Kohti Spagettimaljaa: Välieräviikonloppu

1.divisioonan runkosarja tuli päätökseensä viime viikonloppuna ja runkosarjan voitttajaksi lopulta kruunattiin Hämeenlinna Huskies. Muut pudotuspeleihin selvinneet joukkueet ovat Wasa Wa1ld Royals, Tampere Saints ja Helsinki Wolverines. Joten ennakkoon kovemmaksi ajatellusta lohkosta selvisi pudotuspeleihin peräti kolme joukkuetta ja sitä voidaan pitää kovana saavutuksena. Kovemmassa lohkossa pelanneet joukkueet joutuivat kohtaamaan toisensa kahdesti, kun taas esimerkiksi Royals kohtasi nämä joukkueet ainoastaan kerran. Tämän takia tulevista välieristä tulee muodostumaan hyvin mielenkiintoiset, koska ennakkoon ajatellen molempien välierien pitäisi olla hyvin tasaisia.

Royals – Saints

15.08 kello 13.00 Hietalahden jalkapallostadion Vaasa

Royals joutuu lähtemään välierään kotiedusta huolimatta altavastaajana

Ennen kauden alkua moni lajia seuraava henkilö piti Royalsia sarjan ylivoimaisesti parhaana joukkueena ja siltä joukkueen meno näyttikin ensimmäisten viikkojen ajan. Royalsin kauden alkua kuitenkin helpotti selvästi lohkojako, minkä ansiosta Royals pääsi pelaamaan kauden alussa sarjan heikoimpia joukkueita vastaan. Heikompia vastaan vaasalaisten peli rullasikin läpi kauden hyvin ja joukkueen ainoat tappiot tulivat pudotuspeleihin selvinneitä Saintsia ja Huskiesia vastaan. Kauden puolivälissä tulleet tappiot on varmasti Royals leirissä unohdettu, mutta välierissä vastaan asettuva Saints on tuskin unohtanut runkosarjassa ottamaa voittoaan. Kyseinen voitto oli nimittäin tamperelaisten itseluottamukselle elintärkeä ajatellen tulevan viikonlopun välierää. Luottaahan tamperelaiset nyt siihen, että joukkue pystyy voittamaan kauden alla voittamattomaksi joukkueeksi arvioidun Royalsin. Toisaalta ei Royalskaan voi unohdetusta tappiosta huolimatta lähteä otteluun suosikkina edes omissa haavemaailmoissaan. Sen verran selvästi Saints voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen.

Tamperelaisten puolustus tulee olemaan ratkaisevassa roolissa

Saints-hyökkäys on pystynyt kuljettamaan palloa läpi kauden todella tehokkaasti eteenpäin ja niin todennäköiseti tulee käymään myös välierässä. Välierä tulee siis hyvin todennäköisesti ratkeamaan siihen kuinka hyvin Saintsin puolustus pystyy vastaamaan Royalsin heittämään haasteeseen. Kauden ensimmäisessä kohtamisessa tamperelaiset onnistuivat lähes täydellisesti pelisuunitelmassaan ja sitä kautta Royalsin takavaramerkiksi muodostunut juoksuhyökkäys joutui tyytymään 114 edettyyn jaardiin. Kyseinen määrä jää kauas joukkueen keskiarvosta, mikä on ennen viimeistä ottelukierrosta hurjat 230 jaardia. Joten siihen nähden Saintsin juoksupuolustus pystyi tekemään eriomaista työtä ensimmäisessä kohtaamisessa. Aivan samanlaiseen suoritukseen Saints puolustus tuskin pystyy välierissä, mutta kauden viimeisten otteluiden perusteella aivan samanlaiseen suoritukseen sen ei tarvikkaan kyetä jos joukkueen hyökkäys pystyy jatkamaan viime viikkojen esityksiään.

