Suomen jalkapallon A-maajoukkueen tie vuoden 2016 EM-lopputurnaukseen katkesi käytännössä sunnuntaina, kun Huuhkajat hävisi surkean esityksen jälkeen vieraskentällä Pohjois-Irlannille maalein 1-2.
Ottelun jälkeen median eteen astellut päävalmentaja Mixu Paatelainen lateli saman kaltaisia asioita kuin niin ikään pettymykseen päättyneiden Kreikka-, Romania- ja Unkari-pelien jälkeenkin.
”Molempien maalien edessä oltiin löysiä.”
”Ensimmäisellä jaksolla päästiin hyvin tilanteisiin, mutta ei lauottu, ja syöttöpelikin oli laadukasta.”
”Keskitys- ja pystypallojen puolustamiseen oli keskitytty harjoituksissa, mutta se oli silti pelaajien toimesta löysää eikä oltu skarppina.”
Paatelainen siis käytännössä ulkoisti vastuun pelaajilleen, sillä valmennusjohto oli rivien välistä luettuna hänen mielestään tehnyt voitavansa. On pakko kysyä, oliko todella näin? Oliko ensimmäisen jakso Paatelaisen näkemyksen mukainen? Eikö hän nähnyt pelissä mitään rakenteellista ongelmaa? Oliko puolustuksen täyttöjärjestystä ja erikoistilanteiden puolustamista harjoiteltu riittävästi, jos ne eivät ottelussa ratkaisseilla hetkillä toimineet?
On totta, että pelaajamateriaali vaikuttaa oleellisesti joukkueen esityksiin, ja maajoukkuevalmentajalle tämä tulee annettuna. Yhtä totta on se, että suuri osa pelaajista on ollut mukana Paatelaisen joukkueessa usean vuoden ajan, ja jokaisen pelin vaiheen toimintamallit pitäisi kaikilla olla teorian tasolla hallussa.
Myös maajoukkueen käytössä oleva yhdessäolo- ja harjoitusaika on rajallinen. Siksi se tulisi käyttää mahdollisimman optimaalisesti hyödyksi niin, että halutut asiat toimivat itse ottelussa. Jose Mourinhon mukaan ammattipelaajat tarvitsevat 86 toistoa, jotta jokin asia toimii automaatiotasolla. Onko näin, tai edes sinne päin, oikeasti tehty?
Käydään muutama ratkaiseva esimerkkitilanne läpi eilisestä ottelusta läpi.
Suomi puolustaa erikoistilanteet alueelta. Tämän toimintamallin periaatteisiin kuuluu se, että välittömästi, kun tilanne saadaan purettua, koko muoto nousee aggressiivisesti ja etäisyytensä säilyttäen ylöspäin, ja lähimmät pelaajat hyökkäävät kohti palloa. P-Irlannin ensimmäisessä maalissa, samoin kuin 49. minuutin lähes maaliin johtaneessa kulmapotkussa, Huuhkajat ei toiminut näin. Kysymys kuuluu: Onko kyseistä asiaa harjoiteltu tarpeeksi automaatiotasolle asti? Vai ovatko pelaajat ”löysiä”?
Kun P-Irlannin Kyle Lafferty teki illan toisen maalinsa, syyttävä sormi osoitti Joona Toiviota, osin täysin aiheesta. Toivio joutui kuitenkin vaikeaan tilanteeseen toisena topparina tilanteessa toimineen Sakari Mattilan virheellisen sijoittumisen takia. Mattila tuli sinänsä oikein paikkaamaan linjaan laitaan ajautunutta toista topparia Niklas Moisanderia. Toppareiden paikka keskitystilanteessa on kuitenkin maalin edessä, ja Mattila sijoittui tilanteessa noin seitsemän metriä etutolpan etupuolelle. Toivion piti vartioida Laffertya, mutta Mattilan tyhjäksi jättämä vaarallisin maalintekosektori eli etualue veti häntä samanaikaisesti puoleensa. Toivio ei tiennyt tiedä mitä tehdä, ja lopputulema oli se, että pallo oli maalissa. Toivio sijoittui väärin, mutta jos puolustuslinjassa olisi toimittu niin kuin pitää, Toivio ei olisi joutunut valintatilanteeseen, jota hän ei lopulta hallinnut. Kysymys kuuluu jälleen: Onko kyseistä asiaa teorian lisäksi harjoiteltu tarpeeksi automaatiotasolle asti? Vai ovatko pelaajat ”löysiä”?
