Valioliigaennakko: Kovia satsauksia tehnyt Everton haastaa Liverpoolin tosissaan kaupungin herruudesta

Viaplay LogoValioliigakausi 2017-18 polkaistaan käyntiin perjantaina 11.8. Seuraa koko kausi Viaplay-palvelusta.

Faneille.comin Fantasy Premier League tulee jälleen. Tule mukaan selvittämään kuka on kuka ja voittamaan huippupalkintoja, joita jaetaan viikoittain.

Kovia satsauksia kesällä tehnyt Everton tuntuu vakiinnuttaneen oman tasonsa Valioliigan ylemmän keskikastin vakiovieraaksi. Enää nämä sijat eivät tyydytä, sillä valtavien satsauksien jälkeen seura ja sen kannattajat halajavat Mestarienn liigan. Everton haastaa Liverpoolin tosissaan taistoon kaupungin herruudesta, mutta lopulta seura joutuu kuitenkin tyytymään tälläkin kaudella tuttuun 7. sijaan.

Viime kausi

Everton lähti viime kauteen kovin odotuksin. Otteensa joukkueeseen menettänyt idealistinen Roberto Martinez sai lähteä ja tilalle Toffeesin uudeksi päävalmentajaksi hankittiin Southamptonissa mainiota työtä tehnyt Ronald Koeman. Omistajavaihdoksen myötä rutkasti lisää rahaa saanut seura teki muutamia täsmähankintoja, kuten Idrissa Gueye tai Ashley Williams. Tärkein oli kuitenkin Koemanin kiinnitys, joka toi ryhtiä sinipaitojen pelaamiseen. Lopulta Everton sijoittui sarjassa seitsemänneksi, minkä myötä seura pelaa alkavalla kaudella europelejä, muutaman vuoden tauon jälkeen.

Everton oli viime kaudella niin sanotulla ”no mans landilla”. Se ei missään vaiheessa kyennyt kunnolla haastamaan sarjan top6-joukkueita, mutta vastaavasti se oli myös paljon edellä takaa tulevia haastajaporukoita. Tämän myötä kausi oli panoksellisesti hieman tylsä, sillä Everton varmisti loppusijoituksensa jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä. Lopulta eroa kuudenneksi sijoittuneeseen Manchester Unitediin tuli kahdeksan pistettä, kun taas kahdeksanneksi sijoittunut Southampton jäi peräti 15 pisteen päähän.

Kausi paljasti samalla myös Evertonin pahimmat puutteet sen kovimpiin kilpakumppaneihin nähden. Erityisesti seuran toppariosasto ei kestänyt vertailua sarjan suurseuroihin. Kippari Phil Jagielka ja Ashley Williams ovat molemmat mainioita toppareita, mutta yhdessä he eivät muodostaneet jykevää toppariparia. Nuori Mason Holgate on lupaava puolustaja, mutta ainakaan vielä hän ei oikein tuntunut pärjäävän kahden topparin pelitavassa, joten alkavan kauden ehdoton ykkösprioriteetti oli selkeän johtavan topparin hankinta. Everton kaipasi myös kovasti uutta ykkösmaalivahtia, sillä muutamasta väläytyksestä huolimatta Marten Stekelenburgin ei enää pitäisi pelata Valioliigan huipputason joukkueen avauskokoonpanossa viikosta toiseen.

Siirrot

Sisään: Michael Keane (Burnley), Jordan Pickford (Sunderland), Davy Klaassen (Ajax), Henry Onyekuru (Eupen, lainattiin Anderlechtiin), Sandro Ramirez (Malaga), Cuco Martina (Southampton), Wayne Rooney (Manchester United)

Ulos: Romelu Lukaku (Manchester United), Gerard Deulofeu (Barcelona), Tom Cleverley (Watford)

Lähtökohdat

Ennen uutta omistajaa Evertonin toimintaa siirtomarkkinoilla oli tuskaisa seurata. Seuran kannattajat kehittelivät itselleen jonkinsortin ironisen puolustusmekanismin jatkuvien pettymysten varalle, sillä entisen seurapomon Bill Kenwrightin ja kumppanien edesottamuksia verrattiin muppettilauman seikkailuihin maailmalla. Nyt muppettiaika on ohi, sillä Everton on tehnyt kesällä useita erittäin hyviä ja rahakkaita hankintoja.

