Kohti Super Bowlia: AFC:n Wild Card -viikonloppu

Vuosi on vaihtunut ja NFL-kausi lähenee huipennustaan. On aika aloittaa pudotuspelit, joihin tiensä on raivannut 12 joukkuetta 32:sta. Näistä 12 joukkueesta neljä on tulessa ensi yönä, kun AFC:n villi kortti -kierros pelataan. Denver Broncos ja New England Patriots onnistuivat hyvän runkosarjamenestyksensä myötä ansaitsemaan itselleen taukoviikon, joten heidät näemme kentällä viikon kuluttua. Vastaansa taukoviikkoa viettävät joukkueet saavat voittajat yön otteluista.

23:25 Houston Texans vs. Kansas City Chiefs

Houston Texans (9–7) raivasi tiensä kahden vuoden tauon jälkeen pudotuspeleihin. Vuonna 2002 liigaan liittynyt seura eteni vasta kolmannen kerran jatkoon historiansa aikana. Aiemmilla kerroilla villi kortti -kierroksen ottelut joukkue on hoitanut voitokkaasti kotonaan, mutta tie on noussut heti seuraavalla kierroksella pystyyn vieraskentällä. Nyt sen on mahdollista jatkaa kotivoittojensa sarjaa ja pysyä voittamattomana kotikentällään pudotuspeleissä. Vastaan asettuva Kansas City Chiefs (11–5) onnistui voittamaan kauden avausottelun Texansia vastaan pienellä, seitsemän pisteen marginaalilla. Ottelusta on pitkä aika ja paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen, mutta huomioitavaa on, että ottelu oli Chiefsin ilotulitusta ennen lopussa nähtyä Houstonin loppukiriä.

Texans luottaa puolustukseensa

Kotijoukkue Texans on mukavassa kolmen ottelun voittoputkessa rämmittyään alkukaudella pahasti 1–4-alullaan. Se onnistui runkosarjassa nappaamaan voitot Buccaneersista, Bengalsista, Jetsistä, Saintsista ja Coltsista sekä kahdesti Jaguarsista ja Titansista. Joukkue ei missään kohtaa päässyt mässäilemään pisteillä vaan keskittyi ennen kaikkea puolustuksensa pelivarmuuteen. Texans päästikin vain kertaalleen vastustajansa (Jaguars) heittämään yli 300 jaardia ja sitä kautta pistemäärätkin jäivät usein alle 20:n. Tulevaan otteluun se tulee tarvitsemaan juuri tuota asettaan, sillä vastaan asettuu laadukas hyökkäys, joka on tottunut nakuttamaan taululle isot pistemäärät niin heittämällä kuin juoksemallakin. Texansin avainhahmo puolustuksessa on järkälemäinen ulompi linjamies J.J. Watt, joka metsästi runkosarjan eniten säkityksiä ja suorastaan janoaa päästä Chiefsin kimppuun.

Houstonin hyökkäys on kokenut paljon muutoksia kauden mittaan ja etenkin pelinrakentajaa on jouduttu vaihtamaan jatkuvasti. Kolme vastuuta kantanutta miestä alkavat olla kaikki pelikunnossa ja onkin selvä, että Brian Hoyer aloittaa ottelun, vaikka runkosarjan päätösottelu menikin enemmän tai vähemmän vihkoon. Heittopeleissä tärkeintä roolia tulee taas esittämään laitahyökkääjä DeAndre Hopkins, joka onnistui 11 kertaa maalinteossa runkosarjassa hyvällä etenemiskeskiarvolla. Häntä hyvin tukee myös Nate Washington, joka voisi yllättää positiivisesti huippuottelulla Hopkinsin varjoista. Oman mausteensa soppaan heittää myös keskushyökkääjä Alfred Blue, joka on kahdesti kolmessa viime ottelussa yltänyt yli 100 juoksujaardin.

