Palaako Derrick Rose NBA-parketeille ensi yönä?

Haluamme tarjota hieman taustatietoja käynnissä olevaa #SusijenginArvoinen -kilpailua ajatellen. Keskitymme ennakoissamme ainakin seuraaviin asioihin: panokset, formi, koti/vierassaldo, rasitus sekä keskinäiset ottelut. Tässä katsaus keskiviikon otteluihin. Loppupelien katsaukset pääset lukemaan täältä.

Toronto Raptors – Charlotte Hornets

Toronto pelaa yhtä menestyksekkäimmistä kausistaan NBA:ssa. Kanadalaisryhmä varmisti hiljattain itäisen konferenssin atlantin divisioonan voiton jo toisena kautena putkeen. Jos pudotuspelit käynnistyisivät tänään, Toronto saisi vastaansa Washington Wizardsin.

Vaikka Toronto tuleekin sijoittumaan todennäköisesti itäisen konferenssin kärkinelikkoon, runkosarjan lopusta ei tule joukkueelle helppoa. All Star -otteluun valittu joukkueen sielu Kyle Lowry on yhä sairastuvalla selkävaivojen vuoksi ja miehen puute näkyy kentällä. Toronto lähtee illan Charlotte-otteluun kaksi tappiota niskassaan. Lowryä heikosti tuurannut Greivis Vasquez ei ole yltänyt Lowryn lukemiin, vaan jäänyt 7.4 pisteen ja 4.3 syötön keskiarvoihin viimeisessä viidessä ottelussa. Positiivisempia suortuksia on nähty muun muassa Lou Williamsilta. Joukkue tarvitsee vielä venymisiä keskiviikkona muun muassa DeMar DeRozanilta, joka nakutti 30 pistettä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

Toronton puolustus on rakoillut pahasti viimeisissä Brooklyn ja Boston -koitoksissa. Mikäli Charlotte pystyy hyödyntämään Toronton heikon kauden, ottaa se keskiviikkona hyvän voiton pudotuspelikamppailua ajatellen. Loppukaudesta selkeästi piristynyt Charlotte tarvitseekin kaikki voitot, mitä se pystyy haalimaan. Hankaluuksia tuottaa sentteri Al Jeffersonin puuttuminen kentältä. Polvivaivoista kärsivä Jefferson missaa myös Raptors-ottelun, joten sankarin viittaa sovitellaan hyviä otteita tiistain Miami-tappiossa esittäneelle Gerald Hendersonille (29 pistettä tiistaina). Charlotte on voittanut joukkueiden kuluvan kauden molemmat koitokset. Joukkueet kohtaavat vielä viikon päästä keskiviikkona kauden viimeisessä runkosarjaottelussa.

Chicago Bulls – Orlando Magic

Jimmy Butler on ollut Bullsin kantavia voimia Derrick Rosen poissaollessa.

Jimmy Butler on ollut Bullsin kantavia voimia Derrick Rosen poissaollessa.

Keskiviikon ehdottomasti kiinnostavin ottelu pelataan Orlandossa. Ei siksi, että voitto olisi Chicago Bullsille tärkeä lisä taistelussa runkosarjan kolmossijasta. Syy löytyy yhden miehen polvesta – Onko pelintekijä Derrick Rose todellakin palaamassa parketeille? NBA.comin tietojen mukaan mies voi palata joko keskiviikkona, torstaina Miami-otteluun tai lauantain kotimatsiin Philadelphiaa vastaan. Mies on kuitenkin laitettu ehkä-listalle ensimmäistä kertaa loukkaantumisen jälkeen, joten jos ei paluu tapahdu Orlandossa, päivämäärä on todella lähellä. Härkälauman päävalmentaja Tom Thibodeau sanoo NBA.comissa, että milloin tahansa Bulls saa Rosen takaisin, se miellyttää varmasti joukkuetta.

Itse ottelussa Chicagolla ei ole ongelmia päihittää Magicia kentän molemmissa päissä, vaikka joukkue pelaisikin jo niin sanotusti ”harjoitusotteluja” pudotuspeleihin. Bulls on voittanut Orlandossa viimeiset kahdeksan kohtaamista. Sunnuntain Cavs-tappio karkoitti haaveet konferenssin kakkossijasta, mutta tappio tuskin painaa illan koitoksessa, sillä Orlandon puolustuspäässä on odotettavissa täysin erilaista kipinää kuin Clevelandissa. Vaikka Bulls ja Magic ovat pelanneet jopa kolmatta jatkoaikaa kuluvalla kaudella, ovat voimasuhteet keskiviikkona terveen Bulls-miehistön (Rosen mahdollinen paluu, Jimmy Butlerin ja Taj Gibsonin kova kunto) puolella.

Orlandon etu keskiviikkona on kahden voiton myötä saatu itseluottamus. Pitkäperjantaina kaatui Minnesota 97-84 ja lauantaina Milwaukee 97-90. Vaikein pidettävä Bulls-miehistölle voi olla 57 pistettä kahdessa ottelussa tehtaillut sentteri Nikola Vucevic. Joakim Noahin puolustusinnolla pistetehtailu Bullsin korin alta on kuitenkin todella hankalaa.

