TOP 10: Veikkausliigan elävät seuralegendat

Ruutu LogoVeikkausliigakausi 2018 starttaa 7.4. Katso jokainen ottelu suorana Ruutu+-palvelussa.

Keskimääräinen Veikkausliiga-ura on valitettavan lyhyt, mutta joukkoon mahtuu myös poikkeuksia. Alkavalla kaudella eri liigaseuroissa pelaa useita kokeneita pelaajia, jotka ovat edustaneet jo vuosien ajan omia seurojaan. Faneille.com päätti listata sarjan kymmenen elävää legendaa järjestykeen.

10) Antti Okkonen, RoPS

35-vuotias Antti Okkonen on varmasti tuttu nimi kaikille kotimaista jalkapalloa seuraaville. Kokenut keskikenttäpelaaja debytoi pääsarjatasolla jo vuonna 2000 Myllykosken Pallon riveissä, josta hän myös siirtyi kansainvälisille kentille. Maajoukkueeseen asti noussut Okkonen pelasi viiden kauden ajan Ruotsissa, Belgiassa ja Tanskassa ennen paluutaan Suomen kentille. Rovaniemelle Okkonen siirtyi kaudeksi 2013 ja hän onkin noussut nopeasti kuluneen viiden vuoden aikana RoPS:n kannattajien sydämiin. Okkonen on johtaja isolla J:llä ja yksi RoPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella. Onkin varsin luontaista, että kokenut Okkonen toimii RoPS:n melko kokemattoman joukkueen kapteenina alkavalla liigakaudella.

9) Mika Hilander, Ilves

Ilves-kasvatti Mika Hilander aloittaa jo viidennen kautensa kotikaupungin ylpeytensä riveissä. 34-vuotias Hilander on jo varsin kokenut maalivahti, sillä hän on pelannut pääsarjatasolla jo liki kymmenen vuoden ajan. ”Hila” toimi pitkään Tampere Unitedissa Mikko Kavenin kakkosmaalivahtina, mutta lopullinen läpimurto kotimaiselle liigatasolla nähtiin kaudella 2010, jolloin isokokoinen maalivahti pelasi 16 Veikkausliiga-ottelussa. Tampere Unitedin tarina päättyi taloudellisiin epäselvyyksiin ja Hilander jatkoi matkaansa Kuopion KuPS:n ykkösmaalivahdiksi. Kolmen hyvin menneen kauden jälkeen edessä oli paluu kotikaupunkiin kasvattajaseura Ilveksen riveihin. Tampereella Hilander on noussut lopullisesti yhdeksi koko sarjan parhaista maalivahdeista ja jopa maajoukkueen matkaan. Hilanderin ura alkaa olla jo loppupuolella, mutta Ilveksen kannattajat saavat nauttia vielä ainakin yhden kauden verran varmaotteisen oman kasvatin otteista joukkueen maalinsuulla.

8) Petteri Pennanen, KuPS

KuPS on yksi Suomen parhaita nuorten kasvattajia ja Petteri Pennanen on hyvin mahdollisesti paras kuopiolaislähtöinen pelaaja moneen vuoteen. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli todellinen junnutähti, sillä hän nousi kasvattajaseuransa avauskokoonpanoon vasta 16-vuotiaana nuorena miehenä. Mainiot otteet nuorisomaajoukkueissa herättivät myös ulkomaalaisten seurojen kiinnostuksen ja Pennanen siirtyikin vuonna 2009 Hollannin pääsarjan Twenten pelaaja-akatemiaan. Lopullinen läpimurto Hollannissa jäi saavuttamatta ja parin vuoden päästä Pennanen siirtyikin kovan kohun saattelemalla TPS:n riveihin. Moni kuopiolainen odotti oman pojan palaavan kotiin, mutta paluu Kuopioon nähtiin vasta kaudella 2015 TPS:n jouduttua isoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Pennasen viime vuodet ovat olleet vaikeita jatkuvien vammojen vuoksi, mutta hän on kunnossa ollessaan pelipaikkansa parhaita pelaajia koko sarjassa ja varmasti yksi KuPS:n tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista alkavalla kaudella.

