Top 10: Valioliigan keskikentän moottorit

Valioliigan listaukset lähestyvät loppuaan, mutta vielä on jäljellä pelinrakentelun kannalta oikeastaan ne oleellisimmat pelaajat. Keskikentän moottorit eivät välttämättä loista näkyvimmissa tilastoissa, mutta tekevät valtavan määrän töitä ottelusta toiseen.

10. Andrew Surman, Bournemouth

30-vuotiaan Andrew Surmanin ura on sujunut pääosin Valioliigassa ja Championshipisissä, joista kolme viimeisintä vuotta on kulunut Bournemouthin paidassa. Surmanilla on valtavan tärkeä rooli joukkueensa keskikentällä, sillä englantilainen antoi viime kaudella kolmanneksi eniten syöttöjä koko Valioliigassa. Syöttöjä kertyi yhteensä yli 1800 ja syöttöprosentti oli mainiosti noin 85. Keskikenttämies ei loista liikaa otsikoissa, mutta tekee todella arvokasta työtä ottelusta toiseen.

9. Mark Noble, West Ham

29-vuotias Mark Noble on edustanut West Hamia käytännössä koko uransa ajan paria lyhyttä lainaa lukuun ottamatta. Keskikenttämiehellä käynnistyi juuri peräti 13. kausi Hammersin väreissä. Viimeisinä vuosina Noble on noussut todella tärkeään rooliin lontoolaisten keskikentällä. Noble tekee kentällä valtavasti töitä, mutta on saanut viime aikoina myös paljon onnistumisia hyökkäyspäässä. Edellinen kausi oli englantilaisen uran tehokkain, kun Noble viimeisteli seitsemän täysosumaa.

8. Ilkay Gündogan, Manchester City

Ilkay Gündogan oli Pep Guardiolan ensimmäinen hankinta Manchester Cityyn, kun saksalainen siirtyi Cityyn vajaalla 30 miljoonalla eurolla. Gündoganin viime kausien murheena on ollut lukuisat sitkeät loukkaantumiset, joiden myötä keskikenttämiehellä on ollut hankaluuksia päästä aivan parhaaseen iskuun. Alkuvaikeuksien jälkeen Gündoganista muotoutui kuuden Dortmundissa vietetyn kauden aikana yksi räjähtävän ja nopean pelitavan avainpelaajista. Saksalainen sopi erinomaisesti rytmittämään peliä keskikentälle. On mielenkiintoista nähdä, miten mies sopeutuu Guardiolan selvästi pallollisempaan pelitapaan. Kyseessä on kuitenkin täysin managerin oma hankinta, joten vastuuta on varmasti luvassa.

7. Yohan Cabaye, Crystal Palace

Newcastlessa ihastuttanut Yohan Cabaye palasi PSG:n riveihin 2,5 vuotta sitten, mutta kotimaassa ura ei lähtenyt toivottuun liitoon ja Cabayen vastuu jäi varsin pieneksi. Crystal Palace ostikin keskkenttäpelaajan reilu vuosi sitten vajaalla 14 miljoonalla eurolla ja paluu Valioliigaan on ollut onnistunut. Cabaye oli viidellä osumalla jaetulla kärkisijalla Palacen maalipörssissä, minkä lisäksi ranskalaisella on tärkeä rooli keskikentällä pelin rytmittäjänä sekä viimeisten, murtavien syöttöjen antajana.

6. Mousa Dembelé, Tottenham

Mousa Dembelé siirtyi Tottenhamiin neljä vuotta sitten 19 miljoonalla eurolla ja belgialaisesta on muodostunut tärkeä palanen Spursin palapeliin. Dembelé pystyy monipuolisuudensa takia pelaamaan monessa eri roolissa keskikentällä ja varsinkin viimeisinä kausina rooli on ollut toisinaan astetta hyökkäävämpi. Viime kaudella Dembelén syöttöprosentti oli peräti 90 ja belgialaisen vahvuuksiin kuuluukin erityisesti hyökkäyksien rytmittäminen.

5. Jordan Henderson, Liverpool

Kuudennen kauden Liverpoolissa aloittanut Jordan Henderson on varsin tyypillinen box-to-box -pelaaja, mutta on onnistunut viime kausina muovaamaan pelityyliään astetta hyökkäävämpään suuntaan. Englantilaisen viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia, mutta Henderson kuuluu ehdottomasti Liverpoolin tärkeimpiin pelaajiin. Tekee valtavasti töitä kentällä eikä hänen arvoa joukkueelleen mitata vain maaleilla ja syötöillä.

