Kohti Super Bowlia: Lauantain divisioonakierros

Pudotuspelien ensimmäinen kierros meni vierasvoittojen merkeissä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kaikki ottelut pudotuspelikierroksella päättyvät vierailijoiden voittoihin. Nyt mukaan astuvat myös konferenssiensa kärkikaksikot ja todellinen taistelu Super Bowl -paikoista käynnistyy. Jatkokaavio on hyvin yksinkertainen, sillä kierroksen voittajat etenevät konferenssifinaaleihin, joista voittajat tulevat löytämään itsensä San Franciscosta 50. Super Bowl -ottelusta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelataan kaksi ottelua, joihin otamme katsauksen Tyhjätaskun tipseillä höystettynä.

Ennen perehtymistä ennakkotunnelmiin voit heittää oman näkemyksesi jatkoon menijöistä. Viime viikon kyselyssä arvuuteltiin AFC:n jatkajia ja tuolloin suurilukuinen asiantuntijaraati osui loistavasti oikeaan, sillä Steelers ja Chiefs keräsivät yhteensä lähes 70 % äänistä AFC:ssä voittaen myös omat ottelunsa.

23:25 New England Patriots vs. Kansas City Chiefs

New England Patriotsin (12–4) pelaajilla on varmasti vielä muistissa reilu vuoden takainen selkäsauna, jonka joukkue koki Kansas City Chiefsiä (11–5) vastaan. 14–41-tappio oli New Englandin rumin vuosikausiin eikä vastaavaa ole sen jälkeenkään nähty. Kuten kaikki tietävät viime kausi päättyi tuosta tappiosta huolimatta Patriotsin mestaruusjuhliin ja nyt alkaa joukkueen matka kohti sen uusimista. Tiestä ei tule helppoa, sillä ennen Super Bowlia joukkueen tulee voittaa huikeassa vireessä ja voittoputkessa oleva Chiefs, jonka puolustus on saanut tuekseen tehokkaan hyökkäyksen etenkin viime viikkoina.

Lyheneekö Patriotsin loukkaantumislista pudotuspeleihin lähdettäessä?

Vaikka Patriots menetti AFC:n ykköspaikan, sai se arvokkaan huiliviikon loukkantumispainoitteisen runkosarjan jälkeen. Edelleenkään ei ole aivan selvää, minkälaisella miehityksellä kotijoukkue nähdään kauden tähän mennessä tärkeimmässä ottelussa. Kotiyleisön onneksi näyttäisi siltä, että ainakin sisempi laitahyökkääjä Rob Gronkowski pukee varusteet ylleen polvivammastaan huolimatta. Parhaassa tapauksessa viime viikot sairastupaa kuluttaneet Danny AmendolaJulian Edelman ja Scott Chandler nähdään kentällä. Loppukaudesta oli suorastaan käsittämätöntä, miten Patriots pärjäsi ilman suurinta osaa tästä nelikosta. Gronkowski on ehdottomasti liigan paras pelaaja sisemmän laitahyökkääjän paikalla ja on näyttänyt lukuisat kerrat pystyvänsä kääntämään otteluita joukkueensa eduksi. Kun vastassa on liigan TOP 3 -puolustus, kaipaa hän Amendolaa ja Edelmania laidoille viilettämään, jotta puolustuksen keskittyminen joudutaan jakamaan laajemmalle.

Pelinrakentaja Tom Brady ei suurempia esittely kaipaa, mutta mainittakoon, että runkosarjassa mies tehtaili yhteensä 39 maalia eli noin 2,5 per ottelu. mutta onnistui kahdessa runkosarjan viimeisessä ottelussa maalintekoon vain kertaalleen. Loukkaantumisilla oli tähänkin iso rooli, mutta mies joutuu nyt näyttämään taas kerran suuruutensa ja nostamaan harppauksella tasoaan otteluun. Joukkueen juoksuhyökkäys on ollut todella vaisua pitkin kautta, eikä se pystynyt tiukan paikan tullen yhtään parantamaan otteitaan. Keskushyökkääjä LeGarrette Blount on ennenkin onnistunut yllättämään pudotuspeleissä kaikki katsojat, mutta onko hänestä siihen Chiefs-puolustusta vastaan?