Washington Wizards – Philadelphia Sixers

Idästä tullaan ja kovaa. Loppukautta kohti piristyvä Washington Wizards tulee jälleen olemaan kova haastaja kelle tahansa idän jätille pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Joukkue hakee vielä sijoitusta neljän parhaan sakkiin. Joka tapauksessa pudotuspelien ensimmäiselle kierroksella vastaan povataan Toronto Raptorsia, joka saanee nippunsa terveeksi runkosarjan loppuun mennessä.

Illan Philadelphia-ottelussa panosta riittää siis vain vierasjoukkueelle. Washington on voittanut joukkueiden edellisistä kolmesta kohtaamisesta kaksi, joista viimeisin tuli aprillipäivänä. Helmikuussa Philadelphia pääsi yllättämään kotiareenallaan 89-81 -lukemiin, mutta kevään Wizards on eri maata. Joukkue haki viime lauantaina kriittisen voiton Memphis Grizzliesistä. Voitolla Wizards sai hieman tasoitusta heikkoon vierasotteluiden putkeen (2 voittoa 14 ottelusta).

Lauantaina on luvassa Wizardsin taikomista eritoten hyökkäyspäässä. Pelintekijä John Wallilta voidaan odottaa jälleen vähintään tupla-tupla -suoritusta Phillyä vastaan. Viime viikon Philadelphia-ottelussa Wall jäi vain 13 pisteeseen, mutta korjasi tilastoa 15 syötöllä. Puolan vasara Marcin Gortat teki Philadelphiaa vastaan 23 pistettä.

Philadelphia on ollut tuuliajolla läpi kauden, eikä loppua näy vieläkään. Joukkue kaatui sunnuntaina New York Knicksille konferenssin heikoimpien joukkueiden kohtaamisessa. Sixersin tappioputki kasvaa todennäköisesti jo kahdeksaan keskiviikkona ottelussa, jossa Wizards voi huoletta jatkaa veteraaniensa Paul Piercen ja Nenen lepuuttamista pudotuspelejä varten.

Boston Celtics – Detroit Pistons

Boston Celticsin kello pudotuspeleihin tikittää. Irlantilaiskaupungin joukkueella on enää viikko aikaa urakoida itsensä varmasti kahdeksan parhaan joukkoon. Urakkaa edesauttaa keskiviikon Detroit-ottelu, jossa vastustaja on parin tappion päässä jo varmasti ulkona Playoff-taistelusta. Viimeisestä viikosta ei kuitenkaan tule missään nimessä helppoa, sillä pudotuspeleihin on tyrkyllä myös Charlotte, Miami ja hiljattain Paul Georgen takaisin kentälle saanut Indiana Pacers.

Celtics on voittanut kolme viimeisestä neljästä ottelustaan. Keskiviikkona joukkue yrittää jatkaa vierasvoittojen putkea, kun taas Pistons koittaa kasvattaa kotivoittojen jatkumoa jo kuuteen. Boston otti lauantaina kovan 117-116 -jatkoaikavoiton Toronto Raptorsista rookie Marcus Smartin viimeisen sekunnin heitolla. Koko penkkiä tarvitaan pelin tueksi myös Detroitia vastaan. Joukkueilla on kuluvalla kaudella toisistaan yhdet voitot, joista viimeisimmän haki Detroit vierasottelussa maaliskuun lopussa. Molemmat pelit ovat kuitenkin menneet jatkoajalle.

Bostonin kausi on sujunut vaihtelevasti. Joukkue oli hukassa Rajon Rondon siirryttyä Dallasiin, mutta trade deadline -päivänä hankittu Isaiah Thomas oli napakymppi joukkueelle. Thomasilta odotetaan runkosarjan loppurypistyksessä isoja tehoja. Detroit pyrkii vastaamaan peliin etenkin takamies Reggie Jacksonin nopeilla lay-upeilla. OKC:sta moottorikaupunkiin treidattu takamies on tehnyt 23.2 pistettä ja antanut 11.5 syöttöä viimeisissä kuudessa kotiottelussa.

Boston tarvitsee keskiviikkona voittoa kipeästi, sillä loppuviikosta ei tule helppoa. Joukkue kohtaa runkosarjan lopussa vielä mielettömässä vireessä olevan Cleveland Cavaliersin, uudestaan atlantin divisioonan mestarin Toronto Raptorsin sekä Milwaukee Bucksin. Voitto Detroitista on listaa lukiessa siis lähes pakollinen.

Atlanta Hawks – Brooklyn Nets

Atlanta Hawks hidasti Brooklyn Netsin tietä pudotuspeleihin lauantaina voittamalla joukkueen 131-99. Idän tikapuiden #7 -puolalla majaileva joukkue pääsee hakemaan revanssiaan keskiviikkona. Voitto Hawksista olisi joukkueelle jo kuudes kotivoitto putkeen. Eniten takaisinmaksusta haaveilee NBA.comin haastattelussa Netsin Deron Williams, joka on iskenyt 22.8 pistettä viimeisissä neljässä ottelussa: ”Any time you lose like that, it’s frustrating. And that’s the good thing. We get to play them again so we can see if we can get us some payback.” -Williams kertoo NBA.com:ssa.

Brooklynin etuja illan ottelussa ovat takaisinmaksu, hyvä sijoitus pudotuspeleihin ja Hawksin panoksettomuus. Nets otti tärkeän voiton Portlandista maanantaina, kun Brooklynin Brook Lopez viimeisteli ottelussa 32 pistettä. Mieheltä odotetaan samaa tulevassa koitoksessa, sillä Hawksia vastaan Lopez onnistui vain 11 pisteen tehoilla. Etu on myös Hawksin Paul Millsapin loukkaantuminen viime lauantain ottelussa. Mies loukkasi ottelussa olkapäänsä, mutta ehti viimeistellä voiton eteen 28 pistettä ja 15 levypalloa. Millsap puuttuu kentältä keskiviikkona, mikä parantaa Netsin voiton mahdollisuuksia entisestään.

Atlanta on varmistanut jo itäisen konferenssin ykköspaikan. Se saattaa saada Brooklynin pudotuspelivastustajakseen, mikäli Boston onnistuu kampeamaan Netsin yli, eikä viivan alta löydy yllättäjiä. Atlanta teki hiljattain seuran ennätyksen voitetuissa otteluissa, kun joukkue kaatoi tiistaina Phoenix Sunsin ja haki jo 58. voittonsa runkosarjassa.

Indiana Pacers – New York Knicks

Pystyykö kentälle palannut Paul George kantamaan Indianan pudotuspeleihin?

Pystyykö kentälle palannut Paul George kantamaan Indianan pudotuspeleihin?

Indiana Pacersin ympärillä pyörii yksi iso kysymys: auttaako Paul Georgen paluu Pacersin pudotuspeleihin? George teki paluun NBA-parketille kauden ensimmäisessä pelissään Miami Heatia vastaan sunnuntaina. Hän nakutti 13 pistettä viidessätoista minuutissa. Ottelu oli hyvä, varovainen paluu takamiehelle, jonka ura näytti katkeavan todella rajun näköiseen jalan murtumaan viime vuoden elokuussa.

Jos Miami oli hyvä alku Georgen paluulle, pehmentää keskiviikon Knicks-ottelu paluuta entisestään. New York on sarjan heikoin joukkue vain 15 voitolla. Carmelo Anthonyn loukkaannuttua normaalia pahemmin sukeltaneen seuran pistekuningas on ohuella 11.1 pisteen keskiarvolla Tim Hardaway Jr.  Piristynyttä peliä on todistettu viime aikoina italialaiselta Andrea Bargnanilta, joka heitti 25 pistettä joukkueen voitettua Philadelphian sunnuntaina.

Pacers on voittanut viimeksi kaikki kohtaamiset Knicksiä vastaan kaudella 2007-2008. Teko uusitaan todennäköisesti keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa.

New Orleans Pelicans – Memphis Grizzlies

New Orleans Pelicans puolustaa viimeisen runkosarjaviikon ajan paikkaansa kahdeksan parhaan joukoissa. Koska Dallas Mavericks on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, on läntisen konferenssin viimeinen paikka joko Pelicansin tai Oklahoma Cityn Thunderin heiniä. Pelikaanien ohjelmassa on vielä kaksi kovaa ottelua (Houston ja San Antonio) ja pari helpompaa (Phoenix ja Minnesota).

New Orleans otti #8-paikan haltuun viime tiistaina voitettuaan Golden State Warriorsin. Anthony Davis viimeisteli ottelussa 29 pistettä, 10 levypalloa ja neljä blokkia. Ottelusta huokui hieman Warriorsin varmistelu, sillä joukkue lähtee pudotuspeleihin varmasti läntisen konferenssin johdosta. Voitto teki hyvää kuitenkin kauden päättymistä vastaan taistelevalle pelikaaniparvelle. Davis on päässyt selkeästi kauden loukkaantumisistaan ylitse ja taistelee terveenä kovilla tehoilla mitä tahansa joukkuetta vastaan. Muista pelaajista Quincy Pondexter on piristynyt pistetehtailuun viime aikoina.

Keskiviikkona vastaan tuleva Memphis Grizzlies, taistelee yhä konferenssin kakkossijasta. Joukkue on voittanut neljä kuudesta viimeisestä ottelustaan. Viimeisin ottelu Washingtonia vastaan päättyi tappioon. Huonoja uutisia toi Jeff Greenin loukkaantuminen. Selkävaivat pakottivat miehen pois kentältä, eikä hänen odoteta palaavan kentälle vielä Pelicansia vastaan.

Karhut voittivat kauden avauskohtaamisen Pelicansia vastaan kotihallissaan, mutta hävisivät kaksi seuraavaa vieraissa. Vaikka joukkue on kairannut isoja voittoja kuluvalla kaudella, Pelicansin panos ja itseluottamus kääntänevät tärkeän voiton kuitenkin vieraiden matkaan.