NFL:n sääntöuudistukset ajaneet asiansa

Viaplay LogoNäe amerikkalaisen jalkapallon valovoimaisin ammattilaisliiga Viaplaylla ja seuraa joukkueiden taistoa kohti tammi-helmikuun vaihteessa pelattavaa Super Bowlia.

NFL:n tapaan kuuluu jokakeväinen vääntö pienistä tai suuremmista sääntömuutoksista. Viime keväänä tehtiin kolme pelin kannalta olennaista muutosta ja loppukesästä vielä yksi sääntötarkennus, jotka kaikki ovat tulleet varmasti jo tässä vaiheessa kautta tutuiksi kotikatsomoihin. Yhteistä näille sääntömuutoksille on niiden päätavoite vähentää pelaajien loukkaantumisia, mutta samalla myös muuttaa NFL entistä hyökkäysvoittoisemmaksi.

Jo reilun kuukauden perusteella voidaankin sanoa, että omistajat onnistuivat tavoitteissaan, mutta paljon spekulaatiota on aiheuttanut erityisesti pienoinen sääntötarkennus. Tarkennus koski puolustajien ryntäämistä pallollista pelinrakentajaa kohti, joka onnistuessaan johtaa säkitykseen. On selvää, että säkityksen tekeminen NFL:ssä on jo aiemminkin ollut työn ja tuskan takana, eikä tehty muutos ainakaan helpottanut puolustajien urakkaa. Tarkennus kieltää puolustajia laskeutumasta pelinrakentajan päälle ja olla koskematta pelinrakentajan kypärään. Tästä on seurannut useampia tilanteita, joissa viime vuosien tulkinnan kannalta komea säkitys on tällä kaudella vihelletty 15 jaardin arvoisena rangaistuksena. NFL ei toistaiseksi ole lähtenyt kommentoimaan tuomareiden tuomioita, jotka eivät joka tilanteessa ole olleet saman linjan mukaisia. Omistajat sen sijaan ovat Ravensin Ozzie Newsomen ja Packersin Mark Murphyn johdolla ottaneet asian komiteassaan esille, kuten alla olevasta Judy Battistan twiittiketjusta ilmenee.

Tilastojen valossa rangaistuksia on jaettu keskimäärin reilut 30 % enemmän alkukaudesta kuin viime kaudella. Ennen sunnuntain kierrosta noin joka toisessa (54 %) ottelussa kyseisestä rikkeestä on punainen liina lentänyt kentälle, kun viime kaudella näin kävi reilussa kolmanneksessa otteluista (40 %). Jaardeilla sama ero on 26 prosenttia, joten näillä näytöillä voidaan jo puhua merkittävästä muutoksesta, johon pelaajilla ei ole vielä aikaa tottua. Luku olisi vieläkin korkeampi elleivät puolustajat olisi alkaneet aavistuksen jopa pelkäämään rangaistusta ottelun tärkeillä hetkillä. Alla olevan twiitin videossa näkyy selvästi, miten Chiefsin puolustaja jättää säkityksen kesken rangaistusta peläten ja sen seurauksena Tom Brady juoksee pallon lopulta maaliviivan yli TD:n arvoisesti. Tämä ei varmasti ollut suunta, jota tarkennuksella haettiin, mutta tämä kausi mentäneen valitulla tiellä soraäänistä huolimatta.

Sääntömuutokset tuovat lisää pisteitä taululle

Muut muutokset eivät ole yhtään vähäpätöisempiä, mutta niistä on toistaiseksi käyty vähemmän keskustelua. Tämän pohjalta karkeana arviona voidaan pitää, että ne on helpommin hyväksytty osaksi NFL:n arkea. Koska turvallisuus on ollut niissäkin ensisijainen motiivi, vaikea näitä sääntömuutoksia vastaan on lähteä väkevästi argumentoimaankaan. Turvallisuus luonnollisesti menee kaiken edelle, mutta tässä vaiheessa kautta näyttäisi, että myös omistajien tavoittelema hyökkäysvoittoisuus on kasvanut muutosten myötä. Olennaisimmat sääntömuutokset keväällä olivat:

  • Kypärän käyttö (Use of helmet)
  • Aloituspotkusääntö (Kickoff rules)
  • Kiinnioton tulkinta (Catch rule)

Kypärän käyttö

Vaikka amerikkalainen jalkapallo on eräänlainen törmäyslaji ja samalla lähes ainoa, joissa täydessä vauhdissa olevat pelaajat juoksevat toisiaan päin, piilee tässä iso tapaturmariski. Huonossa kulmassa tai puun takaa tuleva osuma heilauttaa päätä siinä määrin, että aivotärähdyksen riski nousee todella korkeaksi. Tätä haastetta pehmentämään omistajat päätyivät luomaan uuden säännön, joka suoraan suomennettuna on ”Kypärän käyttö” (Use of helmet). Sääntö yksinkertaisuudessaan kieltää pelaajaa painamasta päätään alas ja osumasta vastapuolen pelaajaan. Rangaistuksen kannalta ei ole olennaista, onko kyseessä hyökkäävä vai puolustava pelaaja.

