisin kuin esim. Juventuksen tai Milanon kahden seuran kannattajat, joita löytyy koko Italian alueella. Kumpikaan joukkue ei myöskään kuulu Italian pääsarjan kestomenestyjiin, sillä Roma on voittanut Scudetton kolmesti ja Lazio kahdesti. Tästä johtuen joukkueiden keskenäisestä kamppailusta on muodostunut seurojen kannattajille ja pelaajille ikäänkuin tärkeään cup-finaaliin verrattavissa oleva tapahtuma, jota pidetään yleisesti koko kauden tärkeimpänä yksittäisenä otteluna.

Joskus ottelu on myös kirjaimellisesti cup-finaali. Viimeksi näin tapahtui kaksi vuotta sitten kauden 2012-2013 päätteeksi, jolloin Lazio ja Roma kohtasivat toisensa Coppa Italian finaalissa Stadio Olimpciolla. Seurojen välillä on käyty useita legendaarisia kamppailuja, mutta monelle Lazion kannattajista nimenomaan tämä voitettu cup-finaali on se suurin ja rakkain muisto paikalliskamppailuista. Ottelu nousi myyttisiin mittasuhteisiin ja Lazion 1-0 voittomaalin tehnyt Senad Lulic on nauttinut erityistä asemaa Lazion kannattajien keskuudessa siitä lähtien, kun mies iski pallon ottelun 71. minuutilla ohi Roman maalia vartioineen Bogdan Lobontin. Lazion kannattajat kannattajat puhuivat ottelusta kuin Roman kuolemana ja esimerkiksi seuraavana kesänä siirtohuhujen kohteeksi joutunut Roman oma kasvatti Daniele De Rossi totesi haastatteluissa, ettei hän voinut siirtyä pois Romasta pelkästään siitä syystä, ettei hän voinut sietää ajatusta siitä, että hänen viimeinen ottelunsa Roman paidassa olisi hävitty matsi Laziolle. Roma palautti osan kunniastaan seuraavan kauden ensimmäisessä ottelussa, jossa voittomaalin tehnyt Federico Balzaretti juhli maaliaan puhkeamalla kyyneliin Roman kannattajapäädyn edessä.

Tuleva maanantain derby on lähtökohtaisesti panosten puolesta vertailukelpoinen legendaarisen Coppa Italian finaalin kanssa. Lähtökohdat ovat nimittäin selkeät: voitolla Roma varmistaa oman UCL-paikkansa ja tappiolla Lazion loistava kausi saisi katastrofaalisen päätöksen. Lazio hävisi viime keskiviikkona tiukan taistelun jälkeen Coppa Italian finaalissa Juventukselle lukemin 2-1 ja paineet ennen alkavaa ottelua ovat valtavat. Coppa Italian finaali ja siitä johtunut Derbyn siirtäminen sunnuntaista maanantaiksi ovat herättäneet Roomassa suuria tunteita. AS Roman edustajat ovat syyttäneet Lazion värikästä seurapresidenttiä Claudio Lotitoa viranomaisten lahjomisesta, sillä yksi lisälepopäivä suosii nimenomaan Laziota.

Lazion kausi ollut lähes täydellinen

Derbyn kotijoukkueen Lazion kausi on todellisessa vedenjakopisteessä. Maltillisin odotuksin kauteen lähtenyt Stefano Piolin valmentama Lazio aloitti kautensa vaisuhkosti, mutta vuoden 2015 puolella Rooman taivaansininen puoli on ollut Juventuksen ohella koko Italian paras jalkapallojoukkue. Lazio nousi ylemmästä keskikastista heittämällä kamppailemaan UCL-sijoista ja ennen kauden kahta viimeistä ottelua top-3 sija on vielä joukkueen omissa käsissä.

