Englannin uusi kultapoika Tom Davies on matkalla tähdeksi

Irtopallo mukaan kuljetukseen omalla puoliskolla. Pitkä kuljetus syvälle vastustajan puolelle. Kantapää-kikalla Gäel Clichyn ja Yaya Touren välistä kohti Cityn maalia. Syöttö rankkarialueen reunalla odottavalle Ross Barkleylle ja itsensä tekeminen pelattavaksi boxin oikeaan kulmaan. Ensimmäinen kosketus eteenpäin, toisella upea chippi ohi hölmistyneen Claudio Bravon.

Tähän tyyliin syntyi vasta 18-vuotiaan Tom Daviesin Valioliigauran ensimmäinen osuma ja samalla yksi koko kauden upeimmista maaleista. Niin upea, että Everton–Man City-ottelun selostanut maestro Tuomas Virkkunen oli kyynelehtiä. Goodison Park sai sunnuntai-iltapäivänä uuden sankarin, kun seuran oma poika dominoi keskikenttää kivikovaa Manchester Cityä vastaan.

Jo nuorukaisen sijoittaminen avauskokoonpanoon oli kova ratkaisu Ronald Koemanilta, sillä vaihtoehtoina olisi ollut muun muassa Morgan Schneiderlinin tai James McCarthyn kaltaisia kokeneita Valioliiga-jyriä. Päätöstä Everton-managerin ei kuitenkaan tarvinnut katua Daviesin kerättyä tukun ansaittuja ylistyssanoja pelin jälkeen.

Nuorukainen pystyi kamppailemaan – antamaan ja ottamaan vastaan taklauksia. Myös Daviesin tekniset ominaisuudet ovat kovalla tasolla. Everton-kasvatti kykeni Cityn kovan prässin alla syöttämään laadukkaasti, jonka lisäksi vastustajan ohittaminen pienessä tilassa onnistuu ja näin Davies voittaa arvokasta tilaa ja aikaa seuraavien ratkaisujen tekemiseksi.

Daviesin tärkein attribuutti on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä pelin ymmärrys. Keskikentän keskustassa viihtyvä Davies havainnoi tilanteet oikein ja työkalupakista löytyi ainakin Cityä vastaan poikkeuksetta oikeita ratkaisuja, niin pallon kanssa kuin ilmankin palloa.

Kuka on Tom Davies?

Davies syntyi Liverpoolissa 30. kesäkuuta vuonna 1998, samana päivänä kun Englanti hävisi rankkarit Ranskan MM-kisojen neljännesvälierässä Argentiinalle. West Derbyn kaupunginosassa vajaan 5 kilometrin päässä Goodison Parkin ja Anfieldin erottavasta Stanley Parkista varttunut Davies liittyi Evertonin riveihin jo 11-vuotiaana.

Nuorukaisen seuravalinta oli luultavasti helppo, sillä Daviesin setä, Alan Whittle kuului Toffeesin kaudella 1969-70 mestaruutta juhlineeseen ryhmään.

Puskista Daviesin nousu huipulle ei englantilaista junnufutista tunteville kuitenkaan tullut. 18 pelissä alle 17-vuotiaiden maajoukkuetta edustanut nuorukainen pääsi harjoittelemaan Englannin A-maajoukkueen mukana jo toissa vuonna.

Evertonin edustusmiehistössä Davies debytoi jo viime keväänä ex-Everton-luotsi Roberto Martinezin annettua luottoa nuorukaiselleen kahdessa loppukauden pelissä. Tämäkin syksy sujui suurilta osin alle 21-vuotiaiden joukkueessa, mutta vuoden vaihduttua Davies on murtaunut Koemanin avauskokoonpanoon.

Miksi tästä pojasta kuullaan vielä?

Vaikka Daviesin Man of the Match -esityksestä ensimmäisenä mieleen tulee upea osuma, oli nuorukainen ottelun paras pelaaja alusta loppuun. Muun muassa Evertonin avausmaaliin Davies otti loistavan syötönkatkon ja vapautti oivaltavalla passilla Kevin Mirallasin laidasta, joka taas ruokki Romelu Lukakun maalintekoon.

Tom Davies sai koko Cityn keskikentän, David Silva mukaan lukien, näyttämään peruspelureilta. Kuva: Getty

Vaikka Daviesin Valioliiga-ura on vasta alkutekijöissään, on 226 minuuttia pelannut nuori mies kerännyt runsain määrin ylistyssanoja ei pelkästään komean maalinsa johdosta, vaan juniorin ominaisuudet ja tapa pelata jalkapalloa ovat tehneet vaikutuksen. Esimerkiksi Koeman kuvaili suojattiaan juuri sen kaltaiseksi keskikenttäpelaajaksi, josta Everton pitää. Hollantilaisluotsi kehui Daviesia aggressiiviseksi ja itseluottamusta uhkuvaksi pelaajaksi, joka näyttää siltä kuin olisi pelannut Evertonin ykkösjoukkueessa jo pidemmän aikaa.

Vastaavasti BBC:n legendaarisessa Match of the Day -ohjelmassa asiantuntijoina toimineet Phil Neville ja Alan Shearer kehuivat etenkin nuorukaisen pelinlukutaitoa. Entinen Toffees-kippari Neville intoutui kuvailemaan Daviesia sensaatiomaisen hyväksi nuoreksi pelaajaksi. Vastaavasti Valioliigan kaikkien aikojen maalipyssy Shearer sanoi Cityn supertähtien näyttäneen keskinkertaiselta huippulupauksen rinnalla.

Nuorukaista kelpaakin kehua. Kuten Koeman totesi, Davies pelaa kuin aikamies. Pelinlukutaito on poikkeuksellinen 18-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle. Kyky hahmottaa peliä näkyi osuvasti Evertonin avausmaalin alustuksessa, mutta yleisesti ottaen Davies pelasi todella kypsästi pallolla. Keskikenttämies tarjosi itseään pelattavaksi, vaikka tiesi, että aktiivisesti prässäävän vierasjoukkueen pelaajat ovat heti iholla. Tämä kertoo myös nuorukaisen rohkeudesta ottaa vastuuta isossa pelissä. Keskikentän sydän ei Cityn kaltaista joukkuetta vastaan kuitenkaan ole se helpoin paikka dominoida.

Vaikka Daviesin ammattilaisura on vasta alkutekijöissä voi nuorukaiselle povata valoisaa tulevaisuutta. Sitä ei kuitenkaan joka viikonloppu näe alle vuoden autoa ajaneiden koulupoikien dominoivan keskikenttää Manchester Cityn kaltaista huippujoukkuetta vastaan.

Seuraa Evertonin ja Tom Daviesin otteita ViaPlay-palvelusta ja turvaa Valioliiga-vetosi Unibetin lisäaikavakuutuksen turvin

Kansikuva: Getty