Kauden kruunaa GAME 7

Siellä se häämöttää (Alloverpress)

Siellä se häämöttää (Alloverpress)

Nyt ei voi hehkua laittaa pienemmälle. Mahtavan ja tunnerikkaan Liigakauden päättää otteluiden ottelu, se kaiken ratkaiseva ja kruunaava Game 7. Kyseessä on Liigahistorian finaalien ensimmäinen seitsemäs ottelu. Tänään se kaikki ratkeaa. Kanada-malja nousee täpötäydessä Raksilassa.

Koko kausi antoi merkkejä siitä, että Liigassa on kaksi ylitse muiden. Kärpät ja Tappara hallitsivat runkosarjaa ja kehitys vain jatkui siitä siirryttäessä pudotuspeleihin. Lopulta tie vei kummankin suosikin finaaliin. Tapparan käyrä on ollut nouseva, kun taas Kärpät on pystynyt pelaamaan suhteellisen korkealla tasolla jatkuvasti, pieniä ailahduksia lukuunottamatta. Kärpät ja Tappara ovat kohdanneet kauden aikana kymmenesti ja osuvasti pelit ovat nyt 5-5.

Kärpät on joukkue, ei vain loistavien yksilöiden muodostama ryhmä

Taikuri JMA veti kanin hatusta ja jäällä kuului kiss kiss (Alloverpress)

Taikuri JMA veti kanin hatusta ja jäällä kuului kiss kiss (Alloverpress)

Kärpät hävisi pääsiäisenä kolme ottelua putkeen ja moni jo uskoi Tapparan vievän mestaruuden. Tamperelaiset pystyivät ajamaan oululaiset nurkkaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja vastaavasti oululaiset alistuivat siihen. Mikään ei kerro joukkueesta niin paljon kuin tappioaseman kääntäminen voitoksi. Keskiviikkona Kärpät otti käsijarrun pois ja tulokset seurasivat. Kahden ottelun takaa sarjan kääntäminen seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun näytti vielä viikko sitten utopistiselta. Mutta niin vain vaaka kääntyy ja momentun seuraa johtajaa. Kaukalossa pelaa tällä hetkellä kaksi todella suurta joukkuetta, ansaitusti.

Tamperelaiset olivat fyysisempiä ottelusarjan alun ja käänne tapahtui viidennessä ottelussa. Silloin pohjoisen pojat vetivät haalarit niskaan ja ajoivat kirvesrinnat ahtaalle. Taklaukset viidennessä ottelussa Kärpille 30-16. Kärpät lopetti peruuttelun, pääsi peliin sisään ja tunnetila oli oikea. Voittoja kaksinkamppailuista ja töitä, töitä ja töitä. Seurauksena maalipaikkoja tuhlattavaksi asti ja kaiken mukana se onnekas pomppu joka lopulta ratkaisi.

Samalla tuon työmäärän nosto ja peruutusvaihteen unohtaminen toi vaikeuksia Tapparan avauspelaamiseen. Kuudes finaali jatkui siitä mihin viides päättyi. Kärpät hallitsi ja loi paikkoja. Ensimmäisen erän jälkeen peli 2-0 oululaisille ja sieraimissa seitsemännen finaalin hajua. Juhamatti Aaltosen KissKiss-maali oli jotain mitä Liigassa liian harvoin nähdään. Tappara alkoi kuitenkin vyöryttämään väkisin paikkoja Tomi Karhusen maalille ja sai lopulta väännettyä pelin tasoihin kolmannessa erässä. Lopulta Kärppien Ivan Huml nousi ratkaisijaksi ylivoimalla.

Kuudennen finaalin jälkipyykki on ollut osaltaan rumaa. Juha Metsola on saanut kuulla kahden ensimmäisen maalin imuroinnista. Metsolaa ei ymmärrettävästi haastattelualueella ottelun jälkeen näkynyt ja miehen päälle heitettiin savea jopa omasta leiristä.

”Maalivahti petti, se on kylmä fakta. Otti se hyviäkin seivejä, mutta kun perkele tappio tuli, niin ei auta mitään.” -Tapparan maalivahtivalmentaja Petri Tuononen, iltalehti.fi

Suhteellisen rajua kommenttia omien leiristä kesken finaalisarjan. En sano muuta. Myös Kärppien Karhunen imaisi Kristian Kuuselan 1-2 kavennuksen helposti sisään, mutta mies voitti ottelun eikä siksi joudu samanlaiseen ryöpytykseen.