Royalsin pitää pystyä parantamaan heittohyökkäämistää

Royals on ollut koko kauden ongelmissa aina silloin kun joukkueen juoksuhyökkäys ei ole lähtenyt rullaamaan odotetulla talvalla ja siksi vaasalaisten on pakko pystyä heittämään välierissä runkosarjaa tehokkaammin. Huonoa Royalsin heittohyökkääminen ei ollut runkosarjassa, mutta ei sitä liiemmin voi myöskään kehua. Suurin syypää siihen on vaasalaisten EU-statuksella pelaava Bryan Rosekat. Rosekat pystyi tilastollisesti suoriutumaan runkosarjasta ihan kelvollisesti, mutta pelillisesti herran tekeminen ei varmasti vakuuttanut edes Royals valmennusta. Herra on ollut nimittäin ongelmissa läpi kesän aina silloin kun vastustaja on pystynyt antamaan hänelle painetta. Rosekatin suurin heikkous onkin juuri liikkuvuus ja siitä kertoo myös herran runkosarjassa miinuksille jääneet juoksujaardit. Jos Royals aikoo pelata tämän kauden Spagettimaljassa on Rosekatin pystyttävä paranatamaan pelaamistaan ja sitä kautta koko Royalsin heittohyökkäämistä. Royalsin ei nimittäin pysty voittamaan Saintsia ellei joukkue pysty monipuolistamaan hyökkäämistään.

Royals tarvitsee jokaisen Vaasalaisen tukea

Todennäköisesti lauantain ottelu on Royalsin viimeinen kotiottelu tällä kaudella ja siitä syystä seura on aloittanut jo hyvissä ajoin ottelun markkinoinnin. Viime vuonna Royalsin viimeisessä kotiottelussa nähtiin yli 2000 päinen yleisö ja samaan pyritään varmasti myös tällä kaudella. Olihan Royalsin runkosarja otteluissa jo keskimäärin yli 1000 ihmistä. Kyseinen luku on varmasti koko 2000-luvun kovin keskiarvo kaikki sarjaportaat mukaan lukien ja se on todella kova suoritus 1. divisoona joukkueelta. Pitää myös muistaa, että useissa otteluissa Royals oli hyvin ylivoimainen. Ei olisi ihme vaikka tulevana viikonloppuna Vaasassa nähtäisiin täysi tupa(n.2500), kun vastaan asettuu joukkue, joka on tällä kaudella jo pystynyt Royalsin voittamaan. Se tuleeko tupa täyteen on vielä arvoitus, mutta se on jo nyt selvää, että huutavia fanejaan Royals tulee tarvitsemaan monipuolista Saintsia vastaan. Tuhatpäinen huutava yleisö voisi saada Saints peliä hieman sekoamaan ja sitä kautta kotijoukkueen voitto mahdollisuudet paranisivat huomattavasti.

Arvio: Molempien joukkueiden rosterit ovat pienentyneet runkosarjan aikana ja sen taakse ei voi kumpikaan joukkue mennä. Joten ottelu tulee ratkeamaan siihen kumman joukkueen valmennus on pystynyt löytämään paremman pelisuunitelmman juuri nyt käytettävissä olevien pelaajien kansssa. Isomman haasteen edessä on varmasti Royals valmennus, mutta samalla myös heillä on laajempi valmennus ryhmä ja sitä kautta enemmän aivosoluja miettimässä tulevan viikonlopun pelisuunitelmaa. Allekirjoittaneen papereissa Saints on selvästi monipuolisempi joukkue ja se tulee näkymään myös lauantain ottelussa. Tamperelaiset hakevatkin 35-28 vierasvoiton Vaasasta.

Huskies – Wolverines

15.08 kello 16.00 Kauriala Hämeenlinna

Wolverines vierailee jälleen Hämeenlinnassa

Wolverines ja Huskies ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti. Jokaisella kerralla hämeenlinnalaiset ovat olleet helsinkiläisiä vahvempia. Jokainen kohtaaminen on ollut silti edellistä tiukempi ja viimeinen kohtaaminen joukkueiden välillä nähtiin viime viikonloppuna jolloin Wolverines pystyi haastamaan Huskiesin kunnolla. Kauden ensimmäiset kohtaamiset olivat nimittäin luvalla sanottuna heikkoja Wolverinesiltä, mutta viime viikonloppuinen ottelu tarjosi aivan eri näköistä pelaamista. Wolverines olisi voinut jopa voittaa viime viikonloppuna Hämeenlinnassa, jos se olisi kyennyt edes hiukan parempaan hyökkäys työskentelyyn redzonella. Huskies-puolustus pystyi nimittäin pysäyttämään helsinkiläisten hyökkäysen peräti neljä kertaa oman maalinsa tuntumassa. Tähän asiaan Wolverines saa varmasti parannusta tulevana viikonloppuna, jos keskushyökkääjäksi hankittu jenkki Joseph Spell pystyy pelaamaan. Spell oli nimittäin edellistä kohtaamisesta pois ja se oli hyvin ymmärrettävää – pelasihan Wolverines ottelussa ilman minkäänlaista panosta ja siitä syystä polvivammasta paranevaa Spelliä ei ollu järkeä peluuttaa.