50. minuutilla Teemu Pukki laittoi vasemmalta puolelta maalivahdin ja puolustuslinjan väliin matalan syötön, johon Joel Pohjanpalo ei aivan ehtinyt. Hän ei ehtinyt siihen siksi, että juoksi parhaan maalintekosektorin eli keskisektorin sijaan kohti etutolppaa. Tämä on ohjeistus hyökkääjälle ainakin U21-maajoukkueessa, jonka pitäisi pelata samalla tavalla kuin A-maajoukkueen. Todennäköisesti samanlainen ohjeistus on käytössä siis Huuhkajissa.
Tällainen ohje on täysin pelin logiikan vastainen, sillä silloin hyökkääjä ajautuu todella usein etutolpan ja samalla maalintekosektorin ulkopuolelle. Pohjanpalo liukui hetkeä Pukin keskitystä myöhemmin palloon ennen P-Irlannin maalivahtia Roy Carrollia. Hän totesi itse pelin jälkeen, että oli etutolpan ulkopuolella, josta on vaikea tehdä maalia. Miksi siis ohjeistus on sellainen, että edesautetaan ajautumista vastaavaan tilanteeseen? Ymmärtääkö Paatelainen tällaisen detaljin merkityksen?
Entä sitten ensimmäisen jakson hyvät tilanteet ja syöttöpeli? Suomi pääsi kyllä puolinopeilla hyökkäyksillä pari kertaa Pohjois-Irlannin selustaan, mutta jatkuva eteenpäin puskeminen kadotti samalla pelistä kontrollin ja tasapainon. Näin Suomi joutui puolustuksellisesti liian usein vaikeuksiin varsinkin laitasektorilla. Tilanteita jouduttiin ratkomaan liian usein rikkomalla, blokkaamalla keskityksiä kulmapotkuiksi tai jopa rangaistusalueelle maata pitkin murtautumisen pelossa antamalla vastustajan keskittää. Tämä päästi Pohjois-Irlannin liian usein sen haluamiin tilanteisiin: kulma- ja vapaapotkuihin sekä keskitystilanteisiin.
Kuvaava esimerkki oli 27. minuutin tilanne, jossa maalivahti Lukas Hradecky pelasti Huuhkajat takaiskulta torjumalla läpiajon. Mitä tilanteessa oikein tapahtui? Kyllä, Niklas Moisander antoi paineen alla kaksinkamppailutilanteessa tökätyn harhasyötön, mutta Suomen puolustuslinja oli tilanteessa täysin levällään. Oikea pakki Sebastian Sorsa tunki pallon väkisin samaan sektoriin 1v2-tilanteeseen Kasper Hämäläiselle, joka ymmärrettävästi ei kyennyt pitämään palloa omalla joukkueella. Sorsa lähti vielä sen jälkeen ylöspäin prässäämään. Samanaikaisesti toinen laitapuolustaja Jere Uronen oli ylhäällä viimeisessä linjassa, eikä sinänsä oikein lähtötilanteessa peliä toppareiden eteen tasapainottamaan jäänyt Tim Sparvkaan pudottanut tilanteessa riittävän alas. Kaaosmaisen tilanteen seuraus oli läpiajo, ja se oli suoraa seurausta pelin logiikan vastaisesta puskemisesta eteenpäin tilanteissa, joissa se ei ole järkevää. Ymmärtääkö pallonhallintaa nykyään korostava ja siitä puhuva Paatelainen riittävästi pelin logiikkaa, vai onko hän brittiläiseen suoraviivaiseen pelaamisen kulttuurin kiinni kasvaneena kyvytön todella sisäistämään sitä?
Toisella jaksolla Pohjois-Irlanti valui johtoasemassa alas, ja Suomi yritti turhaan löytää ryhmityksestä aukkoja. Palloja yritettiin kyllä pelata kymppialueelle linjojen väliin, ja Paatelainen ohjeisti kuuluvasti laitapakkeja leikkaamaan sisään. Murtautumismalleja on varmasti harjoiteltu, mutta onko liikkeiden ja syöttöjen ajoitusta, synkronointia ja suuntaa oikeasti käyty riittävän yksityiskohtaisesti läpi? Aiempiin maaotteluihin valmistautuessa ei ole, ja peli näytti siltä, että ei oltu nytkään. Ymmärtääkö Paatelainen näidenkään detaljien todellisen merkityksen?
Jokainen tietää, että pelaajamateriaalilla on maajoukkueen, niin kuin joka ikisen seurajoukkueenkin, tuloksiin erittäin merkittävä vaikutus. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kuitenkin tuoda esiin Paatelaisen pelien jälkeisten pelaajia syyllistävien lausuntojen absurdius. Vasta jos/kun päävalmentaja on laittanut pelin rakenteen kuntoon ja siten hoitanut oman tehtävänsä, tulisi hänellä olla oikeus arvostella julkisesti pelaajiaan.