Chiefsillä aseet Texans-puolustusta vastaan

Chiefs on huikeassa kymmenen ottelun voittoputkessa pelattuaan kauden alun umpisurkeasti (1–5). Joukkueen nykytasosta on vaikeaa saada täyttä selvyyttä, sillä Chiefs on kohdannut viimeksi pudotuspeleihin päässeen joukkueen viikolla 10, kun se voitti Broncosin. Vaikka Kansas City ei loppukaudesta pisteillä juhlinutkaan, oli se runkosarjan yhdeksänneksi paras pistehai. Etenkin joukkueen juoksuhyökkäys on liigan parhaimmistoa, vaikka ykkösase Jamaal Charles onkin ollut sivussa jo pitkään. Keskushyökkääjä Charcandrick West ei ole jäänyt voivottelemaan auennutta mahdollisuuttaan vaan on käyttänyt sen mainiosti hyväkseen edeten tasaisen varmasti ottelusta toiseen Spencer Waren antaessa taustatukea. Heittohyökkäyksessä on edelleenkin parannettavaa, mutta pelinrakentaja Alex Smith on taidokkaasti onnistunut kääntämään haastavat heittoyritykset komeiksi juoksuiksi tarvittaessa. Silloin, kun heittopelejä päästään pelaamaan, toimitetaan pallo todennäköisemmin Jeremy Maclinin tai Travis Kelcen käsiin, jotka molemmat ovat hyvässä iskussa.

Hyökkäyksen lisäksi pistetehtailuun on osallistunut puolustus kuuden TD:n turvin, mutta tärkeää roolia on esittänyt myös Brasilian lahja NFL:lle eli toisen kauden potkaisija Cairo Santos. Santos on osunut reilun 80 prosentin tarkkuudella maaliin. Miehellä on joukkueen täysi tuki ja tiukan paikan tullen hänen varaansa voidaan laskea myös joukkueen voittopotku. Puolustus, joka on onnistunut hyvin maalinteossa, on menestynyt yhtä lailla muillakin osa-alueilla. Tulokaskulmapuolustaja Marcus Peters on kunnostautunut syötönkatkoissa, joita kertyi sen verran (8), että mies valloitti jaetun tilastoykkösen paikan. Säkityskone Justin Houstonin viettäessä viime viikot sairastuvalla muut ovat ottaneet roolia heittoryntäyksessä mainiosti. Tähtimerkit näyttäisivät olevan suotuisassa asennossa Chiefsin kannalta, sillä Houstonin oletetaan astelevan pitkän sairaslomansa jälkeen illalla kentälle. Jos mies on kunnossa, saa vierasjoukkue huippulisäyksen puolustukseensa.

Ottelun taisteluparit

J.J. Watt vs. Chiefsin hyökkäyslinja
Chiefsin pelinrakentaja Alex Smith on tuntenut luissaan asti hyökkäyksen linjan vaikeudet pitää puolustajat kaukana miehestä. Pahimmillaan seitsemän kertaa yhden ottelun aikana säkitetty Smith ei ole vielä kokenut tällä kaudella ottelua ilman säkitystä. Joukkueiden kohdatessa viimeksi Texansin J.J. Watt onnistui säkittämään Smithin kahdesti ja siitä alkoi huikea kausi, jonka runkosarja päättyi 17,5 säkkiin. Kotiyleisö janoaa nähdä ykköstähtensä painamassa vastustajan pelinrakentajat kanveesiin ja tällä kertaa tuo ikävä kohtalo tulee osumaan Smithiin. Runkosarjan päätösottelussa Watt osui kolmesti, joten tällä kertaa tavoitteena on neljä. Smithin turvana on nopea heittopeli, joka harvoin antaa puolustajille aikaa iskeä kiinni.

DeAndre Hopkins vs. Marcus Peters

(Getty)

Chiefsin Marcus Peters on pelaamassa itseään liigan eliittiin. (Getty)

Kentän toiseksi mielenkiintoisin taistelupari nähdään kahden huippukautta pelaavan nuorukaisen välillä. Houstonin salamannopea laitahyökkääjä DeAndre Hopkins on parantanut huimasti viime kaudesta ja samalla auttanut joukkueensa monista ongelmista voittajana maaliin. Yli 1 500 jaardia ja 11 TD:tä ovat loistavat lukemat, eikä miestä ole saanut oikein kukaan vielä kuriin. Marcus Peters puolestaan on ehdottomasti yksi vuoden parhaista tulokkaista, eikä pelkästään kahdeksan syötönkatkonsa ja kahden TD:nsä turvin. Hän on saanut vastuuta ja lunastanut sen upeasti. Nyt miehellä on mahdollisuus kruunata kautensa nappaamalla arvokas päänahka Hopkinsista.

Yhteenveto

Texans on onnistunut pitämään vastustajansa kuudessa pisteessä viidesti viimeisten yhdeksän ottelun aikana. Tuohon harva joukkue pystyy ja se on myös oljenkorsi, jonka avulla joukkue voi jatkaa kauttaan. Myös Chiefs-puolustus on huippukunnossa, eikä kalpene juurikaan kotijoukkueen vastaavalle. Ratkaisu tullaankin näkemään nimenomaan siinä, kumpi näistä laadukkaista puolustuksista pystyy venymään vielä runkosarjaakin korkeammalle tasolle. Chiefsin hyökkäyskoneisto on esiintynyt Texansin vastaavaa pirteämmin, joten mitä suurimaalisemmaksi ottelu etenee, sitä paremmat mahdollisuudet vierailijoilla on voittoon.

Tuomaksen otteluveikkaus: Houston Texans – Kansas City Chiefs 20 – 16

Tyhjätaskun valinta: Houston Texans +2.5 – Kansas City Chiefs 2 1.80 (Nordicbet)

Allekirjoittanut lähti purkamaan ottelua puolustusten kautta, mutta kun eroja ei alkanut löytymään oli näkökulmaa vaihdettava. Ottelu ratkeaakin siihen, että Chiefsin hyökkäys on kotijoukkueen hyökkäystä selvästi monipuolisempi ja ennen kaikkea VARMEMPI. Pelinrakentaja Alex Smith ei ole mikään supertähti, mutta tämä lyhyiden heittojen spesialisti on yksi sarjan tasaisimmista suorittajista. Ottelu tuleekin ratkeamaan juuri siihen, että Smith tekee virkaveljeään vähemmän virheitä ja pystyy sen ansiosta pitämään ratkaisevilla hetkillä pallon omalla joukkueellaan. (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa lauantaina klo 23:25 alkaen NelonenPro 2 -kanavalla ja klo 23:30 alkaen Viasat Sport -kanavalla sekä lisäksi Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.


3:15 Cincinnati Bengals vs. Pittsburgh Steelers

Toisessa villi kortti -kierroksen ottelussa kohtaavat kaksi AFC North -divisioonan joukkuetta, jotka tuntevat toisensa äärimmäisen hyvin. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti ja voitot ovat menneet vierasjoukkuepainoitteisesti. Steelers onnistui voittamaan otteluista jälkimmäisen, vaikka joukkueen pelinrakentaja Ben ”Big Ben” Roethlisberger jäi ilman maaleja. Tuleva ottelu tulee olemaan sähköä täynnä ja mitä tahansa voi tapahtua kentällä.

Bengalsin pelinrakentajatilanne vielä avoinna

Cincinnati Bengals (12–4) voitti divisoonan, mutta koki viimeisellä kierroksella ikävän takaiskun jäätyään AFC:n kolmanneksi ja joutuen näin heti areenalle ja kohtaamaan ehkäpä kaikkein vaikeimman mahdollisen vastustajan tähän hetkeen. Joukkue olisi kaivannut vielä viikon huilin saadakseen pelinrakentaja Andy Daltonin täyteen iskuun, mutta nyt on edelleen epävarmaa, pystyykö mies aloittamaan ottelun. Vaikka tuet miehen peukalon ympäriltä saatiinkin poistettua, on A.J. McCarron valmistautunut aloittamaan ottelun. Dalton ei ole itseasiassa koskaan onnistunut pudotuspeleissä, joten McCarron saattaisi jopa olla monestakin syystä parempi valinta otteluun. Mies on hoitanut mallikkaasti tuuraajan hommiaan ja ansaitsisi mahdollisuuden niiden perusteella ensimmäisen pudotuspeliinsä. Vaikka pelinrakentaja linjan takana onkin vaihtunut loppukaudesta laitahyökkääjät A.J. Green ja Tyler Eifert ovat siitä huolimatta jatkaneet hyviä otteitaan, mutta miesten tulee löytää isompi vaihde silmään onnistuakseen tekemään riittävästi pisteitä isomaaliseksi oletetussa ottelussa. Jeremy Hillin ja Giovani Bernardin muodostaman keskushyökkääjäkaksikon kausi on ollut haastava. Kaksikosta vain jälkimmäinen on onnistunut 100 jaardin ylitykseen ottelussa ja hänkin vain kertaalleen. Maaleja sentään on syntynyt liukuhihnalta ja niitä on kasassa 13. Steelersiä vastaan miesten maalitili on tällä kaudella vielä avaamatta.

Bengals-puolustus päästi liigan toiseksi vähiten pisteitä runkosarjassa ja heidän aseensa oli monipuolinen osaaminen. Joukkue on pystynyt pysäyttämään niin perinteiset heitto- kuin juoksujoukkueetkin ja Bengalsia vastaan on vain kaksi kertaa tehty yli 30 pistettä ottelussa. Ikävää Bengalsin kannalta on se, että toinen noista otteluista oli Steelersiä vastaan neljä viikkoa sitten. Puolustuksen onnistujia on useita ja joukkueen reilusti plussa oleva menetys-/riistotilasto (+11) on yksi merkittävä syy runkosarjamenestykseen.

Steelers toisena vuonna peräkkäin pudotuspeleihin ilman laadukasta keskushyökkääjää

Vielä kaksi viikkoa sitten Steelers oli koko AFC:n kuumin joukkue, mutta nukahdus Ravensia vastaan pudotti heidän osakkeitaan. Sairastuvalta tuli myös ikäviä uutisia, sillä DeAngelo Williams joutuu jättämään ottelun väliin, kuten myös lähes koko kauden huilannut Le’Veon Bellkin. Näin ollen Steelersin monipuolinen hyökkäys joutuu tiukan paikan eteen juoksuhyökkäyksen ollessa iso kysymysmerkki. Kokematon Fitzgerald Toussaint ottaa siitä vastuun, mutta mitään takeita vastaavasta vastuunotosta, mitä Williams teki Bellin loukkaannuttua, ei ole. Big Ben joutuukin tukeutumaan toivottua enemmän heittohyökkäykseen ja sitä kautta Martavis Bryant ja etenkin Antonio Brown nousevat parrasvaloihin. Heath Miller puolestaan on jo näyttönsä antanut ja on ollut molemmissa Bengals-ottelussa kentän parhaimmistoa, joten häneltä on jo takuutyönä syytä olettaa loisto-ottelua taas kerran. Steelers on ennenkin on ollut tilanteessa, jossa sen pyhästä kolminaisuudesta uupuu pudotuspeleissä. Viimeksi näin kävi tasan vuosi sitten.

Joukkueen puolustus on ollut ajoittain pahassa pulassa, mutta jostain syystä etenkin juoksupuolustus on toiminut mallikkaasti nimenomaan Bengalsia vastaan. Näin on syytä tälläkin kertaa, mutta lisäksi Steelersin menestyksen avaimet ovat jatkuvassa heittoryntäyksessä, joka saa McCarronin polvet tutisemaan.

Ottelun taisteluparit

A.J. McCarron vs. Steelersin puolustuslinja

Muutama viikko sitten pelatussa Steelers-ottelussa puolustuslinja ajoi McCarronin nurkkaan. Siitä huolimatta mies onnistui heittämään kauden parhaat tilastonsa, mutta joutui kahden syötönkatkon ja kolmen säkin myötä myöntämään puolustuksenkin toimineen hyvin. Yhteistyö A.J. Greenin kanssa toimi tuolloin erinomaisesti, mutta sen jälkeen tahti on ollut vaisumpaa. Bengals voi onnistua pitämään Steelersin vähissä pisteissä ensimmäinen puoliskon, mutta vain ihme estää vierasjoukkueen jäämisen alle 20 pisteeseen. Näin ollen McCarronin on taas löydettävä ne aukot, joista pallo saadaan toimitettua pitkälle Greenin käsiin tai vaihtoehtoisesti vähän lyhyemmälle Tyler Eifertille. Uran ensimmäinen pudotuspeli on joka tapauksessa pian tosiasia.

