Sebastian Strandvall: ”Hirmu fiilis pelata”

Vaasan Palloseuran kapteeni Sebastian Strandvall kertoo maajoukkuetauon tulleen vaasalaisille hyvään saumaan. Hän uhkuu nyt pelihaluja syksyn viimeisiin koitoksiin.

– Meillä oli vaikea vaihe ennen taukoa. Saimme sitä ennen kuitenkin tärkeän voiton. Nyt olemme saaneet treenattua hyvin ja joukkue tuntuu freshiltä, Strandvall kertoo.

Kovana potkijana tunnettu Strandvall kertoi käyttäneensä kuuden päivän vapaan muuhun kuin jalkapalloon.

– En käynyt edes potkimassa tuona aikana kertaakaan. Kävin neljän päivän reissulla Ranskassa tyttöystäväni kanssa. Se teki hyvää sekä kropalleni että päälleni. Huuhkajien ottelua katsellessa tuli kuitenkin hirmu fiilis pelata. Nyt on kova motivaatio kauden loppuihin peleihin, Strandvall kertoo.

VPS:n kausi ei ole ollut yhtä loistelias kuin viime kausi, joka päättyi pronssimitaleihin.

– Kausi on ollut epätasainen ja viime vuotinen yhtenäisyys on puuttunut joukkueesta. Olemme kärsineet myös paljon loukkaantumisista.

– Onneksi kuitenkin vielä on pelattavaa, sillä nelossija on otettavissa. Se olisi suorituksena melkein yhtä hyvä, kuin viime vuoden pronssi, paitsi emme saa mitalia, Strandvall pyörittelee.

Strandvallin mukaan kolme ylintä joukkuetta sarjataulukossa ovat ansainneet paikkansa.

– HJK on omaa luokkaansa. Lahti on ollut tosi hyvä ja heillä on ihailtava pelirohkeus. SJK on yllättänyt minut, mutta olen kuullut, että heillä tehdään asioita oikein.

– Heidän kolmen takana taso on ollut kuitenkin aika huono. Toivottavasti kaikki parantavat ensi kaudelle, jotta suomifutis kehittyisi, Strandvall sanoo.

Omaa tasoaan VPS pääsee mittaamaan viikonloppuna kotikentällään Jaroa vastaan.

– Odotan pelistä samanlaista kuin aina. Eli vähämaalista ja tiukkaa. Meillä molemmilla joukkueilla on viime aikoina ollut vaikeaa, Strandvall kertoo.

VPS-Jaro sunnuntaina 14.9 klo 18.30