Kärppä-nuoret – avain menestykseen

Oulun Kärppien Liiga-kausi on alkanut odotetusti kolmella voitolla, mutta joukkueen pelissä riittää vielä tekemistä.

Kärpät pelasi avausviikonloppuna KalPaa vastaan kahdesti voittaen molemmat ottelunsa. Tiistaina oululaiset aloittavat kolmen kotiottelun putken, kun joukkue isännöi Turun Palloseuraa ja hoita täydet pisteet kotiin lukemin 4–3.

Oululaiset ovat sarjakärjessä yhdessä Lappeenrannan SaiPan kanssa. Molemmat ovat voittaneet kolme ottelua, joista yhden jatkoajalla, mikä tekee molempien pistestesaaliiksi kahdeksan.

Kärppien peli on ollut kohtuulliseen hyvää, sillä päävalmentaja Lauri Marjamäen kuviot ovat taottu pelaajien päähän, mutta vielä olla nähty parasta Kärppiä. Oululaisten isoimmat nimet eivät ole vielä yltäneet aivan tasolleen, vaikka Kärpistä ei ole löytynytkään heikkoja lenkkiä. Se kertookin Kärpistä paljon ja kysymys kuuluukin, kuinka hyvä Kärpät tulee olemaan?

Sillä välin, kun kärkinimet vasta käynnistelevät moottoreitaan tälle kautta, on nuorisokaarti ratkonut oululaisille pelejä. Perjantain avausottelussa ratkaisumaali syntyi Markus Nutivaaran lavasta, lauantaina sankariksi nousi uransa ensimmäistä Liiga-otteluaan pelannut Antti Kalapudas ja tiistaina orkesteria johti kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Sebastian Aho.

Heidän lisäksi isossa roolissa ovat pelanneet Miro Aaltonen, Juuso Ikonen ja Jesse Puljujärvi, jotka ovat saaneet heti tehoja irti. Kärppä-konkarit saavat rauhassa hakea peliään uomilleen, sillä nuoret pitävät huolen siitä, että oululaiset ovat kokoajan kärkikamppailussa mukana.

Kärpät on loistava esimerkki siitä, kuinka tärkeässä roolissa omavaraisuus on. Omista junioreista kasvaa pelaajia, jotka antavat tulitukea kärkihankinnoille ja parhaimmillaan ratkovat mestaruuksia, kuten Aho. Juniorityö on syy Kärpät-dynastian syntyyn ja se takaa sille myös loistavan tulevaisuuden.

Pelicans haastaa Kärpät Oulussa

Oululaisten kotipelit jatkuvat tänään, kun eilen Vaasassa pelannut Lahden Pelicans jatkoi matkaansa Pohjois-Suomeen päin. Pelicansin joukkueesta on vielä hankala vetää isoja johtopäätöksiä, sillä lahtelaisilta on nähty hieman sekavia otteita.

Kauden avauksessa joukkue hävisi HPK:lle vieraissa, toisessa ottelussa irtosi voitto Bluesista ja eilen joukkue hävisi jatkoajalla Sportille. Pelicans on vielä sekavassa tilanteessa, sillä peli on takunnut monella osa-alueella, mutta pistesaalis (4) oikeuttaa joukkueen kuitenkin 8. sijaan, mihin Lahdessa voidaan olla tyytyväisiä.

Kärpät tulee todennäköisesti ottamaan hallinnan alusta lähtien, mutta kuten sanottu, Kärpilläkin riittää vielä tekemistä. Esimerkiksi ylivoimapeli on vielä kaukana parhaastaan, mikä antaa vastustajalle tasoitusta.

Kärpillä on kuitenkin neljä toimivaa kenttää ja voittava maalivahti – samaa ei voi sanoa Pelicansista – jolta ei löydy yhtään selvää ykköskolmikkoa ja maalivahtipelikin aiheuttaa kysymysmerkkejä. Lahtelaisten ykkösveskari Janne Juvonen joutui loukkaantumisen vuoksi sivuun ja nyt vastuuta kantaa Sami Rajaniemi, joka ainakin eilen esitti kelvollisia otteita.

Pelicansin kärki on ohut, minkä vuoksi tehot jäävät pieniksi kärjen epäonnistuttua. Suurta roolia nauttivat Antti Erkinjuntti sekä Ryan Potulny ovat olleet vielä pimennossa ja heidän panostaan lahtelaiset kaipaavat.

Kotijoukkue on tänään selvä ennakkosuosikki, mutta yksi tilastofakta antaa vieraille mahdollisuuden. Kärpät-ylivoima on ollut vielä heikkoa, sillä joukkueen onnistumisprosentti on vain 7,14. Mika Niemen, Esa Pirneksen ja Ivan Humlin tasoiset pelimiehet eiväy yleensä tarvitse montaa ylivoimaa iskiäkseen kiekon maaliin, mutta nyt on ollut hankalaa.

Pelicans on puolestaan pelannut täydellistä alivoimaa eikä heille ole tehty yhtään ylivoimamaalia tämän kauden kolmessa ottelussa. Lisäksi Pelicansin ylivoimapeli on ollut Liiga parasta: onnistumisprosentti 37,50 nostaa lahtelaiset ylivoimaisesti kärkeen.

Lahtelaiset eivät ole säväyttäneet viisikkopelissä, mutta erikoistilanteet ovat hallussa, mikä antaa vieraille tänään mahdollisuuden kamppailla voitosta.

Seuraa näitä

Kärppien nuoret:

Nousevatko nuoret taas esiin? Ikonen, Aho ja Aaltonen muodostavat loistavan kentällisen ja he johtavat tällä hetkellä Kärppä-pataljoonaa. Onko tässä uusi ”donskoi-kemppainen-junttila” -ryhmitelmä?

Erikoistilanteet:

Kun Kärpät alkaa pelaamaan ylivoimalla odotetulla tasolla, ei Liigasta löydy heille pysäyttäjää. Kysymys kuuluukin, kuinka kauan se ottaa aikaa? Taitoa ja potentiaalia on kuin pienessä kylässä, mutta mielikuvituksettomassa ylivoimassa on tällä hetkellä käsijarru päällä. Entä kuinka Pelicansin yli- ja alivoima toimivat? Tähän asti meno on ollut hurjaa ja sen on jatkuttava samalla tasolla, mikäli joukkue haluaa napata isoja päänahkoja. Joukkueen viisikkopeli ei ole vielä sillä tasolla, että Kärpät kaatuisi sen avulla.

Kierroksen muut ottelut:

JYP-SaiPa

Kierros alkaa kello 18.30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla sekä Ruutu-palvelussa.

Pääkuva: All Over Press