Kommentti: Liverpoolin puolustaminen on suorastaan surkuhupaisaa tasoa

Selostajamaestro Tuomas Virkkunen sen sunnuntaina sanoi: ”Jos Poolin puolustusta on haukuttu keskinkertaiseksi, niin sehän on mairittelevaa”.

Viime kaudella Valioliigan kärkinelikkoon palanneen Liverpolin ongelmaksi tiedettiin ennen kauden alkua heikko puolustus. Yrityksistä huolimatta Jürgen Klopp ei onnistunut vahvistamaan peräpäätä, mistä Merseysiden punaiset ovat saaneet alkukaudesta maksaa kovaa hintaa. Ongelmat tosin eivät rajoitu pelkkään puolustuksen nimilistaan, vaan myös saksalaismanageri saa katsoa peiliin oman pään heikon organisoinnin suhteen.

Liverpoolin verkko on heilunut tämän kauden sarjapeleissä jo 16 kertaa, vaikka pelejä on takana vasta yhdeksän. Ottelua kohden lukema on miltei 1,8 maalia. 16 päästetystä osumasta 12 on tullut kolmeen peliin, kun Watford osui Poolin verkkoon kolmesti, Man City viidesti ja viime sunnuntaina Tottenham neljästi.

Valioliigan kärkijoukkueelle lukema on kuitenkin lohduton. Se oikeuttaa Valioliigassa 15. sijaan päästettyjen maalien sarakkeessa. Esimerkiksi sarjanousija Newcastle on päästänyt vain puolet Poolin päästämistä maaleista ja jopa toiseksi viimeisenä majaileva Bournemouthkin päihittää Kloppin miehistön tässä suhteessa.

Sekaisin ollut alakerta on näkynyt myös sarjataulukossa. Elokuun suvereeni Arsenal-voitto on kaukainen muisto, sillä kauden ensimmäisen maaottelutauon jälkeen viheriöllä on nähty täysin eri joukkue. Kuudesta viimeisestä sarjapelistä Liverpool on onnistunut raapimaan ainoastaan yhden voiton ja on pudonnut sarjataulukossa yhdeksänneksi, jo 12 pisteen päähän sarjan kärjessä jylläävästä Citystä.

Kärkijoukkueiden selvästi heikoin alakerta

Yksi syy Liverpoolin heikkoon puolustuspeliin löytyy alakerran heikosta materiaalista. Joel MatipDejan Lovren ja kumppanit eivät ole huonoja puolustajia, mutta eivät Valioliigan kärkiseuran avauksen pelaajia. Kun yhtälöön lisätään Simon Mignoletin kaltainen keskinkertainen maalivahti, on päästettyjen maalien keskiarvo pysynyt yli yhdessä ottelua kohden koko Kloppon Anfieldilla vietetyn ajan. Oikeastaan ainoa Pool-puolustaja, jonka voisi edes kuvitella menevän jonkun muun kärkijoukkueen avaukseen on sairastuvalla alkukauden viettänyt Nathaniel Clyne. Joukkueesta toki löytyy Joe Gomezin ja Trent Alexander-Arnoldin kaltaisia lupauksia, mutta nuorukaisilla on lupaavista otteista huolimatta pitkä matka huippupuolustajiksi.

Dejan Lovren oli jatkuvasti askeleen Harry Kanea jäljessä. (Shaun Botterill/Getty Images)

Klopp yritti vahvistaa peräpäätä hankkimalla Southamptonissa loistaneen Virgil Van Dijkin, mutta eteläenglantilaiset eivät olleet missään kohtaa halukkaita myymään tähtipelaajaansa. Lopulta alakerran ainoa uusi tulija oli Hullissa läpimurtokauden pelannut Andrew Robertson, mutta nuori skotti ei ole onnistunut syrjäyttämään Alberto Morenoa vasemman pakin tontilla. Vaikka Moreno on aiemmista kausista skarpannut, kertoo hänen pelaamansa 630 minuuttia Poolin alakerran materiaaliongelmista. Ylöspäin Moreno on hyvä, mutta omaan päähän alati koheltava espanjalainen ei ole edes keskinkertaista tasoa. Varsinkaan, kun vastaan tulee laadukkaampia laitureita.