7) Akseli Pelvas, HJK

Akseli Pelvas on matkalla HJK:n suurimpien legendojen joukkoon. 29-vuotias Espoon Pallon kasvatti on hieman ristiriitainen pelaaja, sillä hän ei tunnu tekevän kentällä hurjasti näyttäviä asioita. Pelvas kuitenkin taitaa maalinteon, mistä kertoo hänen kovat maalimäänsä kaudesta toiseen. Pelvas ei ole koskaan ollut HJK:n suurimpia tähtiä, mutta hän on aina ollut luotettava pelaaja, jonka voi heittää kovaankin paikkaan ilman pelkoa suuremmasta floppaamisesta. Viime kauden Pelvas aloitti laidalla, mutta Alfedo Morelosin myynnin jälkeen hän oli HJK:n ykköskärki ja mestaruuden ehdoton takuumies. Moni asia on muuttunut HJK:ssa talven jälkeen, mutta Pelvas on ja pysyy. ”Aksu” tuskin on aina avauksessa ensi kaudellakaan, mutta salakavalan tehokkaan pelaajan maalisarake lienee tälläkin kertaa kaksinumeroinen kauden päättyessä.

6) Mika Ojala, Inter

Paimiolaislähtöinen Mika Ojala on hyvin mielenkiintoinen pelaaja. Monipuolinen hyökkäyspään pelaaja on jo pitkään kuulunut Veikkausliigan parhaimpiin pelaajiin, mutta ulkomaan kentillä lopullinen läpimurto on jäänyt ainakin toistaiseksi tekemättä. Ojala debytoi liigakentillä kaudella 2006 ja hän oli isossa roolissa Interin juhliessa seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta kauden 2008 päätyttyä. Kausi oli menestys myös henkilökohtaisesti, sillä Ojala voitti koko sarjan tehopörssin ja hänet myös valittiin Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. 29-vuotias Ojala on edustanut Interiä jo kohta 200 liigaottelussa ja maalejakin on kasassa reippaasti yli 50. ”Mo”:n viime kausi oli varsin vaikea, mutta laiturin talvikausi on mennyt kelvollisesti ja Interin kannattajat odottavat ensi kaudella kovia tehoja elävältä seuralegendalta. Ojala saattaa tulevien vuosien aikana nousta Interin kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi, sillä matkaa kärkipaikkaa pitävään Tero Forssiin on enää 20 maalia.

Mika Ojala pyrkii palaamaan takaisin huipulle vaikean viime kauden jälkeen. (Jaakko Stenroos/AOP)

5) Mika Ääritalo, TPS

TPS on tehnyt viimeisen parinkymmenen vuoden ajan loistavaa työtä paikallisten nuorten pelaajien kanssa ja Mika Ääritalo on yksi TPS:n maineikkaan juniorikoulun kirkkaimmista helmistä. Lupaava hyökkääjä debytoi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa 17-vuotiaana ja siirtyi nuorena miehenä kovin odotuksin Aston Villan junioriakatemiaan. Debyytti edustusjoukkueessa jäi tekemättä ja Ääritalo palasikin takaisin Turkuun kaudeksi 2005. Ääritalolla oli kaikki mahdollisuudet tehdä komea kansainvälinen ura, mutta useat loukkaantumiset estivät läpimurron ulkomaan kentillä. Ääritalon ura on kuitenkin äärimmäisen komea, sillä isokokoinen ja juoksuvoimainen hyökkääjä on pelannut yli 200 ottelua kasvattajaseuransa riveissä. ”Ärtsi” ei enää ole aivan sama pelaaja kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta hänelle on kaavailtu isoa roolia Veikkausliigaan palaavan TPS:n riveissä.

4) Ari Nyman, FC Inter

Shefki Kuqi unohti aikoinaan Ari Nymanin nimen ja kutsui kuuluisassa maaottelun jälkeisessä haastatelussa keskikenttäpelaajaa nimellä ”se Interin jätkä”. Ja Interin jätkä Nyman todella on, sillä 34-vuotiaalla monipuolisella keskiakselin pelaajalla on kasassa jo kohta 350 liigaottelua kasvattajaseuransa riveissä. Nyman debytoi pääsarjakentillä vuonna 2000 ja teki lopullisen läpimurtonsa pari vuotta myöhemmin. Seuraavien vuosien aikana Nyman kehittyi yhdeksi koko sarjan parhaista pelaajista ja vuonna 2007 edessä oli siirtyminen Sveitsin pääsarjajoukkue Thunin riveihin. Nyman vietti Sveitsissä kaksi kautta, mutta palasi Suomeen vuonna 2009 Thunin pudottua Sveitsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Jotain Nymanin arvostuksesta kertoo se, että vuonna 2010 peluri teki Veikkausliigahistorian pisimmän sopimuksen Interin kanssa. Monipuolinen Nyman on pelannut urallaan keskikentällä, puolustuksen keskellä ja laitapuolustajana ja hänellä on ensi kaudellakin iso rooli Interin pelisysteemissä. Luotettava Nyman ei tee näyttäviä kikkoja, mutta ei myöskään petä koskaan ja hän on erityisesti johtajuusominaisuuksiltaan äärimmäisen tärkeä pelaaja Interin sekasorron keskellä.

