Kapteeniuden anatomia – Valioliigassa luotetaan brittikapteeneihin

Kapteenin tehtävät pelikentän puolella eivät ole erikoiset. Teikkaukseen osallistuminen ennen ottelun alkua ja mahdolliset lyhyet neuvonpidot tuomarin kanssa pelikatkojen aikana, jos joukkuetta tarvitsee rauhoitella. Pelin ulkopuolella kapteenin merkitys korostuu suuresti. Kippari antaa kasvot joukkueelle, luo henkeä pukukopissa ja ennen kaikkea kantaa suurta luottamusta harteillaan. Valioliigan kapteeneista löytyy erilaisia pelimiehiä, erilaisilla taustoilla.

Kapteenin prototyyppi on uransa ehtoopuolella oleva kovan luokan toppari, joka nauttii seuralegendan statusta. Nykyisistä Valioliiga-kippareista tähän muottiin istuu parhaiten Chelsean John Terry. Entisen Englannin maajoukkuekapteenin peliaika on jäänyt nykyisellään hyvin pieneksi, siksi The Bluesin kapteenin nauha on useimmiten nähty kuudetta kauttaan seurassa pelaavan Gary Cahillin käsivarressa. 36-vuotias Terry on Valioliigan vanhin kapteeni ja samalla myös joukon pisimpään yhdessä joukkueessa viihtynyt pelaaja. Chelsea-ura alkoi jo vuonna 1999, kapteenin nauhaa Terry taas on kantanut jo kaudesta 2004-05 saakka.

West Bromwichin kapteenina toimiva Darren Fletcher on puolestaan kapteenijoukosta vähiten aikaa nykyisessään seurassa viettänyt pelaaja. Skotti valittiin Baggiesin kippariksi pian siirtonsa jälkeen ja on nyt ehtinyt edustaa seuraa noin kahden vuoden ajan. Fletcher on Leicesterin yllätysmestariksi kipparoineen Wes Morganin ohella ainoa pelaaja, joka on pelannut kauden kaikki 22 tähän astista ottelua, eikä varakapteenia ole tarvittu.

Terryn ollessa sarjan vanhin kapteeni, on hänen maamiehensä Jordan Henderson 26 vuoden iässä joukon nuorin vastuunkantaja. Hendersonilla on nuoresta iästään huolimatta menossa jo kuudes kausi Liverpoolissa. Kapteenin tehtävät hän vastaanotti Terryn kaltaiselta seuralegendalta, itse Steven Gerrardilta.

Jordan Henderson on Valioliigan nuorin kapteeni. (Kuva: Getty)

Arsenal on Valioliigan ainoa joukkue, jonka kapteeni ei ole pelannut vielä otteluakaan tällä kaudella. 32-vuotias Per Mertesacker on ollut sivussa polvivammansa takia ja nauha on totuttu näkemään toisen topparin, Laurent Koscielnyn kädessä. Mertesacker on edustaa Tykkimiehiä kuudetta kauttaan ja Koscielny jo seitsemättään. Toista kautta joukkueessa pelaava Petr Cech on toiminut kerran kipparina tällä kaudella.

Eniten eri kapteeneja 22 pelatun ottelun aikana ovat käyttäneet molemmat Manchesterin joukkueet. Molempien vastuuta ovat kantaneet neljä eri pelaajaa. Cityn ykköskapteeni Vincent Kompany on kyennyt loukkaantumisiltaan pelaamaan vain kahdessa ottelussa. Varakapteeni Pablo Zabaleta kuuluu avauskokoonpanoon harvakseltaan, joten Fernandinho ja David Silva ovat toimineet yhteensä kymmenessä ottelussa vastuutehtävässä. Kompany ja Zabaleta pelaavat jo yhdeksättä kauttaan taivaansinisten riveissä, Silvalla kausi on seitsemäs ja Fernandinholla neljäs.

