NBA:n runkosarjan tärkein pelaaja pysäyttämätön – ennätys uusiksi

Viime yönä Golden State Warriors otti 35 pisteen murskavoiton ja siirtyi jo 3-0 johtoon läntisessä konferenssifinaalissa. Joukkue on siis vain 48 peliminuutin päässä ensimmäisestä finaalipaikasta sitten kauden 74-75.

Houston, we have a problem

Houstonin pelaamisessa oli havaittavissa alakuloisuutta ja Warriors johtikin peliä lähes alusta asti. Rocketsin pelaamista vaikeutti ohiheittojen määrä. Joukkue osui ensimmäisellä puoliajalla vain 29% heitoistaan ja Warriors karkasikin ennen taukoa jo 25 pisteen päähän. Koko ottelussa Rockets onnistui lopulta vain 33,7 % heittoyrityksistään.

Dwight Howard oli kotijoukkueelle ensimmäisen puoliajan ainoa valopilkku 10 pisteellä ja 12 levypallolla. Toisella puoliskolla myös Howard saatiin kuriin ja miehen tilastot olivat lopulta 14 pistettä ja 14 levypalloa. James Hardenia puolustettiin erittäin tiukasti ja mies pelasikin pudotuspelien huonoimman ottelunsa. Harden onnistui lopulta vain kolme kertaa 16 pelitilannekoriyrityksestään ja sai lopulta aikaiseksi 17 pistettä onnistuttuaan vapaaheittoviivalta 10/11 heitostaan. Lisäksi puolustuspäässä Rocketsille tapahtui tasaiseen tahtiin nukahduksia, joista Warriors pääsi tekemään helppoja koreja jopa korin alta. Etenkin vanha konkari Jason Terry puolusti todella laiskasti ja salli vierasjoukkueen tehtailla aivan liian helppoja pisteitä.

Warriors kahmi 17 hyökkäyslevypalloa ja voitti levypallopelin lopulta selkeästi selkeästi 60-39. Rocketsin puolustuspään pelaaminen näyttikin välillä siltä, että joukkue haluaisi jo enemmän kesälomalle, kuin finaaliin.

Chef Curry kokkaa

Tämän vuoden MVP näytti miksi mies valittiin liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Stephen Curry oli jälleen ottelun pirtein pelaaja 40 pisteellään, seitsemällä koriinjohtaneella syötöllään ja viidellä levypallollaan. Curry onnistui kaaren takaa seitsemän kertaa yhdeksästä yrityksestä ja ohitti legendaarisen Reggie Millerin yhden kauden pudotuspeleissä onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa. Miller pussitti vuonna 2000 58 kolmosta 147 yrityksellä 22 ottelussa, kun Curry tarvitsi 59 osumaan vain 13 peliä ja 138 yritystä. Curry on varmasti tyytyväinen ennätyksen rikkomiseen, mutta mies on yhä nälkäinen. Mieheltä kyseltiinkin jo toisen finaaliottelun jälkeen tuntemuksia lähestyvän ennätyksen tiimoilta ja Curry totesikin USA Todayn haastattelussa tavoitteen olevan aivan muualla.

”You know what mark I want?” Danny Green’s.”, Curry kertoo halustaan rikkoa yksi tietty ennätys tällä kaudella.

Mies viittaakin Danny Greenin kahden vuoden takaiseen ennätykseen NBA finaalien onnistuneissa kolmosissa (27). Tällä vireellä Curryllä ei liene hankaluuksia myöskään kyseisen ennätyksen rikkomiseen. Mies on nimittäin nyt konferenssifinaalien kolmessa ottelussa pussittanut jo 18 kolmen pisteen heittoa.

Rockets selkä seinää vasten

Rockets on lähes mahdottoman tehtävän edessä, sillä yksikään joukkue ei ole koskaan noussut 3-0 tilanteesta voittoon (0-116). Toki Rockets näytti viime kierroksella Clippersiä vastaan sisunsa noustessa 3-1 asemasta 4-3 voittoon, mutta aikamoinen muutos saa tapahtua mikäli joukkue mielii saada edes yhden voiton Warriorsia vastaan.

Läntisen konferenssin finaalien neljäs ja mahdollisesti viimeinen ottelu tulee tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 04.00 suomen aikaa ja on nähtävissä Nelonen Pro 2 kanavalla ja Ruutu-palvelusta.