”Menneitä ei saa takaisin. Mieli kirkkaana sitä on vain painettava eteenpäin.”-Tomi Karhunen, Aamulehti

Juha Metsola joutui kuudennen finaalin jälkeen omienkin hampaisiin (Alloverpress)

Juha Metsola joutui kuudennen finaalin jälkeen omienkin hampaisiin (Alloverpress)

Momentum Kärpillä

Mitä siis odottaa illan seitsemänneltä finaalilta? Kumpi on tällä hetkellä vahvempi? Selkeästi momentum on Kärpillä. Tappara pystyi vääntämään pelin perjantaina tasoihin, mutta Kärpät vei lopulta ottelun. Kiri ei riittänyt loppuun ja se syö miestä jos joku, kun huomaat kaiken peliin laittaneena kompastuvasi loppusuoralla. Tapparalla oli käsissään kaksi ottelupalloa ja se ei pystynyt niitä tappamaan.

”Henkisillä seikoilla on painoarvoa, mutta totta kai jäällä pitää olla myös taitoa, jotta saadaan pussitettua tarvittavat maalit. Mutta ehkä 80-prosenttisesti kyse on korvien välistä.” -Ari Vallin, Kärpät, Iltasanomat.fi

Paljon on myös tänään kiinni siitä missä fyysisessä kunnossa sotajoukot ovat. Palautuminen on jäänyt vähiin ja on todistettua, että voitolla jaksaa painaa yömyöhään, kun taas hävinneenä ei jalat paljoa kanna. Henkisesti kaikki ovat valmiita laittamaan tänään kaiken peliin, kun kiekko jäähän tipahtaa. Siitä ei puhettakaan. Mutta ensimmäisen maalin arvo tulee olemaan tänään todella suuri. Kärpät on pystynyt nousemaan takaa ja se tietää pystyvänsä siihen. Tapparan muistoissa on tällä hetkellä vain tyngäksi jäänyt kiri.

”Ainakin omat kintut tuntuvat nyt todella hyviltä.” -Vallin, Iltasanomat.fi

Se joka ei pelkää on vahvoilla. Pelirohkeus on avainsana. Uskallatko ratkaisevassa paikassa vielä tehdä niitä pihapeleistä tuttuja pieniä siirtoja? Uskallatko haastaa vai heitätkö kiekkoa suosiolla ränniin? Ajatko maalille ottamaan sen sadannen iskun alaselkään? Syötätkö siinä pienen pienessä tilan ja ajan -ikkunassa sen lätyn takatolpalle?

Tappara hallitsi näennäisesti kuudetta finaalia, mutta kokonaisuudessaan ottelu oli kuitenkin Kärppien hallussa. Jos oululaiset menevät tänään johtoon ja pelaavat sen jälkeen kuin perjantaina toisen erän, on Tappara suurissa vaikeuksissa. Tiivis viisikkopuolustus, todella tiivis maalinedustapelaaminen ja valtavasti blokkeja sekä kokonaisvaltaista uhrautumista maustettuna terävillä vastahyökkäyksillä. Mikä tahansa joukkue on vaikeuksissa jos vastustaja onnistuu edellä mainituissa. Lisäksi jos Karhunen vie maalivahtien kamppailun, kuten tähänkin asti, on mestari selvillä.

Kultakypärät Kuusela ja Huml ovat olleet suuressa roolissa. Perjantaina Kuusela oli Tapparan molemmissa maaleissa mukana ja Huml iski voittomaalin Kärpille. (Alloverpress)

Kultakypärät Kuusela ja Huml ovat olleet suuressa roolissa. Perjantaina Kuusela oli Tapparan molemmissa maaleissa mukana ja Huml iski voittomaalin Kärpille. (Alloverpress)

Kaikkien aikojen playoff-kevät

Pudotuspelien alusta saakka on ollut pieni kutina siitä, että tämän kauden playoffit ovat kaikkien aikojen kovimmat. Nyt se on jo varmaa. Kaikki ratkeaa tänään täpötäydessä Raksilassa ja valitettavasti ainakaan minun korviini ei ole vielä kuulunut sanaa siitä, että ottelu olisi nelosella kaikkien nähtävillä.

Tapparalla on sanansa sanottavana ja joukkue tulee tänään aivan uudella ryminällä liidereidensä Niemisen, Kankaanperän, Puistolan sekä tietenkin Rautakorven johdolla. Kärpät haluaa jatkaa siitä, mihin kehityskaari on sen sarjan aikana vienyt. Oikea joukkue voittaa, on tulos mikä tahansa, vaikka kahvara-nimike on tullut monelle jo tutuksi. Niin ja ne betsit. Betsaan tänään tasapeliä vain siksi, että haluan todistaa tämän uskomattoman kauden jatkumista mahdollisimman pitkään. Kertoimella ei ole niinkään väliä (Betsson 3.90).

GAME 7. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Kanada malja. Kausi pakettiin. Voitolla yöhön, tappiolla pää tyynyyn. Klo 17.00 KLASSIKKO jo syntyessään. Kausi 2013-2014 uskomaton. Tämä päivä kruunaa kaiken. En malta odottaa!

Game 6 kohokohdat: