Kausitodistus: Sport – Vaasalaiset jäivät pudotuspelijunasta jo ensimmäisellä asemalla

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liigan ottelut aina Kanada-maljan nostoon asti Ruutu+ -palvelun kautta.

Sportin kausi 2016-17 oli surkea ja ilonaiheet oli vähissä. Vaasassa lähdettiin suurin toivein uuteen sesonkiin, mutta jälleen kerran tuloksena oli pannukakku. Tällä kertaa vaasalaiset eivät saaneet ilonaiheita edes syksyllä, vaan kausi oli tasaista taaperrusta alusta loppuun. Tuloksena olikin sarjataulukon jumbosija.

Maalivahdit

Vaasalaiset lähtivät kauteen maalivahtikaksikolla, kun Mika Järvinen ja Rasmus Rinne muodostivat pelaavan duon. Maalivahtiosasto tiedettiin jo ennen kauden alkua isoksi kysymysmerkiksi eikä epäilys ollut aiheeton. Rinteelle kertyi minuutteja vain kolmessa ottelussa ennen kuin miehen sopimus purettiin marraskuun alussa. Tilalle tuli Jokipojissa kiekkoja pysäyttänyt Jonathan Iilahti.

Järvinen kantoi harteillaan ykköstorjujan viittaa läpi kauden. Otteluita kertyi 44, mutta 29-vuotiaan torjujan murheena oli jo aikaisemmilta kausilta tuttu epätasaisuus. Loistavaa iltaa saattoi usein seurata todella heikko ottelu. Tällä kaudella synkkiä otteluita oli aikaisempia kausia enemmän. Iilahti hoiti kakkosvahdin tontin kelvollisesti, vaikkakin 16 ottelusta varsinaisen peliajan voittoja kertyi vain yksi. Sportin maalivahtina ei tosin ollut erityisen helppoa toimia kuluvalla kaudella.

Menestyäkseen Sport olisi tarvinnut raudanlujaa tekemistä maalivahdeilta. Epätasaisuutta ja helppoja lipsahduksia oli kuitenkin aivan liikaa. Tämä osa-alue oli osaltaan vaikuttamassa joukkueen synkkään sesonkiin.

Puolustus

Sport lähti kauteen varsin kapealla pakistolla. Kapeat takalinjat kokivat kovan kolauksen marraskuussa, kun Oskari Manninen joutui Zach Budishin polvitaklauksen kohteeksi. Sportin tärkeimpiin palasiin lukeutuva puolustaja ei pelannut marraskuun puolivälin jälkeen enää otteluakaan.

Myös Markus Kankaanperän panos vaasalaisten suhteen jäi vaisuksi, osittain massiivisen pelikiellon myötä. Otteet kaukalossa eivät kuitenkaan olleet aivan sitä mitä kapteenilta sopii odottaa. Sport kauppasikin konkarin tammikuussa loppukaudeksi HIFK:n riveihin.

Lisäksi Robin Salon otteet jättivät parantamisen varaa. Häikäisevän tulokaskauden pelannut puolustaja ei pystynyt ottamaan odotettuja kehityaskeleita, vaan sesonki oli todella tahmea, jota sävyttivät lukuisat virheet.

Joni Tuulola lukeutuu sen sijaan joukkueen suurimpien onnistujien joukkoon. 22-vuotias kiekkoilija on ottanut isoja kehitysaskeleita ja oli Sportin tärkein puolustaja. Lähes 23 minuuttia ottelua kohden tahkonnut Tuulola takoi 30 tehopistettä, mikä on yli puolet parempi kuin miehen edellinen piste-ennätys. Myös nuoret Niklas Nevalaisen ja Tony Sundin debyyttikaudet pääsarjassa painuivat positiivisen puolelle.

Sport kauppasi loppukaudella Ari Gröndahlin ja William Wrennin muualle, mikä kavensi pakistoa entisestään. Tällä ei tosin ollut enää juurikaan merkitystä, sillä pudotuspelihaaveet olivat jo menneet.

Monet puolustajat joutuivat hieman liian isoon rooliin Sportissa. Tämä realisoitui usein myös tulostaululle. Vaasalaiset päästivät 206 maalia, mikä oli sarjan isoin lukema.

