Tiivistääkö RoPSin heikkeneminen Veikkausliigan putoamistaistoa? Tähtikaksikon irrottamisen voi nähdä hallittuna riskinä

Ruutu LogoSeuraa parasta kotimaista jalkapalloa Ruutu+ -palvelusta koko kauden ajan.

Eurolla koripallon EM-kotikisoihin aitiovieraaksi? Osallistu kilpailuun tästä!

Rovaniemen palloseuran viime viikko oli tuloksellisesti hyvä, joukkueen napattua voiton Ilveksestä ja tasurin Jänkhän Derbyssä Kemissä. Näin ollen ero putoamistaistoon kasvoi turvallisen tuntuiseksi. Pelaajiston suhteen kymmenentenä majaileva RoPS koki kuitenkin pahoja menetyksiä, kun ensin David Addyn kerrottiin jatkavan kohti uusia haasteita ja joukkueen johtotähtiin kuuluva Robert Taylor kaupattiin tukholmalaisen AIK:n riveihin.

Rovaniemellä ollaan koettu muutenkin vahvaa turbulenssia tänä vuonna. Niin hupaisalta kun se kuulostaakin, on legendaarisen RoPS-bingon ehtyminen syy Palloseuran merkittävästi heikentyneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Helsingin Sanomien mukaan kuusinumeroisia summia tuottaneen bingon tulot loppuivat viime keväänä voimaan tulleen tupakointikiellon vuoksi.

Yli 100 000 euroa pienentyneestä budjetista huolimatta RoPS sai kasaan varsin kilpailukykyisen joukkueen. Vaikka rovaniemeläisten pelaaminen on jättänyt toisinaan toivomisen varaa, on kausi ollut tuloksellisesti vähintäänkin kelvollinen. Vaikka RoPS on tällä hetkellä sijalla 10. on sillä matkaa kolmantena olevaan IFK Mariehamniin vain viisi pinnaa, kun taas takana kärkkyvä HIFK on jo seitsemän pisteen päässä.

Addyn ja Taylorin lähdöt tarkoittavat kuitenkin sitä, ettei RoPS tule pelaamaan tällä kaudella mitaleista. Kummankin menetys kirpaisee todella ikävästi. Aivan sarjakauden kynnyksellä tullut Addy tipahti Rovaniemelle kuin vahingossa, kun miehen sopimus purettiin Intian liigassa, sarjan ulkomaalaiskiintiön takia. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut 27-vuotias ghanalainen laitapakki osoitti tasonsa ja oli etenkin hyökkäyspäähän Veikkausliigan parhaita laitapuolustajia.

Taylorin lähtöä taas uumoiltiin jo talvella. Jyväskyläläinen oli yksi viime kauden komeetoista ja hänet nostettiin muun muassa Faneille.comin kauden tähdistökentälliseen. Täysin puskista Taylorin AIK-siirto ei kuitenkaan tullut, 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan käytyä ruotsalaisen suurseuran testissä jo talvella.

Sekä Addyn, että Taylorin lähdöt kirpaisevat etenkin siitä syystä, ettei kapealla materiaalilla operoivan RoPSin riveistä löydy kummallekaan korvaajaa. Saku YlätupaEetu Muinonen ja kumppanit pystyvät jossain määrin paikkaamaan Taylorin panosta keskikentällä, mutta Addyn lähdön myötä RoPS on pakotettu muuttamaan pelaamistaan jo siitä syystä, ettei joukkueesta löydy yhtäkään vasenjalkaista laitapakkia.

Taloudellisessa mielessä Taylorin myynti ja Addyn päästäminen muihin maisemiin olivat järkeviä ratkaisuja talousahdingossa olevalta seuralta. Vaikka mitaleille ei ole älyttömästi matkaa, oli RoPSia vaikea kuvitella palkintopallille.

Jumbopaikkaa ja suoraa putoamista RoPSin ei tarvitse pelätä. Heittopussiksi povattu JJK on jo 12 pisteen päässä, eikä mikään viittaa siihen, että heikolla materiaalilla operoivat jyväskyläläiset saisivat edes 20 pistettä kasaan tällä kaudella. Siinäkin mielessä Addyn ja Taylorin keventäminen budjetista oli fiksu veto. Menestyksestä seura ei taistele, joten säästäminen on järkevää, kun sarjassa on JJK:n kaltainen heittopussi.

Suoraan säilymiseen on vaadittu kahtena edelliskautena 33 pistettä, josta RoPS on kerännyt yli puolet ja sillä on vielä 18 peliä jäljellä. Joukkueen seuraava peli on putoamistaiston kannalta järisyttävän suuri, kun HIFK matkaa lauantaina Rovaniemen keskuskentälle. Voitolla RoPS jättäisi helsinkiläiset kymmenen pisteen päähän, kun taas tappiolla ero kaventuisi neljään pisteeseen.

Tiivistyykö putoamistaistelu? Siihen saadaan osviittaa tulevana viikonloppuna. RoPS on toki heikentynyt, mutta umpisurkeasta JJK:sta ole sille uhkaa, eikä HIFK ole esittänyt mitään sen suuntaista, että vanha ja väsynyt joukkue parantaisi, varsinkaan, kun loukkaantuneena oleva kippari Mika Väyrynen lomailee Venetsiassa.

Taylorin ja Addyn lähdöt kirpaisevat, mutta niitä voi pitää hallittuina riskeinä, ottaen huomioon putoamista vastaan taistelevat joukkueet. RoPSin loppukauden tärkein tavoite on uusia sarjapaikka, minkä saavuttaminen näyttää edelleen hyvin todennäköiseltä.

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press