Jääkiekon SM-liigan ennakko: HIFK – KooKoo

Ensimmäisen ottelun Jarno Pikkaraisen alaisuudessa pelannut Helsingin IFK kaatoi eilen KooKoon Kouvolan kamppailussa 4-3 jatkoajan jälkeen. Molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahdesti ylivoimalla ja alivoimapeli oli puolin ja toisin niin seisovaa, että myös tänään nähtäneen erikoistilannemaaleja.

Eilisen ottelun yksi puhutuimmista tilanteista oli Alexander Bonsaksenin huitaisu HIFK:n kultakypärä Ilkka Kangasniemen takaraivoon, kun Kangasniemi teki helsinkiläisten toisen maalin 1. erän lopussa ja jäi osuman jälkeen jään pintaan pitelemään päätään. Toisessa erässä nähtiinkin tilanne, jossa IFK:n kapteeni Lennart Petrell sanoi kaksinkamppailutilanteen jälkeen muutaman sanan Bonsaksenille, tämän naureskellessa vieressä. Lopulta Petrell tempaisi  Bonsaksenia nyrkillä kasvoihin ja paineli vaihtopenkille, mutta joutui hetken kuluttua jäähylle tilanteesta.

Bonsaksen on tempauksensa seurauksena passitettu väliaikaiseen pelikieltoon odottamaan kurinpitopäätöstä, joten kouvolalaiset kutsuivat ylös Arttu Pellin ja Kalle Valtolan. KooKoon pakkiparit menivät tämän myötä uusiksi ja joukkue lähtee tämänpäiväiseen otteluun seitsemällä puolustajalla eilisen kuuden sijaan. Todennäköisesti Bonsaksen pääsi vähällä pelikieltonsa myötä, sillä mies olisi tänään taatusti ollut Nordiksen yleisön ja pelaajien hampaissa lyöntinsä jälkeen.

Karu fakta IFK:n kannalta on Kangasniemen loukkaantuminen, sillä hän ei pelannut ensimmäisen erän jälkeen kuin muutaman vaihdon. HIFK:n paras pistemies ja koko liigan maalipörssin jaetulla ykkössijalla oleva laitahyökkääjä ei näin ollen ole tänään kokoonpanossa. Tarkempaa tietoa tilanteesta ei ole kerrottu, joten kyseessä saattaa olla vain varotoimenpide.

KooKoon sarjasijoitus on vasta kolmastoista, mutta yksi selkeä vahvuus joukkueella on ylivoimapelin muodosta. Se on nimittäin koko liigan parasta. Alivoimapelaajista ei voi sanoa samaa, sillä vain Sport ja Ilves ovat pärjänneet kehnommin. HIFK:n vastaavassa tilastossa joukkue on molemmissa kategorioissa neljäs.

Suurin ongelma KooKoolla on maalivahtipelin kanssa. Ykkösmaalivahti Juha Järvenpää on ollut sairastuvalla tammikuun ensimmäisten päivien jälkeen ja Samu Perhonen ei ole onnistunut riittävän hyvin. Hyökkäyskalustossa tehoja riittää, mutta miinuslista on karua luettavaa, kun maaleja on mennyt omiin toiseksi eniten kaikista joukkueista. HIFK:lla maalivahtipeli on onnistunut ajoittain, vaikka tasaisuutta on puuttunut. Atte Engren aloittaa myös tänään helsinkiläisten maalilla eilisen tapaan.

HIFK:lta nähtiin kuitenkin eilen tunnetta pitkästä aikaa. Omia puolustettiin ja fyysistä peliä näkyi silloin tällöin — tosin aavistuksen liikaakin, kun Markus Kankaanperä jyräsi KooKoon puolustajan Martin Bergerin ns. puun takaa. Tempauksensa myötä Kankaanperä on Bonsaksenin tapaan tänään poissa kokoonpanosta.

Tämän päivän ottelu HIFK – KooKoo käynnistyy Nordiksella klo 16.00.

Kansikuva: AOP