3) Mikko Hauhia, FC Lahti

33-vuotias Mikko Hauhia on kävelevä fysikaalinen ihme. Veikkausliiga on yksi koko maailman kuluttavimmista jalkapallosarjoista, mutta jollain ihmeellisellä tavalla FC Lahden laitapuolustaja on onnistunut pelaamaan neljänä peräkkäisenä kautena kaikki liigaottelut alusta loppuun. 33-vuotias Hauhia onkin kovaa vauhtia matkalla koko sarjan eniten otteluita pelanneeksi pelaajaksi, sillä mies ei näytä yhtään vanhemisen merkkejä. FC Lahden kasvatti debytoi kasvattajaseurassaan kaudella 2003. Neljä vuotta myöhemmin puolustaja suututti kaikki Lahden kannattajat siirtymällä seuran ykkösvihollisen HJK:n riveihin. Vuonna 2011 edessä oli paluu kotiin ja viime kaudella Hauhia nousi Rafaelin ohi eniten FC Lahden riveissä Veikkausliigassa esiintyneeksi pelaajaksi. Ensi kaudella laitapuolustaja toimii Lahden itseoikeutettuna kapteenina ja mikään ei viittaa siihen, että 141 peräkkäisen pelatun ottelun putki tulisi katkeamaan.

2) Sami Rähmönen, TPS

Yhden seuran edustaminen koko uran aikana on modernissa huippujalkapallossa katoava luonnonvara. Elävä TPS-ikoni Sami Rähmönen on kuitenkin sääntöön poikkeuksen tekevä peluri, sillä hän aloittaa jo neljännentoista peräkkäisen kautensa kasvattajaseuransa riveissä. Rähmönen onkin nähnyt läheltä TPS:n nousut ja laskut, sillä hän debytoi Veikkausliigassa vuonna 2005 ja oli vakionimi TPS:n puolustuksen oikealla laidalla 2000-luvun loppupuolen huippuvuosina. Rähmönen osoitti uskollisuutensa rakastamaansa kasvattajaseuraa kohtaan jäämällä TPS:n riveihin joukkueen pudottua Veikkausliigasta kauden 2014 päätteeksi. Takuuvarma Rähmönen oli aikoinaan varsin potentiaalinen pelaaja, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa päätynyt Turun ulkopuolelle. Luotettava laitapuolustaja on pelannut TPS:n paidassa jo yli 300 sarjaottelussa ja myös tulevalla kaudella ”Räpsälle” on tiedossa iso rooli niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

1) Timo Furuholm, Inter

Timo Furuholm ei ole Interin kasvatti, mutta harva seura henkilöityy niin vahvasti yhteen pelaajaan kuin Inter Furuholmiin. Furuholm oli monen tämän listan pelaajan tapaan nuorisotähti ja hän debytoi pääsarjakentillä Porin Jazzin riveissä 15-vuotiaana vuonna 2003. Vuonna 2005 edessä oli muutto Turkuun FC Interin riveihin. Furuholm on kärsinyt läpi uransa ikävistä loukkaantumisista ja hänen pelimääränsä Interin riveissä eivät pärjää muille tämän listan pelaajille. Karismaattinen ja ulospäinsuuntautunut hyökkääjä on kuitenkin sisäistänyt täysin sen, mitä interiläisyys merkitsee ja esimerkiksi Turun Derbyt ovat nousseet nykyiseen asemaansa juuri Furuholmin kaltaisten pelaajien vuoksi. ”Furkka” palasi viime kaudeksi kovin odotuksin Interiin viiden vuoden ulkomaan komennuksen jälkeen, mutta kausi oli Interin sisäisen tehopörssin voitosta huolimatta pienoinen pettymys. Alkavalla kaudella Furuholm ei välttämättä enää ole Interin vakioavauskokoonpanon pelaaja, mutta hän on yhä luotettava maalintekijä ja oiva mentori nuorelle Benjamin Källmanille. Vaikka Furuholm ei enää pelaa jokaisessa ottelussa täysiä minuutteja, on hän alkavallakin kaudella FC Interin kannattajien suurin suosikki.

Kansikuva: Matti Raivio/AOP