Kun hyökkäys on sillä mallilla, mitä Patriotsilla on, ei puolustukselta vaadita aivan nappionnistumisia viikosta toiseen. Patriotsin puolustus onkin ailahdellut viikosta toiseen, mutta löytänyt nousevan vireen loppua kohti mentäessä. Myös puolustus on saanut oman osansa loukkaantumisista ja mm. tukimies Dont’a Hightowerin poissaolo heijastuisi heti myös tähän peliin, kuten runkosarjan päätösotteluunkin. Tilastofaktana on mielenkiintoista, että liigan vaarallisimpiin heittoryntäysjoukkueisiin kuuluva Chiefs on säkittänyt kahdesti vähemmän kuin Patriots runkosarjassa. Suurimta roolia tässä kategoriassa esitti ulompi linjamies Chandler Jones, joka myös joutui huilaamaan viime ottelun, eikä osallistumisesta tulevaan otteluun ole vielä varmuutta.

Chiefs puolustuksensa varassa

Chiefs ei voisi paljon paremmista lähtökohdista päästä haastamaan hallitsevaa mestaria, kuin mitä nyt. Joukkueella on huikea 11 ottelun voittoputki meneillään ja tuoreessa muistissa 30–0-murskavoitto Texansin huippupuolustusta vastaan. Nyt vastaan asettuu muutamaa pykälää vaisumpi puolustus, mutta toisaalta merkittävästi tulivoimaisempi hyökkäyskalusto. Houston-ottelussa Chiefsin hyökkäys ei varsinaisesti esiintynyt edukseen vaikka onnistuikin järjestelmään kaksi TD:tä ja kasan potkumaaleja. Ilman Travis Kelcen huippukoppeja matka olisi voinut olla huomattavasti haastavampi, mutta ison hatunnoston ansaitsee ennen kaikkea takuuvarma pelinrakentaja Alex Smith, mutta myös laaja juoksuhyökkäys, joka yhteisvoimin taiteili 150 jaardia Spencer Waren johdolla. Ilman yllätysherkkää hyökkäystä Patriotsin kaataminen tulee olemaan äärettömän vaikeaa, etenkin, jos joukkueen ykköslaituri Jeremy Maclin joutuu jättämään ottelun väliin.

On sanomattakin selvää, että Chiefsin ohut oljenkorsi makaa puolustuksen varassa. Texans jäi nollille, mutta viime viikkoista hyökkäystä ei millään mittarilla voida verrata tulevaan. Vierasjoukkue tullee saamaan huippulisäyksen muutenkin jo loistavaan puolustukseensa, kun viime vuoden ykkössäkittäjä, tukimies Justin Houston tekee paluun pelikentille. Chiefs on ilman Houstoniakin tehnyt tuhojaan, kun joukkueessa tuntuu kaikki palaset olevan puolustuksen osalta kohdallaan. Patriotsin kaltaista mittaria on vaikeaa löytää liigasta, joten nyt se punnitaan ensimmäistä kertaa todenteolla tällä kaudella. Selviytyessään tästä voittajana, on se valmis kohtaamaan kenet tahansa. Helpottaakseen joukkueensa peliä ei olisi pahitteeksi, jos puolustus onnistuisi viime ottelun tapaan muutamaan kertaan syötön katkossa ja/tai pallonriistossa. Texansia vastaan syötönkatkoja oli neljä, jonka lisäksi puolustus riisti kerran pallon itselleen vastustajan pelinrakentajalta.

Ottelun taisteluparit

Tom Brady vs. Chiefs heittoryntäys

Chiefsiä vastaan ei yhdenkään pelinrakentajan ole mukava lähteä pelaamaan. Ei edes suuren ja mahtavan Tom Bradyn, joka on jo tottunut tulemaan säkitetyksi noin kahdesti joka ottelussa. Mies on kuitenkin ollut viime kausia paremmassa vedossa paineen alla tänä vuonna, eikä siten kavahda itsensä likoon heittämistä. Chiefsin linjassa ja sen takana tukimiesosastolla on kourallinen miehiä Allen Bailey ja Tamba Hali etunenässä, jotka eivät tule jättämään Bradyä hetkeksikään rauhaan. Jos Bradyllä on apunaan täysi arsenaali laitahyökkääjiään, pitäisi miehellä olla kaikki eväät murtaa Chiefsin heittoryntäys. Jokainen poisjäänti vaikeuttaa tilannetta, mutta joka tapauksessa tämä taistelupari tulee näyttelemään pääroolia illan ottelussa.

