Jokerit KHL:n kärkitaistossa

Pyhäinpäivän viikonloppu huipentuu KHL:ssä 12 ottelun kierrokseen. Kärkiottelun titteli menee Moskovaan, jossa läntisen konferenssin nelonen Dinamo Moskova isännöi kolmannella sijalla majailevaa Helsingin Jokereita. Ottelu alkaa kello 16.30, ja se on katsottavissa Viasatin HockeyFinland -kanavalla ja Viaplay-palvelussa.

Erilaiset lähtökohdat

Vaikka joukkueet ovat peräkkäin sarjataulukossa, otteluun lähdetään erilaisista lähtökohdista.

Jokereiden vieraskiertue alkoi mallikkaasti kahdella voitolla (Podolsk, Jaroslav), mutta kova voitto Lokomotivista tyhjensi latausta ja niinpä perjantaina tuli sarjatulokas Sotšilta takkiin voittolaukauskilpailun päätteeksi. Joukkueen pelaajien kanssa keskustellessani kävi ilmi, miten paljon he Lokomotiv-voittoa arvostivat, sanoivat jopa kovimmaksi suoritukseksi koko alkukaudella. Ei siis ole ollenkaan outoa, jos ihan parasta latausta ei Sotšia vastaan ollut.

Dinamo aloitti nykyisen kotistandinsa yllättävällä tappiolla Dinamo Riikalle, mutta otti KHL:n mittakaavassa todella ison 4-3 voiton Pietarin SKA:sta Janne Jalasvaaran jatkoaikamaalilla.

SKA ja Dinamo ovat mitelleet viimeisen kolmen kauden aikana kahdesti läntisen konferenssin finaaliotteluissa, joista molemmilla kerroilla nimenomaan Moskova on mennyt jatkoon. Molempien kausien päätteeksi Moskovassa myös juhlittiin mestaruutta kevään päätteeksi, joten voidaan huoletta puhua läntisen konferenssin pahimmista kilpakumppaneista. Kumpikaan joukkueista ei halua missää nimessä hävitä toiselleen, etenkään kotihallissa. Voitto on kunnian asia.

Siksi on mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako SKA-voitto Dinamon pelaamiseen ja Jokereiden puolelta on hyvä seurata sitä, tuleeko joukkue yhtä kovaa ottelun alkuun kuin voitokkaassa Lokomotiv-ottelussa. Tuossa ottelussahan Jokerit karkasi Petr Koukalin ja Steve Mosesin maaleilla jo viidessä minuutissa 0-2 johtoon. Lokomotiv-valmentaja Dave King totesi ottelunjälkeisessä lehdistötilaisuudessa ottelun olleen käytännössä kaksi ottelua: ensimmäinen 5 minuuttia ja loput 55 minuuttia. Mainitsen tämän siksi, että Jokereilla on mahdollisuus iskeä sunnuntaina Dinamolle luu kurkkuun alussa Loko-ottelun tapaan.

Karlsson aloittaa

Meidän näkemyksenne on selkeä. Henrik Karlsson luistelee huomenna Jokereiden maalille. Lokomotiv- ja Podolsk-otteluissa Karlsson oli suorastaan huikea torjuen 63 kertaa, päästäen taakseen vain yhden vedon.

Riku Helenius ei missää nimessä ollut huono Sotšia vastaan, mutta Henke on tällä hetkellä niin huimassa vireessä, että hän saa muun joukkueen ainakin näyttämään paremmalta, jos ei pelaamaan paremmin.

Ylivoimatilanteet käytettävä hyödyksi

Ottelusta tulee mitä todennäköisimmin tiukka maalin peli suuntaan tai toiseen, ja Sotšissa tökkineen ylivoimapelin on toimittava paremmin. Etenkin laukaisukulmat on saatava paremmiksi, sillä valtaosa kudeista on suuntautunut edellisissä peleissä ensimmäiseen blokkaavaan pelaajaan.

Dinamo rullaa neljällä ketjulla

Molemmat joukkuee perustavat pelinsä ehjään viisikkopelaamiseen ja ovat hyvin valmennettuja. Dinamon latvialaisvalmentaja Harijs Vitolins oli neljä vuotta Olegs Znaroksin oppipoikana, kunnes otti vihdoin ja viimein ohjat haltuun kuluvalla kaudella. Vitolins jatkaa Znaroksin hyväksi todetulla ja kahteen perättäiseen mestaruuteen (2012-2013) vieneellä linjalla, ja joukkue pelaa tälläkin kaudella melko tasaisesti kaikilla neljällä hyökkäysketjulla. Kärjistetysti Dinamossa ei ole väliä olitko ykköskentän sentteri vai nelosketjun laituri, kellotat noin 15 minuuttia peliaikaa illasta toiseen.

Tarkkaa pelaamista

Haastattelimme Rikua välipäivänä Moskovassa, kattavampi henkilökuva vielä tulossa! (Pekka Rautiainen)

Haastattelimme Rikua välipäivänä Moskovassa, kattavampi henkilökuva tulossa! (Pekka Rautiainen)

Ottelusta tuskin muodostuu Sotši-ottelun kaltaista päästä päähän -rallattelua, siitä pitää huolen Dinamon hyvin valmennettu kokonaisuus ja selkeä pelisysteemi.

– Joskus tuntuu, että on helpompi pelata huippujoukkueita vastaan, sillä pelaajana pystyt valmistautumaan otteluihin paremmin. Tiedät tasan tarkkaan, miten kaveri tulee pelaamaan esimerkiksi ylivoimalla. Sotši-ottelu oli siinä mielessä vaikea, ettei heillä ollut minkäänlaista systeemia. Siellä pelattiin välillä ihan miten sattuu, kommentoi Jokereiden Riku Hahl. 

Dinamo muistuttaa paljon Jokereita siinä mielessä, että joukkueen vahvuus on joukkuepelaaminen ja kova työnteko. Hahl nostaa esille työteliäistä pelaajista hänelle itselleen tutut kaverit Sergei Soinin ja Yuri Babenkon, joiden kanssa hämeenlinnalaisen kiekkokoulun kasvatti pelasi Pohjois-Amerikan vuosinaan Coloradon organisaatiossa.

Ottelusta tullee kahden hyvin pelaavan joukkueen tasaväkinen taistelu, jossa ottelun alulla on erityisen suuri merkitys. Kummallakaan joukkueella ei ole varaa nukahduksiin, sillä tappioasemasta näitä joukkueita vastaan nouseminen on äärimmäisen vaikeaa.

Vedonlyönti

Viimeksi tipsasin yli 4.5 maalin kokonaisuutta, mutta vajaaksi jäimme maalin verran. Nihkä ensimmäinen erä ja Tomáš Pöpperlen huippuvire piti Jokerit kahdessa maalissa, ja näin myös vierasvoitto jäi haaveeksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että Jokerit voittaa huomenna. En osaa sitä sen tarkemmin perustella, muuten kuin sillä että pienten marginaalien pelissä Jokereilla on hyvä mahdollisuus yllättä Dynamo alussa. Lisäksi viimeisten päivien aikana joukkueesta on huokunut itsevarmuutta.

Turataan kuitenkin sen verran, että painetaan lapulle tuplamahdollisuus X2 kertoimella 1.62. Suora voitto saa kertoimen 2.75, mikä on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen!

NordicBetin kohteisiin pääset kiinni täältä.