TOP 10: Ensi kesän NHL Draftin suomalaiset

Viime kesän NHL:n varaustilaisuus oli todellista suomalaisloistoa, kun ensimmäisellä kierroksella varattiin jopa kuusi suomalaispelaajaa. Koko draftissa huudettiin yhteensä 23 suomalaista, mikä oli äärimmäisen komea luku.

Tulevan kesän varaustilaisuus tulee olemaan suomalaisille selvästi heikompi kuin viime kesän draft, mutta tänäkin vuonna Suomeen tulee ykköskierroksen varauksia. Se on varma.

Tässä jutussa on listattuna tulevan kesän varaustilaisuuden kymmenen parasta suomalaispelaajaa ja arvioitu, millä kierroksella kukin pelaaja saa varauksen.

10. Santeri Salmela (KooKoo), 7. kierros

17-vuotias puolustaja sai tällä kaudella tililleen 31 Liiga-ottelua, ja nuori pelimiehen alku sai myös mukavasti jääaikaa, kun hän kellotti 16 minuuttia ottelua kohden. 186-senttinen Salmela keräsi Liiga-jäillä vain yhden syöttöpisteen, eikä hänen vahvuuksiin kuulukaan kiekollinen peli. Salmela pelaa vahvaa puolustuspään peliä, ja hän pystyy painimaan miehekkäästi jo aikuistenkin sarjoissa, minkä vuoksi hän onkin napannut paikan kouvolalaisten takalinjoilta. Salmela pääsee vielä näyttämään taitojaan huhtikuussa U18-MM-kisoissa, mutta se tuskin muuttaa enää hänen osakkeitaan. Hänen kiekolliset taidot ovat rajalliset, ja sen vuoksi myös NHL-varaus saattaa jäädä saamatta. Varaus viimeisillä kierroksilla on kuitenkin täysin mahdollinen.

9. Juuso Ketola (Ässät U20), 6. kierros

Juuri 18 vuotta täyttänyt Ketola oli tällä kaudella Ässien A-nuorten kärkipelaajia, kun puolustaja takoi 36 ottelussa mukavat 24 tehopistettä. Hän ei ole säväyttänyt vielä kansainvälisillä jäillä, eikä hän ole debytoinut Liigassakaan, joten Ketola ei ole varsinaisesti ollut kovassa huudossa kauden aikana. Ässäpakissa piilee kuitenkin iso potentiaali, ja hän saattaa hyvinkin saada varauksen jo ennen kuudetta kierrosta. Ketola on vahva jässikkä, joka tykkää osallistua hyökkäyksiin. Hänen suurin vahvuutensa on loistava liike, ja kun hänen pelissään ei ole selviä heikkouksia, voidaan häntä tituleerata erittäin potentiaaliseksi yleispuolustajaksi.

8. Toni Utunen (LeKi), 6. kierros

Puolustaja Utunen on aina kuulunut Suomessa 2000-ikäluokan suurimpiin lupauksiin. Hän debytoi Liigassa Tapparassa jo viime kaudella, ja Utunen myös pelasi viime keväänä alaikäisenä U18-MM-kisoissa. Tällä kaudella hän pelasi 11 Liiga-ottelua, joissa vain kahdessa hän sai kunnolla peliaikaa. Pääosa kaudesta kului Mestiksen LeKissä, jossa hän iski 28 ottelussa 12 tehopistettä. 180-senttinen Utunen on erittäin lupaava puolustaja, jolla on mahdollisuudet tulla varatuksi jo paljon aikaisemminkin. Hänen kohdallaan on kuitenkin kysymysmerkkejä, jotka voivat tiputtaa miehen viimeisille kierroksille. Utunen on viisas pelaaja, joka lukee peliä hyvin ja pelaa aina rauhallisesti. Hän on kuitenkin pienehkö puolustaja, jolla voi tulla kovemmissa sarjoissa ongelmia kaksinkamppailutilanteissa. Hän ei ole myöskään mikään kiekollinen virtuoosi, joten Tappara-lahjakkuudesta on turha odottaa takalinjojen pistenikkaria. Kokkolan Hermeksen kasvatti on kokonaisuudessaan monipuolinen pakkaus, mutta onko hän tarpeeksi hyvä millään osa-alueella? Se lienee suurin kysymys.