Jo aiemmin sääntökirja kielsi osumasta kypärällä toisen kypärään tai niskaan, mutta uusi sääntö koskee koko vartaloa. Rajauksena luonnollisesti on, että rangaistavan pelaajan tulee nimenomaisesti laskea päänsä alas ennen osumaa. Osuman myötä pelaaja voidaan nykyisin myös poistaa ottelusta tämän säännön myötä.

Aloituspotkusääntö

Aiemmin aloituspotkun yhteydessä potkaisevan joukkueen pelaajat ovat saaneet ottaa vauhtia ennen varsinaista potkua, mutta tälle kaudelle muutetun säännön myötä kaikki pelaajat lähtevät yhtä jaardia palloa taaempaa ja vauhdinotto on kiellettyä. Sääntö myös määrittää, että pallon molemmilla puolilla tulee olla viisi pelaajaa ja että vähintään kahden pelaajan tulee olla kenttään piirrettyjen numeromerkintöjen ulkopuolella ja kahden sisäpuolella. Tällä muutoksella luonnollisesti potkun palauttajalle jää paremmat mahdollisuudet viedä pallo pitemmälle ja toistaiseksi tilastojen mukaan muutos on tuonut tullessaan keskimäärin 1,7 jaardia lisää aloituspotkujen palautuksiin.

Kiinnioton tulkinta

Viime kausien komeiden kiinniottojen viime vaiheissa tapahtuneiden pallonkarkaamisten vuoksi omistajat päätyivät yksinkertaistamaan kiinniottosääntöä. Sääntöpykälän uusimman version mukaan kiinnioton hyväksyminen edellyttää:

  • Pallon saamista pelaajan kontrolliin
  • Kahden jalan tai kropan osumista pelialueelle ennen päätymistä kentän ulkopuolelle
  • Liikkeen jatkamista kolmannella askeleella tai syöksyllä eteenpäin tai pallon pitämistä kontrollissaan.

Käytännössä sääntömuutos tarkoittaa sitä, että yhä useampi kiinniotto tulkitaan jatkossa hyväksytyksi. Tämä siitä syystä, ettei kiinniotetun pallon liike sylissä tai pallon menettäminen alastulon yhteydessä enää välttämättä johda kiinnioton hylkäämiseen.

Tilastojen perusteella muutokset onnistuneita

Jokainen voi olla omaa mieltään muutosten vaikutuksesta yksittäisiin pelitilanteisiin tai jopa joukkueiden välisiin voimasuhteisiin, mutta tulosten valossa suunta näyttäisi olevan omistajien toivoma. Loukkaantumisten osalta viralliset tilastot saadaan vasta kauden päätyttyä, mutta hyökkäystehojen osalta tulokset ovat tähän mennessä olleet selkeät. Toivottavaa on, että loukkaantumisissakin tulemme näkemään selkeän tiputuksen, sillä kausi 2017 oli viimeisten kuuden kauden osalta kaikkein tapaturma-alttein. Hyökkäystehojen osalta 94 ottelun jälkeen joukkueet ovat onnistuneet tehtailemaan tavalla tai toisella keskimäärin 24,3 pistettä. Vastaava luku viime kauden päätteeksi oli 21,7, joten olettaen, että muutos olisi vain sääntömuutoksista johtuva, ne ovat tuoneet mukanaan 2,6 pistettä taululle per ottelu.

On vaikea uskoa, että monikaan fani on pahoillaan lisääntyneistä pistemääristä ja hyökkäystä entistä enemmän suosivista säännöistä. Siitä huolimatta otteluiden viimeiset neljännekset ovat perinteisesti nostaneet myös liigan parhaat puolustukset esiin ja tämä kortti on edelleen pöydällä, vaikka esimerkiksi säkitysten osalta onkin oltava entistä tarkempi. Vanhan sanonnan mukaan ”Hyökkäys täyttää stadionit ja puolustus voittaa mestaruudet”, eikä vielä ole liian myöhäistä uskoa saman lausahduksen edelleenkin pitävän paikkansa. Tärkeää on kuitenkin huomioida, että puolustuksen pelaajien vaikeustaso on noussut vähintäänkin pykälän verran korkeammalle, joten vain parhaat selviävät loppukauden tiukilla hetkillä.

Twitter: @TuomasKurikka

Tilastolähteet: NFL.com, NFL Penalty Tracker

Kansikuva: Ezra Shaw//Getty