Serie A:n kolme parasta joukkuetta pääsevät ensi vuoden Mestareiden Liigaan, joten tällä kertaa Rooman heruuden lisäksi pelissä on useampi kymmenen miljoonaa euroa, jotka Mestareiden Liiga-paikka joukkueen kassakaappiin tuo. Lazion täydellisyyttä hipova kausi voi kuitenkin saada ikävän päätöksen, sillä derbyn jälkeen vastaan asettuu vieraskentällä niinikään top-3 sijoista kovasti kamppaileva Napoli, joka on tällä hetkellä sarjataulukossa kolme pistettä Lazion takana. San Paolo on tunnetusti vaikea paikka mille tahansa planeetan joukkueelle, joten Lazion pitäisi saada maanantai-illan ottelusta vähintään tasapeli, jotta se voisi lähteä levollisin mielin vierasreissulle Napolin vieraaksi.

Hollannin maajoukkuepuolustaja Stefan De Vrij on noussut Lazion puolustuksen johtajasi. (Getty)

Hollannin maajoukkuepuolustaja Stefan De Vrij on noussut Lazion puolustuksen johtajasi. (Getty)

Lazio pelasi keskiviikkona Coppa Italian finaalissa Juventusta vastaan kotiyleisönsä edessä Stadio Olimpicolla. Lazio lähti otteluun maltillisen toiveikkaana, mutta lopputuloksena oli karmaiseva pettymys 2-1 tappion myötä. Lazio esiintyi ottelussa kuitenkin edukseen, mutta Juventus oli asteen verran terävämpi maalipaikoissa. Lazio meni ottelussa johtoon keskikentän pohjalla pelanneen Stefano Radun puskumaalilla, mutta Juventus nokitti melkein heti perään lähes vastaavalla maalilla, kun Giorgio Chiellini pääsi laukomaan komean tasoituksen vapaapotkun jälkitilanteesta. Varsinaisella peliajalla ei enää lisämaaleja nähty, joskin Lazion vaihtokärki Filip Dordevic kolisutteli tolppaa varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla.

Ottelu meni jatkoajalle, jossa Juventuksen pienelle peliajalla jäänyt vaihtokärki Alessandro Matri kävi tekemässä ottelun voittomaalin. Juventus juhli seurahistoriansa kymmenettä Coppa Italian voittoa ja Lazio lähti valmistautumaan kauden tärkeimpään otteluun pettyneenä hyvästä taistelusta huolimatta.

Lazion pelaajat ovat voittaneet omalla taistelullaan seuran kannattajien varauksettoman tuen puolelleen, ja tappiosta huolimatta Lazion kannattajakatsomo kiitti ottelun jälkeen pelaajiaan äänekkäästi. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä viime vuosina Lazion kannattajilla on ollut monenlaista riitää esimerkiksi seurapresidentti Claudio Lotiton kanssa ja kannustus Lazion kotipeleissä on ollut usein heikohkoa.

Hyökkäävän jalkapallon apostolina tunnettu Stefano Pioli on luonut tällä kaudella Laziolle selkeän pelillisen identiteetin. Lazio pelaa perinteisellä 4-3-3 formaatiolla, jossa varsinkin keskikentän keskustassa pelaavilla pelaajilla on paljon vapauksia hyökkäyssuuntaan. Lazion selkeä ykkösmaalivahti on kokenut Federico Marchetti, joka seurasi viime keskiviikon Coppa Italian ottelun vaihtopenkin puolelta. Hänen edessään pelaavaa neljän miehen puolustuslinjaa johtaa ensimmäistä kauttaan Italiassa pelaava Hollannin maajoukkueen vakiokasvo Stefan De Vrij, joka saanee rinnalleen argentiinalaisen Santiago Gentilettin, joka on toipunut vakavista loukkaantumisista vihdoin täyteen pelikuntoon. Lazion puolustuspäätä ovat vaivanneet ikävät loukkaantumiset, mutta varsinkin De Vrijn paluu pelaavaan kokoonpanoon on iso asia koko Lazion joukkueelle. De Vrij siirtyi kovin odotuksin Italian pääkaupunkiin viime kesänä, mutta nuoren miehen pään kestävyys kovassa paikassa herätti ennen kauden alkua pieniä kysymysmerkkejä. De Vrij on kuitenkin pelannut läpi koko kauden kuin aikamies ja hän otti välittömästi koko Lazion puolustuslinjan omille kapeille hartioilleen.

