Kommentti: Tullaanko kuningas syöksemään valtaistuimeltaan? – Toronto Raptors kehittää yllätystä

Ruutu LogoRuutu+ näyttää NBA:ta ja vieläpä Suomeksi selostettuna. Seuraa maailman parasta koripalloa kotisohvaltasi ja tilaa Ruutu+ vaikka saman tien.

NBA-maailmassa on viimevuosina ollut tilaa vain kahdelle suurelle ja mahtavalle. Tasokkaammasta läntisestä konferenssista on noussut esiin todellinen superjoukkue Golden State Warriors, jonka kausi ei ole kuitenkaan mennyt odotetusti. Alussa oli jopa nähtävissä pientä tyytyväisyyden tunnetta, joka purkautui suorastaan mestaruuskrapulana. Perinteisesti tasottomammassa itäisessä konferenssissa on ollut yksi kuningas, LeBron James, ja hänen adjutantteinaan muu Cleveland Cavaliersin joukkue.

Jamesin joukkiot ovat ehkäpä heikentyneet eniten. Kaikki alkoi jo ennen varsinaisen pelikauden avausta, kun joukkue päästi loisteliaan Kyrie Irvingin konferenssivastustajaan Boston Celticsiin. Vaihtokaupassa Clevelandiin saapunut Isaiah Thomas ei oikein löytänyt paikkaansa joukkueesta pitkähkön loukkaantumisensa jälkeen, vaan joutui tyytymään statistin rooliin. Irwingin lähtö teki LeBron Jamesista kuitenkin liiankin yksinäisen, eikä Cavaliersin peli ole oikein vakuuttanut. Siirtotakarajalla tehdyt, mielestäni melko hätäiset, kaupat eivät myöskään tunnu nostavan joukkueen pelin tasoa tarpeeksi. On kuitenkin muistettava, että kuningas on kuningas ja kevät on kuninkaiden aikaa, joten Cavaliersin laskeminen ulos ykköskorista on mielestäni edellä aikaansa.

En kaikesta huolimatta kykene näkemään, että Cavaliers yltäisi NBA-finaaleihin, sillä tällä hetkellä idästä puhaltaa uudet tuulet kahden eri joukkueen voimalla. Aikaisemmin mainittu Boston Celtics oli käsittelyssäni aiemmin, joten keskitytään tällä kertaa yllättävämpään, mutta vähintään yhtä mielenkiintoiseen joukkueeseen Toronto Raptorsiin.

Huikeaa kautta pelaavan kanadalaisryhmän riippakiveksi on muodostunut pudotuspelipelaaminen. Aikaisempinakin vuosina hyvää runkosarjaa on seurannut melko huonot pudotuspelit. Esimerkiksi viime vuonna Raptors eteni itäisen konferenssin kolmantena joukkueena jatkopeleihin, joissa se joutui heti kovaan testiin Giannis Antetokounmpon Milwaukee Bucksia vastaan. Raptors hoiti itsensä jatkoon kuudessa ottelussa, mutta hävisi seuraavan kierroksen puhtaasti tulevalle finaalijoukkueelle Cavaliersille. Myös aikaisempina kausina yli 50 voiton runkosarjakaudet eivät ole näkyneet täydellisinä onnistumisina pudotuspeleissä.

Tänä vuonna Raptors on kuitenkin hieman kypsemmän oloinen joukkue. Rosterin supertähdet DeMar DeRozan ja Kyle Lowry ovat saaneet yllättävänkin paljon apua ensimmäistä kauttaan pelaavalta prospektilta OG Anunobylta sekä aiemmilta varauksilta Pascal Siakamilta ja Jakob Poeltelilta. Eritoten Poeltl on antanut omalla pelillään toimivan sentterivaihtoehdon ailahtelevalle Lucas Nogueiralle. Toronto ei siis enää ole kahden tähden soppa, vaan sen penkkikin kykenee tulokseen ja mikä harvinaista NBA-peleissä penkkiin myös luotetaan.

Kauan, yli kuusi vuotta, Toronton peliä vetänyt Dwane Casey ei olekaan pelännyt istuttaa rutinoituneita pelimiehiä kuten Serge Ibakaa ja Jonas Valanciunasia tärkeillä hetkillä. NBA:ssa kuitenkin tavataan tiivistää rivejä pudotuspeleihin, joten Raptorsin laajaa pelaajamateriaalin käyttöä voidaan pitää epäsovinnaisena ja jopa uhkana menestykselle. Historiatilastot hämmentävän yksiselitteisesti sanovat, että laajaa rosteria tasaisesti peluuttavat joukkueet ovat joko tippuneet aikaisessa vaiheessa tai tiivistäneet peluutustaan standardien mukaiseksi. Oikeastaan tästä syystä itse toivoisin Caseyn pitävän päänsä ja lähtevän hakemaan menestystä jatkopeleistä laajalla rosterilla, sillä mikään lakihan ei määrää toimimaan totutuilla tavoilla.

Vaikka Caseylla onkin käytössään laaja ja hyvin toimiva penkki, tarvitsee Raptors pudotuspeleissä kaiken mahdollisen voiman myös tuloskaksikoltaan. Kyle Lowry ja DeMar DeRozan ovat todellisia NBA:n supertähtiä, joita ilman Torontossa ei juhlita. Molempien on ainakin jatkettava tämän hetkistä hyvää virettään ja mielellään vieläpä parannettava entisestään otteitaan. He ovat Raptorsin syömähampaat, joiden terävyyden on oltava kunnossa pitkälle kevääseen.

Ja kevät voi tosiaan jatkua Kanadassa pitkään. Itäisen konferenssin aiempi suosikki Cavaliers on heikentynyt viime vuodesta ja Boston Celticsin alkukauden lento on vähän taipunut talven tulon myötä. Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä Celticsin ja Raptorsin pudotuspelisarja, mutta siihen on vielä matkaa, enkä usko, että kuningas on vielä sanonut viimeistä sanaansa näihin spekulaatioihin.

On kuitenkin selvää, että itäinen konferenssi on mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Cavaliersin heikentyminen ja Celticsin sekä Raptorsin vahvistuminen tekevät vain ja ainoastaan hyvää koko sarjalle. Itse odotankin mielenkiintoisia pelejä ja kuninkaan syöksemistä vallasta.

Kansikuva: AOP