Everton ratkaisi oman maalivahtiongelmansa nopeasti hankkimalla Englannin maajoukkueen tulevan ykkösmaalivahdin Jordan Pickfordin itselleen pitkällä sopimukselle. Pickford siirtyy Evertoniin Sunderlandista, jonka viime kausi oli kaikessa kaameudessaan jopa koominen. Pickford pelasi kuitenkin erinomaisen kauden, mitä voidaan pitää sekasortoisessa ympäristössä erinomaisena saavutuksena. 23-vuotiaan englantilaisen edessä pelaavaan puolustuslinjaan Everton hankki niinikään tulevaisuuden Englannin maajoukkuepelaajan, kun kasvattajaseuraansa Manchester Unitediinkin huhuiltu Michael Keane saapui Liverpoolin siniselle puolelle 25 miljoonan punnan siirtosummalla. Evertonin haukuttiin maksaneen yhteensä 50 miljoonaa puntaa kustantaneesta kaksikosta ”lädilisää”, mutta kummatkin ovat nuoria ja tasonsa osoittaneita pelureita, joiden hintalaput ovat helposti perusteltavissa.

Keskikentän osalta Evertonin materiaali näyttää juuri nyt erittäin hyvältä ja nimekkäistä pelaajista joutuu auttamatta aloittamaan ison osan alkavan kauden otteluista vaihtopenkin puolelta. Eniten kysymyksiä herättää seuran oman kultapojan Ross Barkleyn tilanne. Entisen superlupauksen kehitys on junnannut viime vuodet hieman paikallaan ja nuori mies haluaisi kovasti vaihtaa ympäristöä saavuttaakseen potentiaalinsa mahdollistaman tason. Nykymarkkinoilla nuoret ja laadukkaat brittipelaajat ovat harvinaisuus ja Everton ei ole ainakaan toistaiseksi saanut itseään miellyttävää tarjousta monipuolisesta keskikenttäpelaajasta.

Seura kuitenkin hankki itselleen Barkleyn korvaajan jo ennen hän lähtöään, sillä Ajaxista siirtyynyt Davy Klaassen on ainakin paperilla mainio lisä Toffeesin keskikentälle. Entisen Ajax-kipparin lisäksi seura on ollut kiihkeästi Swansean Gylfi Sigurdssonin perässä, mikä toteutuessaan sinetöisi viimeiseen sopimuskauteensa lähtevän Barkleyn kohtalon.

Missä Ross Barkley pelaa ensi kaudella? Kuva: Getty

Taktisesti Everton on ennen kautta pienoinen kysymysmerkki. Päävalmentaja Ronald Koeman on erittäin mukautuva valmentaja ja hänellä on käytössään monipuolinen pelaajamateriaali, joka soveltuu monenlaisiin eri formaatioihin jopa yksittäisen ottelun sisällä. Everton pelanneekin osan alkavan kauden matseista kolmen miehen puolustuslinjalla, mutta lähtökohtaisesti joukkueen ykkösformaatio lienee kuitenkin 4–3–3. Kiveenhakattua ryhmitystä pragmaattinen Koeman ei kuitenkaan käytä, vaan kokoonpano määrittyy käytössä olevien pelaajien ja vastustajan mukaan.

Jämäkkä hollantilaismanageri edustaa sitä koulukuntaa, jolle nimet selässä eivät ole merkityksellisiä. Näin ollen nuoret lupaukset kuten Dominic Calwert-Lewin tai Adem Lookman voivat hyvinkin naualata paikkansa nimekkään joukkueen avauksessa.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten Koeman onnistuu pitämään kaikki pelaajansa tyytyväisenä. Esimerkiksi kovalla kohulla sydämensä seuraan palannut Wayne Rooney haluaa varmasti MM-kisavuonna pelata jatkuvasti avauksessa, mutta onko Koeman valmis tekemään kompromisseja ja luomaan vartavasten Rooneylle sopivan pelillisen roolin Evertonin pelitapaan? Harjoituskaudella Rooney pelasi paljon yksinäisenä kärkenä melko vapaassa roolissa, mutta Evertonin hyökkäyspelaaminen jätti paljon toivomisen varaa.

