Suomi-Kanada klo 20.00 – Mahdollisuus

Suomella on kaikki mahdollisuudet tänään yllätykseen (Alloverpress)

Suomella on kaikki mahdollisuudet tänään yllätykseen (Alloverpress)

Odotukset illan otteluun ovat kaksijakoiset. Leijonat on ristiinnaulittu jo useampaan kertaan. Suomi oli jo putoamassa jatkosta ja se olisi ollut surkein suoriutuminen koko kansan joukkueelta 59 vuoteen. Nyt paineet siltä osin on selätetty, kiitos Sveitsin sekä meidän käkikellomaan lähettiläiden Nummelinin ja Sulanderin.

Nyt joukkueella on edessään ainoastaan mahdollisuuksia. Mahdollisuus ylittää itsensä. Mahdollisuus lällättää kaikille joukkueen jo valmiiksi dumanneille ja uskonsa menettäneille. Mahdollisuus nousta kuolleista takaisin parrasvaloihin. Tällä joukkueella on mahdollisuus kaataa yksi kisojen ennakkosuosikeista, oman lohkonsa voittanut Kanada.

”Tämä jengi on ristiinnaulittu pari kertaa seinälle, ollaan oltu löysällä narulla. Nyt on huippupaikka. Hoidetaan voitto ja sitten lauletaan lällänlällänlieru.” -Olli Jokinen, MTV Sport

Kanada tulee murskaamaan Leijonat

Kanada tulee hakemaan fyysistä yliotetta. Siihen on vastattava samalla mitalla, puhtaasti. (Alloverpress)

Kanada tulee hakemaan fyysistä yliotetta. Siihen on vastattava samalla mitalla, puhtaasti. (Alloverpress)

Suomen tuleva murskatappio on jo lähes kaikkialla puheissa nostettu esille. Vaahteralehtipaidat voittivat oman lohkonsa välillä jopa puolivaloilla pelaten. Joukkueen pelityyli on klassista Pohjois-Amerikkalaista reagointia ja pelin nopeaa kääntämistä. Viivelähdöillä pyyhitään joukkueen palavereissa..hmm fläppitaulua… Joukkue on otteluun lähdettäessä todellinen ennakkosuosikki. Pelaajamateriaali ei vastaa sitä aikaisempien vuosien tähtisikermää, mutta nipusta löytyy nuorta superlahjakkuutta (Nathan MacKinnon) yhdistettynä kokemukseen ja johtajuuteen (kokoonpanoon palaava Alexandre Burrows ja kapteeni Kevin Bieksa).

Kanadan puolustus on enemmän sitä peruspakki-osastoa, mutta taitotaso riittää pelaamaan kiekkoa myös paineistettuna. Kulmäväännöissä Leijonat jää nuolemaan viiksiään ainakin paperilla. Maalivahdit eivät herätä sitä suurinta luottamusta, mutta suurin kysymys onkin siinä, onnistuuko Suomi löytämään tiensä edes niille maalintekosektoreille tiiviin puolustuksen väleistä.

Parempia, kiiltävämpiä ja nimekkäämpiä työkaluja Kanadan pakista kyllä löytyy, mutta asetelma psyykkisellä puolella saattaa kääntyä Leijonien puolelle. Kanada tulee siis murskaamaan Suomen. Nikkarit harvoin sortuvat ylimielisyyteen ja Leijonien vaarallisuus altavastaajana tunnetaan. Mutta, näkisin silti varsinkin joukkueen nuoremman kaartin jo marssineen omassa mielessään mitalipeleihin. Luulen ettei joukkue ole siltikään täysin valmis siihen uhrautuvan, raastavan, loppuun asti taistelevan Leijonalauman hyökkäykseen.

