Viikon derby: Saint-Étiennen 20 vuoden kotipiina Lyonia vastaan päättyi

Faneille.comin #ViikonDerby:ksi valikoituneessa Rhônen derbyssä Saint-Étienne päätti 20 vuoden kotipainajaisensa voitettuaan Lyonin sunnuntai-iltana lukemin 3-0. Edellisen kerran Les Verts oli onnistunut voittamaan naapurikaupungin joukkueen kotikentällään vuonna 1994.

Magic Fans vieraili Lyonissa

Tunteet kävivät kuumana jo ottelua edeltävinä päivinä, kun Saint-Étiennen kannattajaryhmä Magic Fansin jäsenet olivat maalanneet MG91 graffitit Lyon-vahti Anthony Lopesin ja hyökkääjä Clément Grenierin kotitalojen seiniin. Luku 91 viittaa ryhmän perustamisvuoteen 1991.

Ennen ottelun alkua Stade Geoffroy-Guichardin pohjoispäädyssä nähtiin upea ASSE-fanien organisoima tifo. Lyonin kannattajat puolestaan marssivat stadionille kulkueessa bannereineen ja soihtuineen.

Kop Nordissa nähtiin suuri tifo ennen ottelun alkua.

Kop Nordissa nähtiin suuri tifo ennen ottelun alkua. KUVA: All Over Press

Gradel Saint-Étiennen tehomies

Ottelun tähti oli Saint-Étiennen Max Gradel, joka oli mukana lähes jokaisessa Saint-Étiennen vaarallisessa hyökkäyksessä ja alusti joukkueen kaksi ensimmäistä maalia. Gradel oli itsekin lähellä maalintekoa toisella puoliajalla.

Alkutahdit Saint-Étiennen kauan odotetulle kotivoitolle iski syntymäpäiviään viettänyt senegalilaistoppari Moustapha Bayal Sall, joka puski Gradelin vasemmalta puolelta antaman kulmapotkun ohi ulostulonsa kanssa haparoineen Lopesin. Bayal Sallilla on ilmeisesti tapana tehdä maali syntymäpäivänään, sillä topparin edellinen maali syntyi tasan vuosi sitten.

Toppari Bayal Sall puskee ASSE:n 1-0-johtoon. KUVA: All Over Press.

Toppari Moustapha Bayal Sall puskee ASSE:n 1-0-johtoon Max Gradelin kulmapotkun jälkeen. KUVA: All Over Press.

1-0-maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi Lyonille ja joukkue vyörytti hyökkäyksen toisensa perään Saint-Étiennen maalille. Lyonilta vietiin selvä rangaistuspotku 27. minuutilla pallon osuttua Ricky van Wolfswinkelin käteen, mutta ottelun erotuomari osoitti palloa kulmalipulle. Hetkeä aikaisemmin Nabir Fekirille avautui huippupaikka, mutta ASSE-vahti Stéphane Ruffier esitti loistavan jalkatorjunnan. Viisi minuuttia ennen taukovihellystä Lyon sai kylmää vettä niskaansa, kun van Wolfswinkel siirsi pallon Gradelin keskityksestä Lyonin maaliin ja Saint-Étienne lähti tauolle 2-0-johdossa.

Toisella puoliajalla Renaud Cohade viimeisteli 58. minuutilla ASSE:n kolmannen maalin, jonka jälkeen stadion räjähti villiin juhlintaan ja kaikki Saint-Étiennen kannattajat heiluttivat huivejaan ilmassa ja lauloivat joukkueelleen. Voitto vaikutti jo varmalta ja paikalle matkustaneet noin 600 Lyonin kannattajaa eivät varmasti olleet tyytyväisiä.

Lukemat olisivat voineet olla vielä suuremmatkin ilman Lopesin upeita torjuntoja Lyonin maalilla. Ottelu sujui täysin ASSE:n käsikirjoituksen mukaan, kun maalipörssiä johtava Lyonin Alexandre Lacazette epäonnistui vielä rangaistuspotkussakin 79. minuutilla potkaisemalla pallon oikealta ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Lacazette puski pallon vielä tolppaan, mutta sitä lähemmäs maalintekoa ei Lyon päässyt ja Saint-Étiennen pitkä derbypiina kotikentällä sai päätöksensä.

Päätösvihellyksen jälkeen stadionilla alkoi melkoiset juhlat, kun keskiympyrään kerääntynyt joukkue huudatti hurmioitunutta kotiyleisöä, jota oli saapunut paikalle reilut 36 000. Voitto oli harvinaista herkkua Saint-Étiennelle, sillä 31 viimeisestä Rhônen derbystä joukkue on voittanut nyt kolme.

Ottelun päätyttyä ASSE:n pelaajat huudattivat kotiyleisöä. KUVA: All Over Press

Ottelun päätyttyä ASSE:n pelaajat huudattivat kotiyleisöä. KUVA: All Over Press

Marseille jatkaa Ligue 1:n kärjessä

Perjantaina Nantesin 2-0 voittanut Marseille jatkaa sarjan kärkijoukkueena pisteen edellä Nicen 1-0 voittanutta PSG:tä. Derby-tappiostaan huolimatta Lyon jatkaa sarjassa kolmannella sijalla, mutta Lillen kaatanut Bordeaux on lyonilaisten kanssa jo tasapisteissä. Saint-Étienne puolestaan nousi pisteen päähän Lyonista viidennelle sijalle.

Monacon heikko liigakausi sai jatkoa, kun Rennes nappasi 2-0-voiton väsyneestä monacolaisryhmästä, joka putosi sarjataulukossa jo kymmenenneksi. Sarjan jumbokamppailussa Evian voitti Guingampin ja kampesi itsensä tasaisessa sarjassa jopa putoamisviivan yläpuolelle.

Rhônen derby oli Faneille.comin #ViikonDerby. YouTubessa katsottavissa derbyn kooste  ja tunnelmapalat katsomosta.