Jarkko Ruutu kuvattuna Illuminatin kesäjuhlien illallisilla (Siriuksen kuvatoimisto)
Sunnuntai 16.3.2014 merkitsi loppua – Jokereiden loppua. Viimeinen kausi liigassa päättyi tappioon HPK:lle ja 9. sijaan. Ensi kaudella tämä kallis keskinkertaisuus ei enää liigajäillä kurvaile. Mutta miten tässä näin oikein kävi?
Pitää palata ajassa ensin kesään 2010. Menestykseen tottunut joukkue oli taapertanut edelliskaudella sijalle 10. ja Hartwall Areenalla lakaisi iso luuta. Jarmo Kekäläinen tuli NHL:sta nostamaan Jokeri-organisaation kansainväliselle huipulle, Hannu Jortikan potkujen jälkeen Erkka Westerlund tuli johtamaan joukkuetta kaukalon laidalta samoin tavoittein.
Uuden rakentaminen vie aikansa ja kauden 2010-11 kuudes sija saatettiin Ilmalassa – ja muuallakin – jopa perustellusti tulkita uuden rakentamisen aluksi ja vasta seuraavalla kaudella piti näyttää. Oliko rakentumassa sellainen jättiläinen, joka pyyhkii muut kevyesti tieltään niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin? Muutaman kivenheiton päässä Nordenskjöldinkadulla Jokereiden toimia seurattiin luonnollisesti kiinnostuneina ja kenties myös hiukan huolissaan.
Jokereiden ainakin puhutuin hankinta kesällä oli vahvan HIFK-taustan omaava Jarkko Ruutu, joka palasi NHL-jäiltä kotimaahan ja oikeastaan kaikkien yllätykseksi nimenomaan Jokereihin. HIFK-fanit eivät juuri ymmärrystä ”Juudakselle” jaelleet ja kauden paikalliskohtaamisia odotettiin vesi kielellä jo tästäkin syystä.
Olisiko Jarkko Ruutu se viimeinen palanen Jokerien palapelissä? Oli, mutta ei ihan sillä tavalla kuin Jokereissa oli laskettu. Ennemminkin ”Rudi” oli sitä tavalla, joka oli kenties laskettu pääkaupungin toisen seuran toimistossa.
Jarkko Ruutu vastaanottaa salaisen mikrofilmin täynnä uusia ohjeita (All over press)
Kesällä 2011 Ruutu kävi neuvotteluita myös vanhan seuransa HIFK:n kanssa ja näin jälkikäteen ajatellen osapuolet saattoivat sittenkin päästä hyvään yhteisymmärrykseen – yhteisymmärrykseen siitä, että Ruutu tekee sopimuksen nimenomaan Jokereiden kanssa. Ajatuksenkulku oli HIFK:n kannalta nerokas. Kunnolla kukkoilemaan ryhtyneen naapurin pullisteluihin ei kannattanut yrittää vastata samalla mitalla, vaan tarvittiin hienostuneempia keinoja. Tarvittiin myyrä. Tarvittiin Jarkko Ruutu.
HIFK-paidassa keväällä 1998 mestaruuden voittanut Ruutu ei sen lisäksi ole urallaan voittanut mitään. Ristiriitaisia tunteita aina herättänyt hyökkääjä on sen jälkeen hämmentänyt monessa sopassa sotkien usein vastustajan peliä ja lähes yhtä usein ellei useammin myös oman joukkueensa pelin. Pelillisiä ansioita ja osaamista Ruudulla on sen verran niitäkin, että pelkkänä yhden roolin ärsyttäjänä Ruutua ei voi missään nimessä pitää.
Jokerit palkkasi isolla rahalla ainakin juhlapuheiden mukaan kypsyneen pelaajan, jolla on tärkeä pelillinen rooli ja tärkeitä johtajan ominaisuuksia. Ja pääsi päälle päätteeksi iskemään HIFK:ta puun takaa nappaamalla verivihollisensa nenän edestä todellisen HIFK-ikonin. Tai näin seurajohdossa uskottiin.
Jarkko Ruutu ei kuitenkaan ole palkkasotilas. Hän pelaa sydämellä, ei lompakolla. Hän pelaa oman seuransa värien puolesta ja se seura on ja oli HIFK, ei Jokerit, pelipaidan rintamuksesta olevasta logosta riippumatta. Tämä tajuttiin HIFK:n toimistolla ja laskettiin vielä sen varaan, että Jokereiden toimistolla tämä ajatus ei käy mielessäkään.
Suuren suunnitelman mukaisesti Ruutu lunasti avauskaudellaan Jokereissa odotuksia mukavasti 35 pisteellään. 192 jäähyminuuttia päälle olivat kuitenkin enteellisempi lukema. Ruutua puolustettiin Jokerileirissä vimmatusti, vaikka miehen tempaukset eivät seuralle ainakaan uusia ystäviä tuoneet. Ruutu oli ennen kaikkea pelimies, Ilmalasta julkistettiin – sinänsä ihan oikealla termillä.
Ruutu lempiasennossaan HIFK-peleissä (All over press)
Toisella kaudellaan Jokereissa Ruutu alkoi vetää koko seuraa myös mediassa yhä enemmän negatiivisessa mielessä otsikoihin. Pelikiellot seurasivat toistaan ja niihin johtaneet tapahtumat saivat myös lajin ulkopuoliset piirit jo reagoimaan. Samalla Ruutu nakutti kuitenkin mukavasti tehoja ja todellisuus pysyi edelleen verhon takana piilossa. Jokerit voitti runkosarjan, mikä auttoi entisestään sumentamaan todellisuutta. Pudotuspeleissä tuli sitten heti noutaja ja oireellista oli, että Jokeri-faneja lukuun ottamatta tuskin kukaan oli pahoillaan.
Sen jälkeen tapahtumat alkoivat vyöryä jo tavalla, jota edes Ruutu ja HIFK eivät osanneet kuvitellakaan. Ensin Jokerit julisti isolla uholla siirtyvänsä pelaamaan KHL-jäille kauden 2013-14 jälkeen. Hjallis Harkimo teki kauppaa niin tyylikkäästi, että ”myyrän” ei tarvinnut kuin seurata sivusta kuinka kaikki menee itsestään ohituskaistaa oikeaan suuntaan.
Jokereiden saama julkisuus pitkin kesää 2013 oli miltei yksinomaan negatiivista. Kauden käynnistyttyä jälleen kalliilla rahalla koottu nippu konttasi jatkuvalla syötöllä ja suuri yleisö ilkkui vierestä. Omatkin alkoivat epäillä ja yhä harvemman askeleet suuntasivat ottelupäivinä katsomoon.
Ulos kuuden parhaan joukosta, ulos kokonaan heti pudotuspelien säälivaiheessa – paitsi että Jokereita tuskin sääli kukaan. Kausi oli pelillisesti pannukakku, tuloksellisesti katastrofi, seura sellaisenaan kuin se viime vuosikymmenet on tunnettu oli käytännössä myyty ja lakannut olemasta… Ei menestystä, median takinkääntäminen ja nousu Jokereita vastaan, yleisön ja kannattajien äänestäminen jaloillaan, koko seuran loppu… Jarkko Ruutu on varmasti ansainnut parikin tuoppia IFK-johdolta kauden päätteeksi. Palkkiota hän ei tarvitse, Jokerit maksoi hänelle kolmen kauden aikana miljoonaluokan korvauksen. Summa on suuri, mutta ammattitaitoisesti Ruutu myös työnsä teki.