NBA-ennakko: Idän playoff-taistelussa isot panokset

Haluamme tarjota hieman taustatietoja ajatellen käynnissä olevaa #SusijenginArvoinen -kilpailua. Keskitymme ennakoissamme ainakin seuraaviin asioihin: panokset, formi, koti/vierassaldo, rasitus sekä keskinäiset ottelut. Tässä katsaus puoleen ensi yön NBA-kierroksen otteluista. Tsekkaa loput ennakot tästä.

Indiana Pacers-Charlotte Hornets

Perjantain ensimmäisessä ottelussa kohtaavat kaksi itäisen konferenssin viimeisistä playoffpaikoista taistelevaa joukkuetta. Molempien joukkueiden riesaksi idässä viimeisestä kolmesta playoffpaikasta taistelee myös viisi muuta joukkuetta. Sekä #11 Pacers että #10 Hornets ovat viimeaikoina olleet hyvin epävireisiä ja tämän ottelun häviäjällä on tosissaan tekemistä mikäli joukkue mielii kevään jatkopeleihin. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Pacers on onnistunut voittamaan vain vaivaiset kaksi. Erityisen ikäväksi Pacersin tilanteen tekee se, että kaksi viimeisintä ottelua on hävitty juuri sijoista 6-8 kamppaileville joukkueille. Aprillipäivänä joukkue kävi häviämässä Brooklynissä 111-106 ja rumaa jatkoa recordiin tuli heti seuraavana päivänä Bostonissa, kun Celtics voitti ottelun numeroin 100-87. Kolmanteen tappioon pahimmille kilpakumppaneille ei ole varaa, joten tämä ottelu varmasti halutaan voittaa. Joukkueessa varmasti toivottaisiinkin koko kauden sivussa olleen supertähti Paul Georgen paluuta riviin. George on treenannut joukkueen kanssa jo tovin, mutta vielä ei miestä olla tositoimissa nähty ja alkaakin vaikuttaa siltä, että miehen annetaan huilata suosiolla koko kausi.

Paljon paremmin ei ole Hornetskaan pelannut, ja joukkue on voittanut 3 ottelua viimeisestä kymmenestään, tosin kaksi näistä voitoista on viimeiseen kolmeen peliin, joten piristymisen merkkejä näyttää olevan ilmassa. Charlotte ottikin keskiviikkoyönä vakuuttavan 102-78 kotivoiton Detroit Pitonsista työntäen samalla Pistonsin yhä kauemmas playofftaisteluista. Positiivista Charlotten faneille ottelussa oli, että puolet joukkueen 12 pelaajasta viimeistelivät taululle kaksinumeroiset pisteet. Ottelussa joukkueen parhaat pistemiehet olivat Marvin Williams 18, sekä Kemba Walker 17 pisteellä. Ensi yönä joukkue varmasti toivookin polvivaivasta kärsivältä Al Jeffersonilta enemmän, sillä viime pelissä Pacersin suurimmiksi kompastuskivi oli Kelly Olynykin lisäksi oli juurikin sentteri Tyler Zeller, jotka tekivät 19 pistettä mieheen. Vahvassa korinaluspelaamisessa voisi olla siis iskun paikka myös Hornetsilla. Polvivaiva onkin näkynyt Jeffersonin pelaamisessa ja mies onkin tehnyt viimeisessä kolmessa pelissä vain 8,3 pistettä ottelua kohden (koko kaudella 16,8). ”Big Al” sanoi haastattelussa, että pystyy pelaamaan vain noin kolme minuuttia ilman, että polvi alkaa kangistumaan, joten liikaa ei kannata miehen varaan tänäänkään laskea.

Pacers johtaa joukkueiden keskinäistä kamppailua voitoin 2-1 ja on voittanut viimeiset 11 ottelua kotonaan Hornetsia vastaan. Tämän hetkisillä vireillä voi kuitenkin olla, että herhiläiset katkaisevat ikävän putken ja tasaavat otteluvoitot ensi yönä.

Washington Wizards-New York Knicks

Samaan aikaan Pacers-Hornets ottelun kanssa Yhdysvaltojen pääkaupungissa käyntiin pyörähtävässä ottelussa ei ole juurikaan panosta. Toki Wizardsilla on vielä ohut mahdollisuus nousta neljänneksi ja saavuttaa kotietua playoffeihin. Joukkue on 5 voittoa edellä takanaan majailevaa Bucksia, joten on hyvin epätodennäköistä, että Milwaukee uhkaisi Washingtonia tämän hetkisellä vireellään. Koska vastassa on Knicks, saattaa joukkue kuitenkin antaa lepoa pelaajilleen etenkin, kun joukkueella on huomenna iso peli Memphisissä. Jos lepuutuksia nähdään, on tietenkin aina pieni yllätyksen vaara.