Manchester Unitedin kapteeni on Wayne Rooney, joka siirtyi juuri seuran kaikkien aikojen maalintekijätilaston kärkeen, ohi Sir Bobby Charltonin. Järjestyksessään 13. kausi ManU:n riveissä on ollut seuralegendalle haastava ja valtaosan peleistä hän on aloittanut vaihtopenkin puolelta. Varakapteeneiksi nimetyt Michael Carrick ja Chris Smalling ovat kumpikin hoitaneet virkaa kuusi kertaa. Yhdessä ottelussa kun koko kapteenisto oli sivussa, löytyi nauha kolme vuotta seurassa viihtyneen Juan Matan kädestä.

Myös maalivahteja nähdään kippareina. Tottenhamia vuodesta 2012 edustanut Hugo Lloris ja Burnleyn riveissä 2013 lähtien ollut Tom Heaton ovat sarjan maalivahtikapteenit. Tuuraustehtävissä maalinsuulla nauhaa ovat kantaneet Cech ja Watfordin Heurelho Gomes. Lloris on missannut kaksi peliä tällä kaudella, niiden aikana Spursin kentälle johdatti 23-vuotias Harry Kane. Englannin maajoukkuehyökkääjä on nuorin tällä kaudella kapteenin tehtävissä toiminut pelaaja.

Yksi sarjan ikonisimmista kippareista on Swansean Leon Britton, joka on edustanut seuraa neljällä eri sarjaportaalla. West Hamin 29-vuotias keskikenttämies Mark Noble on viihtynyt joukkueessa jo 12 vuotta ja kantaa nykyään ansaitusti kapteenin nauhaa käsivarressaan. Stoken kovaluisella topparilla Ryan Shawcrossilla on jo kymmenes kausi menossa nykyisessä seurassaan, kuten myös Everonin Phil Jagielkalla.

WBA:n Fletcherin jälkeen lyhyimmällä seurahistorialla kapteeneina toimivat Hullin riveissä kaksi vuotta ja neljä kuukautta toiminut Michael Dawson ja kolmisen vuotta Crystal Palacea edustanut Scott Dann. Molemmat englantilaisia kuten usein tapana on. Vaikka sumujen saarille on virrannut ulkomaalaispelaajia, on britteihin luottaminen huomionarvoinen piirre Valioliiga-kippareissa. Britannian ulkopuolelta tulevia kapteeneja on ainoastaan kolme: Tottenhamin Lloris, Arsenalin Mertesacker sekä Manchester Cityn Kompany.

Valioliigan kapteenien takana on erilaisia tarinoita. Kenties kaikkein mielenkiintoisin on Watfordin Troy Deeneyllä. Katujen kasvatti joutui vuonna 2012 vankilaan pahoinpitelystä, ollessaan 23-vuotias. Tuomionsa jälkeen hän on laittanut elämänsä järjestykseen ja keskittynyt täysillä jalkapalloon ja perhe-elämään. Sitoutumisesta lajiin kertoo linnatuomion jälkeinen paluu kentille, joka tapahtui vain kymmenen päivää vapautumisen jälkeen. Ehdonalaiseen siirtynyt Deeney pelasi ottelun nilkkapanta jalassaan.

Troy Deeney on noussut vankilasta Watfordin kapteeniksi. (Kuva: Getty)

Kapteenit tilastoina

Vanhin: John Terry, 36v

Nuorin: Jordan Henderson, 26v

Nuorin varakapteeni: Harry Kane, 23v

Pisimmän ajan samassa seurassa: John Terry, 1999

Lyhimmän ajan samassa seurassa: Darren Fletcher, 2015

Englannista: 14

Britanniasta: 17

Muualta Euroopasta: 3

Maalivahdit: 2

Topparit: 9

Laitapuolustajat: 1

Keskikenttämiehet: 6

Hyökkääjät: 2

Turvaa Valioliiga-vetosi Unibetin 90+ lisäaikavakuutuksen turvin!

Kansikuva: Getty