Memphis Depayn tyly putoaminen pilvilinnoista – nyt uusi mahdollisuus Lyonissa

Memphis Depayn siirto Lyonin paitaan varmistui perjantaina. Hollantilainen oli jalkapallomaailman kuumimpia talentteja kesällä 2015, mikä poiki hänelle ison siirron Manchester Unitediin. Englannissa lähes kaikki meni pieleen ja nuorukainen katosi kuvasta. Nyt, tammikuussa 2017, hän saa uuden mahdollisuuden loistaa.

Nousu jalkapallomaailman huipulle

Memphis Depay syntyi Hollannin Moordrechtissa helmikuussa 1994. Hänen äitinsä on hollantilainen ja isänsä ghanalainen. Isä ei ole ollut hänen elämässään mukana ja siksi pelipaidan selkämystä koristaakin etunimi Memphis, eikä isän kautta tullut sukunimi Depay.

Memphis on PSV:n kasvatti, alettuaan edustaa seuraa jo 12-vuotiaasta asti. Hän kahlasi ikäluokat nuorista junioreista aina ykkösjoukkueeseen, jonne hänet nostettiin tammikuussa 2012, ollessaan 17-vuotias. Debyytti Hollannin pääsarjassa Eredivisiessa tapahtui reilun kuukauden päästä helmikuussa. Loppukauden aikana nuorukainen kellotti vielä seitsemän esiintymistä pääsarjassa, jotka tuottivat peräti kolme maalia.

Seuraavalla kaudella 2012–13 Memphis nousi PSV:n vakiomiehistöön ja alkoi ilahduttaa otteillaan, joskin murhaavat tehot antoivat vielä odottaa itseään. Samalla myös uran ensimmäiset europelit näkivät päivänvalonsa ja Memphis saikin tililleen viisi Eurooppa-liigan kamppailua, joiden aikana hän antoi kolme maalisyöttöä.

Kautta 2013–14 voidaan pitää läpimurtona. Valmentaja Phillip Cocu peluutti nuorta lupaustaan käytännössä aina, kun siihen oli mahdollisuus. Memphis iski Eredivisiessä komeat 12 maalia ja kahdeksan maalisyöttöä, eikä hyvät otteet jääneet huomaamatta Louis van Gaalilta, joka kutsui PSV:n kultapojan mukaan luotsaamaansa Hollannin maajoukkueeseen.

Onnistunut kausi poiki paikan 2014 järjestettyjen Brasilian MM-kisojen joukkueeseen. Memphisin rooli oli lähinnä toimia vaihtomiehenä, joka tulee lopussa tuomaan yhden aseen hyökkäyspäähän lisää. Tuo rooli toimi hyvin ja verkkokin heilui kahdesti. Viimeistään tässä vaiheessa nuoresta hollantilaisesta oli kasvanut yksi jalkapallomaailman suurimmista tulevaisuuden nimistä.

PSV:n paidassa homma luisti komeasti. Kuva: Getty

Vaikka ura kehittyi nousujohteisesti ja tulosta syntyi, niin tuskin kukaan osasi odottaa kuinka hieno kaudesta 2014–15 tulisi. Memphis iski 30 liigaottelussa 22 maalia, joka olisi puhtaalta hyökkääjältäkin kova suoritus, saati sitten laitapelaajalta. Lukema riitti Eredivisien maalipörssin voittoon, sekä se johdatteli PSV:n sarjan mestariksi ja katkaisi Ajaxin neljän vuotta kestäneen hallintajakson. Memphisistä oli tullut maailman yksi maailman kuumimmista nimistä seuraavan kesän siirtomarkkinoille, ellei jopa kaikkein kuumin.

Hollannin maajoukkueessa Memphisiin uskonut van Gaal oli siirtynyt Manchester Unitedin peräsimeen ja alkoi haikailemaan luottomiehensä perään. Palaset loksahtelivat pian paikoilleen ja PSV:n supertähti vaihtoi omistajaa noin 25 miljoonan punnan kaupassa. Megatalentin osalta kaikki näytti olevan hyvin ja taivaanmerkit olivat suotuisissa asennoissa. Moni oli valmis onnittelemaan ManU:a hyvistä kaupoista.

Kaikki menee pieleen

Manchester Unitedilla oli nyt käsissään loistavilla ominaisuuksilla varustettu vasen laitahyökkääjä. Taitoa ja nopeutta riitti vastustajien ohittamiseksi, pienehköstä koosta huolimatta voimaa oli pärjätä kaksinkamppailuissa ja mikä parasta – laukaus oli painava, sillä pystyi yllättämään maalivahdin kauempaakin. Yksi asia kuitenkin petti, nimittäin pää.