Jordan Henderson toimii myös Liverpoolin kapteenina. Kuva: Getty

Jordan Henderson toimii myös Liverpoolin kapteenina. Kuva: Getty

4. Santi Cazorla, Arsenal

Santi Cazorlan rooli Arsenalin keskikentällä on ollut valtava viime kausina. Tykkimiesten kesän hankinta Granit Xhaka helpottaa espanjalaisen pelaamista, jolloin Cazorla pystyy keskittymään entistä enemmän vahvuuksiinsa ja vähentämään puolustusvelvoitteita pykälän verran. Cazorlan viime kautta sotki loppusyksyn loukkaantuminen, mutta 31-vuotias espanjalainen kuuluu terveenä ollessaan edelleen Valioliigan eliittiin pelipaikallaan. Viime kausi oli Cazorlan ensimmäinen kymmeneen vuoteen, kun mies ei tehnyt ainuttakaan maalia missään kilpailussa, vaikka otteluita kertyi yhteensä 21. Kolmella edellisellä kaudella pelkästään Valioliigassa osumia syntyi yhteensä 23. Tällä kaudella Cazorla tehnee jälleen tuhoja hyökkäyspäässäkin, kun rooli on espanjalaiselle sopivampi.

3. Danny Drinkwater, Leicester

Manchesterissa syntynyt Danny Drinkwater on paikallisen Unitedin akatemian kasvatti ja yritti pitkään murtautua edustusjoukkueeseen siinä kuitenkaan onnistumutta. Monien eri lainapestien jälkeen koti löytyi Leicesteristä, jossa englantilainen on pelannut nyt viiden kauden ajan. Drinkwater oli viime kaudella yksi avainpelaajia mestaruuden kannalta ja täydensi Kettujen jykevän keskikentän. Drinkwaterin viime kausi oli loistava, mutta tällä kaudella miestä kohtaan on oikeastaan ensimmäistä kertaa uran aikana. On mielenkiintoista nähdä, miten 26-vuotias Drinkwater pystyy vastaamaan huutoon.

2. Dele Alli, Tottenham

20-vuotias Dele Alli oli yksi viime kauden suurimmista sensaatioista ja nuorukainen valittiin kauden päätteeksi vuoden nuoreksi pelaajaksi sekä Valioliigan kauden joukkueeseen. Tottenham hankki Allin kaksi vuotta sitten reilulla kuudella miljoonalla, mutta ensimmäinen kausi sujui lainalla Milton Keynes Donsissa. Viime kaudella englantilainen pääsi irti Valioliigassa ja jälki oli vakuuttavaa: kymmenen täysosumaa ja yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä heti debyyttikaudella toivat paikan myös Englannin maajoukkueeseen EM-kisoihin. Kookkaalla nuorukaisella on toki vielä heikkouksia esimerkiksi kaksinkamppailuissa, mutta Tottenhamilla on käsissään todellinen kultakimpale.

1. Paul Pogba, Manchester United

Maailmanennätyssummalla Unitediin siirtyneeseen Paul Pogbaa kohtaan on luonnollisesti valtavat odotukset. Ranskalainen missasi ensimäisen ottelun pelikiellon takia, mutta pääsi irti kauden ensimmäisessä kotiottelussa. Avausminuutit menivät hieman tunnustellessa, mutta ottelun edetessä Pogba osoitti, miksi hänestä maksettiin valtava summa. 23-vuotias ranskalainen dominoi koko keskikenttää ja innostui ottelun lopussa esittelemään loistavaa tekniikkaansa. Pogbankaan arvoa ei mitata ainoastaan maaleissa ja syötöissä, sillä ranskalainen tekee pallon kanssa valtavasti töissä ja hänen panoksensa niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin on valtava.

Katso myös muut Faneille.comin Top 10 -listaukset Valioliigasta:

Top 10: Maalivahdit

Top 10: Topparit

Top 10: Laitapakit

Top 10: Puolustavat keskikentät

Top 10: Pelintekijät

Top 10: Laiturit

Top 10: Hyökkääjät

Kansikuva: Getty