Jääkiekon SM-liigan ennakkokatsaus 30.1.2019: JYP – SaiPa

JYP – SaiPa

Jyväskyläläiset ovat olleet pirteällä pelipäällä ja voittaneet seitsemän ottelua edellisestä kymmenestä pelistä. Risto Dufvan tulon myötä otteluiden aikana tapahtuviin pelin sisäisiin asioihin on tullut enemmän järkeä jämäkän johtamisen kautta. Lisänä jo ennestään hyvin toiminut puolustuspeli on tiivistynyt entisestään ja tiukat ottelut on onnistuttu voittamaan. Kolme viimeisintä tappiota ovat nekin päättyneet vain yhden maalin erolla vastustajille.

JYPin otteluissa on tällä kaudella nähty keskiarvollisesti kaikkein vähiten maaleja, joten puolustuspeli on kunnossa ja hyökkäyspeli rakentuu sen kautta. Pohjoisamerikkalaisen laskutavan mukaan joukkueen erikoistilannepelaaminen on hyvää tasoa, kun ylivoiman ja alivoiman onnistumisprosentit ovat yhteenlaskettuna yli 100%. JYPillä ylivoima on onnistunut 19.15% teholla ja alivoimalla onnistumisprosentti on 83,03%. Etenkin alivoima on hatunnoston arvoista, sillä se on liigan 4. parasta.

JYPin maalivahdeista Eetu Laurikainen on mielenkiintoinen nimi. 25-vuotias Laurikainen on torjunut tällä kaudella jo 30 ottelussa ja hänen torjuntaprosenttinsa on liigan 3. paras. Päästettyjen maalien keskiarvo 2,15 oikeuttaa 6. sijaan. Näillä tilastoilla JYPillä on mahdollisuus olla kevään yllättäjä, sillä joukkueelta löytyy tarpeeksi kärkitason osaamista ja onnistumisia on tullut leveällä rintamalla pitkin kautta.

SaiPa on yksi JYPin päävastustajista tällä hetkellä. Yhden ottelun enemmän pelanneella lappeenrantalaisryhmällä on viisi pistettä enemmän ja sijoitus on yhdeksäs. SaiPa näytti taistelijaluonnettaan menneenä viikonloppuna, kun se kohtasi Pelicansin kahdesti. Molemmat ottelut olivat äärimmäisen tiukkoja ja päättyivät varsinaisen peliajan jälkeen tasan, toinen vasta rankkareilla. Otteluissa erityisesti SaiPan alivoimapeli oli loistavaa, sillä Pelicansin ja liigan 2. paras ylivoima ei onnistunut viimeistelyssä kertaakaan.

SaiPan mykistävä alkukausi, jolloin se voitti hurjat yhdeksän ottelua kymmenestä on kaukainen muisto. Pelicans-ottelut kuitenkin näyttivät, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Tilastot tukevat kaikilta osin SaiPan sarjasijoitusta ja pistetilastoa katsellessa vastuu on jakautunut laajalle rintamalle. 12 parhaan pistemiehen joukossa on peräti neljä puolustajaa, joten kiekollista taitoa on hyökkääjien lisäksi myös alakerrassa.

Frans Tuohimaa on pelannut peräti 36 ottelua SaiPan maalinsuulla joukkueen 44 ottelusta. Uransa parhaita pelivuosia pelaava Tuohimaa nauttii vastuusta ja häneen joukkue ei parhaana päivänä kaadu.

Tänään on ennakkoon odotettavissa todella vähämaalinen ottelu, jossa mitataan molempien joukkueiden kärsivällisyys. Todellinen kuuden pisteen ottelu, jossa on jo aavistus playoff-henkeä.

Kansikuva: AOP