Travis Kelce vs. Patriotsin tukimiehet & takapuolustus

(Getty)

Travis Kelce varmisti joukkueensa yhtenä tärkeimpänä pelaajana voiton viikko sitten Texansista. (Getty)

Chiefsin Travis Kelcen on äärimmäisen haastava puolustettava. Mies tekee tärkeää työtä lyhyissä peleissä, mutta mitä lähemmäs maalia joukkue etenee, sitä tarkempaa vartiointia hän tarvitsee. Ottelussa ei tule olemaan ainoatakaan hetkeä, jolloin mies voitaisiin jättää huomiotta, koska heti silloin alkaa tapahtua. Onkin hienoa nähdä mies samassa ottelussa vastaavan pelipaikan ykkösen eli Rob Gronkowskin kanssa, jolloin voimme saada osviittaa siitä, kuinka iso ero ykkösen ja kakkosen välillä tällä hetkellä on. Patriotsin puolustuksessa tulemme näkemään tukimies Jamie Collinsin roikkumassa Kelcen paidan liepeissä kiinni ainakin niin kauan, että Chiefs onnistuu etenemään lähellä maalialuetta. Kun näin käy, tarvitaan apuun jo järeämpää kalustoa ja esiin astuvat takapuolustajat. Onkin mielenkiintoista nähdä minkälaisilla erilaisilla miehityksillä Kelceä yritetään ottelun edetessä paimentaa ja toisaalta, miten mies vastaa haasteeseen. Texansin huippupuolustus sai vetää lyhyemmän korren miestä vastaan tylyllä tavalla.

Yhteenveto

Chiefsillä on kaikki eväät jatkaa tuhkimotarinaansa, jolle on vaikea löytää vertaistaan, jos se kantaa aina Super Bowliin asti. Vastaan asettuu kuitenkin äärettömän tasokas hyökkäys, jota on pystynyt harva puolustus haastamaan, kun se on ollut täysikuntoinen. Kaikkein tärkein vääntö tullaankin käymään Patriots-hyökkäyksen ja Chiefs-puolustuksen välillä, mutta Chiefsillä on myös omat aseensa keikuttaa venettä iskemällä Patriotsin vaihtelevasti esiintyneeseen puolustukseen. Divisioonakierroksella ei liene yhtään tylsää ottelua luvassa, mutta tämä, jos mikä saattaa muuttaa loppukauden skenaarioita edellyttäen, että vierasjoukkue nappaa 12 voittonsa. Brady ja Gronkowski, tarvitaanko ottelun muuttamiseen muutakin?

Tuomaksen otteluveikkaus: New England Patriots – Kansas City Chiefs 24 – 20

Tyhjätaskun valinta: New England Patriots – Kansas City Chiefs yli 42.5 pistettä 1.90 (Nordicbet)

Moni pitää tätä ottelua yhtenä näiden pudotuspelien selvimpänä, mutta itse uskon ottelun olevan taas hyvinkin tasainen. Ei ollut nimittäin edes kaukana, että allekirjoittanut olisi valinnut tämän ottelun parhaaksi kohteeksi vierasjoukkueen voiton, mutta pitkien mietintöjen jälkeen kuitenkin tämä ”over” tuntui paremmalta ratkaisulta. Onhan Patriotsilla parhaimmillaan liigan tehokkain hyökkäys joka toimiessaan tulee varmasti takomaan kuumaa Chiefs-puolustusta vastaan 25–35 pistettä. Ottelun tuleekin ratkeamaan siihen pystyykö Chiefsin hyökkäys tekemään ottelussa lähemmäs 20 vai 30 pistettä, koska jos se kykenee tuohon 30 pisteesteeseen tulee voitto matkaamaan vierasjoukkueen mukana Kansas Cityyn. Toisaalta ”overin” kannalta tuolla asialla ei ole merkitystä, koska meillehän riittää vaikka Patriotsin 28-21 voitto. Eli eiköhän oteta tästä kohteesta helpot pois ”overilla”! (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa lauantaina klo 23:30 alkaen Viasat Sport- ja NelonenPro 2 -kanavilla sekä lisäksi Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.


3:15 Arizona Cardinals vs. Green Bay Packers

NFC:n osalta divisioonakierros alkaa Phoenixistä, kun huippukauden pelannut Arizona Cardinals (13–3) saa vieraakseen hyökkäysjyvänsä viime ottelussa vihdoin löytäneen Green Bay Packersin (10–6). Joukkueet kohtasivat samalla stadionilla joulukuun lopulla ja tuolloin Cardinals vei ottelua mielensä mukaan voittaen lukemin 38–8. Ottelun jälkeen on ehtinyt tapahtua sen verran paljon asioita, että korttipakka on saatu sekoitettua uudelleen tulevaa matsia silmällä pitäen. Cardinals otti viimeisessä runkosarjaottelussa pahasti takkiin, häviten Seahawksille 6–36, vaikkakin ottelun pienen merkityksen vuoksi Cardinals huilautti tähtiään ottelun loppua kohti mentäessä. Vastaavasti Packers hoiteli viime viikolla Redskinsin hyökkäyksensä piristymisen turvin ja lähtee aivan eri tilanteesta otteluun kuin kolme viikkoa sitten.