Ben Roethlisberger vs. Bengalsin puolustuslinja

Big Ben on tilanteessa, jossa joukkueen hyökkäys on lähes 100-prosenttisesti heittopelien varassa. Tilanne on tuttu miehelle, muttei mieluisa. Etenkään, kun vastapuolella on kaksikkoa Carlos DunlapGeno Atkins, jolle kertyi 24,5 säkkiä runkosarjassa. Ja vaikka heittoryntäyksestä Big Ben vielä selviäisikin, takakentällä vaanii mies nimeltä Reggie Nelson, jonka kahdeksasta syötönkatkosta kolme on nimenomaan Steelersiä vastan. Ilman Roethlisbergerin täydellistä onnistumista, Steelers ei voi ottelussa pärjätä.

Yhteenveto

Bengals on viimeksi voittanut pudotuspeleissä Houston Oilersin kaudella 1990. Steelersin voittamisen kulttuuri on puolestaan selkeästi vahvempaa ja ikävästä Williamsin viime hetken poisjäännistä huolimatta, joukkue lähtee ansaitusti ennakkosuosikkina otteluun. Steelers-puolustus ei kykene pitämään Bengalsia täysin aisoissa, joten voitto edellyttää useampaa maalia sen hyökkäykseltä, mutta sen ei pitäisi olla ongelma liigan parhaimpiin hyökkäyksiin lukeutuvalta vierasjoukkueelta.

Tuomaksen otteluveikkaus: Cincinnati Bengals – Pittsburgh Steelers 22 – 29

Tyhjätaskun valinta: Cincinnati Bengals –Pittsburgh Steelers 2 1.72 (Nordicbet)

Tähän otteluun allekirjoittanut ei näe kuin yhden suosikin ja se on Pittsburgh Steelers! Vielä kaksi viikkoa sitten AFC:n kuumimmaksi joukkueeksi arvioidulla Steelersille kävi lapsus viikolla 16, mutta loppupeleissä kyseinen tappio Baltimore Ravensille ei muuta kuin vahvistanut Steelersin mahdollisuuksia. Kyseinen lapsus olisi voinut päättää Steelersin kauden jo runkosarjaan, mutta nyt kun niin ei käynyt on Steelers jälleen allekirjoittaneen papereissa yksi AFC:n vaarallisimmista joukkueista. Tämän illan ottelu tulee ratkeamaan siihen, että Steelers on Bengalsia paremmassa vireessä ja sen lisäksi vierasjoukkueen puolella on vielä kulttuurilliset erot. Steelersin kulttuuri on ollut koko NFL:n historian ajan menestyminen, josta viimeisimpiä todisteita on kausien 2005 ja 2008 Super Bowl -voitot. Bengalsin kulttuurina taas on ollut viimeiset 25 vuotta  pudotuspeleissä häviäminen. Bengalsin on siis voittanut viimeksi pudotuspeleissä tammikuussa 1991 (6.1.1991) ja vastassa tuolloin oli Houston Oilers, seura jota ei ole ollut olemassa sitten vuoden 1996.

Syitä on siis monia miksi Steelers tulee voittamaan tämän ottelun, mutta tärkeimpänä allekirjoittanut silti pitää Steelersin hyökkäystä. Steelers-hyökkäys pystyy tarvittaessa tekemään yli 30 pistettä, mutta allekirjoittanut uskoo silti 24–28 pisteen riittävän tänään ottelun voittoon, ja tuollaisen määrän tekeminen ei pitäisi olla minkäänlainen ongelma. (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 3:10 alkaen Viasat Sport -kanavalla sekä lisäksi Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty