Valioliigaennakko: Huddersfield pyrkii jatkamaan satuaan ylistetyn managerin johdolla – lähtö on silti lähellä

Viaplay LogoValioliigakausi 2018-19 starttaa perjantaina 11.8. Seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

Paljon ehtii tapahtua parissa vuodessa. Reilut kaksi vuotta sitten Huddersfield Town oli lähellä pudota Ykkösliigaan, nyt seura valmistautuu toiseen perättäiseen pääsarjakauteen. Jo Terrierien nousua pidettiin ihmeenä, mutta myös sarjapaikan uusiminen oli temppu, johon moni ei uskonut. Piskuista seuraa johtaa loistava manageri, mutta materiaali jättää silti runsaasti toivomisen varaan. Huddersfield löytyy ennakkorankingistamme sijalta 19.

Viime kausi

Harva seura assosioituu manageriinsa niin vahvasti kuin Huddersfield Town. Kun saksalaisamerikkalainen David Wagner, 46, otti ohjat marraskuussa 2015, oli The Terriers putoamiskurimuksessa. Dortmundissa kannuksensa hankkinut Wagner piti seuran sarjassa ja nosti joukkueen sensaatiomaisesti pääsarjaan ensimmäisellä täydellä kaudellaan.

Piskuisen yorkshireläisseuran satu ei päättynyt nousuun, vaan seura uusi sarjapaikkansa jalkapallopyramidin huipulla. Raitapaitojen keräämät 37 pistettä oikeuttivat 16. sijaan. Huomionarvoista Terrierien viime kaudessa oli henkinen vahvuus, mitä joukkue esitti kriittisillä hetkillä. Aina kun Huddersfield näytti ajautuvan syöksyyn, kaivoi Wagnerin ryhmä uuden vaihteen ja nousi pinnalle. Oiva esimerkki tästä nähtiin kauden lopussa, kun Terrierit kävivät puolustamassa elintärkeät tasapelit Man Cityn ja Chelsean vieraina.

Äänekkään kotiyleisön edessä pelaavan joukkueen ainoa tavoite oli uusia sarjapaikka ja siinä Terriers onnistui, joten seuran ensimmäinen pääsarjakausi sitten 1970-luvun alun oli onnistunut.

Huddersfield varmisti sarjapaikkansa Chelsean vieraana. (Catherine Ivill/Getty Images)

Siirrot

Sisään: Adama Diakhaby (AS Monaco), Ramadan Sobhi (Stoke), Juninho Bacuna (FC Groningen), Erik Durm (Borussia Dortmund), Ben Hamer (Leicester), Terence Kongolo (AS Monaco, laina muuttui pysyväksi siirroksi), Jonas Lössl (Mainz, laina muuttui pysyväksi siirroksi), Florent Hadergjonaj (Ingolstadt, laina muuttui pysyväksi siirroksi)

Ulos: Tom Ince (Stoke), Robert Green (Chelsea), Joel Coleman (Shrewsbury, laina), Dean Whitehead (Lopetti)

Lähtökohdat

Menestyksestään huolimatta Huddersfield Town on pikkuseura, jonka seurayhteisö on poikkeuksellisen tiivis. Manageri Wagner kehui seuran johtokunnan, valmennustiimin, pelaajien ja fanien välisen suhteen olevan poikkeuksellinen. Tämä näkyi viime kaudella, kun Wagnerin suojatit varmistivat säilymisen toiseksi viimeisessä ottelussa Stamford Bridgellä. Vierasfanien kanssa juhlittuaan pelaajat päättivät skipata lennon ja matkustaa kotiin bussilla, jotta he pääsisivät juhlimaan yhdessä.