Hämeenlinnalaisten puolustaminen paranemaan päin

Heinäkuun alussa Vaasassa hyvin esiintynyt Huskies-puolustus oli lähes koko heinäkuun ajan isojen muutoksien kourassa. Muutokset eivät olleet välttämättä haluttuja vaan enemmän loukkaantumisten sanelemia. Viime viikonloppuna hurtat eivät saanneet liikkeelle vielä kaikkia välieriin palaavia pelaajiaan, mutta siitä huolimatta joukkeen puolustaminen näytti edellisiä kierroksia paremmalta. Parantunut peli-ilme johtuu varmasti monista eri asioista, mutta ehkä tärkeimmäksi voidaan nostaa se, että alku kaudesta vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat pystyivät vihdoin täyttämään heille jätetyt saappaat. Viime ottelun tilastoja tarkastellessa yksittäisistä pelaajista ensimmäisenä esille nousee alkukaudesta pieneen rooliin jäänyt Santeri Alijärvi. Viime kaudella hämeenlinnalaisten parhaaksi puolustajaksi valittu Alijärvi kävi viime talvena olkapääleikkauksessa ja se selvästi rajotti nuoren miehen pelaamista vielä alkukaudesta. Viime ottelussa Alijärvi sai kuitenkin enemmän vastuuta ja se näkyi heti herran tilastoissa 2.5 säkkinä. Vieläkään Alijärvi ei varmasti pystynyt parhaaseensa, mutta onnistumiset varmasti ruokkivat itseluottamusta ja se voi näkyä postitiivisesti tulevan viikonlopun otteissa. Toinen selvä tasonnostaja on alku kaudesta kahden joukkueen välillä reissannut Mikko Koivunen. Panthersin kantaviin voimiin 3. divisioonassa kuulunut Koivunen oli treenannut reilun viikon säännöllisesti Huskiesin mukana ja se näkyi viime viikonlopun otteissa. Koivunen oli nimittäin hämeenlinnalaisten neljänneksi paras taklaaja Wolverinesiä vastaan.

Wolverines on saanut juonesta kiinni

Wolverines on parantanut pelaamistaan läpi kauden ja on vain ajan kysymys koska joukkue ottaa vielä yhden askeleen kohti sarjan kärkeä. Siksi on hyvin mielenkiintoista nähdä tulevana viikonloppuna kuinka paljon Wolverines jätti näyttämättä viime viikonloppuna. Wolverines ei varmasti käyttänyt vielä kaikkia kikkojaan ”panoksettomassa” ottelussa. Jos Wolverines pystyy tuomaan välierän otteluun muutamia uusia toimia pelikuvioita voi ottelusta tulla hyvin mielenkiintoinen. Ellei sitten Wolverines takakenttä tule sortumaan suuriin virheisiin, mistä Niclas ”Nesi” Carpelanin johtama Huskies hyökkäys pääsisi rokottamaan isolla kädellä.

Arvio: Ottelu tulee ratkeamaan siihen kuinka paljon Wolverines pystyy pitämään Huskies hyökkäyksen pois kentältä. Hämeenlinnalaisilla on sarjan tehokkain hyökkäs ja sen pysäyttäminen ei ole vielä onnistunut yhdeltäkään joukkueelta. Tampere Saints pystyi kyllä rajoittamaan Huskiesin hyökkäyspelaamista, mutta juuri sen avulla, että hämeenlinnalaisten hyökkäys makasi vaihtoaitossa suurimman osan pelistä. Jos Wolverines onnistuu samassa asiassa voi helsinkiläiset pelata tämän vuoden Spagettimaljassa. Jos taas hurttien hyökkäys saa olla kentällä tasaisesti läpi ottelun tulee Hämeenlinnalaiset voittaman ottelun selvästi. Isoa roolia siis tarjotaan niin Wolverines hyökkäykselle kun Huskiesin juoksupuolustukselle. Ottelu päättyy 31-28