Cardinals vahva joka osa-alueella

Cardinals vakuutti joka saralla katsojansa runkosarjan aikana. Sen hyökkäys oli liigan ehdotonta eliittiä ja puolustuskin piti vastustajat säännöllisesti korkeintaan 20 pisteessä. Joukkueella ei kuitenkaan ole merkittävää kokemusta pudotuspeleistä, sillä Cardinals on pelannut vain yhden jatko-ottelun 2010-luvulla. Tuo ottelu pelattiin viime vuoden villi kortti -kierroksella ja silloin Seahawks oli selkeästi parempi Cardinalsin kärsiessä avainpelaajien loukkaantumisista. Nyt joukkueelle tarjoutuu viime kautta huomattavasti parempi mahdollisuus päästä tavoittelemaan mestaruutta helmikuussa. Pelaajat vaikuttavat olevan pääasiassa kunnossa ja peli kulkee. Joukkue on löytänyt loistavan pyhän kolminaisuuden juoksu- ja heittopelien välillä kolmikon Carson PalmerLarry FitzgeraldDavid Johnson johdolla. Tulokaskeskushyökkääjä Johnson nousi avaukseen vasta viikolla 13 Chris Johnsonin loukkaannuttua. Sen jälkeen meno onkin ollut vakuuttavaa ja jaardeja on Seahawks-ottelua lukuunottamatta kertynyt joka ottelussa yli 100. Pelinrakentaja Carson Palmer puolestaan on pitkän uransa parhaassa kunnossa, eikä tätä vuotta ole vielä pilanneet viime vuoden kaltaiset loukkaantumiset.

Cardinals-puolustuksen rooli on ollut mukava, koska hyökkäys on ottelusta toiseen huolehtinut pisteitä taululle isolla kädellä. Arizona ei hävinnyt kertaakaan runkosarjassa, kun se itse teki vähintään 23 pistettä. Tuleva ottelu on kuitenkin omansa ja Cardinalsin on varmistuttava ottelun alusta lähtien, ettei se anna Packersin päästä viime viikon kaltaiseen vauhtiin hyökkäyksessä. Puolustuksesta löytyy tärkeitä lenkkejä, kuten kulmapuolustajat Patrick PetersonJustin Bethel ja Jerraud Powers, joiden varaan Packersin heittopelin jarruttaminen uskalletaan antaa eikä takapuolustaja Tyrann Mathieun poissaolo tule jättämään liian suurta aukkoa takakentälle.

Vieläkö Packersilta löytyy ässiä hihasta?

Green Bay Packers onnistui nostamaan hyökkäyksensä tasoa viimeisellä hetkellä, kun moni oli valmis unohtamaan koko joukkueen jatkopaikkoja mietittäessä. Packers näytti pelinrakentaja Aaron Rodgersin johdolla uusia ulottuvuuksia kyvyistään ja sai ennen kaikkea hyökkäyksen vauhtiin, jonka pysäyttäjäksi Redskinsistä ei ollut. Etenkin piristynyt juoksuhyökkäys oli ase, jota joukkueen on syytä käyttää myös ensi yönä, sillä keskushyökkääjät Eddie Lacy ja James Starks ovat nyt kuumia ja heitä tukee mainiosti laidalla normaalisti viihtyvä Randall Cobb. Voidaankin sanoa, että hyvin paljon Packersin jatkotoiveita makaa tämän kolmikon päällä. On selvää, että vierasjoukkue tulee heittämään palloa ja pyrkii vapauttamaan etenkin James Jonesin pitkiin koppeihin, mutta Cardinalsin takapuolustus huomioiden, on vaikea nähdä niiden kantavan pitkälle. Davante Adams joutunee jättämään ottelun väliin, joten Cobb tulee ottamaan enemmän roolia laidalla, mutta myös nuori Jared Abbrederis saa taas vastuuta. Vasta ottelun alla näemme, miltä joukkueen hyökkäyslinja näyttää. Vasemmalla linjassa viihtyvä David Bakhtiari on Rodgersin paras turva ja hänen mukana olo olisi iso lisäbuusti joukkueelle. Häntä viime ottelussa tuurannut J.C. Tretter oli isoissa ongelmissa alkuminuuttien aikana, mutta paransi merkittävästi otteitaan loppua kohti mentäessä.