”Suomi on kuitenkin aina Suomi. Emme voi aliarvioida vastustajaamme millään tavalla, sillä nyt pelataan kuitenkin jo isoista asioista.” -Nathan MacKinnon, Iltasanomat

Mahdollisuuksia tarjottimella

Se ensimmäinen vaihto. Ensimmäinen luistimen piirto jäähän. Jokainen katse kopissa ja jo matkalla hallille. Kahden päivän levon aikana tapahtunut henkinen murros. Helpotus. Leijonat on valmis yllättämään kaikki.

Pelitavalliset ongelmat ovat selkeitä kaikille kisoja seuraaville. Reagointipeli (yhteistyöjääkiekko) on loistanut poissaolollaan. Sitä Sotshista tuttua pelin nopeaa kääntämistä, iskemistä vielä puolustusasemia hakevaa haavoittuvaista uhria päin, ei ole näkynyt. Viime kädessä materiaali sanelee ehdot pelitavalle. Jos jossain osa-alueella on ongelmia, valmennusjohdon on annettava avaimet ongelmien purkamiseen. Nyt Leijonilla on ollut kaksi päivää aikaa löytää avaimet näihin ongelmiin ja uskon, että joukkue näyttää tänään paljon paremmalta kuin aikaisemmissa peleissä. Ehkä niihin viivelähtöihin ja sen kautta pelin rytmittämiseen tänään palataan. Kulmiin on turha lähteä rimpuilemaan irtokiekoista.

Kanadan suosikkiasemaa ei voi kukaan kiistää. Se tukee Suomen menestysmahdollisuuksia. Leijona on aina vahvimmillaan altavastaajana. Yhdessä ottelussa voi ennakkoasetelma kääntyä päälaelleen, mutta tänään Leijonien on oltava jäällä paljon nähtyä parempi. Kaukaloon pitää tänään luistella turnauksen paras Suomi.

”Meidän kohdalta se tarkoittaa hyvää puolustuspelaamista. Kanadanhan on pakko voittaa, he ovat siinä tilanteessa, että ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Isoin asia meille on se, että ollaan pelirohkeita ja hyvällä tunnetasolla saadaan yksilöistä kaikki irti ja pelataan paras peli yhdessä.” -Erkka Westerlund, MTV Sport

Leijonien kentät ovat nyt oikeassa muodossaan. Viimeistä viilausta ollaan viimeistelyjäiltä haettu ylivoimiin ja tulosta erikoistilanteissa on tänään synnyttävä. Kauniita maaleja ja silmää hiveleviä syöttöketjuja en odota. Tänään kaikki lasketaan. Haluan nähdä niitä vaikka viiden mailan ja kolmen pompun kautta kohteeseensa löytäviä rumia maaleja. Haluan nähdä kun OJ heittää sen röpelökiekon kulmasta maalivahdin kautta sisään. Vaikeudet kasvattavat ja niitä Leijonilla on turnauksen aikana ollut paljon. Nyt on kasvun paikka.

Kanada yrittää murtaa Suomen puolustusmuurin

Pekka Rinne torjuu vaikka tupilla (Alloverpress)

Pekka Rinne torjuu vaikka tupilla (Alloverpress)

Kun Leijonat yllättää ottelun alussa Kanadan housut kintuissa, alkaa se tuttu puolustustaistelu. Kanada yrittää löytää keinot tiiviin puolustusmuurin murtamiseksi. Nikkarilauma tulee olemaan totutun fyysinen. Venäjä kävi jo Leijonan päälle eikä siinä ole nyt mitään uutta. Tänään pommeja väistetään ja perään naureskellaan. Seuraavassa tilanteessa annetaan sitten puhtaasti samalla mitalla takaisin (à la veljet Karalahti&Huhtala).

Kanada voi tehdä vaikka mitä ennenaikaisia juhannustaikoja, mutta Pekka Rinne ei murru. Leijonien selkäranka antaa joukkueelleen jokaisessa ottelussa mahdollisuuden voittoon. Puolustuksen on vain tehtävä miehen työ tänään mahdollisimman helpoksi.

”Otan mieluummin vastaan vaikka sata laukausta sektoreista kuin sellaisia avopaikkoja, joista Kanada pääsee iskemään ylivoimalla maalin edestä.” -Pekka Rinne, Iltasanomat

Vastaavasti Kanadan pakistosta löytyy haavoittuvuutta. Vastassa on hyökkääjien osalta turnauksen nopeimpiin kuuluva joukkue, mutta nikkareiden jalalla hieman hitaammanpuoleinen kiskoilla kulkeva puolustus antaa mahdollisuuden kiekollisiin haastoihin. Jos näihin tilanteisiin päästään Jormakan, Haulan ja Salomäen toimin, alkaa se kuuluisa boksin ovi käydä. Toisaalta saman voi kääntää toisin päin. Suomi on helisemässä jos Kanada pääsee kääntämään kiekkoa nopeasti vikkelille hyökkääjilleen 1vs1 -tilanteisiin ja jopa ylivoimahyökkäyksiin.

Piilossa olevaa potentiaalia on kummallakin joukkueella säästössä. Se kumpi saa sen potentiaalin tänään valjastettua jäälle on vahvoilla. Jos Kanada on tänään NHL:n B-miehistöllään parhaimmillaan, kasvavat erot luisteluvoimassa, hyökkäys- ja puolustuspelaamisessa liian suuriksi. Silloin vain Pekka Rinne voi meidät pelastaa. Jos taas Suomi on tänään alusta asti valmis, 110 prosenttisesti latautunut ja Kanada siinä 95% rajoilla, on Leijonat vahvoilla.

Tänään Leijonien viisikkopuolustuksen on toimittava. Sen jälkeen lopun rakentaminen on loppusilausta vailla. Hyökkäyspelissä ei ole vaikea tyhjästä parantaa. Ylivoimalla verkko heiluu. Joukkueena on kaikki mahdollisuudet kaataa paljon pienempi ja huterampi vaahtera kuin vaikka junnujen kisoissa vuoden alussa.

Inch by inch

Tänään on lähdettävä voittamaan peliä tilanne kerrallaan. Jo mennyt pari vuorokautta antaa pohjan tälle päivälle. Ne katseet kopissa antavat vielä sen viimeisen sykäyksen. Ensimmäisestä luistimen piirrosta lähtien on Leijonien oltava valmis ottelu voittamaan. Vaihto kerrallaan, tilanne kerrallaan, laukaus kerrallaan. Pala kerrallaan alkaa Kanadan kiiltokuvamaisuus haalistumaan. Tämä ottelu tarjoaa pelkästään mahdollisuuksia. Ne mahdollisuudet on käytettävä nyt. Nyt huudetaan!

”Tämä on loistava paikka tälle joukkueelle näyttää, mihin pystytään.” -Olli Jokinen, MTV Sport

Suomen ketjut Kanada-otteluun:

Hyökkääjät:
Lehterä-Kontiola-Pakarinen
Haula-Jokinen-Komarov
Jormakka-Immonen-Palola
Huhtala-T. Sallinen-Salomäki

13.hyökkääjä: J. Sallinen

Puolustajaparit:
Hietanen – Mäntylä
Karalahti – Ohtamaa
Kivistö – Marttinen
Lajunen

Maalilla:

Pekka Rinne

Miksi me rakastamme tätä koko kansan joukkuetta? Pelaa joukkueessa sitten ketä tahansa, on Suomi jäänyt viimeksi ratkaisupelien ulkopuolelle 59 vuotta sitten. Kannustetaan! Ja ollaan ylpeitä kun sankarimme jättävät jäälle tänään kaikkensa!

Nyt voi viritellä hieman uskaliaampia lappuja, sillä Betssonilla on tarjolla riskitön veto kaikille asiakkaille jääkiekon MM-kisoihin.

Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia MM-kisoista kahden heikomman vuoden jälkeen – Uskotko Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!