Tulevaan kauteen Huddersfield lähtee kauteen vähäisin muutoksin, mikä on joukkueen onni, sillä runsaasti suitsutusta kerännyttä Wagneria huhuiltiin isompiin pesteihin. Muun muassa Dortmund, Leicester ja Everton pyörivät huhuissa. Wagner kuitenkin katkaisi huhuilta siivet toukokuun lopussa pistäessään nimen alle kolmivuotiseen jatkosopimuspaperiin. Luotsi sanoi seuran edelleen sopeutuvan elämään pääsarjassa, mutta päätös jatkaa oli silti helppo.

Wagnerin menetys olisi ollut seuralle täydellinen katastrofi, sillä Jürgen Kloppin parasta ystävää on pitkälti kiittäminen seuran nykytilasta. Championshipissä Wagner peluutti Dortmundista ominaista intensiivistä futista, mutta teki muutoksia seuran noustua pääsarjaan. Valioliigassa Terrierit eivät prässänneet niin aggressiivisesti ja antoivat usein pelivälineen vastustajalle. Joukkue oli pallossa 46-prosenttisesti ja syötteli omille noin 74-prosenttisesti.

Pragmaattisempi ote näkyi myös ryhmityksissä. Yleensä Wagner käytti 4–2–3–1-muotoa, mutta kärkijoukkueita vastaan hän toi puolustuslinjaan yhden lisäpelaajan ja vei ryhmäänsä syvemmälle. Viime kausi oli Wagnerille ja koko seuralle oppimisprosessi, jossa pelitapa muuttui koko ajan pragmaattisempaan suuntaan. Samaa on odotettavissa myös tulevalla kaudella.

Siirtomarkkinoilla Huddersfield on keskittynyt lähinnä lainapelaajien kiinnittämiseen pysyvillä siirroilla, kuten se teki myös vuosi sitten. Tosin muutamia halpoja täsmähankintoja seura on tehnyt. Lahjakas Ramadan Sobhi tarttui Stokesta viidellä miljoonalla punnalla. Egyptiläisen läpimurtoa on odotettu pari kautta, mutta sitä ei ole väläyttelyistä huolimatta tapahtunut.

Wagnerille jo Dortmundista tuttu Erik Durm on erittäin mielenkiintoinen nimi. 26-vuotias saksalainen juhli maailmanmestaruutta maansa riveissä neljä vuotta sitten, mutta on sen jälkeen kärsinyt pahasta vammakierteestä. Viime kaudella monipuolinen laitapelaaja ei pelannut otteluakaan, edelliskaudella vain 20 peliä.

Huddersfieldissä hyvän managerin merkitys on näkynyt, mutta joukkue kaipaisi silti lisää vahvistuksia tasapaksuun ryhmäänsä. Keskikenttä ja toppariosasto on kunnossa, mutta laitapelaaminen ja hyökkäys aiheuttaa suuria kysymysmerkkejä. Rajiv Van La ParraSteve Mounie ja kumppanit ovat kohtuu hyviä pelaajia, mutta turhan epätasaisia. Joukkue maalasi viime kaudella vain 28 kertaa, mikä oli vähemmän kuin Mohamed Salah tai Harry Kane. Terrierien riveistä ainoastaan kaksi pelaajaa, Mounie ja Laurent Depoitre pääsivät yli viiden liigamaalin.

Avainpelaajat

Huddersfieldin alakerran ehdoton johtohahmo on saksalaistoppari Christopher Schindler. 2.Bundesliigasta toissa kesänä vajaalla parilla miljoonalla punnalla hankittu pallollinen toppari osoitti tasonsa pääsarjassa ja jatkaa linjan johtajana. 28-vuotias keskuspuolustaja muodosti laadukkaan toppariparin astetta fyysisemmän Mathias ”Zanka” Jörgensenin kanssa. Jos Wagner vaihtaa kolmen linjaan, saa kaksikko seurakseen ennätyshankinta Terence Kongolon, joka pelasi vahvan kevään Kirklees Stadiumilla.

Saksalaistoppari Christopher Schindler on Terrierien alakerran johtaja. (Gareth Copley/Getty Images)

Huddersfieldin ylivoimaisesti tärkein pelaaja löytyy kuitenkin keskikentältä. Joukkueen peliä pyörittävä Aaron Mooy on noussut parissa vuodessa Australian liigasta Valioliigatähdeksi. Dynaaminen aussi hallitsee pelin virtausta ja on erinomaisen potkutekniikkansa ohella tärkeä ase erikoistilanteissa. Myös MM-viheriöillä säväyttänyt 27-vuotias keskikenttäpelaaja on yksi koko sarjan tärkeimpiä pelaajia omalle joukkueelleen.

Mooyn vieressä raastaa seuran pitkäaikaisimpiin palvelijoihin kuuluva Jonathan Hogg, jonka pallollinen osaaminen on rajallista, mutta puolustustyöskentely erittäin arvokasta. Keskikentän täydentää tammikuussa hankittu Tottenham-kasvatti Alex Pritchard, joka operoi kymppipaikalla. Pritchardin odotetaan tuovan taustatukea Mooylle pelirakentelussa.

Hyökkäyksessä jonkun nouseminen profiilipelaajaksi olisi jopa suotavaa. Toissa kaudella 14 Ligue 1 -osumaa Montpellierille tykittänyt Steve Mounie lienee potentiaalisin talismaani. Viime kaudella kookas hyökkääjä osui seitsemän kertaa, mutta esiintyi epätasaisesti. Häntä kirittää kokenut tavarajunamainen kärki Laurent Depoitre sekä Monacosta hankittu lupaava Adama Diakhaby.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–2–3–1)

Uhkakuvat

Terrierien alakerta on hyvissä kantimissa ja Jonas Lösslin edessä puolustaa pääsarjatason linja. Suurimmat kysymysmerkit liittyvät maalintekoon, joka tökki viime kaudella. Huddersfield loi toiseksi vähiten maalipaikkoja koko sarjassa, mutta jäi siitä huolimatta yli neljä maalia odottamastaan. Materiaali on melko laaja ja vaihtoehtoja löytyy, mutta todellista talismaania joukkueesta ei löydy. Viime kaudella yllätysnousija pääsi iskemään puskista, mutta nyt Wagnerin miehistö on tutumpi. Jos hyökkääminen jatkuu yhtä nihkeänä, on lähtö lähellä.

Ota seurantaan

Terence Kongolo. Neljä A-maaottelua Hollannin paidassa pelannut Feyenoord-kasvatti juhli toissa kaudella mestaruutta rotterdamilaisten paidassa. Mestaruusjuhlia seurannut siirto Monacoon meni täysin vihkoon, kun 24-vuotias puolustaja pelasi vain kourallisen pelejä. Lainasiirto Kirklees Stadiumille pelasti Kongolon kauden, hänen kotiuduttua Yorkshireen erinomaisesti. Sekä topparina, että laitapakkina viihtyvä vasenjalkainen pelimies maksoi Huddersfieldille seuran uuden ennätyssumman, 18 miljoonaa puntaa, joten odotukset ovat kovat. Pallollisessa pelissä Kongololla riittää kehitettävää, mutta puolustajana hän on erittäin hyvä.

Arvio

Huddersfieldin tuhkimotarinaa kuvastaa se, että seura on polttanut tämän ja edelliskesän aikana yhteensä yli 70 miljoonaa puntaa, mutta on silti yksi materiaaliltaan heikompia ryhmiä koko sarjassa. Fanien jumaloima Wagner tuo seuralle uskottavuutta ja stabiliteettia, mikä on monella Valioliigaseuralla hakusessa. Joukkue ei kuitenkaan ole merkittävästi vahvistunut – ainakaan vielä – joten sarjapaikan uusiminen vaatii jälleen venymistä. Putoamistaistossa.

Faneille.comin Valioliigaranking 2018-19

Kansikuva: Tony Marshall/Getty Images