Rahasta alakerran vahvistaminen ei jäänyt kiinni, vaan siitä, että Klopp priorisoi muita pelipaikkoja. Poolin alkukauden paras pelaaja Mohamed Salah oli erinomainen ja perusteltu ostos, sillä egyptiläinen on paitsi loistava laituri, tarjoaa hän Kloppille mahdollisuuden peluutta Philippe Coutinhoa keskustassa.

Se, mikä Poolin kesäbisneksissä kuitenkin ihmetyttää on ison rahatukun polttaminen Alex Oxlade-Chamberlainiin. Joukkueen kuluttava pelitapa vaatii Mestarien liiga -pelien myötä rotaatiota keskikentälle. Ottaen kuitenkin huomioon puutteet puolustuksessa, olisi alakerran vahvistaminen yhdellä huipputopparilla ollut huomattavasti fiksumpi veto. Varsinkin, kun Oxlade-Chamberlain on ollut sanalla sanoen surkea.

Poolin heikko alakerta on näkynyt karulla tavalla etenkin muita kärkijoukkueita vastaan. Reilun viikon takaisessa ManU-pelissä Pool tosin piti nollat, mutta rehellisyyden nimissä Jose Mourinhon Anfieldille parkkeeraama bussi ei edes yrittänyt hyökätä.

Sunnuntain huippuottelussa Tottenhamin ensimmäiset kaksi maalia syntyivät Dejan Lovrenin alokasmaisen peliluvun seurauksena, kun kroaattitoppari luki tilanteet jotakuinkin niin vihkoon, kuin ne suinkin voi lukea. Spurs oli Wembleyllä selkeästi parempi joukkue, mutta Harry Kanen ja kumppaneiden ei tarvinnut tehdä ihmeitä suvereenin 4–1-voiton eteen, kiitos vieraiden surkuhupaisan puolustamisen.

Klopp ei ole osannut organisoida puolustusta

Liverpoolin peräpään ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään heikkoon materiaaliin. Myös puolustuksen organisointi on ollut heikolla tasolla läpi saksalaismanagerin kaksi vuotta kestäneen taipaleen. Isoin ongelma on se, ettei linja ole suojassa.

Keskikentän pohjalla peliä rytmittävä Jordan Henderson on erinomainen pallonliikuttaja ja määrittää joukkueensa pelin virtauksia kiitettävällä tasolla, mutta Reds-kipparia ei voi kehua erityisen hyväksi puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi. Hendersonin ympäriltä löytyy Emre Canin ja James Milnerin kaltaisia työteliäitä pelaajia, mutta varsinaista puolustavaa pohjapelaajaa Liverpoolista ei löydy, toisin kuin kaikista muista kärkijoukkueista.

Linjan edessä operoivan erikoismiehen puuttuminen on tarkoittanut sitä, että Redsin jo valmiiksi heikko puolustuslinja on ollut todella haavoittuvainen. Etenkin jos vastustaja onnistuu riistämään keskikentällä – kuten Spurs Wembleyllä – tai pelaamaan punapaitojen aggressiivisen vastaprässin ohi, on Pool-pakan selustassa isoja tiloja. Juuri tämän kaltaisista tilanteista Spurs rakenteli vaarallisia tilanteita läpi ottelun.

Puolustuksen organisoinnin ongelmat eivät Pool-fanien epäonneksi rajoitu pelkästään pelitilanteisiin, vaan myös erikoistilanteet ovat olleet iso murheenkryyni. Viimeisin esimerkki nähtiin juuri sunnuntaina Wembleyllä, kun Spurs rokotti kahdesti erikoistilanteista.

