Susijengi kohtaa tuntemattoman Israelin

Israelilla on kokematon ryhmä EM-kisoissa. Se on joukkueen suurin heikkous, mutta samalla vahvuus. Vahvuus, joka on Susijengille erittäin tuttu aiemmista arvokilpailuista; joukkueen aliarvioiminen. Susijengi ei kuitenkaan sorru ylimielisyyteen Israelia kohtaan. Sen sijaan Suomi lähtee ennakkoluulottomasti hakemaan samanlaista energiaa ja taisteluhenkeä, kuin eilisessä jatkoaikatappiossa.

Israel ei ole joukkueelle saati suomalaisille koripallofaneille kovinkaan tuttu. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin vain kaksi kertaa, molemmat vuonna 2010. Tämän vuoksi Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen oli seuraamassa kahta Israelin harjoitusotteluista Kroatiassa.

Israelin pelitapa on vauhdikas, mutta kurinalainen

-Israel juoksee kenttää todella hyvin. Heidän nopeiden juokseminen on ennakkoluulotonta ja joskus jopa aivan päätöntä. Heillä on kaksi erittäin hyvää pelaajaa Omri Casspi ja Lior Eliyahu sekä hyvä takamies Gal Mekel, toteaa Salminen basket.fi haastattelussa.

Petteri Koposelle Mekel on tuttu mies VTB-liigasta ja mies tunteekin takamiehen hyvin pelaajana. Myös 204-senttisen Sacramento Kingsissä nykyisin pelaavan Casspin vaarallisuus on varmasti pantu merkille miehen viimeisteltyä Venäjää vastaan 21 pistettä ottaen lisäksi 9 levypalloa.

Israel yllätti ensimmäisessä ottelussaan Venäjän niukasti 76-73. Alkuottelu oli Venäjän hallintaa ja puoliajalla ennakkosuosikki johti jo 39–27. Israel kykeni kuitenkin kääntämään pelin kurssin täysin 17-0-runillaan, jonka aikana he pitivät Venäjän lähes kuusi minuuttia ilman pisteitä. Ensimmäisellä puoliskolla Venäjä viimeisteli 60 % korintekoyrityksistään kolmen sekunnin alueelta. Israelin tiivistettyä puolustustaan kolmannella neljänneksellä, onnistui Venäjä enää 17 % yrityksistään. Susijengi saakin varautua tiukkaan ja kurinalaiseen puolustukseen.

Ottelusta ei tule helppo, mutta Israel on voitettavissa, mikäli joukkueen vaarallisin mies, Casspi, sekä muiden pelaajien henkilökohtaiset vahvuudet saadaan tukahdutettua.

”Merkille pantavaa Israelissa on, että heidän pelaajilla on merkittäviä henkilökohtaisia vahvuuksia. Periaatteessa oikeakätiset pelaajat menee aina oikealla, heittäjät heittävät aina ja niin edelleen. Tärkeät on, että miten pystymme keskittymään, jotta emme tee erehdyksiä, että kuka tekee mitä.” -Painottaa Salminen basket.fi haastattelussa

Susijengin EM-urakka jatkuu tänään klo 18:30 ottelulla Israelia vastaan. Yle 2 -studiolähetys alkaa klo 18:10. Ottelu on nähtävillä myös Viasat Hockey Finland -kanavalla.