Toni Utunen ei ole vielä saanut isoa roolia Tapparan Liiga-joukkueessa. Kuva: All Over Press

7. Niklas Nordgren (HIFK U20), 5. kierros

Taitava laitahyökkääjä pelasi tällä kaudella Liigassa 15 ottelua, ja hän onnistuikin tekemään melkoisen vaikutuksen aikuisten tasolla. Nordgrenin tehoilut jäivät kuitenkin vielä A-nuorten SM-liigaan, jossa hän takoi 28 ottelussa huimat 42 tehopistettä. Nordgren on nopea, taitava ja hyvällä pelisilmällä operoiva hyökkääjä, joka osaa myös naulata pikkumustaa verkon perukoille. Hän on koko HIFK:n organisaation lupaavimpia pelaajia, mutta NHL-varaus saattaa kuitenkin jäädä melko myöhäiseksi, sillä Nordgrenilla on pituutta vain 174 senttimetriä. Hän on kuitenkin kokoisekseen fyysinen pelaaja, jolla on vahva ala- ja keskikroppa, minkä myötä HIFK-laiturilla on hyvä tasapaino. Hän viihtyy kulmissa, eikä kaihda kaksinkamppailutilanteita, joten pieni koko ei verota hänen osakkeitaan liikaa. Taidoiltaan Nordgren voisi olla kuitenkin kärkikierrosten varauksia.

6. Justus Annunen (Kärpät U20), 4. kierros

Kärppämaalivahti on Suomen U18-maajoukkueen ykkösmaalivahti, ja seurajoukkueessakin hän nappasi viimeistään keväällä ykkösskassarin tontin. Annunen on äärimmäisen lupaava maalivahti, jonka tulevaisuus on NHL:ssä, mikäli hän pystyy lunastamaan täyden potentiaalinsa. Hänellä on kokoa 191 senttimetriä, ja Annunen on myös teknisesti erittäin kehityskelpoinen maalivahti. Tämän ikäisillä maalivahdeilla on aina runsaasti kehitettävää, joten lopullista tuomiota on äärimmäisen hankala tehdä. Annusella on kuitenkin kunnossa tärkeimmät asiat, joihin lukeutuu muun muassa pelinlukutaito ja teknisyys.

5. Lenni Killinen (Blues U20), 4. kierros

187-senttinen Killinen nousi loppukaudesta Bluesin A-nuorista Espoo Unitedin Mestis-joukkueeseen, jossa hän esiintyi edukseen. Kymmenessä Mestis-ottelussa Killinen iski tehot 2+2. A-nuorissa hän saalisti 38 ottelussa 41 tehopistettä. 17-vuotias laitahyökkääjä on erittäin monipuolinen pelaaja, josta on hyötyä pelin jokaisella osa-alueella. Killinen on nopea ja vahva laituri, joka tekee tunnollisesti töitä molempiin suuntiin. Hänellä on myös kelvolliset kiekolliset taidot, mikä tekee hänestä erittäin mielenkiintoisen lupauksen.

4. Jesse Ylönen (Espoo United), 3. kierros

Ex-NHL-pelaaja Juha Ylösen Jesse-poika pelasi koko kauden Mestiksessä Espoo Unitedissa, jossa hän tilastoi 48 ottelussa tehot 14+13=27. 185-senttinen laituri on syntynyt loppuvuodesta 1999, miksi hän on varattavissa vasta tulevana kesänä. Ylönen on huipputaitava hyökkääjä, joka näkee kentän erinomaisesti. Hän on loistava pelinrakentaja, ja Ylönen tykkääkin pysyä hyökkäysalueella kiekossa. Espoolaishyökkääjällä on myös kelpo rannelaukaus, joten maalintekokin on tuttua puuhaa. Nuorukaisen kohdalla suurimmat kysymysmerkit ovat kokonaisvaltainen pelaaminen sekä fyysisyys. Ylönen tarvitsee rutkasti massaa, ja hänen täytyy myös hakeutua hanakkaammin laidoille kaksintaisteluihin, mikäli hän haluaa menestyä kovemmillakin sarjatasoilla. Tällä hetkellä hänestä on hyötyä vain hyökkäysalueella kiekon kanssa, joten kyseessä on vielä todellinen hiomaton timantti.

3. Sampo Ranta (Sioux City Musketeers), 2. kierros

Naantalilaisen VG-62:n kasvatti Ranta on 17-vuotias hyökkääjälupaus, joka pelaa toista kauttaan Yhdysvaltain kovimmassa juniorisarjassa, USHL:ssä. Tällä kaudella laituri on takonut 50 ottelussa 19 maalia ja 30 tehopistettä, mikä on oikein kelpo lukema näin kovassa sarjassa. Rannan arvoa ei kuitenkaan mitata vain pisteissä, sillä hän erittäin monipuolinen pelaaja, joka tekee aina visusti töitä. Ranta lukee peliä hyvin, ja hän pystyy hoitamaan roolin kuin roolin. Tällaisille monipuolisille pelaajille on aina kysyntää. Ensi kaudella Ranta luistelee Wisconsin yliopistossa.

Sampo Ranta kiekkoilee ensi kaudella yliopistosarja NCAA:ssa. Kuva: Getty Images

2. Rasmus Kupari (Kärpät), 1. kierros

Suomalaisia varataan todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella kaksi kappaletta, ja Rasmus Kupari on toinen heistä. Kupari pelasi tällä kaudella Liigassa 39 runkosarjaottelua, joissa hän iski tehot 6+8=14. Vakuuttavinta on kuitenkin se, että hän pystyi ottamaan Kärppien joukkueesta kolmoskentän sentterin roolin vain 17-vuotiaana. Vaikka Kuparilla onkin puutteita vielä Liiga-tasolla, on hän äärimmäisen kova lupaus. 181-senttinen Kupari on ennen kaikkea huipputaitava pelaaja, jolla on erinomainen pelisilmä sekä maalintekotaito. Kupari pelasi viime keväänä alaikäisenä erinomaiset U18-MM-kisat, ja tällä kaudella hän pääsi edustamaan Suomen U20-maajoukkuetta MM-jäillä. Hän on myös edustuskelpoinen huhtikuun U18-MM-kisoissa, jossa hän olisi koko turnauksen suurimpia tähtiä, mutta nuorukaisen kisat saattavat jäädä väliin Kärppien menestyksen myötä.

1. Jesperi Kotkaniemi (Ässät), 1. kierros

Draftin ensimmäinen suomalaisvaraus on todennäköisesti Ässien Kotkaniemi, jolla on menossa upea kausi. Hän iski Liigan runkosarjassa 57 ottelussa kymmenen maalia ja 29 tehopistettä, mikä on B-juniori-ikäiselle pelaajalle huima saavutus. Kotkaniemi on kasvatukseltaan sentteri, mutta debyyttikausi Liigassa on sujunut laidassa. Tulevaisuudessa hän kuitenkin luo uraa keskellä, ja hän onkin Suomi-kiekon suurimpia sentterilupauksia sitten Alexander Barkovin. 188-senttisen Kotkaniemen fysiikka ja liike ovat jo hyvällä mallilla, mikä mahdollistaa täysipäiväisen pelaamisen ammattilaistasolla. Kotkaniemi on erittäin ovela ja kypsä pelaaja, joka tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja kiekon kanssa. Hän pystyy olemaan kentässään pelinrakentaja, mutta myös työmyyrä tai maalintekijä. Kotkaniemen pelistä ei löydy kovin isoja heikkouksia, ja hänen suurin valttinsa onkin kokonaisvaltaisuus.

Kansikuva: All Over Press