Joni Tuulola sai heti ensimmäisellä kaudellaan paljon vastuuta Sportissa. Tuulola pelasi ylivoimaisesti eniten joukkueensa pelaajista ottelua kohden. Kuva: AOP

Hyökkäys

Sportin hyökkäyskalustossakin tapahtui paljon liikehdintää kauden aikana. Varsinkin ulkomaalaispelaajien kanssa oli haasteita. Ajoittain väläytelleet Michael Parks ja Sam Povorozniouk joutuivat seuraamaan toisinaan pelejä katsomostakin, kunnes kaksikko sai lähtöpassit helmikuussa. Myös Andrew Kozekin piipahdus Vaasassa jäi lyhyeksi. Sportin pitäisikin ehdottomasti pystyä parempaan osumaprosenttiin ulkomaalaisten suhteen. Lisäksi Ville Viitaluoma siirtyi marraskuussa HPK:n riveihin, joten Sportin hyökkäyskalusto meni varsin uuteen uskoon jo syksyllä.

Vaasalaisten hyökkäyskalustosta löytyi kuitenkin isoja onnistujia. Joel Kiviranta ja Olavi Vauhkonen olivat joukkueen kantavia voimia ja kaksikko takoi yhteensä 40 täysosumaa. Hienoa taustatukea antoivat Antti Kalapudas sekä Aleksi Ainali. Nelikosta jokainen teki uuden piste-ennätyksensä, mikä on loistava saavutus tämän kauden Sportissa.

Sport teki kymmenenneksi eniten maaleja, mikä ei ole huono suoritus sarjajumbolta. Joukkueen hyökkäyksen kärki oli laadukas, mutta loukkaantumiset, pelaajamyynnit sekä pari hutia vahvistusten suhteen lohkaisivat potentiaalista paljon pois. Sport ohensi loppukaudella hyökkäyskalustoa entisestään kauppaamalla Markus Nenosen ja Filip Riskan muualle.

Kokonaisuus

Sportin kausi muistutti sirkusta. Erinäisiä kohuja oli usein ja pelaajia liikkui paljon, mikä takasi sen, että seuran toimistolla ei varmastikaan ollut tylsää. Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin iso pannukakku. Joukkueen heikkoudet olivat nähtävissä jo ennakkoon, mutta näitä osa-alueita ei vahvistettu.

Vaasalaiset menettivät pudotuspelipaikan jo käytännössä ennen joulua, kun joukkue voitti 20 peräkkäisestä ottelustaan vain kolme. Näin ollen koko runkosarjan jälkimmäinen puolikas oli enemmänkin vain pelailua, kun Sport kauppasi avainpelaajiaan pois eikä peleissä ollut panosta. Sport nosti kokoonpanoon nuoria omia kasvatteja, mutta heidänkin vastuut jäivät usein nimellisiksi. Tomek Valtosen suojatit kuittasivat 23 viimeisestä ottelustaan vain kolmesti täydet pisteet.

Arvosana: 5

Sportin kausi kokonaisuutena synkkä ja täynnä sekoilua, mutta yksilöiden osalta näin ei ollut. Moni pelaaja teki uuden piste-ennätyksen ja osa nuorista otti isoja kehitysaskeleita. Yksilöiden onnistumiset nostavat Sportin arvosanan hylätystä pois.

Tulevaisuus

Sport lähtee tulevaan kauteen täysin puhtaalta pöydältä. Päävalmentaja Tomek Valtosen ja Sportin tiet eroavat ja vaasalaiset lähtevät ensimmäistä kertaa Liiga-kauteen toisen valmentajan kuin Valtosen alaisuudessa. Nyt Sport saa täysin uuden alun, mikä on eittämättä hyvä asia seuran kannalta.

Pelaajasopimusten suhteen Sportilla on pullat hyvin uunissa. Joukkue tyhjensi keväällä pelaajiaan, joita ei ollut mahdollisuutta pitää Vaasassa ensi kaudella. Näin ollen valtaosa kauden lopun avainpelaajista jatkaa Sportissa myös ensi kaudella. Vauhkonen, Kiviranta, Kalapudas, Ainali ja Joonas Komulainen muodostavat hyökkäykseen hyvän viisikon, jonka ympärille on erinomaista rakentaa joukkuetta. Vastaavasti Tuulola ja Manninen ovat mainioita kiinnityksiä puolustukseen.

Edelliset kaksi kautta ovat olleet synkkiä. Nyt Sport saa täysin uuden alun ja rakennuspalaset ovat kohdallaan. Joukkueen kannattajat voivatkin olla levollisin mielin kesällä, kunhan uuden päävalmentajan nimi on julkistettu.

Kansikuva: All Over Press