Pioli pääsee lähemään maanantai-illan herkkupalaan lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä avainmiehistä poissa on vain loukkaantunut keskikentän pelinrakentaja Lucas Biglia, joka on pelannut erinomaisen kauden Lazion keskikentän pohjalla. Biglian poissaollessa avaukseen noussee kokenut kehäkettu Stefano Mauri, joka esiintyi kauden ensimmäisessä derbyssä huikaisevan hyvin viimeistellen toisen Lazion kahdesta maalista. Mauri saanee rinnalleen Lazion oman kasvatin Danilo Cataldin ja viime kesänä kriisi-Parmasta Lazioon siirtyneen Marco Parolon. Varsinkin Parololla ja Maurilla on iso rooli Lazion hyökkäyspelaamisessa, sillä kaksikko tekee jatkuvasti hyvin ajoitettuja vaarallisia taustanousuja vastustajan boksiin. Esimerkiksi Parolo on tehnyt tällä kaudella jo yhdeksän liigamaalia, mikä kertoo miehen vaarallisuudesta kentän viimeisellä kolmanneksella.

Lazion suurimmat avut lienevät kuitenkin laitapelaamisessa, sillä kaksikko Antonio Candreva-Felipe Anderson lienee koko sarjan paras laiturikaksikko. Felipe Anderson on tehnyt vaikean viime kauden jälkeen lopullisen läpimurtonsa sarjan tähtipelaajien joukkoon ja miehen perässä ovat huhujen mukaan monet suurseurat Arsenalista, Liverpoolista ja Manchester Unitedista lähtien. Oikealla laidalla parhaiten viihtyvä Candreva on todellinen kuntoihme, joka ravaa omaa laitaansa väsymättömästi edestakas koko 90 minuuttisen ajan. Candrevan tämä kausi ei ole ollut aivan huikaisevan viime kauden veroinen, mutta yhdeksän maalia ja kahdeksan alustusta on vähintäänkin kelvollinen saldo myös puolustuspäähän osallistuvalta laiturilta.

Lazion kärjessä aloittaa vanha Roman tappaja Miroslav Klose, joka nauttii tämän kaltaisista isoista otteluista. Klose on noussut lyhyessä ajassa todelliseksi Lazio-legendaksi tärkeiden maaliensa ja sympaattisen persoonansa vuoksi. Klose ei ole enää aivan parhaiden päiviensä veroisessa iskussa, mutta mies todella taitaa maalinteon ja hän hakeutuu edelleen erinomaisesti vaarallisiin maalipaikkoihin.

Ei uutta Roman auringon alla

Roma on ollut tällä kaudella oma itsensä, niin hyvässä kuin pahassa. Giallorosso on nimittäin yksi niistä harvoista eurooppalaisista jalkapalloseuroissa, joissa on sisäänrakennettuna ominaisuutena kyky saada kriisitilanne aikaan tarvittaessa vaikka tyhjästä. Vielä viime kaudella Rudi Garcia sai vähäisin odotuksin kauteen lähteneen Roman puhaltamaan täydellisesti yhteen hiileen ja tuloksena oli seurahistorian paras pistemäärä, ja kakkossija heti ylivoimaisen Juventuksen jälkeen. Loistavan kauden jälkeen odotukset kasvoivat niin pelaajiston kuin kannattajien keskuudessa. Kauden alla Rudi Garcia sanoi ääneen, että Roman tavoitteena on voittaa tänä vuonna mestaruus. Kaikki menikin hyvin aina marraskuuhun asti, jolloin Pep Guardiolan Bayern Munchen vieraili Stadio Olimpicolla. Loistavan alkukauden pelanneen Roman tavoitteena oli tehdä kyseisessä ottelussa seurasta iso nimi myös Euroopan mittakaavalla. Lopputulos oli kuitenkin katastrofaalinen, sillä ylilatautunut Roma jäi jalkoihin kaikilla mahdollisilla mittareilla ja otti nolosti takkiin peräti 7-1. Roma ei tuntunut toipuvan koskaan täysin kyseisestä ottelusta, sillä tuosta päivästä alkoi jyrkkä alamäki, jonka loppua ei tunnu näkyvän vieläkään. Roma romahti täysin niin pelillisesti kuin tuloksellisesti, mutta kiitos muiden joukkueiden huonouden, on Roman UCL-paikka yhä joukkueen omissa käsissä.