Etenkin Dele Allin maali avausjakson viimeisellä potkulla alleviivasi Liverpoolin ongelmia erikoistilanteiden puolustamisessa. Spurs ei nostanut yhtäkään topparia jatkamaan Christian Eriksenin 40 metristä lähtenyttä vapaapotkua vieraiden maaliin, vaan ylhäällä oli Kanen ja Allin lisäksi vain Heung-min Son ja kuusi Pool-pelaajaa. Jokainen oman boxin nurkilla ollut Pool-pelaaja lähti seuraamaan Eriksenin sisäänpäin kiertänyttä vapaapotkua. Ja, kun Joel Matip puski pallon – jostain käsittämättömästä syystä – rankkarialueen rajalle, ei siellä ollut muita kuin Alli, joka niittasi pelivälineen vieraiden verkkoon.

Papukaijamerkkejä ei voi jakaa myöskään ottelun lopullisesti ratkaisseesta Kanen iltapäivän toisesta osumasta. Mignolet haparoi Eriksenin ulospäin kiertäneessä sivuvaparissa ja loppu viimein Kane niittasi pallon reppuun tilanteen toisesta kakkospallosta ja viiden punapaidan keskeltä. Poolin erikoistilannepuolustaminen oli Wembleyllä kaiken kaikkiaan piirisarjatasoa, sillä Spursin 3–1 ja 4–1-maaleissa Liverpool-pelaajat seurasivat pelkästään pelivälinettä, eikä kukaan tuntunut kiinnittävän huomiota valkopaitoihin.

Oxlade-Chamberlainin sijaan Kloppin olisi kannattanut panostaa puolustuksen vahvistamiseen. (Laurence Griffiths/Getty Images)

Liverpoolin pelaa viihdyttävää, mutta ei pitkässä juoksussa voittavaa jalkapalloa

Katsojan näkökulmasta Liverpoolia ei kuitenkaan voi moittia tylsäksi joukkueeksi. Ryhmän rakenne ja pelitapaa tukevat hyökkäyspään huippuyksilöitä, eikä punapaitojen pelistä yleensä intensiteettiä puutu. Olennainen kysymys on kuitenkin se, onko Poolin pelaama jalkapallo pitkässä juoksussa voittavaa? Siitä ei voi olla niinkään varma.

Edellinen yli maalin per peli päästänyt Valioliigamestari on Manchester United kaudelta 2012-13. Se on ainut kerta koko 2000-luvulla, kun mestarijoukkue on päästänyt yli maalin ottelua kohden. Tämän statistikaan nojalla voisi todeta, ettei Liverpool tule nykyisellä puolustuspelaamisella mestaruutta juhlimaan.

Kloppon suosima vastaprässi on toimiessaan tehokas, mutta erittäin riskialtis pelitapa. Samoin se, että Liverpool hyökkää käytännössä koko ajan seitsemällä tai kahdeksalla pelaajalla. Puolustusasemiin syvälle omalle alueelle Pool ajautuu ani harvoin. Toimiessaan Kloppin pelitapa on todella väkevä, kuten täysin päämäärättömästi elokuussa pyörinyttä Arsenalia vastaan, mutta hyvin organisoitua huippujoukkuetta, kuten Tottenhamia vastaan Pool on ongelmissa. Varsinkin jos vastapuoli antaa aloitteen punaisille.

Liverpoolin peräpään ongelmat ovat näin ollen myös rakenteellisia ja olisi vaikea nähdä, että esimerkiksi Virgil Van Dijk tulisi yksinään niitä ratkomaan, vaikka huipputoppari onkin. Huippupuolustajasta ei tietenkään haittaa olisi, sillä Lovrenia, Matipia tai Morenoa ei voi hyvällä tahdollakaan sellaiseksi kutsua. Ehkäpä Kloppin kannattaisi löysätä hieman kaasua hyökkäyksessä ja keskittyä kehittämään ryhmästään tasapainoisempi kokonaisuus, samaan tyyliin mitä Pep Guardiola on tehnyt 50 kilometrin päässä Etihadilla.

Liverpool tulee taatusti parantamaan tämän hetkisestä vireestään, mutta nykyisen kaltaisella surkuhupaisalla puolustamiselle joukkue ei tule pokaaleja nostelemaan.

Saako Klopp Liverpoolin oman pään kuosiin ja joukkueen takaisin kärkitaistoon? Se selviää Viaplay-palvelussa.

Tilastot: Valioliiga

Kansikuva: Richard Heathcote/Getty Images