FC Lahden Markus Joenmäki: ”Asenne on vahvuutemme”

FC Lahden toppari Markus Joenmäellä peli kulkee. Mies on pelannut tällä kaudella 16 ottelussa ja oma joukkue löytyy komeasti sarjataulukosta kolmannelta paikalta.

– Joukkueessa on hyvä meininki ja koko ajan mennään eteenpäin. Tällä pelitahdilla, mikä nyt on, olemme päässeet treenaamaan hyvin ja kehittämään peliämme, Joenmäki kertoo.

Pelin kehittämisestä näkyikin viitteitä viime pelissä FC Interiä vastaan, kun joukkue oli vaihtanut taktiikkansa kolmen pelaajan puolustuslinjaan.

– Valmentaja kertokoon tarkemmin, mitä sillä haettiin. Hyvin näytti kuitenkin toimivan. Pääsin itse pitämään siinä taktiikassa palloa ylempänä ja entistä enemmän, Joenmäki kertoo.

Joenmäki tietää tarkoin, mikä on lahtelaisten suurin vahvuus.

– Asenne on suurin vahvuutemme. Kaikki tekee hommansa aina. Maaleja meidän pitäisi kyllä tehdä enemmän.

Tavoitteet seuran menestyksessä

Viime talvella Saksan neljänneksi korkeimman sarjatason joukkueessa Viktoria Kölnissä testileirillä käyneellä ja vahvan vasemman jalan omaavalla topparilla ei ole erityisempiä henkilökohtaisia tavoitteita.

– Kaikki tavoitteeni ovat FC Lahdessa. Pyrimme mitaleille ja sitä kautta eurokentille. Niihin peleihin minulla on kova hinku, Joenmäki kertoo.

Joenmäki tykkää itse topparina pelata pieniä ja vikkeliä hyökkääjiä vastaan, koska on itsekin nopea. Pahimpina vastuksina hän pitää isoja target-hyökkääjiä.

Irakli Sirbiladze on ehkä pahin minulle. Hän on niin iso ja vahva. Hän on myös hyvä pallon kanssa, joten hänen kanssaan saa aina vääntää kunnolla.

Lahti kohtaa seuraavassa ottelussaan sunnuntaina MYPAn. Joenmäki tietää, mitä peliltä voi odottaa.

– Me toivottavasti pidämme palloa paljon ja MYPA hyökännee vastaan. Varmasti mennään kovaa koko peli, Joenmäki ennakoi.

Ottelu pelataan legendaarisessa Kisapuistossa, josta 26-vuotiaalla topparilla on vahva mielipide.

– Se, mitä olen 1,5 vuoden aikana täällä oppinut on, että Kisapuisto on ainoa ja oikea paikka pelata. Sillä on niin vahvat perinteet ja urheilulliset perusteet, Joenmäki kertoo.