Ennakko: Jokerit-Kazan

Eilisen yhden ottelun kierroksen jälkeen KHL palaa tositoimiin 10 ottelun voimin. Kierroksen ennakkoon mielenkiintoisimmat ottelut pelataan Helsingissä Jokereiden ja Ak Bars Kazanin välillä sekä Moskovassa, jossa yhteen iskevät Dinamo ja Torpedo Nižni Novgorod. Myös idän keskikastiin kuuluvien Ufan ja Barys Astanan kohtaaminen lupailee viihdyttävää kiekkoiltaa.

Jokerit-Kazan

Kierroksen kärkikamppailun titteli menee Helsinkiin. Eilen voittolaukauskilpailun jälkeen Amurin kaatanut, läntisen konferenssin kolmannella sijalla majaileva Jokerit kohtaa idän tämänhetkisen ykkösjoukkueen Ak Bars Kazanin.

Kazan

Idän lumileopardit eivät ole esittäneet mitään kovin häikäiseviä otteita kauden aikana, mutta se on napsinut voittoja tasaisesti läpi kauden, ja ilman pisteitä legendaarisen valmentajan Zineteula Bilyaletdinovin miehistö on jäänyt vain viisi kertaa. Joukkueelle tyypillisiä ovat tiukat yhden-kahden maalin voitot, oli vastassa sitten Metallurg Magnitogorsk tai Neftehimik Nižnekamsk.

Kazan saapuu Helsinkiin allaan 1-4 voitto Tatarstanin derbystä, juurikin mainitusta Neftehimikistä. Viimeiset viisi ottelua ovat tuottaneet kolme voittoa, yhden tappion ja yhden VL-tappion. Maaliero näissä otteluissa on 12-11. Tuota maalieroa hieman vääristää Sibirille kärsitty 6-1 rökäletappio, joten neljään peliin Kazanin verkkoon on tehty viisi maalia.

Vieraissa Kazan on pelannut hyvin, kuten Jokeritkin. 16 ottelusta 12 voittoa ja neljä tappiota maalierolla 53-32. Tiiviisti pelavaa viisikko ja hyvässä vireessä olevat Anders Nilsson ja Emil Garipov tuovat väistämättä mieleen Jokerit ja Henrik Karlssonin.

Potentiaalia Kazanilla on nähtyä vielä paljon parempaan. On ehkä väärin sanoa konferenssin ykkösjoukkueen pelanneen alakanttiin, mutta pelaajamateriaalin osalta Kazanilla voisi – ja pitäisi – olla 9-12 pistettä enemmänkin.

Hyökkäyskalusto on Alexander Burmistrovin, Mikhail Varnakovin ja Justin Azevedon johdolla laajudessaan KHL:n huipputasoa, ja myös puolustuksesta löytyy kokoa, taitoa ja ennen kaikkea kokemusta. Nimet, kuten Ilja Nikulin, Sheldon Brookbank ja Evgeni Medevedev ovat kaikille lätkäihmisille tuttuja.

Case Pesonen

Suomalaislaituri Janne Pesosen status on tällä hetkellä suurelle yleisölle mysteeri. Pesonen loukkasi itseään Karjala-turnauksessa kuukausi takaperin, eikä ole sen jälkeen pelannut. Faneille.comin saamien tietojen mukaan Pesonen olisi pelikunnossa, mutta ei jostain syystä ole pelaavassa kokoonpanossa. Aika näyttää, tihkuuko Pesosen terveydentilasta tarkempaa tietoa, vai onko kyseessä tyly vilttikomennus.

Muut Kazanin loukkaantuneet pelaajat ovat hyökkääjä Alexander Svitov ja puolustaja Vasili Tokranov. 

Jokereille kauden ensimmäinen back-to-back

Eilen nihkeän ja vaikean pelin päätteeksi arvokkaat kaksi pistettä Amurilta napannut Jokerit joutuu tänään kovaan testiin. Ottelu ei ollut Jokereilta täydellinen missään nimessä, mutta ne tärkeimmät, eli kaksi pistettä ja voitto illasta saatiin kairattua.

Kaksi nopeaa, peräkkäistä ylivoimamaalia ei hirveästi kehuja kirvoittanut ottelun jälkeen, kun sekä kapteeni Niko Kapanen että Erkka Westerlund soimasivat muuten heikosti toiminutta ylivoimapeliä.

Jos eilen Jokereiden kokoonpanosta pitää nostaa yksi pelaaja esiin, on se Riku Helenius. Mies starttasi ensimmäistä kertaa sitten Sotšille kärsityn rankkaritappion, eikä sunnuntainakaan helppo ottelu ollut. Ensimmäisiä torjuntoja sai odottaa kymmenkunta minuuttia, ja muutenkin töitä oli harvakseltaan.

– Itselle tämä peli oli todella tärkeä henkisellä puolella. Moni ei varmaan tajuakaan, miten iso juttu tämä minulle oli. Hetki on aikaa edellisestä pelistä ja vielä enemmän aikaa edellisestä voitosta, niin voitto tuntui tosi hyvältä, kommentoi Helenius eilistä peliä ottelun jälkeen.

Tänään ei varaa paikkojen hukkailuun

Eilen Erkka Westerlundin sanoja lainatakseni tasapaksun ottelun pelannut Jokerit joutuu parantamaan otteitaan, jos se aikoo Kazanin kaataa. Hukatut maalintekotilanteet maksoivat eilen täyden pistepotin, vaikka Jokerit selvästi parempi joukkue jäällä olikin. Tolpat ja ylivoimamahdollisuudet täytyy tänään kääntää maaleiksi.

Maanantain vastus on eri luokkaa, kuten on jo käynyt ilmi. Mitään uutta tai ihmeellistä kotijoukkueen ei tarvitse tänään(kään) esittää, vaan pelata tuttua ja turvallisen tehokasta ehjää, hyvin reagoivaa viisikkopeliä.

Jokereiden maalille paluun tekee eilen huilannut Karlsson, Jani Rita tekee paluu tutulle paikalleen nelosketjun laitaan ja Jere Sallinen pelaa Petteri Wirtasen laidalla kakkosketjussa. Huilivuorossa tänään ovat Eetu Pöysti, Semir Ben-Amor sekä Johan Harju. Daine Todd on loukkaantumisen takia sivussa vielä noin kuukauden päivät.

Jokerit tänään

9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 50 Juhamatti Aaltonen
61 Tommi Huhtala – 26 Petteri Wirtanen – 76 Jere Sallinen
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita

4 Ossi Väänänen – 6 Topi Jaakola
55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
2 Oskari Korpikari – 13 Ryan Gunderson
60 Santeri Saari

1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)

Seuraa näitä

Oscar Möller #45– Ruotsalainen vauhtikone on hieman hiipunut alkukauden pistetahdistaan, mutta on edelleen erittäin potentiaalinen 20 maalin tekijä.

Alexander Burmistrov #69 – Mielialapelaaja, mutta syttyy isoihin peleihin. Silkinpehmeät kädet ja loistava pelisilmä, omaa lisäksi hyvän laukauksen.

Anders Nilsson vs. Henrik Karlsson – Kahden kovassa vireessä olevan ruotsalaisveskan kohtaaminen olisi hienoa nähdä.

Vedonlyönti (NordicBet)

Onpahan ympäripyöreä matsi. Toisaalta, Jokereilla oli eilen peli, mutta toisaalta ei kovakuntoista Jokeripakkaa vastaankaan voi pelata. Kazan on levänneempi, mutta Jokerit on osoittanut sen, että se pystyy kaatamaan kovia joukkueita kovassa paikassa.

Maalimäärääkin on lähes mahdoton veikata. Äkkiseltään tuntuu, että vähämaalinen matsi on luvassa, mutta korkean intensiteetin ja kovan tempon pelissä paikkoja voi avautua hyvinkin nopeasti. Ja kun molemmissa joukkueissa on toisaalta potentiaalia maalintekoon ja toisaalta nollapeliin puolustuksen osalta, ei siitäkään ole mitään järkevää sanottavaa.

Maalintekijäosastolta sentään löytyy jotain pelattavaa. Justin Azevedo on vaeltanut varjojen mailla jo viisi ottelua tehoilla 0+2. Jotenkin tuntuu, että Suomi ja Helsinki sytyttävät miehen liekkiin ja tänään heilahtaa reppu.

Justin Azevedo tekee maalin 3.25
Steve Moses tekee maalin 2.40 (#kukamuumuka)

Muut ottelut:

Ufa-Barys Astana 2.00 klo 16.00 (Barys=Philly=kriisi)
Omsk-
Vladivostok 1.50 klo 15.00 (Raimo Summanen>Vladivostok)
Dinamo Moskova-Torpedo 1.68 klo 18.30
Dinamo Riika-Sibir yli 4.5 maalia 1.83 (kategoriaan kamaan)
Sotši-Severstal 2.10 klo 18.00 (Hei kamaan, Sotši on KHL:n kuumimpia joukkueita)

Kun avaat NordicBetin tilin nyt, NordicBet lisää 200 % jopa 200 euroon asti ensimmäisestä talletuksestasi. Näin tuplaat voittomahdollisuutesi ennen kuin olet edes aloittanut.