John Wall antoi haastattelussa ymmärtää, että ainakaan hän ei halua levätä todeten nba.com:ille ”I don’t like to take time off, I like to compete, I like to play basketball.” ”This is what I love to do. This is my job and I just don’t do it for myself and my teammates, I do it for the fans and the people that I am role models to.” Nähtäväksi kuitenkin jää, onko joukkueen valmentaja, Randy Wittman, aivan samaa mieltä kirkkaimman tähtensä kanssa.

Knicks on NBA:n surkein joukkue recordilla 14-61. Seuran mielessä pyörii vain ensi kesän draftitilaisuus, johon asemia ei paranneta voittamalla. Wizards on voittanut joukkueiden kaikki kolme aikaisempaa kohtaamista 10-15 pisteellä, ja tuskin kovin suuria vaikeuksia ilmenee ensi yönäkään.

Boston Celtics-Milwaukee Bucks

Huimaan vireeseen tämän vuoden puolella päässyt, idän yhdeksäntenä oleva, Celtics haastaa kutospaikkaa hallussa pitävän Bucksin. Myös tässä ottelussa molemmat joukkueet kamppailevat kolmesta viimeisestä jatkopaikasta. Sekä Celtics että Bucks ovat ottaneet viime aikoina erittäin tärkeitä voittoja pahimmista kilpakumppaneistaan. Kotijoukkue Celtics on kahdessa aiemmassa pelissään voittanut sekä Pacersin että Hornetsin ja varmasti janoavat myös Bucksin päänahkaa, etenkin kun Heat hävisi viimeyönä Clevelandissa 114-88. Nimittäin jos Celtics onnistuu kaatamaan Bucksit ja yön toisessa ottelussa Nets häviäisi Raptorsille, nousisi Celtics jo taulukon seitsemänneksi kiinni Bucksien takavaloihin. Ottelu on siis erittäin tärkeä nimenomaan kotijoukkueen playoffhaaveille. Boston on voittanut viimeisestä kuudesta pelistään 4 ja on 5-5 viimeisestä kymmenestä. Evan Turner on ollut hirmu vireessä tehden uransa ensimmäisen, toisen ja kolmannen triplatuplan All-Star tauon jälkeen, joten Bucksien riveissä varmasti mietitään miten rikkoa Turnerin peliä. Vain OKC:n Russell Westbrookilla on enemmän triplatuplia (8) All Star -tauon jälkeen. Tuoreimpien tietojen mukaan Celtics saa tärkeän korinalusmiehensä Jared Sullingerin takaisin kokoonpanoon yön otteluun.

Milwaukee Bucks oli vastikään 6 ottelun tappioputkessa, mutta on osoittanut viimeisissään piristymisen merkkejä. Joukkue on voittanut kolme peliä viimeisestä viidestä. Viime viikolla joukkue voitti pahimmista kilpakumppaneistaan sekä Heatin että Pacersin, joten myös Bucks nujertaisi mielellään kolmannenkin kilpailijansa reiluun viikkoon. Viimeisimpänä he yllättivät toissayönä Chicago Bullsin numeroin 95-91. Bucks on vain 2,5 peliä Netsiä, sekä 3 peliä Heattia ja Celticsiä edellä, eli joukkueella ei ole aihetta lepäilyyn, sillä jokainen kolmesta edellämainitusta joukkueesta on osoittanut vahvaa kirimistä kohti kevään playoffeja. Vasta Bucksiin siirtynyt Michael Carter-Williams oli joukkueen tähti Bullsia vastaan 21 pisteellä ja 10 levypallollaan. Pystyykö nuori mies tekemään saman myös Celticsiä vastaan ja katkaisemaan joukkueen 11 ottelun vierastappioputken. Joukkue onkin voittanut ottelun vieraalla parketilla viimeksi Helmikuun toinen päivä. Bucks voitti Helmikuun alussa (7.2) myös tämän kauden ainoan kohtaamisen Celticsiä vastaan Milwaukeessa niukasti 96-93. Ensi yön lisäksi joukkueet kohtaavat vielä runkosarjan viimeisellä kierroksella 15.4 Milwaukeessa.

Brooklyn Nets-Toronto Raptors

Viime yönä Heatin hävittyä seitsemänneksi noussut Nets isännöi idän kolmantena olevaa Raptorsia. Tämä on ottelu, johon molemmat joukkueet tulevat antamaan kaikkensa, sillä myös Raptorsilla on kova sijoituskamppailu Chicagon kanssa meneillään.