Kauden aikana missään vaiheessa Packers-puolustus ei ole ollut se, jonka vuoksi fanien olisi tarvinnut menettää yöuniaan. Se on tasaisen varmasti hoitanut omaa rooliaan ja useimmiten tilanteen kiristyessä parantanut vielä muutaman asteen otteitaan. Viime ottelussa Cardinalsia vastaan ongelmat eivät olleet silloinkaan puolustuksessa sillä 38 pisteestä vain 21 tuli hyökkäyksen toimesta, loput hoiteli Cardinals-puolustus. Oli miten oli, ei Cardinalsin kaltaiselle tulikuumalle hyökkäykselle voi antaa yhtään siimaa, koska joukkue on näyttänyt, miten se isomman vaihteen silmään saadessaan menee menojaan. Puolustuksen kapteeneilla Clay Matthewsilla ja Julius Pepperillä on todella iso rooli siinä, miten peli etenee ja kuinka ison paineen joukkue pystyy antamaan Palmerille.

Ottelun taisteluparit

Randall Cobb vs. Patrick Peterson

Niin Randall Cobbin kuin Patrick Petersoninkin rooli tulevassa ottelussa on vielä auki. Davante Adamsin todennäköinen poissaolo luo lisäpaineita sille, että Cobbin ja hänen kollegansa James Jonesin harteille kaadetaan merkittävästi vastuuta heittopeleissä, jopa enemmän kuin on totuttu. Peterson puolestaan saatetaan asettaa Cobbin päällystakiksi koko ottelun ajaksi tai vaihtoehtoisesti huolehtimaan omasta kentän puoliskostaan riippumatta siitä, kuka laituri siellä pelaa. Peterson on liigan parhaimpia kulmapuolustajia ja hänen roolinsa korostuu Packersin kaltaista heittojoukkuetta vastaan. Cobbista puolestaan odotettiin Packersin pelastajaa Jordy Nelsonin loukkaannuttua kauden alla, mutta toistaiseksi nuo odotukset on vielä täyttämättä. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tehdä se.

David Johnson vs. Packersin tukimiehet

(Getty)

David Johnson juoksi neljä TD:tä kolmessa viimeisessä runkosarjaottelussa ja on ehdottomasti Cardinalsin tärkeimpiä aseita pudotuspeleissä. (Getty)

Packersilla on pienoinen ongelma käsissään, kun he hakevat sopivaa miestä pysäyttämään loistovireessä olevaa David Johnsonia. Mies on näyttänyt pystyvänsä kantamaan päävastuun juoksupeleistä, mutta myöskin osallistumaan tarvittaessa heittokuvioihin. Päävastuu miehen pysäyttämisestä oli viimeksi tukimies Jake Ryanilla ja juoksut jäivät vähiin. Samaan aikaan kuitenkin Johnson etene kolmen kiinnioton avulla vajaat 90 jaardia, joten ihan putkeen puolustus ei mennyt. On äärettömän mielenkiintoista nähdä, miten Johnsonia tällä kertaa pyritään jarruttamaan ja toisaalta, että kestääkö tulokkaan pää paineita, joita pudotuspeleissä eteen asetetaan.

Yhteenveto

Cardinals lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina huolimatta Packersin viime ottelun heräämisestä. Green Bayn ainoa sauma pärjätä ottelussa on omien vahvuuksien täydellinen hyödyntäminen. Sitä emme ole alkukauden jälkeen tottuneet näkemään. Vahva alku muutaman maalin siivittämänä olisi kaikkein paras keino keikuttaa Cardinals-venettä, mutta Arizonalla lienee asiaan myös sanottavansa.

Tuomaksen otteluveikkaus: Arizona Cardinals – Green Bay Packers 32 – 26

Tyhjätaskun valinta: Arizona Cardinals – Green Bay Packers +7 1 1.93 (Nordicbet)

Sanokaa mitä sanotte, mutta allekirjoittanut pitää Cardinalsia NFL:n kuumimpana joukkueena. Siksi viimeiset kaksi ja puoli kuukautta syväjäässä ollut Packers ei tulekaan olemaan Cardinalsille muuta kuin kevyt alkupala ennen seuraavan kierroksen ”moraalista” Super Bowlia. Allekirjoittaneen mielestä onkin täysin turhaa alkaa keksimään hienoja korulauseita täysin selvästä pelistä ja siksi menemme tämän kohteen läpi näin lyhyin perusteluin. (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 3:10 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty