Paras tapa seurata Valioliigaa on tietysti katsoa pelejä. Se onnistuu parhaiten Viaplay-palvelussa.Kenttätapahtumien puolesta melko tylsän Valioliiga-viikonlopun kovimmasta pommista vastasi kymmenentenä majaileva Watford, joka ilmoitti siirtäneensä joukkuetta kesästä asti manageroineen Marco Silvan syrjään. Portugalilaisen potkut tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta ja niitä on ehditty ihmettelemään siellä suun täällä. Symbolisella tasolla kovasti suitsutusta keränneen managerin potkut ovat myös merkittävät.
Kirjoitin marraskuun lopussa, että Valioliigasta on tulossa managerien villi länsi. Enkä nähdäkseni ollut väärässä. Silva oli jo kahdeksas potkut tällä kaudella saanut manageri. Eikä hän tuskin jää viimeiseksi, sillä putoamisviivan alle pudonneen Southampatonin manageri Mauricio Pellegrino luistelee heikoilla jäillä.
Kesken kauden pois potkittujen luotsien määrä voi hyvin nousta kaksinumeroiseksi. Jos otetaan aikarajaukseksi tammikuu 2017 ja nykyhetki, on Valioliigassa nähty peräti 13 managerin vaihdosta. Se on järisyttävä määrä ja kuvastaa hyvin kuinka kärsimättömiksi ja lyhytjännitteisiksi seurat ovat muuttuneet.
Lyhytjännitteisyys juontaa juurensa rahaan. Tarkemmin sanottuna tv-rahaan, joka tuo kärkikuusikon takana oleville seuroille pyöreästi 75-prosenttia niiden tuloista. Luku saattaa vaihdella seurasta riippuen, mutta kuvastaa kuinka merkittävää sarjassa säilyminen on taloudellisesti. Tässä rytäkässä moni seura turvautuu vaihtamaan manageria, koska se lähes poikkeuksetta piristää joukkuetta.
Joutuiko Silva oman menestyksensä uhriksi?
Jos palataan takaisin viimeisimpiin, eli Marco Silvan potkuihin, ovat ne kaikessa kummallisuudessa todella erikoiset. Watfordin virallisessa tiedotteessa kerrottiin luotsin keskittymisen herpaantuneen toisen Valioliigaseuran lähestymisen myötä. Kyseinen seura on Everton, joka tarjosi lusitaanista tiettävästi kymmenen miljoonaa puntaa, mutta Herhiläisten johto ei sopimuksen purkuun suostunut.
Täydellisen pöyristynyt Silvan potkuista ei kannata olla, sillä loistavaa alkukautta on seurannut sekä pelillinen, että tuloksellinen hiipuminen. Watfordin edelliset 11 peliä ovat tuottaneet viisi pistettä, eikä eroa putoamisviivaan ole kuin neljä pistettä.
Jos kautta katsoo kuitenkin kokonaisuutena, on Watford suoriutunut vähintäänkin mukavasti. Silva on koulinut Abdoulaye Doucouresta sekä Richarlisonista huippupelaajia, jopa Valioliigan mittakaavassa, mutta yleisesti ottaen Herhiläisten materiaali on todella keskinkertainen. Lähes kaikki kausiennakotkin povasivat Watfordia putoamistaistoon.
Silvan käytössä ollut puolustuslinja oli jopa sarjan heikoin, eikä Molla Waguen tai Adrian Mariappan kaltaisten pelaajian pitäisi pyöriä viikosta toiseen avauksessa. Keskikenttä kapeni Nathaniel Chalobahin ja Will Hughesin loukkaantumisten myötä ja kun tilalle oli heittää Ben Watsonin kaltainen keskinkertaisuus, näkyi se väistämättä myös tuloksissa.
Voi toki olla, että kulisseissa tapahtui jotain ylitsepääsemätöntä, joka johti Silvan potkuihin. Mutta tämän hetken tiedon mukaan Silva vaikuttaa jääneen itse luomansa menestyksen uhriksi. Yhtään Tom Cleverleya väheksymättä, jos hän avaa pelistä toiseen ja joukkue on sarjataulukon paremmalla puolella, puhutaan jo reippaan puoleisesta ylisuorittamisesta.
On toki tunnustettava se tosiasia, että Watfordin formi heikkeni Evertonin kosiskeluyritysten jälkeen, mutta jos kautta katsoo kokonaisuutena, olivat potkut hätäiset. Nykyvireen jatkuessa monoa olisi saattanut ennen pitkää tulla, mutta kyllä tässä väistämättä herää kysymys: olisiko lusitaani saanut kenkää jos nykyinen pistemäärä olisi saavutettu tasaisemmin? Tuskin.
Pozzot ovat tunnettuja valmentajasirkuksestaan
Watfordin omistaa italialainen Pozzon perhe, joka on tehnyt omaisuutensa myymällä työkaluja. Jalkapallomaailmassa Pozzot tunnetaan isä Giampaolon synnyinkaupunki Udinen ylpeyden Udinesen omistajana. Aiemmin Pozzojen omistuksiin kuului myös La Ligasta tuttu Granada, mutta andalucialaisseura kaupattiin kiinalaisille vuonna 2016.
Championshipissa pelanneen Watfordin italialaiset ostivat vuonna 2012 ja seuraa on johtanut poika Gino. Pozzojen aika Lontoon kupeessa on ollut menestyksekästä, mutta erittäin tuulista. Sir Elton Johnin suosikkiseurasta on kuitenkin tullut Valioliigaan nousun myötä perheen ykkösseura, mikä on näkynyt paitsi Grandan myyntinä, myös Udinesen ehtymisenä. Friulilaisseura on saanut uuden hienon stadionin, mutta on pudonnut Mestarien liigan portteja kolkutelleesta kärjen haastajasta syvälle Serie A:n keskikastiin.
Ensi töikseen italialaiset korvasivat nykyisen Burnley-luotsi Sean Dychen maanmiehellään Gianfranco Zolalla, jonka manageriura ei ole lähtenyt lentoon. Silvan tilalle nimitetyn Javi Gracia on vajaat kuusi vuotta kestäneen Pozzojen valtakauden yhdeksäs manageri.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Vicarage Roadilla on nähty peräti 14 luotsia. Muun muassa seuran Valioliigaan kauden 2014-15 päätteksi nostanut nykyinen Fulham-manageri Slavisa Jokanovic sai kiitokseksi potkut. Lyhytsyöttöpeliä arvostavan serbin tilalle tullut Quique Sanchez Flores uusi nousijan sarjapaikan kirkkaasti ja vei seuran FA Cupin välieriin, mutta sai lähteä kauden jälkeen.
Eikä turbulenssi rajoitu pelkästään managereihin. Myös pelaajisto on pyörinyt tiuhaan, kun Lontoon kupeeseen on hamstrattu tukku tusinapelaajia.
Viime kesänä Watfordiin tuli 12 uutta pelaajaa, mikä oli lopulta maltillinen määrä. Viime kaudella Vicarage Roadilla nähtiin peräti 18 uutta pelaajaa. Vuotta aiemmin uusia miehiä nähtiin peräti 21 kappaletta. Vajaat kolme vuotta kestäneen Valioliiga-taipaleen aikana seuraan on hankittu peräti 51 uutta pelaajaa, eli vajaat viisi avauskokoonpanoa. Osa on ollut nuoria lupauksia, osa lainapelaajia ja osa vähälle vastuulle jääneitä varamiehiä, mutta luvut ovat siitäkin huolimatta hurjia.
Samaan aikaan nousseessa Bournemouthissa on edelleen 10 nousussa mukana ollutta pelaajaa, joista moni oli nostamassa seuraa aikanaan myös Ykkösliigasta Championshipiin. Watfordissa nousua juhlineita pelaajia on jäljellä enää neljä kappaletta: Troy Deeney, Heurelho Gomes, Craig Cathcart sekä Ben Watson. Heistä Deeney ja Gomes ovat edelleen tärkeitä pelaajia, mutta kaksi viimeksi mainittua ovat jääneet takarivin puurtajiksi, joiden lähtö seurasta lienee ajankysymys.
Hehtaaripyssyllä kun ampuu tarpeeksi, tulee toisinaan myös osumia. Tämä vertaus viittaa luonnollisesti Watfordin siirtopolitiikkaan, sillä suurin osa hankinnoista on ollut keskinkertaisia tusinapelaajia. Muutamia huippuhankintoja, kuten Doucoure tai Richarlison kuitenkin mahtuu joukkoon, mutta yleisesti ottaen touhusta on vaikea löytää punaista lankaa.
Manageri- ja pelaajasirkus ovat aiheuttaneet jatkuvan käymistilan, jossa seura ei pääse eteenpäin. Esimerkiksi toissa kesäinen Isaac Successin hankinta kuvastaa Watfordin sekoilua. Granadasta 13,5 miljoonan punnan silloiseen seuraennätyssummaan saapunut nigerialaislaituri jäi täysin statistiksi, sillä hänelle ei löytynyt luontaista pelipaikkaa huonosti englantia puhuneen Walter Mazzarrin suosimasta 3–5–2-ryhmityksestä.