Brooklyn Nets on löytänyt peli-ilonsa ja onkin kauden pisimässä voittoputkessaan. Tästä ottelusta joukkue lähtee hakemaan jo kuudetta perättäistä voittoaan. Nets on voittanut kuusi ottelua peräjälkeen viimeksi Tammikuussa 2013. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on voittanut 8. Viimeiseen kahdeksaan otteluun (7-1) joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi on noussut vuodenvaihteessa kovissa tradehuhuissa pyöritelty Brook Lopez, joka on nakutellut tilastoihin 61,7% heittotarkkuudella 26,9 pisteen ja lisäksi 9,3 levypallon keskiarvot. Raptorsin Jonas Valanciunasilla onkin tulossa kiireinen ilta Lopezin kanssa. Viime otteussa New York Knicksiä vastaan myös Deron Williams viimeisteli 26 pistettä ja otti lisäksi 7 levypalloa ja antoi 7 assistia.

Myös Toronto Raptors lähtee otteluun voittoputkessa, tosin pari peliä pienemmäsä kuin kotijoukkue. Joukkue lähtee tavoittelemaan neljättä perättäistä voittoaan. Kymmenen viimeistä ottelua on tuottanut recordin 6-4. Raptors joutuu tulemaan toimeen jo viidennen perättäisen pelin ilman All-Star takamiestään Kyle Lowrya, jolla on joutunut huilimaan selkävaivojen vuoksi. Raptors onnistui punnertamaan plussan puolelle voittaessaan viime ottelussa Minnesota Timberwolvesin ja on nyt 5-4 ilman tähtitakamiestään.

”Kyle helped us with a lot of things, defense, offense, passing, everything so we just have to kind of always pick our game up and make sure everyone is playing a little better than they normally do to pick up for the absence of Kyle,” -Raptorsin pelaajista Terrence Ross kuvaili Lowryn tärkeyttä joukkueelle.

DeMar DeRozan otti Maanantaina joukkueen reppuselkäänsä tiukassa 99-96 kotivoitossa Houstonia vastaan tehden 42 pistettä ja ottaen 11 levypalloa, ja Kanadassa varmasti toivotaankin miehen pystyvän samaan myös ensi yönä ja näin parantavan joukkueen mahdollisuuksia runkosarjan kolmanteen sijaan.

Raptors johta ottelusarjaa 2-1. Yksi otteluista on venynyt jatkoajalle.

Chicago Bulls-Detroit Pistons

Kotijoukkue hävisi huonon viimeisen neljänneksen (25-17) vuoksi viime ottelunsa Keskiviikkona Milwaukeessa. Myös viime kohtaamisessa Detroitissa Bulls sössi 19 pisteen johtonsa viimeisellä 19 minuutilla. Pistons voitti lopulta ottelun 107-91 käsittämättömällä 54-19 juoksulla edellämainitussa ajassa. Virheistään oppineena tässä ottelussa Bulls todennäköisesti ymmärtää pelata ottelun loppuun asti. Viime kohtaamisessa Bulls pelasi ilman Jimmy Butleria ja Derrick Rosea, joista ainakin ensimmäinen pelaa tänään. Huhujen mukaan Rose palaisi kentälle vasta pudotuspeleihin. Myös Kirk Hinrichin pelaaminen on epävarmaa. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan Bulls on voittanut 6.

Myös #12 Pistons on 6-4 viimeisestä kymmenestä ottelustaan, mutta on silti ajautunut jo kohtalaisen kauas pudotuspelihaaveistaan. Joukkueella on vielä itäisen konferenssin ohuin mahdollisuus päästä jatkopeleihin, mutta Pistons on 5 peliä jäljessä kahdeksantena olevasta Heatista. Pistonsin Greg Monroen pelaaminen on epävarmaa, ja mies saattaakin istua kymmenennen perättäisen ottelun polvivaivan vuoksi. Lisäksi Reggie Jackson venäytti nilkkansa viime pelissä Hornetsia vastaan.

Hieman ehkä yllättäen Pistons johtaa joukkueiden keskinäistä ottelusarjaa voitoin 2-1 voittaen kaksi viimeistä kohtaamista Detroitissa. Hauskana sattumana jokaisessa kolmessa kohtaamisessa kotijoukkue on tehnyt 100-107 ja vierasjoukkue 91 pitettä. Taitaa olla allekirjoittaneen lähes pakko lyödä extrana myös tulosveto tähän otteluun.

Muokattu klo 21.19: Jutusta korjattu virheellinen tieto Boston Celticsin Jared Sullingerin tilanteesta. Mies onkin siis hieman yllättäen pelikuntoinen.