Avainpelaajat

Tim Howardin taantumisen jälkeen Everton on etsinyt uutta mitat täyttävää ykkösmaalivahtia itselleen. Tänä kesänä tämä operaatio sai onnellisen päätöksensä, kun Jordan Pickford siirtyi Evertonin riveihin pitkällä sopimukselle. Kovaa hypeä saavat brittimaalivahdit ovat aina pienoinen riski absoluuttisella huipputasolla, mutta Pickford vaikuttaa ainakin paperilla idioottivarmalta hankinnalta. 23-vuotias brittimaalivahti edustaa modernia koulukuntaa, sillä häneltä onnistuu erinomaisesti myös jalalla pelaaminen, mikä sopii mainiosti hyökkäävän jalkapallon nimeen vannovan Koemanin suunnitelmiin.

Evertonin puolustuslinjassa taidetaan alkavalla kaudella nähdä lopullinen vallan vaihto, sillä kymmenen kautta ja liki 300 Valioliigaottelua seuran riveissä pelannut kokenut Phil Jagielka pudonnee lopullisesti vaihtopenkin puolelle. Evertonin puolustuslinja rakentuu 24-vuotiaan Michael Keanen ympärille. Lähtökohtaisesti hän saa viereensä Walesin maajoukkuekapteeni Ashley Williamsin, mutta Everton saattaa vielä olla topparimarkkinoilla ja yksi uusi puolustajahankinta siirtoikkunan loppupuolella ei varsinaisesti yllättäisi, varsinkaan kun alati sähläävän Ramiro Funes Morin polvi hajosi, eikä Argentiinan maajoukkuemies ole pelikunnossa ennen kevättä. Vasemmalla laidalla Leighton Bainesilla on yhä tarjolla isoa roolia, vaikka kokonaisvaltainen laitapuolustaja ei enää aivan huippuvuosiensa vireessä olekkaan.

Kesän harjoituspelien perusteella Evertonin keskikenttä rakentuu Morgan Schneiderlinin sekä Idrissa Gueyen ympärille. 27-vuotias Schneiderlin ei hieman yllättäen löytänyt omaa paikkaansa Jose Mourinhon Unitedissa, mutta Evertonissa hän esiintyi mainiosti heti tammikuisen siirtonsa jälkeen. Samat sanat pätevät Idrissa Gueyeen, joka lienee yksi koko sarjan aliarvostetuimmista pelaajista. Puhtaasti tilastojen perusteella Dakarissa syntynyt Senegalin maajoukkueen avainpelaaja on jo nyt yksi koko Valioliigan parhaista keskikenttäpelaajista, mutta hänen nimeään harvoin näkee top-listoja lukiessa.

Hyökkäyspäässä Everton siirtyy aikaan jälkeen Romelu Lukakun. Viime kaudella 25 maalia paukuttanut belgialainen on käytännössä mahdottomasti korvattavissa, mutta Everton on tehnyt muutaman varsin mielenkiintoisen hankinnan. Britanniassa tuntuu olevan kovat odotukset sille, että Wayne Rooney palaa ainakin kauden verran omalle huipputasolleen. ”Wazza” on pelaaja parhaassa iässään, mutta vieläkö hänellä on tankissa riittää bensaa huippukauden pelaamiselle? Koeman on kuitenkin ideaali valmentaja Rooneylle. Uransa Sir Alex Fergusonin 4–4–2-ryhmityksen pelaavampana kärkenä luonelle legendalle ei löytynyt sopivaa roolia Mourinhon tai Louis Van Gaalin taktisesti jäykemmistä pelitavoista, mutta Koeman pystynee räätälöimään Rooneylle miehen vahvuuksia puoltavan roolin.

Evertonin kannalta tämä on toivottavaa, sillä joukkueen hyökkäyspelaaminen on ollut kauden harjoitusotteluissa melko tukkoista. 14 La Liga -maalia paukuttaneen Sandro Ramirezin hankinta vaivaisella viidellä miljoonalla punnalla oli ehdoton ryöstö, mutta onko 22-vuotiaasta Barcelonan kasvatista Evertonin ensi kauden ykköshyökkääjäksi?