Ilmeisesti iso siirto sai nuoren hollantilaisen uskomaan olevansa supertähti, vaikka näytöt uudessa ja haastavammassa ympäristössä oli antamatta. Ensimmäisiä asioita Englantiin saapuessa oli Bentleyn ostaminen, eikä suinkaan brittiyleisön vakuuttaminen otteillaan. Instagramiin ilmestyi kuvia useammin kuin kentällä nähtiin hyviä suorituksia ja fokus tuntui kaikin puolin olevan väärissä asioissa.

Memphis sai ensimmäisen United-kautensa aikana reilusti mahdollisuuksia, mutta ei kerta kaikkiaan pystynyt yksittäisiä väläytyksiä parempiin tekoihin. Potentiaali kyllä suorastaan huokui hänen tekemisistään, vaikka sen valjastamiseksi aseet tuntuivat olevan pahasti hukassa. Mitä edemmäs kausi eteni, sitä vähemmälle vastuulle van Gaal uutta hankintaansa jätti. Kauden päättymisen jälkeen pystyi Memphisin debyyttikauden Valioliigassa olleen surkea. Maaleja syntyi kaksi ja maalisyöttöjä yksi.

Siinä missä Memphisin kausi oli heikko, olivat sitä myös koko joukkueen otteet. Van Gaal sai kauden päätteeksi potkut ja tilalle pestattiin Jose Mourinho. Uuden valmentajan saapuessa menee kuviot aina uusiksi ja lähes kukaan ei voinut olla varma peliajastaan. Tämä tarkoitti Memphisille joko uutta mahdollisuutta tai vaihtoehtoisesti putoamista kärryiltä.

Nyt tammikuussa olemme viisaampia. Peliaikaa on herunut Valioliigassa yhteensä 20 minuuttia, Eurooppa-liigassa 59 minuuttia ja EFL Cupissa 55 minuuttia. Kaikki minuutit on tullut vaihtopenkin kautta, joten yhtään kertaa Mourinho ei ole antanut hollantilaiselle mahdollisuutta avauskokoonpanossa. Memphis Depaysta oli tulossa unohdettu lupaus.

Tämä oli harvinainen näky Manchesterissa. Kuva: Getty

Arvatenkin brittimedia rummutti jatkuvalla syötöllä mahdollisia eri osoitteita, joihin Memphis voisi olla siirtymässä, joko pysyvästi tai lainalle. Huhumyllyn keskellä saatiin hieman konkretiaa, kun Mourinho astui esiin ja kertoi Memphisin olevan vapaa lähtemään, mutta mikäli päättää jäädä, tulee hän saamaan mahdollisuutensa vielä. Nopeasti tämän jälkeen nähtiin Instagramissa kuva, jossa hollantilainen treenaa yhdessä muiden ManU:n pelaajien kanssa. Vaikutti siltä, että lupaus peliajasta jäädään tarkistamaan.

Punaisten paholaisten otteluohjelmassa olikin sopivasti kaksi cup-ottelua, joissa Mourinho harrastanee rotaatiota ja kenties Memphisille olisi nyt luvassa paikka näyttää kykyjään. Toisin kävi, hollannin maajoukkuemies ei mahtunut kumpaankaan otteluun edes penkille. Varmasti viimeistään tässä vaiheessa alkoi muut työtarjoukset kiinnostamaan.

Lopulta suhteellisen nopealla aikavälillä tihkuikin ensiksi tietoa Lyonin tekemästä tarjouksesta, sitten vahvoja huhuja Memphisin kiinnostuksesta ja lopulta sitten jo varmistus siirrosta. Tämä oli Memphisin uran kannalta äärimmäisen hyvä ja tärkeä liike. Jääminen Manchesteriin olisi tuskin poikinut yhtään mitään, ei ainakaan Mourinhon alaisuudessa. Hierarkiassa olisi ohitettava useita nimiä, jotta minuutit edes vaihtopenkiltä olisivat olleet mahdollisia.

Kenties siirto pienempään seuraan opettaa nöyryyttä. Jos hienojen autojen hankkiminen ja muu turha elvistely jää taakse ja keskittyminen kohdistuu vain itse tekemiseen, tulee Memphisistä kova pelaaja Ranskan pääsarjassa. Potentiaali on edelleen todella iso ja 22 vuotta ikää, ei missään nimessä liikaa. Breikkaaminen ehtii tapahtua uudestaan vielä oikein hyvin. Jos tulevaisuudessa Lyonia isommat seurat tulevat ovelle kolkuttelemaan, tai United käyttää huhutun takaisinosto-optionsa, on Memphis toivottavasti kypsempi käsittelemään isoa siirtoa. Mahdollisuus huipulle on yhä olemassa ja Lyon on hyvä ponnahduslauta siihen.