Kiekkoraati: HPK:n positiivinen kausi saa tylyn päätöksen: ”Yksinkertaisesti liian kova pala”

Kotimainen kiekkokausi huipentuu – katso pudotuspelit ilmaiseksi!

HPK ja JYP kohtaavat pudotuspeleissä neljän vuoden tauon jälkeen. JYP aloitti kauden heikosti, mutta runkosarjan jälkimmäinen puolikas sujui loistavasti. HPK:n sesonki oli vastaavasti kauttaaltaan erinomainen ja Antti Pennanen luotsasi joukkonsa hieman yllättäen suoraan puolivälieriin. Faneille.comin toimittajat Jesse Happonen ja Eemeli Kosonen käyvät läpi lähtökohtia tähän mielenkiintoiseen puolivälieräpariin.

JYP pelasi hurjan runkosarjan lopun. Onko joukkue Tapparan ohella suurin mestarisuosikki?

JH: JYP ja TPS olivat ennen Tapparan tiistaista pupellusta rahtusen pienempiä suosikkeja, mutta nyt väitän kolmen joukkueen olevan kannujahdissa samalla viivalla. Kaksi joukkueista tulee pettymään karvaasti, sillä vain mestaruus kelpaa kolmikolle. JYPin kärkinimet eivät ole aivan niin tehokkaita kuin kilpailevan kaksikon, mutta se on selvää, että laatua joukkueessa on mestaruuteen asti. Joukkue sai vielä juuri sopivasti pudotuspeleihin Michel Miklikin kaltaisen tekijämiehen, jonka avulla jyväskyläläiset saavat käytännössä yhden ketjun lisää kasaan luomaan maalintekouhkaa. Edelleen on pakko kehua joukkueen koostumusta. Miehistöstä löytyy Juha-Pekka Hytösen ja Jani Tuppuraisen kaltaisia voittajia, jotka pelaavat vielä korkealla tasolla sekä nuorta tarmoa esimerkiksi Antti Suomelan ja Sami Nikun kautta.

EK: Kyllä on. JYP oli runkosarjan jälkimmäisellä puolikkaalla huimassa vireessä ja joukkueen kaikki osa-alueet toimivat. Lisäksi jyväskyläläisten riveistä löytyy roimasti sopivan kokeneita pelaajia, jotka tietävät pudotuspelien metkut. JYPillä ei käytännössä ole lainkaan heikkouksia, vaan kyseessä on tasaisen vahva joukkue. Runkosarjan 20 viimeistä ottelua kuvaavat JYPiä hyvin. Joukkue jäi pisteittä vain kaksi kertaa, teki eniten (63) ja päästi vähiten (33) maaleja sekä ylivoimaprosentti oli peräti 27,87. Ihan kohtalaiset asetelmat lähteä kohtu pudotuspelejä.

HPK on tehnyt vahvan paluun sarjan kärkikahinoihin. Minkälaiset mahdollisuudet hämeenlinnalaisilla on menestyä pudotuspeleissä?

JH: On harmi, että ainakin näin etukäteen tuntuu siltä, että HPK pelaa tällä kaudella enää muutaman pelin. JYPin parin viime kuukauden vire on ollut niin vahva. Lisäksi JYP on seurana ollut selvästi voittoisampi tällä vuosituhannella. HPK saa kuitenkin varmasti uskoa tekemiseensä, sillä kauden aikana se pelasi tasaisia otteluita jyväskyläläisten kanssa. JYP vei neljässä ottelussa jaetut pisteet lukemin 7-5. Viime aikojen formi luo minulle sellaisen intuition, että HPK:n isoin työ on jo tehty. Se palasi runkosarjan suorituksellaan takaisin uskottavaksi jääkiekkojoukkueeksi, ja kaikki tästä eteenpäin on vain plussaa. Lisäksi joukkueen pelaajisto ei ihan kestä vertailua JYPin vastaavaan.

EK: HPK:lla on varsin kokematon joukkue, muutamia erittäin kokeneita pelimiehiä lukuun ottamatta. HPK tarvitseekin pudotuspeleissä isoja onnistumisia joukkueen kokeneemmalta kaartilta, kuten Niko Kapaselta, Eero Somervuorelta, Niklas Hagmanilta, Janne Lahdelta ja Shane O’Brienilta. HPK:n nuori maalivahtiosasto on vielä pienoinen kysymysmerkki kevään ratkaisupelien kannalta. Hämeenlinnalaisten vahvuudet ovat nimenomaan sitoutuneessa joukkuepelaamisessa, mutta pudotuspeleissä yksilöiden on pystyttävä nousemaan esiin.

Ketä pelaajia tässä sarjassa kannattaa ottaa seurantaan?

JH: HPK:n puolustuksesta haluan nostaa esiin kaksi nimeä, Mathias Porselandin ja Joonas Lehtivuoren. He ovat sellaisia nimiä, jotka voivat helpottaa hyökkääjien taakkaa esimerkiksi ylivoimalla pisteiden valossa. Kumpikaan pelaajista ei säästele laukaustaan ja etenkin Porseland on osoittanut olevansa aivan eliittipakkeja Liigassa.

Hurrikaanipaidoista nostan esiin Suomelan. Miehellä on aivan järkyttävä lämäri. HPK:n pitää olla joka sekunti tarkkana, kun kultakypärä on jäällä. 22 osumaa ei syntynyt runkosarjassa vahingossa. On hienoa nähdä, miten Leijoniinkin murtautunut nuorukainen selviytyy nyt, kun hän on merkitty mies.

EK: JYPin ja HPK:n välisessä sarjassa kohtaa kaksi joukkuetta, jotka ovat sekoituksia nuoruutta ja kokemusta. Molemmilla joukkueilla on nuoria tähtiä avainrooleissa, mutta vastapainona on tuiki tärkeitä kokeneita ratsuja. JYPilta kannattaakin ottaa seurantaan esimerkiksi Juha-Pekka Hytönen, Jani Tuppurainen ja Ossi Louhivaara, kun taas Kerholta kannattaa seurata Niko Kapasta, Janne Lahtea ja Niklas Hagmania. Kokeneet pelaajat kun tuppaavat olemaan elementissään kauden kriittisimmillä hetkillä.

Sarjan ratkaiseva tekijä?

JH: JYP on yksinkertaisesti laadukkaampi joukkue. Joukkueen materiaali on leveämpi ja ratkaisuvoimaa löytyy enemmän. Odotan sen olevan todella tyly joukkue pudotuspeleissä. HPK:n konkaripelaajien on pakko saada ”vielä kerran, pojat” -henki päälle. Niko Kapasen, Eero Somervuoren ja Niklas Hagmanin on näytettävä nuoremmilleen, miten pudotuspeleissä pelataan. Heidän on oltava esimerkkejä ja sytytettävä joukkue hurmokseen. HPK:n pitää olla kunnianhimoinen, eikä se saa tyytyä jo saavutettuun.

EK: JYP on kaikessa tekemisessä pykälän HPK:ta edellä. Jyväskyläläiset ovat olleet jo pitkään huimassa vireessä eikä joukkue osoittanut hyytymisen merkkejä runkosarjan lopussa. Vaikka HPK laittaa tiukasti kampoihin ja numerot pysyvät tasaisina, niin JYP kääntää kamppailut edukseen. Jyväskyläläisillä ei käytännössä ole heikkoja osa-alueita, jotka HPK voisi kääntää edukseen.

Kumpi etenee puolivälieriin?

JH: JYP vetää sarjan läpi rutiinilla ja selvittää tiensä välieriin voitoin 4-1.

EK: JYP on yksinkertaisesti liian kova pala Kerholle ja etenee välieriin voitoin 4-1.

Jännitys tiivistyy Liigassa, kun puolivälierät jatkuvat keskiviikkona. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelustaMikäli sinulla ei ole vielä Ruutua, niin saat koodeja kätevästi käyttöösi täältä. 

Kansikuva: All Over Press