Alessandro Florenzi pelaa hienoa kautta kasvattajaseuransa riveissä, (Getty)

Alessandro Florenzi pelaa hienoa kautta kasvattajaseuransa riveissä, (Getty)

Roman valmentajan pestiä pidetään yleisesti yhtenä koko maailman vaikeimmista. Italian pääkaupungissa mediahuomio on valtava ja Roman kannattajat odottavat joukkueen taistelevan kaudesta toiseen mestaruudesta, vaikka objektiivisesti ajatellen Roman materiaalilla kuuluisi taistella aivan muista sijoista.

Italian ulkopuolelta hankittu Rudi Garcia onnistui viime kaudella pestissään täydellisesti, mutta tällä kaudella ylimielisesti esiintynyt Garcia on hankkinut laajasti vihollisia niin jalapallon kuin lehdistön parista. Garcia on hyökännyt rajusti tuomarien kimppuun ja mies on tehnyt lausuntoineen itsestään naurunalaisen Roman ulkopuolella. Garcia saakin ottaa tämän kauden heikohkosta menestyksestä paljon omalle kontolleen, sillä hän ei ole pystynyt uudistamaan lainkaan Roman pelaamista, vaikka joukkueen pelilliset ongelmat ovat olleet jokaisen Roman peliä seuranneen tietoudessa.

Garcia on peluuttanut jääräpäisesti samaa kokoonpanoa viikosta toiseen eikä Roman peli ole kehittynyt lainkaan miehen kaksivuotiskauden aikana. Viime viikkoina lehdistössä on liikkunut myös huhua siitä, että ranskalainen olisi menettänyt pukukoppinsa luottamuksen, joten ei olisi suuremman luokan ihme, jos Roma vaihtaisi kesällä valmentajaa. Kaiken voittanut Carlo Ancelotti on tunnustautunut julkisesti romanistaksi ja Romaa pelaajana kahdeksan kauden ajan edustanut ex-keskikenttäpelaaja on sanonut haluavansa vielä joku päivä valmentaa Giallorossoa.

Viime viikkoina seuraa on myös kuohuttanut seurapresidentti James Pallottan avoin sota seuran kannattajia vastaan. Pallotta kritisoi julkisesti Roman kannattajia, jotka ovat viime viikkoina protestoineet avoimesti jenkkiomistajaa vastaan. Pallotta on tehnyt paljon asioita väärin, mutta hän on myös panostanut paljon rahaa Roman jälleenrakentamiseen. Uuden stadionin rakentaminen tekisi Romasta entistä suuremman statuksen seuran Italian sisällä.

Garcia lähtenee maanantai-illan derbyyn tutulla 4-3-3 formaatiolla, jossa Roman maalia vartioi kokenut Morgan De Sanctis. De Sanctis oli yksi Roman kriisivaiheen suurimmista pettymyksistä ja Roma onkin ilmoittanut avoimesti hankkivansa ensi vuodeksi uuden ykkösmaalivahdin. De Sanctis ei ole huono maalivahti, mutta hän ei ole enää tällä kaudella ollut viime kaudelta tuttu oma vakuuttava itsensä. De Sanctisin suurimmat ongelmat ovat jalalla pelaamisessa, joka on Roman pallonhallintaan pohjaavassa pelitavassa yksi tärkeimmistä maalivahdin ominaisuuksista. Viime viikkoina Romaan on huhuttu käytännössä jokaista tarjolla olevaa maalivahtia aina Petr Cechistä Mattia Periniin, joten on mielenkiintoista nähdä mihin nimeen Roma lopulta päätyy.

De Sanctisin edessä pelaava puolustuslinja on ollut Roman suuri murhekryyni tällä kaudella. Urheilutoimenjohtana Walter Sabatini on tehnyt rahakkaita hankintoja hyökkäyspäähän ja samaan aikaan Roman puolustuslinja on koottu alelaarin pelaajista. Varsinkin laitapakkiosasto huutaa 1-2 todellista kansainvälisen tason pelaajaa, sillä profiilipelaajista Maicon ja Ashley Cole ovat flopanneet tällä kaudella pahemman kerran. Derbyssä toppariparina aloittanee kaksikko Davide Astori-Kostas Manolas. Kreikan maajoukkuetoppari Manolas aloitti kautensa vahvasti, mutta ensimmäistä kauttaan Kreikan ulkopuolella pelaavan topparin taso ailahtelee vielä liian paljon. Roman laitapakkitilanteen ollessa mikä on, on paremmin keskikenttämiehenä tunnetuksi tullut Alessandro Florenzi paikannut loukkaantumisia myös oikeana laitapakkina. Florenzi on ollut viime viikkoina Roman paras pelaaja ja hyökkäysorientoituneena pelaajana hän tuo uuden ulottuvuuden oikealla laidalla joukkueen hyökkäyspelaamiseen.

Roman kolmen miehen keskikentän piti olla joukkueen suurin vahvuus, mutta loukkaantumiset ja Daniele De Rossin kaltaisten avainpelaajien alisuorittaminen ovat vaikeuttaneet Garcian urakkaa valtavasti. Loistavan viime kauden pelanneen De Rossin tämä kausi on ollut suorastaan katastrofaalisen heikko. Roma-ikoni on kärsinyt motivaatio-ongelmista ja siviilielämän murheet ja kohut ovat näkyneet auttamatta myös kentän puolella. De Rossi on kuitenkin parantanut menoaan ja Roman oma kasvatti varmasti syttyy isoon paikalliskamppailuun. De Rossin ongelma on aikaisemmin ollut se, että tämän kaltaiset ottelut ovat koko ikänsä Romaa edustaneelle pelaajalle jopa liian tärkeitä, sillä mies on esiintynyt usein ylilatautuneena ja tehnyt turhia virheitä ja ottanut turhia keltaisia ja punaisia kortteja. De Rossi saa vierelleen vaikean kauden pelanneen Miralem Pjanicin sekä Radja Nainggolanin. Pjanic on kärsinyt tällä kaudella ikävista loukkaantumisista eikä mies ole oikein missään vaiheessa päässyt omalle huipputasolleen. Pjanicia on kuitenkin viety huhuissa ties mihin Euroopan suurseuraan, mutta Roman todennäköisen UCL-paikan myötä mies jäänee pääkaupunkiin myös tulevaksi kaudeksi.

Marraskuussa kärsityn murskatappion jälkeen Roman hyökkäyspelaaminen muuttui erittäin puuroutuneeksi. Roma on hyökännyt läpi kauden hitailla hyökkäyksillä. Tämän vuoden puolelle tultaessa Roman pelitapa oli niin ennalta-arvattavissa, että vastustajilla oli helppo työ puolustaa Giallorosso aseettomaksi. Garcian pelitapa pohjautuu vahvasti laitapelaajien pystyjuoksuihin, mutta Gervinhon ja Juan Iturben kaltaiset profiilipelaajat ovat alisuorittaneet rajusti tällä kaudella. Loukkaantuneena olevaa Gervinhoa on huhuiltu Lähi-Idän rahaliigoihin, mutta miestä kiinnostaa ennemmin Euroopan huippusarjat. Gervinhon paikalla avauksessa nähtäneen tammikuussa Cagliarista Romaan lainalle siirtynyt Victor Ibarbo, joka ei ole vielä esiintynyt Romassa edukseen. Juoksuvoimainen hyökkäyspään monitoimimies muistuttaa pelaajatyyppinä paljon Gervinhoa, joka loisti viime kaudella hänen vahvuuksiaan tukeneessa pelitavassa.

Roman kärjessä aloittaa uransa 587. liigaottelun pelaava elävä legenda Francesco Totti. Tottin tason laskua on odoteltu jo pitkään ja tällä kaudella mies on näyttäny ensimmäistä kertaa tavalliselta kuolevaiselta. 38-vuotiaan pelimiehen ikä alkaa auttamatta näkymään peliesityksissä, eikä Tottin kausi ole ollut viime vuosien veroinen. Totti pystyy kuitenkin yhä ratkaisemaan yksittäisiä otteluita vaikka yksin ja mies teki kaksi komeaa maalia kauden ensimmäisessä paikallisottelussa.

Ottelun kulku

Serie A:n loppukauden ohjelma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Napoli pelaa toiseksi viimeisen kierroksen ottelunsa jo lauantaina. Vaikka kyseessä on yksi maailman isoimmista yksittäisistä otteluista, vaikuttaa Juventus-Napoli ottelun lopputulos varmasti myös tähän otteluun valmistautumiseen, sillä Napolin tappion myötä tasapeli riittäisi kummallekin joukkueelle top-3 sijojen varmistamiseen. Lähtökohtaisesti kumpikaan joukkue ei varmasti tyydy tasapeliin, mutta italialaiseen tyyliin tasapelin riittäessä ei ottelun loppuvaiheilla välttämättä nähdä mitään yltiöpäistä hyökkäyspelaamista.

Roma on Rudi Garcian aikakaudella hallinnut palloa käytännössä ottelusta toiseen, vaikka joukkueen pelaajamateriaalille sopisi parhaiten nopeat hyökkäykset, jossa juoksuvoimaiset pelaajat ovat parhaimmillaan. Viime viikkoina Roma on pelannut hieman totuttua suoraviivaisemmin, joka on näkynyt myös parantuneina tuloksina. Lazio on niinikään hyökkäävä joukkue, joka pyrki jopa ottamaan Juventusta vastaan ottelun hallinnan itselleen, joten on mielenkiintoista nähdä miten joukkueet illan otteluun lähtevät. Roma pyrkii hyökkäämään varmasti ainakin oikealta laidalta, jossa laituri Juan Iturbe kaventaa usein keskelle tehden tilaa Alessandro Florenzin vaarallisille taustanousuille. Tässä piilee myös Lazion suurimmat aseet, sillä joukkue on äärimmäisen vaarallinen pallonriistojen jälkeen.

Keskikentällä nähdään varmasti kovaotteinen taistelu ja on mielenkiintoista nähdä miten Lazion nuori oma kasvatti Danilo Cataldi pärjää väännöissä Roman fyysiselle kaksikolle De Rossi-Nainggolan. Ottelu on etukäteiskaavailuissa vaikeasti ennustettava, sillä historian valossa ennakkosuosikit ovat olleet vaikeuksissa. Lazio on joukkueista paremmassa vireessä, mutta Roma on saanut hioa yli viikon kuvioitaan otteluun Lazion joutuessa pelaamaan keskiviikkona 120 minuutta Juventusta vastaan. Viime derby oli todellinen maali-iloittelu, mutta tällä kertaa odotettavissa on vähämaalinen ja tarkkaileva jalkapallo-ottelu, jossa tehdään alle 2,5 maalia.

Joukkueiden oletetut avauskokoonpanot

lazrom