Watfordia johtava Gino Pozzo (vas.) sekä isä-Giampaolo (kesk.) ovat pyörittäneet melkoista sirkusta Vicarage Roadilla. Yksi monista lyhyen aikaa seurassa viihtyneistä on kuvassa oikealla rupatteleva Gianluca Nani, joka toimi seuran teknisenä johtajana. (Richard Heathcote/Getty Images)
Kärsimättömyys on jo kääntymässä Valioliigaa vastaan
Jos palataan isoon kuvaan, on Valioliigan tämän syksyn manageriruletti ollut äärimmäisen masentavaa seurattavaa. Nopeaa menestystä haluavien omistajien liipaisin sormi on herkässä. Frank De Boer sai potkut neljän ottelun jälkeen. Tällä hetkellä loistavaa työtä Leicesterissä tekevä Claude Puel sai Southamptonilta monoa tylsäksi haukutun futiksen johdosta. Kahdeksas sija ja Manchester Unitedin tasaväkinen haastaminen liigacupin finaalissa ei pelastanut ranskalaisen työpaikkaa.
Watford on oma lukunsa ja jos Silva olisi saanut potkut mistä tahansa muusta seurasta, olisi salaliittoteorioille ollut katetta. Mutta, kun kyseessä on kärsimättömyydestään tunnettujen Pozzojen sirkus, saattoivat potkut olla hyvinkin tuloksista johtuvat. Niin tai näin, alleviivasivat ne surullisella tavalla nykytrendiä, jossa managerit eivät saa minkäänlaista työrauhaa.
Samalla alkaa myös särkymään illuusio Valioliigasta vetovoimaisena kohteena kaikille managereille. Se tosiasia, että Sam Allardyce, Roy Hodgson, David Moyes tai Alan Pardew ovat kaikki työllistyneet pääsarjaan tämän syksyn aikana, ei johdu pelkästään seurojen uskalluksen puutteesta.
Valmentajamarkkinat ovat toki kuivat, mutta moni nosteessa oleva nimi takuulla pohtii Valioliigasta tulevaa työtarjousta pidemmällä tähtäimellä, sillä yksi tuloksellisesti huono jakso saattaa johtaa nopeisiin potkuihin, ilman mahdollisuutta korjailla kurssia ja sitä kautta jarruttaa lupaavaa uraa.
Mainion esimerkin tarjoaa tapaus-Stoke. Derbyn nousukahinoihin vienyt Gary Rowett oli tiettävästi Stoken kiikarissa, mutta päätti tehdä jatkosopimuksen Pässien kanssa. Watfordista tuttu Sanchez Flores ei hänkään ollut halukas tarttumaan ohjaksiin Britannia Stadiumilla. Lopulta valinta oli Paul Lambert, viime vuodet Championshipissa heikolla menestyksellä luotsannut entinen huippupelaaja, jonka edellinen Valioliiga-pesti Aston Villan peräsimessä päättyi potkuihin.
Tajunnanvirtaan nousee väistämättä ajatus: johtuvatko Big Samin, Pardewin ja kumppaneiden nimitykset seurojen mielikuvituksettomuuden sijaan siitä, että kuumat ja nousevat nimet eivät halua tulla riskeeraamaan uraansa mahdottomia vaativaan ympäristöön? Isojen takana olevissa pääsarjaseuroissa kun ei ole tarjolla minkäänlaista työrauhaa ja tuloksia olisi saatava välittömästi. Tätä ei tietenkään voi varmaksi sanoa, mutta miksi esimerkiksi Thomas Tuchel olisi tullut kesken kauden putoamiskurimuksessa olevan Evertonin peräsimeen, kun häntä on tämän tästä yhdistetty myös mantereen suurseuroihin.
Silvan potkuihin liittyy vahvaa ironiaa, sillä Everton oli vain muutama kuukausi aiemmin valmis maksamaan lusitaanin palveluksista. Ei kannata sulkea pois skenaariota, jossa taktisesti kivikautinen Big Sam lempataan Goodison Parkilta kauden jälkeen ja Everton palkkaa syksyllä himoitsemansa Marco Silvan uudeksi managerikseen.
Isossa kuvassa toivotaan seurojen saavan malttia toimintaansa. Jos nykymeno jatkuu, on sarja pian täynnä aikansa eläneitä ja taktisesti kivikautisia brittikoutseja.
Lyö vetoa Grand Slam -turnauksesta ja nappaa 10 euron riskitön veto sekä 20 ilmaiskierrosta
Kansikuva: Richard Heathcote/Getty Images