Valioliigaennakko: Jatkuuko manchesterilaisten dominointi?

Valioliigan kaksi ensimmäistä kierrosta ovat olleet todella mielenkiintoisia. Manchesterin joukkueet United ja City, sekä Hull ja Chelsea ovat ainoat joukkueet, jotka jatkavat vielä puhtaalla pelillä. Nämä neljä joukkuetta pelaavat uuden valmentajan alaisuudessa, joten ainakaan valmentajanvaihdokset eivät ole sekoittaneet joukkueiden pakkoja.

Kierroksen mielenkiintoisin ottelu

Kierroksen ennalta mielenkiintoisin ottelu pelataan heti lauantaina, kolmannen ottelukierroksen avausotteluna, kun Liverpool matkaa White Hart Lanelle Tottenhamin vieraaksi. Kotijoukkue Spurs on kerännyt kahdesta ottelusta neljä pistettä, kun avauskierrokselta tuli 1-1 tasapeli Evertonin vieraana ja edellisellä kierroksella kaatui Crystal Palace Victor Wanyaman 83. minuutilla laukomalla 1-0 maalilla. Liverpool kaatoi avauskierroksella loistavan toisen puoliajan ansiosta Arsenalin 4-3, mutta perinteiseen liverpoolilaiseen tapaan joukkue kompastui toisella kierroksella Turf Moorella Burnleylle 0-2.

Viime kaudella molemmat keskinäiset ottelut päättyivät tasatulokseen, kun Anfieldillä päädyttiin jakamaan pisteet tuloksella 1-1 ja White Hart Lanella pisteet jaettiin lukemin 0-0. Tulevaa ottelua silmällä pitäen kumpikaan joukkueista ei varmasti haluta hävitä kilpakumppanilleen, joten tasatulos ei olisi tälläkään kertaa yllätys.

Muut ottelut

Antonio Conten johtama Chelsea kohtaa kotonaan sarjanousija Burnleyn ja vienee ottelun selkein numeroin. Chelsean Diego Costa on maalivireessä ja Burnleyn kotiottelu Liverpoolia vastaan ei vakuuttanut joukkueen hyökkäyksen osalta, vaikka voitto ottelusta tulikin.

Lauantain iltaottelussa, kello 19.30 alkavassa kamppailussa, kohtaavat voitosta voittoon pelanneet Hull ja Manchester United. Hull on pelannut tuloksellisesti loistavasti, mutta Jose Mourinhon luotsaama United lähtee otteluun tulikuuman Zlatan Ibrahimovicin johdolla suurena ennakkosuosikkina. Todennäköisesti Hull kokee lauantaina kauden ensimmäisen tappionsa.

Hallitseva mestari Leicester on kahden kierroksen jälkeen vielä ilman voittoa, kun plakkarissa on tasapeli ja tappio. Lauantaina Swansea saapuu haastamaan mestarit King Power Stadiumille. Ketuilla on oiva paikka raadella Joutsenet, koska walesilaisten otteet eivät ole vakuuttaneet ja leicesteriläisten joukkue on ainakin paperilla huomattavasti heikentynyttä Swanseaa parempi. Leicesterin on parannettava tehokkuuttaan maalipaikoissa, koska joukkue on tuhrinut Jamie Vardyn johdolla kahdessa ensimmäisessä ottelussa viime kauteen peilattuna aivan liikaa maalipaikkoja.

Kolmannen kierroksen päättää sunnuntaina huippuottelu Manchester Cityn ja West Hamin välillä. Pep Guardiolan käden jälki näkyy jo manchesterin sinisten puolella, kun joukkue panostaa vahvasti pallonhallintaan perustuvaan pelitapaan. West Ham joutui tyytymään statistin rooliin kauden avausottelussa Chelsean vieraana ja pyrki puolustamaan itselleen pisteen. Hammers hallitsi palloa Stamford Bridgellä vain 38%:sesti ja lukema tulee olemaan todennäköisesti sunnuntaina Etihadilla vielä pienempi. West Ham kaipaa kovasti Dimitri Payetiä avaukseen ja Hammersin kannalta olisi toivottavaa, että ranskalainen tähti avaisi sunnuntaina manchesterissa, jotta joukkue voisi taistella tosissaan voitosta tai edes tasapelipisteestä.

Kolmannen kierroksen kaikki ottelut:

Tottenham-Liverpool
Chelsea-Burnley
Crystal Palace-Bournemouth
Everton-Stoke
Leicester-Swansea
Southampton-Sunderland
Watford-Arsenal
Hull-Manchester United
West Bromwich-Middlesbrough
Manchester City-West Ham

Muista osallistua Faneille.comin ja NordicBetin järjestämään kilpailuun, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa Valioliigatietämyksellä 50 euroa pelirahaa ja tuotepalkintoja!

Kansikuva: Getty