Huipulle palannut Petteri Pennanen onnistui debyytissään Puolassa: ”Erittäin hyvä alku tälle tarinalle”

Kuopion Palloseuraa viime kaudella kipparoinut Petteri Pennanen nousi takaisin Veikkausliigan eliittipelaajien joukkoon kahden polvivammojen pilaaman kauden jälkeen. Vahvan kauden päätteeksi kuopiolainen siirtyi Puolan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Miedź Legnican riveihin. Keskikenttäpelaajan siirtyessä seuraan Puolassa vietettiin kolmen kuukauden talvitaukoa kesken kauden.

Legnican kausi jatkui viime viikonloppuna, kun se kaatoi kotonaan MKS Kluczborkin luvuin 2–0. Pennanen pelasi heti täydet 90 minuuttia ja kertoo Faneille.comin haastattelussa ensiesiintymisen olleen onnistunut.

– Olin jo odotellutkin kunnon pelejä pitkään. Pre-seasonin työ ei ollut mennyt hukkaan ja pääsin heti avaukseen. Oli muutenkin ihan positiivinen debyytti. Oma peli meni hyvin ja voitimme. Erittäin hyvä alku tälle tarinalle.

Voitolla Legnica paransi asemiaan nousukamppailussa. Joukkue on nyt neljäntenä kuusi pistettä sarjakärkeä perässä. 26-vuotias Pennanen pelasi debyyttinsä luonnollisesti keskikentän keskustassa.

– Puolustaessa olen aika lailla keskikeentän pohjalla, mutta hyökätessä siinä on yksi minua alempi pelaaja. Olen semmoinen box-to-box-pelaaja. Tällä hetkellä se on todennäköisesti roolini. Petteri Forsell on selvästi se ylempi keskikenttäpelaaja ja toinen kaveri on pelannut pääsääntöisesti pohjalla. Se rooli sopii minulle ihan hyvin, mutta kilpailu pelipaikasta on todella kova.

Pennasen sopeutumista seuraan on helpottanut toisen suomalaisen läsnäolo. Forsell siirtyi samaan seuraan vuotta aiemmin, joten hän pystyi auttamaan kaimaansa alkuun.

– Kyllä hän jeesasi pari ekaa viikkoa todella paljon. Oli tärkeätä, että hän kertoi kaikki käytännön jutut ja miten asiat hoidetaan täällä.

– Ei täällä asiat ihan niin helposti toimi kuin Suomessa, mutta sen tiesin jo etukäteen. Hyvin tässä ollaan alkukankeuksien jälkeen sopeuduttu. Arki on alkanut rullaamaan, kuopiolainen kertoo.

Molemmat suomalaisista ovat kovia tekijöitä erikoistilanteissa. Veikkausliigassa kummaltakin pelaajalta on nähty komeita osumia vapaapotkuista, mutta Pennanen aikoo jättää vetovastuun suosiolla Forselille.

– Antaa hänen hoidella ne. Hänellä on aika hyvät tilastot, jotka puhuvat puolestaan. Hän saa ihan rauhassa annella niitä. Se ei ole minulle mikään ongelma, Pennanen naurahtaa.

Taitava keskikenttämies aikoo ensi töikseen sementoida paikkansa avauskokoonpanossa, jotta pidemmän tähtäimen tavoitteet täyttyvät.

– Tässä on tiivis kevät. Pelejä on paljon. Haluan vakiinnuttaa roolini niin, että peliaika on säännöllistä. Pelaamisen pitää olla sellaista, että se auttaa joko meidän joukkueen nousemaan pääsarjaan tai pikku hiljaa vie minut taas askeleen eteenpäin.

Kansikuva: AOP/Matti Raivio