Ennakoitu avauskokoonpano

Uhkakuvat

Evertonilla on käsissään potentiaalinen ongelma puolustuslinjan oikealla laidalla. Moni muistaa Irlannin maajoukkuemies Seamus Colemanin hirveän loukkaantumisen maaottelussa Walesia vastaan. Coleman mursi kaiken mahdollisen oikeasta jalastaan ja on poissa ainakin koko syyskauden ajan. Evertonilla ei ole mitat täyttävää korvaajaa Colemanille. Seura hankki valmentaja Koemanille jo entuudestaan tutun Cuco Martinan ilmaissiirrolla, mutta kesän harjoitusotteluiden perusteella Martinalle tulee erittäin kiire Valioliigan kärkilaitureita vastaan. Toinen vaihtoehto on peluuttaa nuorta Mason Holgatea oikeana puolustajana. Holgate on kuitenkin koulutukseltaan toppari, eikä hänen juoksuvoimansa riitä vaativaan wingbackin rooliin, joten lahjakkuuden peluuttaminen oikealla tarkoittaa monenlaisia kompromisseja hyökkäyspelaamisen suhteen.

Evertonin toinen uhkakuva liittyykin juuri joukkueen hyökkäyspelaamiseen. Toffees teki viime kaudella 62 liigamaalia, joissa yli puolessa Romelu Lukaku oli mukana joko maalintekijänä tai alustajana. Nyt Lukaku on poissa ja joidenkin muiden olisi aika astua parrasvaloihin. Hyökkäykseen Espanjasta hankittu Sandro Ramirez on siirtosummallaan ehodottomasti katsottava kortti, mutta hänestä tuskin on ainakaan debyyttikaudellaan paukuttelemaan Lukakua vastaavia maalimääriä. Wayne Rooney on jokerikortti, joka voi pelastaa paljon. Kesän harjoitusotteluissa kasvattajseuraansa palannut kultapoika on esiintynyt vapautuneesti, joten jatkuvaa peliaikaa saadessaan hänellä on kaikki mahdollisuudet tehdä kaksinumeroinen maalimäärä tulevan kauden liigapeleissä.

Ota seurantaan

Tom Davies. Evertonin junioriakatemia on perinteisesti ollut yksi koko saarivaltion parhaista. Yksi uusimmista helmistä on vuonna 1998 syntynyt keskikenttäpelaaja Tom Davies, joka nousi monien huulille viimeistään viime kauden 4–0 kotivoittoon päättyneessä ottelussa Manchester Cityä vastaan. Davies viimeisteli upean soolon päätteeksi komean maalin ja hänet nimettiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Davies pelasi lopulta 24 liigaottelussa ja hänet valittiin kauden jälkeen Evertonin vuoden nuoreksi pelaajaksi. Nyt Davies on kovan paikan edessä. Kehityksen kannalta jatkuvan peliajan saaminen olisi ensisijaisen tärkeää, mutta onko nuorelle brittipelaajalle paikkaa kovasti vahvistuneessa Evertonissa? Kilpailutilanne kuitenkin kehittää ja Daviesin on käytettävä kaikki saamansa näyttöpaikat hyväkseen, niin harjoituksissa kuin virallisissa otteluissa. Potentiaalia hänessä on, vaikka Evertonin avauskokoonpanoon asti jo alkavalla kaudella.

Tom Davies pelasi loistavan kevään. Pystyykö huippulupaava Toffees-kasvatti nousemaan joukkueen avainpelaajaksi? (Michael Regan/Getty Images)

Arvio

Everton ottaa tällä kaudella selkeän askeleen eteenpäin, kohti Valioliigaa hallitsevia kuutta kärkijoukkuetta. Toisin kuin vuosi sitten, matka taakse on nyt huomattavasti pidempi kuin mitä se on eteenpäin. Erityisen mielenkiintoinen kamppailu tullaan käymään Liverpoolin herruudesta, sillä Evertonilla on pitkästä aikaa realistiset saumat jättää pahin kilpakumppaninsa taakseen sarjataulukossa. Liverpool taitaa kuitenkin olla vielä hitusen kovempi joukkue, joten Everton joutunee tyytymään jälleen kerran tuttuun seitsemänteen sijaan. Seuran tulevaisuus on kuitenkin valoisa ja tulevaisuudessa se haastaa sarjan kärkijoukkueet entistä tiukemmin.

Faneille.comin Valioliiga-ranking 2017-18

Kansikuva: Clive Brunskill/Getty Images